Dino Grandi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Dino Grandi vuonna 1932.

Dino Grandi (4. kesäkuuta 1895 Mordano21. toukokuuta 1988 Bologna)[1] oli italialainen kreivi ja fasistinen poliitikko, joka toimi fasistien vallan aikana useissa korkeissa asemissa, kuten Italian ulkoministerinä vuosina 1929–1932. Hänellä oli ratkaiseva rooli diktaattori Benito Mussolinin syrjäyttämisessä vuonna 1943.

Grandi oli koulutukseltaan lakimies. Palveltuaan ensimmäisessä maailmansodassa hän liittyi mustapaitoihin, fasistien puolisotilaallisiin iskujoukkoihin. Kansallisen fasistipuolueen perustavassa kokouksessa marraskuussa 1921 hän asettui ehdolle puolueen johtoon, mutta hävisi Mussolinille.[1] Grandi oli ensimmäisten Italian edustajainhuoneeseen valittujen 35 fasistin joukossa. Hän osallistui myös marraskuun 1922 kuuluisaan ”Rooman marssiin”, jonka seurauksena Mussolini nousi Italian johtoon[1].

Grandi nimitettiin vuonna 1924 apulaissisäministeriksi. Hän toimi Italian ulkoministerinä vuosina 1929–1932 ja suurlähettiläänä Lontoossa vuosina 1932–1939. Lähettiläskauden jälkeen hänet nimitettiin oikeusministeriksi sekä parlamentin alahuoneena toimineen fasistien ja korporaatioiden kamarin puhemieheksi. Grandi vastusti Italian osallistumista toiseen maailmansotaan natsi-Saksan liittolaisena. Hänet syrjäytettiin hallituksesta helmikuussa 1943. Fasistien suuren neuvoston kokouksessa 24.–25. heinäkuuta 1943 välisenä yönä Grandi hyökkäsi Mussolinia vastaan ja sai aikaiseksi epäluottamuslauseen Mussolinille.[1] Tämän seurauksena kuningas Viktor Emanuel III erotti ja pidätti Mussolinin seuraavana päivänä, mikä mahdollisti Italialle puolen vaihtamisen sodassa.

Grandi pakeni pian näiden tapahtumien jälkeen Espanjaan ja sieltä edelleen Lissaboniin. Veronassa toiminut Italian sosiaalisen tasavallan alainen tuomioistuin tuomitsi hänet vuonna 1944 poissaolevana kuolemaan. Hän asui sodan jälkeen Argentiinassa ja Brasiliassa, kunnes palasi Italiaan 1960-luvulla.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Dino Grandi, conte di Mordano Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 24.3.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]