Dietyleenitriamiini

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Dietyleenitriamiini
Diethylene triamine.png
Tunnisteet
CAS-numero 111-40-0
IUPAC-nimi N-(2-aminoetyyli)etaani-1,2-diamiini
SMILES C(CNCCN)N[1]
Ominaisuudet
Kemiallinen kaava C4H13N3
Moolimassa 103,174 g/mol
Tiheys 0,959 g/cm3[2] g/cm³
Sulamispiste -39 °C[2]
Kiehumispiste 206,9 °C[2]
Liukoisuus Sekoittuu veteen, etanoliin, asetoniin ja hiilivetyihin[3][2]

Dietyleenitriamiini (C4H13N3) on alifaattinen amiini. Yhdistettä käytetään liuottimena ja orgaanisessa synteesissä. Dietyleenitriamiinista käytetään myös nimiä bis(2-aminoetyyli)amiini, 3-atsapentaani-1,5-diamiini ja DETA.

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dietyleenitriamiinia valmistetaan 2-aminoetanolin, etyleenidiamiinin ja urean välisellä reaktiolla. Reaktiotuotteena muodostuu ureajohdannainen, josta vapautuu dietyleenitriamiinia hydrolyysillä.[4]

Dietyleenitriamiinia muodostuu myös valmistettaessa etyleenidiamiinia 1,2-dikloorietaanin ja ammoniakin välisellä reaktiolla. Reaktiossa muodostuu muitakin polyamiineja, kuten trietyleenitetramiinia ja tetraetyleenipentamiinia, joiden määrään voidaan vaikuttaa ammoniakin ja 1,2-dikloorietaanin suhteella. Amiinit erotetaan toisistaan haihdutuskiteytyksellä.[4][5]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dietyleenitriamiinia käytetään kemianteollisuudessa liuottamaan rikkiä, epoksihartseja, polyamidimuoveja ja väriaineita. Lisäksi yhdistettä käytetään suuria määriä paperiteollisuudessa ja öljyteollisuudessa. Dietyleenitriamiinia käytetään myös kelatoivana yhdisteenä, polttoaineena ja saippuoimisaineena ja synteeseissä valmistettaessa ioninvaihtohartseja, vulkanointikemikaaleja ja korroosionestoaineita.[2][4][5]

Turvallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dietyylitriamiini haihtuu helposti ja huurut ärsyttävät hengityselimiä ja silmiä aiheuttaen yskää ja kirvelyä sekä punoitusta. Yhdiste on emäksinen ja syövyttää ihoa.[2][3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Diethylenetriamine – Substance summary NCBI. Viitattu 29. joulukuuta 2010.
  2. a b c d e f Raimo Alén: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä, s. 541. Gummerus Kirjapaino Oy, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3.
  3. a b Dietyleenitriamiini Kansainväliset kemikaalikortit. 1996. Viitattu 29.12.2010.
  4. a b c Srivasan Sridhar & Richard G. Carter : Diamines and Higher Amines, Aliphatic, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2001 Teoksen verkkoversio Viitattu 29.12.2010
  5. a b Karsten Eller, Erhard Henkes, Roland Rossbacher & Hartmut Höke: Amines, Aliphatic, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2002 Teoksen verkkoversio Viitattu 29.12.2010
Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.