Capoeira

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Capoeiraa kadulla.

Capoeirassa, brasilialaisessa kamppailun, tanssin ja pelin yhteensulaumassa on monia puolia. Siinä voi nähdä piirteitä ilmaisevasta taidemuotosta, esittävästä tanssista, täyskontaktikamppailusta, kontakti-improvisaatiosta ja akrobatiasta. Afro-brasilialainen musiikki ja monimutkaiset traditiot kuuluvat erottamattomasti capoeiraan. Monipuolisuudestaan huolimatta capoeirassa on myös aina samoina pysyviä tekijöitä: capoeirapelissä on aina kaksi osapuolta ja se tehdään aina musiikin tahtiin. Capoeiran pehmeä liikekieli on hyvin voimakasta ja persoonallista. Vaikka liikkeiden järjestystä capoeirapelissä ei voi suunnitella etukäteen, ne ovat usein silti varsin kontrolloituja. Capoeirista joutuukin vuodattamaan paljon hikeä pyrkiessään saamaan liikkeistään luonnollisia ja keveitä.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historia

[muokkaa] Yleistä

Capoeiran historia on monella tavoin hämärän peitossa. Lajin historiankuvaa hallitsevat monet romantisoidut tarinat ja erilaiset, usein myös ristiriitaiset mielipiteet. Ylipäätään monista lajiin liittyvistä kysymyksistä on olemassa kiisteltyjä näkemyksiä. Esimerkiksi aina ei voida sanoa tarkalleen mitkä capoeiran ainekset ja piirteet ovat puhtaasti afrikkalaista ja mitkä brasilialaista perintöä. Erityisesti capoeiran ensimmäisistä vaiheista on vaikea antaa tarkkaa kuvaa.

Capoeiran historian tutkiminen on kuitenkin vielä kesken ja suuri osa orjuudesta kertovasta lähdeaineistosta 1500-1800-lukujen osalta on vielä lukematta. Toisin kuin usein kerrotaan, kaikkia orjuutta koskevia dokumentteja ei suinkaan poltettu vuonna 1889. Tasavallan ensimmäisen hallituksen talousministeri Ruy Barbosa poltatti ainoastaan orjien omistusoikeutta koskevat asiakirjat, välttyäkseen mahdollisilta vapautettujen orjien taholta tulevilta korvausvaatimuksilta. [1]

Capoeiran menneisyydestä on joka tapauksessa säilynyt monia jäänteitä. Rikas suullinen perimätieto kuten tarinat, laulut ja runot kertovat capoeiran pitkästä ja rikkaasta historiasta. Kirjallista lähdeaineistoa on säilynyt runsaasti. Brasilian ensimmäinen rikoslaki kielsi capoeiran harjoittamisen vuonna 1890, eikä ole yllättävää, että Bahian, Rio de Janeiron ja Pernambucon sanomalehdet ja poliisin asiakirjat kertovat 1800-luvun lopun capoeiristojen yhteenotoista ja rikkeistä.

Edellä mainittujen seikkojen lisäksi capoeiran fyysiset liikkeet, soittimet ja tietenkin monimuotoinen lajin harjoittamisen traditio kertoo lajin mielenkiintoisesta, värikkäästä ja elävästä menneisyydestä. Capoeiran historiasta on olemassa myös joitakin yleispiirteisiä kirjallisia esityksiä. Loppujen lopuksi kyseessä on rikas mutta samalla hyvin vaikeasti hahmotettava ja tutkittava aineisto. Tämän toteaa jo ensimmäinen capoeiran historiasta kirjoittanut Plácido de Abreu pioneerityössään “Os Capoeiras” (1886), yrittäessään jäljittää capoeiran kulttuurin juuria Länsi-Afrikasta.

[muokkaa] 1500- ja 1600-luvut

Afrikan ja Etelä-Amerikan välisen orjakaupan käynnistyttyä 1500-luvulla capoeira-sanalla viitattiin yleisesti mitä tahansa afrikkalaisperäisten orjien käyttämää kamppailumuotoa. Nykymuotoista capoeiraa ei kuitenkaan tuohon aikaan ole ilmeisesti ollut vielä olemassa.

[muokkaa] Capoeira-sanan etymologia

Nei Lopesin mukaan sanan kantamuoto on afrikkalaisperäinen kapwila, joka tarkoittaa suomeksi selkäsaunaa ja korvapuustia. Sana on merkinnyt vastakohtaa sanoille pahantekijä ja ennustettava ja synonyymiä sanoille kerskuri, pelokas ja pelottava.

