Dietyleenitriamiini
| Dietyleenitriamiini | |
|---|---|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | 111-40-0 |
| IUPAC-nimi | N-(2-aminoetyyli)etaani-1,2-diamiini |
| SMILES | C(CNCCN)N[1] |
| Ominaisuudet | |
| Kemiallinen kaava | C4H13N3 |
| Moolimassa | 103,174 g/mol |
| Tiheys | 0,959 g/cm3[2] g/cm³ |
| Sulamispiste | -39 °C[2] |
| Kiehumispiste | 206,9 °C[2] |
| Liukoisuus | Sekoittuu veteen, etanoliin, asetoniin ja hiilivetyihin[3][2] |
Dietyleenitriamiini (C4H13N3) on alifaattinen amiini. Yhdistettä käytetään liuottimena ja orgaanisessa synteesissä. Dietyleenitriamiinista käytetään myös nimiä bis(2-aminoetyyli)amiini, 3-atsapentaani-1,5-diamiini ja DETA.
Sisällysluettelo |
Valmistus[muokkaa]
Dietyleenitriamiinia valmistetaan 2-aminoetanolin, etyleenidiamiinin ja urean välisellä reaktiolla. Reaktiotuotteena muodostuu ureajohdannainen, josta vapautuu dietyleenitriamiinia hydrolyysillä.[4]
Dietyleenitriamiinia muodostuu myös valmistettaessa etyleenidiamiinia 1,2-dikloorietaanin ja ammoniakin välisellä reaktiolla. Reaktiossa muodostuu muitakin polyamiineja, kuten trietyleenitetramiinia ja tetraetyleenipentamiinia, joiden määrään voidaan vaikuttaa ammoniakin ja 1,2-dikloorietaanin suhteella. Amiinit erotetaan toisistaan haihdutuskiteytyksellä.[4][5]
Käyttö[muokkaa]
Dietyleenitriamiinia käytetään kemianteollisuudessa liuottamaan rikkiä, epoksihartseja, polyamidimuoveja ja väriaineita. Lisäksi yhdistettä käytetään suuria määriä paperiteollisuudessa ja öljyteollisuudessa. Dietyleenitriamiinia käytetään myös kelatoivana yhdisteenä, polttoaineena ja saippuoimisaineena ja synteeseissä valmistettaessa ioninvaihtohartseja, vulkanointikemikaaleja ja korroosionestoaineita.[2][4][5]
Turvallisuus[muokkaa]
Dietyylitriamiini haihtuu helposti ja huurut ärsyttävät hengityselimiä ja silmiä aiheuttaen yskää ja kirvelyä sekä punoitusta. Yhdiste on emäksinen ja syövyttää ihoa.[2][3]
Lähteet[muokkaa]
- ↑ Diethylenetriamine – Substance summary NCBI. Viitattu 29. joulukuuta 2010.
- ↑ a b c d e f Raimo Alén: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä, s. 541. Gummerus Kirjapaino Oy, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3.
- ↑ a b Dietyleenitriamiini Kansainväliset kemikaalikortit. 1996. Viitattu 29.12.2010.
- ↑ a b c Srivasan Sridhar & Richard G. Carter : Diamines and Higher Amines, Aliphatic, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2001 Teoksen verkkoversio Viitattu 29.12.2010
- ↑ a b Karsten Eller, Erhard Henkes, Roland Rossbacher & Hartmut Höke: Amines, Aliphatic, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2002 Teoksen verkkoversio Viitattu 29.12.2010
