Chester Bennington

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Chester Bennington
Chester Bennington

Chester Charles Bennington (s. 20. maaliskuuta 1976 Phoenix, Arizona) on yhdysvaltalainen muusikko. Hänet tunnetaan parhaiten Linkin Park -yhtyeen solistina. Ennen nykyistä yhtyettään hän oli laulajana Grey Daze -nimisessä yhtyeessä, joka teki kaksi levyä ja oli hyvin suosittu Arizonassa. Bennington jätti Grey Dazen, kun sai kutsun Linkin Parkiin.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Musiikki ja ura

Chester on tunnettu hyvin kantavasta äänestään. Hän aloitti laulamisen ja äänensä kehittämisen jo 13-vuotiaana ja kertonut harjoitelleensa siitä asti paljon saadakseen äänestään kestävän ja monipuolisen. Hänen äänensä on tottunut kantamaan raskaita nuotteja sekä matalalta että hyvin korkealta. Pystyessään laulamaan uskomattoman lujaa ja vaihtamaan tyylin äkkiä kauniin pehmeäksi ja melodiseksi, Bennington ja Linkin Park ovat kykeneviä monen eri musiikkilajin edustajaksi. Ennen Chesterin liittymistä Linkin Parkiin, yhtyeen laulajan paikkaan hakevia oli muutamia, mutta kuultuaan Benningtonin omalaatuisen lauluäänen, he olivat luovuttaneet ja poistuneet paikalta. Chester laulaa mm. alternative rockia, nu metalia ja grungea. Hän on myös muutamissa live-esiintymisissään osoittanut taitonsa soittaa kitaraa. Hän lähti mukaan Linkin Parkiin täyttäessään 22 ja siitä lähtien yhtyeen jäsenet ovat olleet hänelle erittäin läheisiä ystäviä.

Chester on tehnyt yhteistyötä monien muiden tunnettujen artistien ja yhtyeiden kanssa, mm. Kornin, Mötley Crüen ja Julien-K:n. Hän on musiikkibisneksen ohessa toiminut ja vaikuttanut paljon Tattoo Clubissa, joka on tatuointisalonki Arizonassa. Hänellä on myös oma, vasta myyntiin tuleva nuorten miesten vaatteita suunnitteleva vaatemerkki Ve'Cel, jota innoittaa erityisesti musiikki, taide ja muoti. Bennington on tuonut Ve'Celin tuotteita suosioon käyttämällä vaatteita Linkin Parkin konserteissa ja haastatteluissa.

Chester on osallistunut aktiivisesti huumeiden vastaiseen työhön ja ollut mukana hyväntekeväisyydessä muun muassa perustamalla yhtyeensä kanssa Music For Relief -järjestön, joka on rahoittanut esimerkiksi Kaakkois-Aasian tsunamin jälkitöitä 100 000 dollarilla ja rakentanut taloja hurrikaani Katrinan tuhojen paikkaamiseksi. Hän on itse myös monesti vieraillut katastrofialueilla.

Bennington on esiintynyt yhdessä kohtauksessa elokuvassa Crank, jossa hänellä on muutaman lauseen omaava rooli.

[muokkaa] Nuoruus ja suhteet

Lapsuus ja nuoruus olivat hyvin vaikeaa aikaa. Taustalla on huumeriippuvuutta ja ystävien itsemurhia. Chester on kertonut myös joutuneensa teinivuosinaan seksuaalisesti hyväksikäytetyksi, ja tekojen takana olivat hänelle läheiset ihmiset. Hänellä on yksitoista vuotta vanhempi velipuoli ja kaksi sisarpuolta vanhempien edellisistä avioliitoista. Vanhemmat erosivat pojan ollessa 11-vuotias. Chester meni 20-vuotiaana naimisiin Samantha Benningtonin kanssa halloweeninä 1996. Liitosta syntyi vuonna 2002 poika, Draven Sebastian Bennington. Avioliitto purkautui 28. huhtikuuta 2005 ja entinen pariskunta päätyi yhteishuoltajuuden. Chester kertoi suomalaisen Soundi-lehden haastattelussa eron olleen erittäin katkera.