Vuonna 1562 capoeira on tarkoittanut muun muassa:

  • lintujen suojana käytetty koria
  • isoa linnunhäkkiä
  • häkkien yhdistelmää
  • kesytettyjen lintujen ryhmää
  • paikkaa, jossa säilytetään tai kasvatetaan lintuja
  • maan tai kaivauksen vahvistustyötä
  • vanhaa kärryä.

Vuonna 1577 capoeira on tarkoittanut muun muassa:

  • nummialuetta, joka on raivattu ja sitten uudelleen kasvanut reheväksi
  • kasvustoa, joka heti kulotuksen jälkeen kasvaa
  • "suljettua" nummea
  • viidakkoa, rämeikköä, tuuheikkoa tai aluetta, jota raastetaan usein

Lisäksi samaksi sanaksi katsotaan vielä tupi-intiaanien ko'pwera, joka on tarkoittanut viljelmää, joka ”meni jo”.

Vuoden 1577 jälkeen capoeira on tarkoittanut ainakin seuraavia asioita:

  • tummaihoista, joka asui nummella ja tappoi viljelijöitä
  • bantuorjien tuomaa taistelulajia
  • katutappelijaa
  • kerskuria
  • sotkevaa
  • lurjusta, joka käytti capoeiraa, partaveistä tai veistä.

Monet määritelmät voidaan karkeasti jakaa kahdesta pääjuuresta lähteviksi. Brasilian alkuperäiskansojen enemmistön puhumasta murteesta guaranysta juontuvat merkitykset viittaavat puuhun, lehtiin, metsään ja kasvillisuuteen yleisesti johtuen sanojen kytkennästä “caa“, “co“ ja “ko“ alkuihin. Portugalin kielestä juontuvat merkitykset viittaavat erääseen kukko-sanan muotoon, kastroituun kukkoon, kanalaan ja kanahäkkiin(port. o capão). Kuitenkin ilmeisesti noin vuoden 1577 jälkeen sana capoeira on alkanut yleisellä tasolla viitata orjien käyttämiin kamppailumuotoihin ja niiden harjoittajiin. [2]

Brasiliassa tavataan myös capoeira-nimistä lintua (lat. Odontophorus capueira, suom. täpläsiipinen puuviiriäinen). Tämän lajin urospuoliset edustajat käyttäytyvät hyvin aggressiivisesti toisiaan kohtaan. Uhattuna täpläsiipinen puuviiriäinen välttää lentämistä ja pyrkii piiloutumaan aluskasvillisuuteen tehokasta suojaväriään käyttäen.

[muokkaa] 1700-luku

Ensimmäiset capoeirasta kertovat kirjalliset lähteet löytyvät 1770-luvulta, jolloin riolainen toimittaja Joaquim Manuel de Macedo kuvasi capoeiraa ja capoeiristoja kolumneissaan. Tähän aikaan capoeiraa tavattiin jonkinlaisessa muodossa kolmesta kaupungista: Rio de Janeirosta, Recifestä ja Salvadorista. Rio de Janeiron capoeira, jota myöhemmin kutsuttaisiin "capoeira carioca", ei ollut kuitenkaan aivan samanlaista kuin nykymuotoinen capoeira. Rio de Janeirossa capoeira näyttäytyi ainoastaan väkivaltaisessa muodossaan, eikä siinä käytetty lainkaan musiikkia.

[muokkaa] 1800-luku

Erilaisista 1800-luvun taideteoksista löytyy viitteitä capoeiraan. Saksalainen taidemaalari Johann Moritz Rugendas kuvasi brasilialaista kulttuuria vuonna 1824 ilmestyneessä kirjassaan Voyage Pittoresque et historique dans le Brésil. Kirjasta löytyy esimerkiksi kuva ”Jogar capoeira ou Danse de la guerre”, jonka kuvatekstissä todetaan:

”Mustat harrastavat erästä toista sotaisaa ja paljon rajumpaa peliä – capoeiraa. Kaksi mestaria käy toistensa kimppuun, kumpikin yrittää kaataa vastustajansa puskemalla tätä rintaan. Hyökkäys estetään sivuhypyillä ja taitavalla estämisellä. Mutta silloin tällöin käy niin, että päät iskeytyvät yhteen kovalla voimalla, ja hauskanpito alenee taisteluksi, jossa ei ole harvinaista, että veitset tahraavat urheilun verellä.”

