Somewhere I Belong

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
”Somewhere I Belong”
Linkin Park
Singlen ”Somewhere I Belong” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Meteora
 Julkaistu 17. maaliskuuta 2003
 Formaatti CD
 Tuottaja(t) Don Gilmore, Linkin Park
 Tyylilaji nu metal
rap rock
alternative rock
 Kesto 03.34
 Levy-yhtiö Warner Brothers Records
Linkin Parkin muut singlet
Pts.OF.Athrty
2002
”Somewhere I Belong”
2003
Faint
2003

Somewhere I Belong on kappale Linkin Parkilta. Se on ensimmäinen single yhtyeen toiselta, vuonna 2003 julkaistulta studioalbumilta, Meteoralta. Single julkaistiin 18. maaliskuuta 2003. Kappaleesta on tehty myös musiikkivideo, jonka on ohjannut Linkin Park -yhtyeen Joe Hahn.

"Somewhere I Belong" ylsi monilla listoilla 20 parhaan joukkoon. Kappale oli myös jamaikalaisen pikajuoksija, Usain Boltin profiilivideossa Pekingin olympialaisissa vuonna 2008.

Musiikkivideo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikkivideon on ohjannut tuttuun tapaan yhtyeen jäsen Joe Hahn. Kappaleen musiikkivideo palkittiin Best Rock Video -palkinnolla vuoden 2003 MTV Video Music Awardsissa.[1]

Listasijoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kappale ylsi julkaisuviikollaan top 30:een Hot 100 Airplay -listalla, ja seuraavalla viikolla se debytoi Billboard Hot 100 -listalla, jossa se oli parhaimmillaan 32:s. "Somewhere I Belong" sijoittui Hot 100 -listan 32:nneksi sen 15:lla viikolla ja palasi listalle takaisin 20:n viikon jälkeen. Kappale sijoittui top 10:een monilla Billboardin listoilla. Muiden muassa Hot Modern Rock Tracks ja Hot Mainstream Rock Tracks -listoilla se otti kärkipaikan. Kanadassa kappale oli parhaimmillaan kolmas, ja siitä tuli parhaiten sijoittunut kappale Kanadassa.

Uudessa-Seelannissa kappale oli #1, Irlannissa #4, Britanniassa #10, Saksassa #12, Norjassa #12, Australiassa #13, Suomessa #14, Italiassa #14, Sveitsissä #15, Itävallassa #16, Hollannissa #16 ja Ruotsissa #19.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 2003 MTV Music Video Awards Viitattu 12.2.2010.
Tämä musiikkisingleen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.