Daytonan 24 tunnin ajo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Daytona International Speedway -rataa vuonna 2005.

Daytonan 24 tunnin ajo, englanninkieliseltä nimeltään pääsponsori Rolexin mukaan Rolex 24 at Daytona, on 24 tuntia kestävä kestävyysajo, joka ajetaan vuosittain tammi-helmikuun vaihteen tienoilla Daytona International Speedway -radalla Daytona Beachilla, Floridassa, Yhdysvalloissa. Kilpailu on yksi merkittävimpiä Yhdysvalloissa ajettavia kilpailuja ja ensimmäinen kuluvan vuoden päätapahtumista. Kilpailun yksi haastavimmista puolista on ajankohta; tammikuussa yö on pisimmillään. Lisäksi radan sisäosa on heikommin valaistu kuin ovaaliosuus.

Ensimmäisen kerran ajo järjestettiin vuonna 1962, jolloin sen voitti Dan Gurney. Suomalaisista kilpailun on voittanut vuonna 1970 Leo Kinnunen. Eniten voittoja on Hurley Haywoodilla, joka on ollut mukana voittamassa kilpailua viidesti.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisenä vuotenaan 1962, kilpailu ajettiin kolmen tunnin mittaisena kestävyysajona. Tuolloin kilpailu kuului myös silloiseen urheiluautojen MM-sarjaan. Ensimmäisen kilpailun voitti Lotus -kuljettaja Dan Guerney. Vuodeksi 1966 kilpailua pidennettiin 2000 kilometrin mittaiseksi, jolloin kilpailun kesto oli noin puolet Le Mansin 24 tunnin ajon pituudesta. Alkaen vuodesta 1966 kilpailu on ajettu nykyisessä 24 tunnin muodossaan.

24 tunnin kilpailussa Euroopassa ajettavien esikuviensa tapaan kilpailun tulokset ratkaistaan sen mukaan, mikä joukkue selviytyy pisimmälle 24 tunnin aikana, toisin kuin formula -tai vakioautosarjoissa, joissa voittajaksi selviytyy tietyn kierrosmäärän nopeimmassa ajassa kiertänyt. Nykyisin 24 tunnin jälkeen auton ei tarvitse enää ylittää maaliviivaa, koska tämä johti epäurheilijamaiseksi koettuun taktikointiin. Kilpailun loppupuolella vaurioitunutta autoa saatettiin säilyttää varikolla 24 tunnin täyttymiseen asti ja autolla ajettiin vielä kerran maaliviivan yli, jotta tulokseksi ei merkittäisi keskeytystä (DNF = did not finish)[1]

Vuonna 1972 kilpailu ajettiin 6 tunnin mittaisena ja 1974 kilpailu peruttiin energiakriisin seurauksena.

Vuonna 1982 kilpailu pudotettiin urheiluautojen MM-sarjan kalenterista, koska sarjan kilpailuja keskitettiin yhä enemmän Euroopassa ajettaviin lyhyempiin sprinttikilpailuihin, tuolloin pituudeltaan yleensä 1000 km.

1970-luvulla joukkueiden koko vakiintui kolmeen kuljettajaan mutta aivan viime vuosina on nähty myös neljän tai viiden kuljettajan joukkueita. Vuoden 1997 kilpailu voitettiin seitsemänmiehisellä joukkueella. [2]

Nykypäivä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpailu kuuluu Yhdysvalloissa ajettavaan Grand-Am -sarjaan [3] Kilpailu ajetaan Daytonan 5,73 kilometriä pitkällä radalla, joka on yhdistelmä esim. NASCAR -sarjasta tuttua kolmikaarteista ovaalia ja sen sisäosaan rakennettua moottorirataa. Kilpailussa on sekä GT - että prototyyppiluokkien autoja. Turvallisuussyistä GT-luokka lähetetään liikkeelle eri prototyyppien jälkeen. [4] Lähtö tapahtuu urheiluautosarjojen yleisen etiketin mukaisesti lentävänä ns. Indianapolis -lähtönä, jossa kilpailijat ajavat turva-auton perässä muodostelmassa, jonka jälkeen turva-auto vetäytyy ennen pääsuoraa ja kilpailu liputetaan alkaneeksi.