Jogar capoeira ou Danse de la guerre.

[muokkaa] Capoeiran kriminalisointi 1800-luvulla

Afrikkalaisen kulttuurin erilaiset piirteet hyväksyttiin Brasiliassa 1800-luvun alkupuolelle saakka. Afrikkalaisuuden moninaisuutta jopa edistettiin, koska erilaisten kulttuurivaikutteiden ajateltiin estävän yhtenäisen identiteetin ja tehokkaan vastarinnan synnyn. Tilanne muuttui täysin 1800-luvun alkupuolella Portugalin kuninkaan Dom João IV:nnen tultua maanpakoon Brasiliaan, kun Napoleon Bonaparte ulotti Euroopan valloituksensa myös Iberian niemimaalle.

Eräs Brasilian uusien vallanpitäjien hallitsemispolitiikan kulmakivistä oli alkuperäiskulttuurien järjestelmällinen tuhoaminen. Tämän vuoksi kaikki afrikkalaisuuden ilmentymät pyrittiin kieltämään Brasiliassa. Luonnollisesti tämä koski myös capoeiraa. Viranomaisten ohella monet orjaisännät kielsivät lajin harjoittamisen. Orjien omanarvontuntemuksen nousun seuraukset oli jo nähty esimerkiksi Haitilla vuonna 1804 ja vallanpitäjät pelkäsivät capoeiran antavan kansallisuustunteen ja identiteetin rakennusaineksia.Siirtomaahallintoa koskeva laki vuodelta 1814 laki kielsi muiden alkuperäiskulttuurien ilmentymien ohella kaikki tanssit, jotka eivät olleet eurooppalaista alkuperää. Nämä kulttuurien ilmentymiä koskeneet käytänteet paljastavat, että teoria capoeiran naamioimisesta tanssiksi ei mitä luultavimmin ole paikkansapitävä. Rio de Janeiron poliisin arkistosta tavataan ensimmäiset viranomaisten kirjalliset tiedot capoeirasta. Näissä 1800-luvun alun dokumenteista voidaan nähdä capoeiran väkivaltainen luonne. Vuoden 1809 arkistomateriaalissa capoeiraa kuvataan peliksi, jossa “käytetään keppiä, puukkoa, nyrkkiä ja partaveistä“. Kamppailu- ja teräasetekniikoita harjoiteltiin aktiivisesti kunkin katujengin harjoituksissa, joista oli vastuussa aina joku jengin vanhempi jäsen. Kuvattu capoeira kuului Rio de Janeirossa liikkuvien jengien valtataisteluihin ja ryhmän voimakkaamman identiteetin kasvattamiseen.

Väkivaltaisuudesta kertovat myös Rio de Janeiron sotilaskomission kirjeet sotaministeriölle vuodelta 1821. Eräässä kirjeessä kerrotaan capoeiristojen tappaneen kuusi ihmistä ja puukottaneen useita. Karnevaalien aikana käydyissä taisteluissa rikollisjengien kerrottiin ottelevan “oikeasta tyylistä taistella“. Virkavalta vastasi tällaiseen toimintaan kovin ottein. Capoeiraa harjoittelemasta ja käyttämästä tavatut pidätettiin ja heitä kidutettiin. Tämän ajan Rio de Janeiron poliisipäällikön tapoihin kuului leikata kiinnijääneen capoeiristan hauis poikki. Lopuksi kuulusteltava heitettiin vankityrmään. Usein käytettiin myös julkista rangaistusta, esimerkiksi ruoskintaa.

Valtion viranomaiset päättivät aika ajoin käyttää capoeiraa hyödykseen. Hallituksen virkamiehet määräsivät capoeiristoja käytettävän ei-toivottuja saksalaisia ja irlantilaisia lähetyssaarnaajia vastaan 1820-luvun lopulla. Brasilian kruunu hyödynsi capoeiristojen taitoja Paraguayta vastaa käydyssä sodassa vuosina 1865–1870. Sotatoimissa kunnostautumisesta palkinnoksi orjille luvattiin vapaus – tätä lupausta ei kuitenkaan yleisesti täytetty.

