Blue System

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Blue System
Tiedot
Toiminnassa 19871997
Tyylilaji Synthpop (1987–1993)
Europop, Eurodance
Kotipaikka Saksa Berliini, Saksa
Laulukieli englanti
Jäsenet

Dieter Bohlen, laulu, kitara, koskettimet

Levy-yhtiö

BMG

Blue System oli saksalaisen Dieter Bohlenin vuonna 1987 perustama yhtye.

Modern Talking -yhtyeen kautta maineeseen nousseen säveltäjä-tuottaja Dieter Bohlenin tiet erkanivat yhtyeen laulusolistin Thomas Andersin kanssa vuonna 1987. Samalla hän aloitti oman sooloprojektinsa Blue System, jossa ei ollut muita vakituisia virallisia jäseniä. Samana vuonna hän tuotti kaksi Modern Talkingin albumia, Romantic Warriors ja In the Garden of Venus, sekä C. C. Catchin albumin, Like a Hurricane. Bohlen kirjoitti ja sanoitti näille albumeille kappaleet, ja lisäksi ensimmäinen Blue System -single ”Sorry Little Sarah” ilmestyi saman vuoden keväällä ja pian sen jälkeen ensimmäinen albumi Walking on a Rainbow.

Blue System jatkoi osaksi tyylillisesti siitä mihin Modern Talking jäi viimeisellä albumillaan, mutta musiikissa oli jo projektin alkutaipaleella paljon vaikutteita uudenlaisesta soundistaselvennä. Bohlen tuotti myös musiikkityylilleen epätyypillisiä ja kokeellisia kappaleita. Esimerkkeinä tästä voidaan mainita kappaleet "Titanic 650604" Body Heat -albumilta, sekä "Save Me" albumilta Twilight. Varsinkin Itä-Euroopan diskoissa Blue Systemin musiikki oli suosittua, myös silloisessa Neuvostoliitossa, missä Blue System esiintyi vuoden 1990 syksyllä.

Kymmenessä vuodessa Bohlen tuotti Blue Systemin nimellä 13 albumia ja lukuisia hittisinglejä. Suurin musiikillinen muutos tapahtui kuitenkin vuonna 1994, Blue Systemin siirtyessä tuolloin suosiossa olleeseen eurodance-musiikkiin. Tällä linjalla jatkettiin vuoteen 1997 asti, jolloin ilmestyi Blue Systemin viimeinen albumi, Here I Am. Levy oli Blue Systemin albumeista vähiten suosittu, ja samana vuonna Blue System alkoikin kuihtua. Seuraavana vuonna Modern Talking herätettiin uudelleen menestyksekkäästi henkiin, ja Bohlen lopetti Blue Systemin.

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sorry Little Sarah (1987)
  2. My Bed Is Too Big (1988)
  3. Under My Skin (1988)
  4. Silent Water (1988)
  5. Love Suite (1989)
  6. Magic Symphony (1989)
  7. Love Me on the Rocks (1989)
  8. 48 Hours (1990)
  9. Love Is Such a Lonely Sword (1990)
  10. When Sarah Smiles (1990)
  11. Lucifer (1991)
  12. Testamente D’Amelia (1991)
  13. Déjà Vu (1991)
  14. It’s All Over (1991)
  15. Romeo & Juliet (1992)
  16. I Will Survive (1992)
  17. History (1993)
  18. Operator (1993)
  19. 6 Years – 6 Nights (1994)
  20. That’s Love (1994)
  21. Dr. Mabuse (1994)
  22. Laila (1995)
  23. Body to Body (1996)
  24. For the Children (1996)
  25. Only With You (1996)
  26. Love Will Drive Me Crazy (1997)
  27. Anything (1997)

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Walking on a Rainbow (1987)
  2. Body Heat (1988)
  3. Twilight (1989)
  4. Obsession (1990)
  5. Seeds of Heaven (1991)
  6. Déjà Vu (1991)
  7. Hello America (1992)
  8. Backstreet Dreams (1993)
  9. 21st Century (1994)
  10. X – Ten (1994)
  11. Forever Blue (1995)
  12. Body to Body (1996)
  13. Here I Am (1997)