Kolmen suora[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisina vuosinaan kilpailu kuului kolmen maailman kovatasoisimpina pidettyyn kestävyyskilpailujen sarjaan, johon lisäksi kuuluivat Le Mansin 24 tunnin ajo ja Sebringin 12 tunnin ajo. Näiden kolmen kilpailun voittaminen samalla automallilla tai saman kuljettajan ajamana oli erittäin arvostettu saavutus moottoriurheilun maailmassa. Kuitenkin nykyisten Daytona -sääntöjen vuoksi näiden kolmen kilpailun yleiskilpailuvoitto samalla automallilla on mahdotonta. Porsche 962 on vuoden 1986 tuloksillaan jäänyt viimeiseksi automalliksi, jolla on voitettu kaikki kolme kilpailua samana vuonna.

Kuljettajista viimeisin kolmen suoran voittaja on saksalainen Timo Bernhard, joka voitti Daytonassa 2003, Sebringilla 2008 ja Le Mansissa 2010.

Autoluokat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpailu on jaettu prototyyppi -ja GT-luokkiin. Nykyiset Daytona-prototyypit poikkeavat huomattavasti Le Mansin kilpailuissa käytettävistä LeMans (LMP) -prototyypeistä.

Lexus-Riley. Koska tehdastallien osallistuminen on kielletty, eikä runkovalmistajilla yleensä ole tiekäyttöön tehtyä automallia, on markkinointisyistä moottorivalmistaja mainittu ensin

Daytona Prototype[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 2003 lähtien prototyyppiluokassa on ajettu vain erityisillä Daytona Prototype -luokan autoilla, jotka korvasivat aikaisemmat avokattoiset LeMans -protoihin perustuvat autoluokat. Huipputeknologiaa sisältävien LeMans -protojen nopeudet olivat kasvaneet valtaviksi, jopa vanhoja, aikoinaan hyvin vapaamielisiin sääntöihin perustuneita C-ryhmän autoja nopeammaksi. Daytonan ovaaliosuuden betonikaiteet olisivat tulleet hengenvaarallisiksi huippunopeilla autoilla. Turvallisuusnäkökulmien lisäksi kilpailun järjestävä organisaatio GARRA esitteli uuden luokan myös kustannuksiltaan edullisempana vaihtoehtona.

Hiilikuituisten monokokkirunkojen sijasta autot ovat putkirunkoisia sekä umpikattoisia sisältäen rajallisen määrän uutta teknologiaa. Sen sijaan että suunnittelijoilla olisi vapaat kädet suunnitella haluamansa näköinen auto, luokassa käytetään vain GARRAn hyväksymien runkovalmistajien autoja, jotka ulkonäöllisesti poikkeavat hyvin vähän toisistaan mm. ulkomittoihin ja aerodynaamiseen testaamiseen kohdistuvien rajoitusten vuoksi. Tehdastallit runkovalmistajina eivät voi osallistua kustannusten rajoittamisen vuoksi. Myös moottorit tulevat rajoitetuilta GARRAn hyväksymiltä valmistajilta. Toisin kuin rungot, moottorit tulevat isoilta autonvalmistajilta. Moottorin tulee perustua yleisesti tuotannossa olevan automallin moottorilohkoon. Valmistajia ovat mm. BMW,Porsche ja Lexus. Säännöt rajaavat tehon noin 500 hevosvoimaan.[5]

Daytona GT[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

GT-luokan autot perustuvat sarjatuotantomalleihin ja vastaavat mm. FIAn luokittelemia GT3-luokan autoja. Yleisiä automalleja ovat esim. BMW M3 ja Porsche 911. Lisäksi GT-luokassa sallitaan kustannusten pitämiseksi alhaalla myös ns. silhuettiautot, joissa alkuperäisen itsekantavan korin sijasta käytetään putkirunkoa, jota ympäröivät tuotantoautoa muistuttavat koripaneelit.[6] Moottorien tehot vaihtelevat 390 ja 450 hevosvoiman välillä autosta riippuen. [7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://weknowwatches.com/the-grand-rolex-24-at-daytona/
  2. http://www.motorsportsetc.com/champs/dayton24.htm
  3. http://www.grand-am.com/schedule/index.cfm?series=r&cat_id=147
  4. http://www.youtube.com/watch?v=8IQIRFDxS3I
  5. http://www.grand-am.com/grand-am101/index.cfm?cid=24614
  6. http://www.bmwblog.com/2011/01/26/turner-motorsport-getting-ready-for-daytona-24/
  7. http://www.grand-am.com/grand-am101/index.cfm?cid=24614

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Daytonan 24 tunnin ajo.