Kun Brasiliaan vuonna 1889 sai ensimmäisen rikoslakinsa, capoeiristat saivat erikoismaininnan. Capoeira kriminalisoitiin lain voimalla ja se päätettiin kitkeä lopullisesti pois myös kaupungeista. Código Penal da República dos Estados Unidos do Brasil kyseiseltä vuodelta toteaa, että capoeira, samoin kuin kaikki afrikkalaisen kulttuurin ilmentymät, taide, uskonnot, musiikki ja tanssit ovat kiellettyjä. Lain aiheuttaman vainon vuoksi capoeira taantui useissa osissa Brasiliaa, mutta Bahian osavaltiossa capoeira eli vahvana.

Merkillepantavaa on se, että capoeiraa harjoitettiin 1800-luvulla monissa suurkaupungeissa, kuten Rio de Janeirossa ja Recifessä, lajin väkivaltaisemmassa muodossa. Vuosisadan vaihteessa capoeira kuului kaikkein pahamaineisimpien rikollisten perustaitoihin. Capoeirataidot olivat myös yksilöiden vahvan itsetietoisuuden osasia. Samalla capoeira loi tiiviitä ja vaikeasti kontrolloitavia ryhmiä ja vaarallisia taistelijoita. Capoeiraryhmiä tai katujengejä kutsuttiin yleisnimellä maltas. Uudessa kaupunkimiljöössä capoeirataitoja käytettiin itsepuolustuksen lisäksi henkilökohtaisen kunnian ja omaisuuden hankkimiseen sekä uuden identiteetin rakennusaineena. Rio de Janeiron capoeiraa "capoeira cariocaa", samoin kuin recifeläistä capoeiraa, harrastettiin 1700- ja 1800-luvuilla ilmeisesti kokonaan ilman musiikkia ja se oli tyyliltään ja tarkoitusperiltään paljon väkivaltaisempaa kuin esimerkiksi Bahian capoeira. Teräasetekniikat kuuluivat olennaisena osana capoeira cariocaan. Riodejaneirolainen ja recifeläinen capoeira kuihtuivat lopulta kuitenkin käytännöllisesti katsoen pois poliisin harjoittaman ankaran painostuksen takia 1900-luvun alkuun mennessä.

[muokkaa] 1900-luku

1900-luvun loppupuolella capoeira on muuttunut melkoisesti. 1960- ja 1970-luvuilla riolaisen Senzala-ryhmän edelleen kehittäessä opetusmetodeita capoeiraan tuotiin muitakin uutuuksia; vyöjärjestelmät, univormut ja tarkat suoritustavat tiettyjen tekniikoiden suorittamiseen. Senzala-ryhmän opetusmetodin ja tietynlaisen standardisoinnin suosio on kuitenkin ollut viime vuosisadan loppupuolella hämmästyttävän laajaa; tätä nykyä käytännössä lähes kaikki maailman capoeiraryhmät tyylistä riippumatta siis noudattavat Senzala-ryhmän 1960-luvulla käyttöönottamaa opetusmetodia, joka puolestaan on perua itämaisista kamppailulajeista. [3]

Ehkä isoimpana muutoksena nähtiin kuitenkin isompien ryhmien synty ja capoeiran leviäminen kaikkiin maailman suurkaupunkeihin. Esimerkiksi johtorakenteeltaan poikkeuksellinen, mestrekoalition hallinnoima Senzala-ryhmä, mestre Camisan ABADÀ-ryhmä, ABADÀ:sta lähteneiden mestre Paulinho Sabián, mestre Bonecon ja mestre Paulãon Capoeira Brasil-ryhmä, mestre Mão Brancan Meia Lua Inteira-ryhmä ja mestre Suassunan Cordão de Ouro-ryhmä ovat kasvaneet valtaviksi, kymmeniätuhansia oppilaita sisältäviksi megaryhmiksi, joilla on toimipisteitä useammalla kuin kahdella mantereella. Lisäksi näistä ryhmistä erkaantuneita pienempiä ryhmiä on vastaavasti vieläkin enemmän. Capoeirakouluja- ja tyylejä saattaa nykyään löytyä useampia jopa Skandinaviasta ja pienemmistäkin kaupungeista.