Nykyään Chester on naimisissa Talinda Bentleyn kanssa ja heillä on yhteinen lapsi, Tyler Lee. Tiettävästi pariskunnalla on myös kaksi adoptoitua lasta, Isaiah ja Jaime, joista vanhempi Jaime on jo yli 10-vuotias. Kun Bennington ei ole kiertueella, hän asuu perheensä kanssa Newport Beachilla Orange Countyssa Kaliforniassa.

[muokkaa] 2000-luvun alku

Chesterin musiikillinen ura alkoi Grey Daze-bändistä, jonka laulajana hän toimi vuodesta 1993 vuoteen 1998 asti. Omin sanoin laulaja on kertonut, että kyseisen yhtyeen kanssa hän koki ensimmäiset pysyvät ihmissuhteet nuoruudessaan monien ongelmien jälkeen. Grey Daze ei ollut kuitenkaan saavuttanut suosiota muualla kuin kotikaupungissaan, joten Chester jätti yhtyeen. Sen jälkeen hänellä oli vaikeuksia löytää sopiva bändi, jossa olisi laulajan paikka vapaana. Jeff Blue, silloisen A&R:n varapääjohtaja Zomba Music-levy-yhtiössä Los Angelesissa, suositteli Benningtonia koe-esiintymään tulevan Linkin Parkin jäsenille. Linkin Park oli silloin nimeltään Xero. Chester sai Xeron demon postissa ja tunsi, että pystyisi vahvistamaan musiikkia ja tekemään siitä voimakkaampaa lauluäänellään. 20. maaliskuuta 1999, 22-vuotissyntymäpäivänään Bennington lopetti päivätyönsä Burger Kingissä Arizonassa ja muutti Kaliforniaan, tuoreen yhtyeen kotikaupunkiin. Hänellä oli edessään kuoppainen matka suosioon ja julkisuuteen.

Huiman ja kasvavan suosion ohella 2000-luvun alkupuolella Chester on joutunut kärsimään myös monista henkilökohtaisista ongelmista ja sairastumisista. Hänen huono terveydentilansa erityisesti Meteora-albumin aikoihin tuotti hänelle jopa vaikeuksia osallistua albumin tekoon. Hän sairastui vakavasti kesällä 2003 ja kävi läpi leikkauksen. Bennington on raitistunut alkoholisti ja hän kärsi nuoruudessaan huumeriippuvuudesta. Chester on kertonut "paenneensa" ongelmiaan alkoholilla ja huumeilla, ja ne voivat myös olla yksi syy hänen moniin sairastumisiinsa. Hän sortui uudestaan juomaan kipeän avioeron jälkeen, mutta on tiettävästi ollut jo muutaman vuoden kuivilla. Hän on myös ilmoittanut päässeensä eroon kokaiinista ja päihteistä, joita käytti teinivuosinaan.

[muokkaa] Dead By Sunrise

Chesterillä on tekeillä oma sooloalbumi, jonka hän tulee tekemään nimellä Dead By Sunrise. Muun muassa Julien-K-yhtyeen jäsenet ovat työskennelleet Benningtonin kanssa projektin kuluessa. Näillä näkymin Bennington kiertelee kuitenkin Linkin Park-yhtyeensä kanssa Minutes to Midnight- ja Projekt Revolution -kiertueilla ja sanoo keskittyvänsä pääasiallisesti musiikintekoon kyseisen yhtyeen parissa. Chester on lykännyt sooloalbuminsa ilmestymispäivää 15. toukokuuta ilmestyneen Linkin Park-albumi Minutes to Midnightin vuoksi lähes vuoden.

(Tässä muutamia albumille tulevien kappaleiden demonimiä:)

1."Morning After"

2. "Let Down"

3. "My Suffering"

4. "Darkness"

5. "N2U"

6. "Wall of Sound"

7. "Instrumental"

8. "Fire"

9. "Hold Life"

10. "20¥2"

11. "Give Me Your Time"

12. "Introutro"

13. "Walking in Circles"

14. "Morning After"


Tämä laulajaa käsittelevä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut