Diastereomeeri
Stereokemiassa toistensa diastereomeerejä ovat kaikki molekyylien stereoisomeerit, jotka eivät ole toistensa enantiomeerejä eli peilikuvaisomeerejä. Diastereomeriaa on esimerkiksi aineilla, joissa useampi kuin yksi kiraliakeskus. Diastereomeerejä ovat kuitenkin myös molekyylien erilaiset konformeerit eli tietyt konformaatiot.[1] Konformeereillä ei välttämättä ole kiraliakeskusta.
Kahdella toistensa diastereomeerillä on yleensä erilaiset fyysiset ominaisuudet (kiehumispisteet, poolisuus jne.) ja myös niiden reaktiivisuus voi olla erilainen, toisin kuin enantiomeereillä, joiden fyysiset ominaisuudet ovat samanlaiset (lukuun ottamatta optista aktiivisuutta).[1] Tästä syystä diastereomeerien erottaminen toisistaan rasemaatista esimerkiksi kromatografialla on usein helppoa. Asia on toisin enantiomeerien kohdalla, joiden kromatografinen erottelu yleensä vaatii ensin enantiomeerien reagointia jonkin yksittäisen eli enantiopuhtaan stereoisomeerin kanssa.[2] Diastereomeeristen konformeerien erottelu voi kuitenkin olla mahdotonta.
Diastereomeria voidaan karkeasti jakaa kiraliakeskuksiin, kaksoissidoksiin ja konformeereihin pohjautuviin diastereomerian muotoihin.
Kiraliakeskukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toistensa diastereomeerit voivat erota yhden tai useamman kiraliakeskusten osalta. Poikkeuksia ovat mesoyhdisteet, joiden mahdollisista diastereomeeristä osa on oikeasti identtisiä, eivätkä ne siten ole diastereomeerejä.[1]
Jos jätetään mahdollinen konformeria huomiotta, on 2 kiraliakeskusta omaavalla ja vain yksöissidoksia sisältävällä molekyylillä enintään 4 stereoisomeeriä. Näistä 2 ovat toistensa enantiomeerejä ja loput 2 ovat diastereomeerejä. Esimerkiksi treoniinilla on 2 kiraliakeskusta, joten sillä on 4 erilaista stereoisomeeriä: isomeeriparit (2R,3R) ja (2S,3S) ovat toistensa enantiomeerejä kuten ovat myös (2R,3S) ja (2S,3R). Muut isomeeriparit kuten (2S,3S) ja (2R,3S) ovat toistensa diastereomeerejä.
Muita kiraliakeskuksista riippuvan diastereomerian mahdollisia ilmenemismuotoja ovat muun muassa (lista ei ole täydellinen)
- anomeerit – vain hemiasetaalien, glykosidien ja muiden sokereiden tietynlainen diastereoisomerian muoto.[1]
- epimeerit – kaksi tai useamman kiraliakeskuksen omaavat aineet, jotka eroavat keskenään ainoastaan yhdestä tetraedrisestä kiraliakeskuksesta.[1]
- endo-ekso-syn-anti -isomeerit.[1]
cis/trans ja E/Z[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkelit: Cis-trans-isomeria ja E,Z-isomeria
cis-trans-Isomeerit ja E, Z -isomeerit ovat diastereomeerejä. Näitä isomerian muotoja ilmentävissä molekyyleissä on kaksoissidoksia, jotka voidaan luokitella tietyin ehdoin joko cis- tai trans -sidoksiksi, tai E- tai Z-sidoksiksi.[1]
Lisäksi cis-trans-isomerian käsite pätee myös muun muassa oktaedrisiin ja tasoneliömäisiin kompleksiyhdisteisiin, joissa ei aina ole rakenteissaan kaksoissidoksia.[1]
Konformeerit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Konformaatio
Konformeerillä on tietty konformaatio, jossa molekyylin potentiaalienergia on selkeästi tunnistettavassa paikallisessa energiaminimissä. Molekyylit, jotka ovat toistensa konformeerejä, eivät eroa toisistaan konfiguraatioiltaan eli kolmiulotteisilta järjestyksiltään. Konfiguraation muuntuminen yhdestä toiseksi vaatii kemiallisten sidosten rikkoutumista.[1]
Hienojakoisempia konformeerien luokitteluita ovat muun muassa (lista ei ole täydellinen)
- rengaskonformaatiot – esimerkiksi sykloheksaanin tuoli-vene -konformeria.
- rotameerit – yhden yksöissidoksen kiertymisen aiheuttama konformeria.[1] Esimerkki: butaani.
- laskostuminen – sanaa käytetään tavasta, jolla proteiinit ovat muodostaneet sekundääri- ja tertiäärirakenteensa.[3]
- akamptisomeria – 2018 löydetty diastereoisomerian muoto.[4][5] Tämä ei kuitenkaan ole IUPAC:n tunnistama termi.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j k l GP Moss: Basic terminology of stereochemistry (IUPAC Recommendations 1996). Pure and Applied Chemistry, 1.1.1996, 68. vsk, nro 12, s. 2193–2222. doi:10.1351/pac199668122193. ISSN 1365-3075. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b J Clayden, N Greeves, S Warren: Organic chemistry, s. 322–323, 364, 366, 374. 2. painos. Oxford: University Press, 2001. OCLC: 867050415. ISBN 9780199270293.
- ↑ DL Nelson & MM Cox: Lehninger principles of biochemistry, s. 140. 5. painos. New York: W.H. Freeman, 2008. OCLC: 191854286. LCCN: 2007941224. ISBN 9780716771081. Teoksen verkkoversio.
- ↑ PJ Canfield et al.: A new fundamental type of conformational isomerism. Nature Chemistry, 21.5.2018, 10. vsk, nro 6, s. 615–624. doi:10.1038/s41557-018-0043-6. ISSN 1755-4330. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Katrina Krämer: First new form of isomerism discovered in 50 years will be the last Chemistry World. 22.5.2018. Arkistoitu 22.5.2018. Viitattu 16.9.2018.