Capoeira ei standardioitumisesta huolimatta ole ollut viime vuosikymmeninäkään aivan harmitonta touhua. Capoeiraa löytyy monissa muodoissa ja turistin ulottumattomissa olevat Rio de Janeiron slummien rodat ovat nykyäänkin jotain aivan muuta kuin capoeirarodat kotoisen Suomen kesäisissä puistoissa. Mestre Russo kertoo kirjassaan seuraavan tarinan:

”Meillä oli joitain vaikeita hetkiä, kuten esimerkiksi eräänä kesäsunnuntaina vuonna 1976. Auttaakseni säilyttämään pelin katkeamattomuuden ja kunnioituksen rodaa kohtaan, jouduin kamppailemaan erään haastajan kanssa, joka käytti aseenaan stilettiä, jonka terä oli 15 cm pitkä - arvioin terän pituuden silmämääräisesti. Itse käytin paitaani, jonka tuolla hetkellä olin käärinyt vasemman käteni ympärille käyttääkseni sitä puolustautumisessa. Minun täytyi pitää pääni kylmänä ja keskittyä tarkasti liikkumiseeni, sillä peli tuona hetkenä saattaisi maksaa minulle elämäni. Hymyilin näyttääkseni, etten välittänyt vaaran läsnäolosta. "Tulet häpeämään tätä", huusin haastajalleni, joka ilmeni vaaralliseksi vastustajaksi taitavan stiletinkäsittelynsä takia. Suorastaan elokuvallisen hienoin elkein hän vaihteli asetta kädestä toiseen. Tuona hetkenä jotkut hänen stilettinsä iskuista olivat jo olleet vaarallisen lähellä minua mutta siihen asti olin onnistunut väistämään ne. Kamppailu jatkui ja siitä lähtien outoja asioita alkoi tapahtua; silmiini osui katulampun välähdys ja hajoaminen, jotka sumensivat näkökykyäni hetkisen ajaksi. Heti tämän jälkeen ensimmäinen stiletinviilto osui minua oikeaan käteen ja liikkumiseni vaikeutui, sillä isku oli ilmeisesti osunut hermoon. Suojaava vaate vasemmassa kädessä pysyi kuitenkin paikoillaan. Ajattelin tuolloin päätöksen tekemisen hetken olevan käsillä.

Taktiikkani oli ollut ärsyttää haastaja viileydelläni. Päätin kuitenkin tarjota hänelle jotain muuta. Laskin suojaustani ja paljastin täten kasvoni, tarjoten hänelle mahdollisuuden iskeä tuolle korkeudelle ja juuri näin tapahtui. Samalla hetkellä suoritin nopean väistön, syöksyin haastajani suojauksen ali ja tein boca-de-calçan(maahanvienti, ote housunlahkeista). Vietyäni hänen tasapainonsa ja kaadettuani hänet maahan jäin istumaan hajareisin hänen päällensä, pitäen hänen kummatkin hänen kätensä liikkumattomina - stiletti oli yhä hänen kädessään.

Intuitiivisesti pyrin riisumaan hänet aseista ja tein muutaman rajun cabeçadan(pääpuskun) hänen naamaansa. Silloin ihmiset alkoivat viimein lähestyä meitä, sillä olimme paikallamme. Ihmisten irrottaessa meitä toisistamme hänen kätensä pääsi irti ja stiletin pisto osui muutaman sentin vasemman puolen rintalastani alapuolelle. Vaikka menetin paljon verta, yritin jatkaa kamppailua, kunnes vastustajani pakeni juosten, luultavasti huolissaan mahdollisen poliisipartion saapumisesta. "En halua nähdä tappiotani", sanoin capoeiristoille rodassa ja pyysin heitä rauhoittumaan; osa heistä oli vielä nuorempia kuin minä. Sovimme että näkisimme myöhemmin 7 de Setembro-kadun kulmassa, sitten lähdin kohti sairaalaa..."

[muokkaa] 2000-luku

Capoeira on viimeisen kymmenen vuoden aikana jatkanut voimakasta leviämistään ympäri maailmaa, ja seuroja löytyy nykyään runsaasti kaikilta asutuilta mantereilta, likipitäen kaikista maista.

Suomessa capoeiran harrastajia on kirjoitushetkellä oletettavasti noin 800, ja seuroja löytyy kaikista suurimmista kaupungeista.

[muokkaa] Legendoja ja syntyhistoriaa

[muokkaa] N'golo

Eri syntyteoriat ehdottavat yksittäisiä afrikkalaisia tansseja ja rituaaleja capoeiran alkujuureksi. Erään tunnetuimman teorian mukaan capoeira liittyy Angolan eteläpuolella eläneen mucupe-heimon initiaatiorituaaliin(rituaali, jossa tyttö siirtyy aikuisuuteen) eli efundulaan. Brasilialaisen historioitsijan Albano de Neves e Souzan teorian mukaan efundulan yhteydessä nuoret soturit tanssivat n’goloa eli seeprojen tanssia. N’golon voittaneella pojalla on oikeus valita vaimo ilman myötäjäisiä initiaatiorituaaliin osallistuvien tyttöjen joukosta. Ajan myötä Benguelan alueen roistojoukot(muxilingues) alkoivat käyttää n’golon askelia taistellessaan. Tämän Neves e Souzan näkemyksen mukaan tämän perinteen alueelta kaapatut orjat olisivat vieneet capoeiran keskeiset elementit mukanaan Brasiliaan ja capoeira juontuisi suoraan n’golosta. Neves e Souzan teoria on kuitenkin siitä esitetyn kritiikin perusteella hyvin puutteellinen, eikä perustu historiallisiin faktoihin. Neves e Souzan epäillään jopa tekaisseen todistusaineistoa. Tämän vuoksi tämä kuuluisa teoria ei ole kovin varteenotettava tekijä capoeiran historiaa tutkittaessa. [1]

[muokkaa] Tanssin muotoon puettu taistelulaji

Joidenkin kertomusten mukaan plantaasien isännille capoeira oli uhka ja he kielsivät taistelutaitojen harjoittamisen. Tämän vuoksi orjat halusivat piilottaa taistelutekniikat tilanteen niin vaatiessa ja yhdistivät “angolaleikkiin“ musiikkia ja rituaalimaisia liikkeitä. Näin orjat hämäsivät isäntiään, jotka eivät aina ymmärtäneet, että outojen rituaalipuuhien taakse oli kätkettynä tappavia itsepuolustusliikkeitä. Tämä tarina ei kuitenkaan ainakaan Brasilian lakikäytäntöjä 1800-luvulla tarkastellessa voi pitää paikkaansa. Suunnilleen vuoteen 1814 saakka orjanomistajat olivat sallineet erilaiset kulttuuriset ilmaisut, myös kamppailun. Niihin oltiin jopa kannustettu, sillä niitä pidettiin eräänlaisina orjuusjärjestelmän varoventtiileinä ja ne pitivät yllä afrikkalaisryhmien välisiä eroja. Joidenkin plantaasien omistajien tiedetään viihdyttäneen itseään seuraamalla orjien taistelua ja jopa erilaisia haasteotteluita järjestettiin. Vuoden 1814 jälkeen käsitykset orjien vaarallisuudesta kuitenkin muuttuivat. Tähän johtivat useat orjakapinat sekä Portugalin hovin saapuminen Rio de Janeiroon. Orjiin alettiin suunnata mittavia vainoja ja kaikenlaiset kulttuurillisen ilmaisun muodot kiellettiin, kamppailu, tanssi ja rituaalit mukaan lukien. Taistelutaitojen naamioiminen tanssiksi tai rituaaliksi ei olisi täten ollut järkevää, sillä niitäkään ei enää suvaittu. [1]

[muokkaa] Palmares

Jotkut capoeiran historiaa tutkineet esittävät quilombojen syntymisen ja niissä elämisen keskeisenä capoeiran kehitysvaiheena. Erään tarinan mukaan nykycapoeiran merkittävin juuri olisi peräisin Palmaresin quilombosta. Tarinan mukaan leirin tuhoamisvaiheessa paenneet capoeiristat levittävät taistelutanssin Brasilian muihin osiin. Kerrotaan myös, että jatkuva orjanomistajien taholta tullut uhka olisi toiminut käyttövoimana capoeiran kehittymiselle quilomboissa. Eri plantaaseilta paenneiden orjien mukana capoeira olisi jalostunut edelleen tehokkaaksi taistelulajiksi. Nykytiedon mukaan näin ei kuitenkaan käynyt; quilomboja puolustettiin ennen kaikkea niiden syrjäisellä sijainnilla ja viime kädessä tuliaseilla. Capoeiralla ja quilomboilla ei siis nykyään nähdä mitään kovin merkittävää suhdetta. Quilomboissa, samoin kuin muissakin afrikkalaisperäisten orjien kokoontumispaikoissa on kuitenkin mahdollistunut itseilmaisun vapaus, valta omaan kehoon ja ajankäyttöön sekä tarve eri heimoja edustavien karanneiden orjien identiteentin vahvistamiselle. Tämä on tietysti ollut erittäin hedelmällistä maaperää pienelle kulttuurivaihdolle. [1]

[muokkaa] Nykytiedon mukainen syntyhistoria

Suoran yhteyden johonkin yksittäiseen afrikkalaiseen perinteeseen etsimisen, Palmaresin sankarillisen puolustamisen ja tanssiksi naamioidun itsepuolustuslajin lisäksi on olemassa muitakin teorioita, jotka perustuvat lähinnä capoeiristojen tai tutkijoiden mielikuvitukseen. Niihin liittyvät esimerkiksi kertomukset eri eläinten liikkeiden matkimisesta tai orjien käsikahleista, jotka mahdollistivat vain jaloilla tehtävät tekniikat. Nämäkään teoriat eivät kuitenkaan tämänhetkisen historiallisen tiedon perusteella pidä paikkaansa. [1]

Todenmukaisempaa on todeta, että tärkeitä capoeiran syntyyn vaikuttaneita tekijöitä olivat erilaiset kamppailulajit, tanssit, taistelutanssit ja rituaalit Afrikasta, Euroopasta ja Latinalaisesta Amerikasta, jotka ovat sekoittuneet kulttuurilliseksi synteesiksi vuosisatojen mittaan. Kun yhdistetään ihmisen tietynlainen synnynnäinen tarve ilmaista itseään kulttuurillisesti, afrikkalaisessa sosiaalisessa kulttuurissa ilmenevä häilyvä raja kamppailun, musiikin ja tanssin välillä, taistelutanssien suosio afrikkalaisessa kulttuurissa ja länsiafrikkalaisten melko rankka elinympäristön muutos, saadaan lopputulokseksi capoeira; spontaanina mutta välttämättömänä inhimillisenä ja kulttuurillisena itseilmauksen muotona. Kuvaukset capoeirasta 1800-luvun ensimmäiseltä puoliskolta ovat hyvin samankaltaisia nykycapoeiran kanssa. Voisi siis sanoa, että capoeira on kehittynyt kulttuurillisena synteesinä nykymuotoonsa suunnilleen vuosien 1800-1850 välisenä aikana. Capoeira ei kuitenkaan ole kulttuurillisena synteesinä ainutlaatuinen, vaan samankaltaisia esimerkiksi juuri tanssia ja taistelua yhdistäviä lajeja löytyy monestakin orjia vastaanottaneesta maasta. [4]

[muokkaa] Tyylit ja pelitavat

[muokkaa] Capoeira de angola

Capoeira de angola -tyyli on pääosin rauhallisempaa, raskaampaa ja täynnä erilaisia riittejä sekä tapoja. Angola-tyyliä pelattaessa tärkeässä osassa ovat erilaiset pelissä esiintyvät tapahtumat, kuten "passo-á-dois", jossa pelaajat kohtaavat hetkellisesti tiettyjen sääntöjen mukaan. Capoeira angola -pelit ovat monitasoisia ja saattavat toisinaan kiihtyä erittäin nopeiksikin. Angola-tyyliä pidetään perinteisempänä capoeiran tyylinä.

[muokkaa] Vicente Ferreira Pastinha

Mestre Pastinhan elämäntyö hänen nimeämänsä capoeira de angola-tyylisuunnan kohdalla on myös ollut hyvin merkittävää capoeiran nykytilaa ajatellen. Mestre Pastinha(Vicente Ferreira Pastinha) avasi capoeira de angola-koulun vuonna 1941. Siellä Pastinhan ideologian mukaista capoeiraa alettiin opettaa ensimmäistä kertaa systemaattisesti; Pastinhan tavoitteena on lienee ollut, samoin kuin Bimballa, säilyttää capoeiran kulttuurillinen rikkaus, sekä samalla hankkia capoeiralle tietynlainen urheilullinen status. Pastinhan perintöä kunnioittavat nykyään monet capoeira de angola-tyylisuuntaa harjoittelevat capoeiraryhmät keltamustissa univormuissaan.

Mestre Pastinha tuli tunnetuksi capoeiran filosofina monien aforismiensa vuoksi. Mestre Pastinha sokeutui elämän loppuaikana ja kuoli 92 vuoden ikäisenä vuonna 1981 köyhänä ja hylättynä pienessä huoneessaan Brasilian viranomaiset suljettua Largo do Pelourinholla sijaitsevan koulun luvaten avustaa uuden koulun perustamisessa. Pastinha ei kuitenkaan koskaan saanut tätä luvattua koulua. Capoeira de angola jäi kuitenkin elämään.

[muokkaa] Capoeira regional

Capoeira regional on tyyliltään nopeaa, ilmavaa ja akrobaattista. Regional tyylin pelaajia voi nykyään nähdä useiden yhtyeiden musiikkivideoissa ja joissakin mainoksissa. Kuten angola-tyylissäkin, musiikki ja kulttuuri ovat tärkeässä osassa myös regional-tyylissä. Osittain laulut ovat samoja mutta esimerkiksi berimbaulla soitettava rytmi on erilaista sekä musiikin tahti on usein nopeampaa. Laulut lauletaan brasilianportugaliksi.

[muokkaa] Manoel dos Reis Machado

Bahiassa capoeiran erään osa-alueen koodisto muokkautui uudestaan, kun muista capoeiratyyleistä erottui regional-tyylisuunta 1930-luvulla. Capoeira regional-koulukunta henkilöityi hyvin vahvasti mestre Bimbaan (Manoel dos Reis Machado), joka lisäsi oppimaansa capoeiraan muista kamppailulajeista vaikutteina tulleita kamppailu- ja taistelutekniikoita, opetusmetodeita, uusia pelimuotoja ja keskiluokkaisuutta. Esimerkiksi jogo de cintura-pelin akrobaattiset elementit toivat lajiin lisää näyttävyyttä. Bimban capoeira regional, kuten sitä nykyään kutsutaan, sai aluksi nimityksen “bahialainen taistelulaji“(port. luta regional baiana). Myöhemmin nimi capoeira regional vakiintui käytäntöön. Bimba esittelemiin uutuuksiin kuului opetusmetodien osalta esimerkiksi valmiiksi suunniteltuja pariharjoituksia; musiikissa Bimba ansioksi luetaan esimerkiksi íuna-rytmin kehittäminen. Bimban suurin saavutus lienee silti ollut capoeiran tietynlainen keskiluokkaistaminen erilaisten seremonioiden, avoimien kurssien ja kamppailullisen käyttäytymiskoodiston kautta.

[muokkaa] Musiikki ja soittimet

[muokkaa] Berimbau

Capoeiran tärkeä elementti on musiikki ja pääsoitin berimbau, joka johtaa capoeirapeliä ja siihen kuuluvaa orkesteria eli bateriaa. Peliä pelataan rodassa eli ihmisten muodostamassa kehässä, jossa bateria soittaa.

[muokkaa] Pandeiro

Berimbaun lisäksi bateriassa käytetään usein pandeiroa(tamburiinia).

[muokkaa] Agogô

Agogô on kaksiosainen lehmänkello.

[muokkaa] Reco-reco

Reco-recon toinen nimi on raspi.

[muokkaa] Atabaque

Atabaque on afrikkalaistyyppinen rumpu.

[muokkaa] Roda

Capoeriaa pelataan ringissä, jonka nimi on roda(Roda lausutaan brasilian portugaliksi; Hoda). Roda muodostetaan niin, että bateria soittaa yhtenä osana rodan kehää, ja kaikki pelaajat muodostavat yhdessä ympyrän. Peli alkaa kahden pelaajan mentyä baterian eteen, kysymään lupaa pelaamiseen, jonka jälkeen he siirtyvät keskellä ympyrää pelaamaan. Pelit ovat iloisia tapahtumia, jotka usein ovat capoeiraa parhaimmillaan.

Kun pelin johtaja soittaa berimbauta, hän laulaa ja muut pelaajat vastaavat kuorona lauluihin.

Vaikka capoeiralla on osin väkivaltainenkin historia, on se nykyään yhteisöllisyyden ja ystävien yhteistä peliä - mutta rodassa on aina hyvä olla varuillaan.

[muokkaa] Capoeiraa Suomessa

Capoeiralla ei ole Suomessa kattojärjestöä (kuten ei muuallakaan maailmassa) tai kansallista Capoeira-seuraa. Käytännössä Capoeiraa harjoitetaan useissa eri seuroissa kaikissa suurissa kaupungeissa ja satunnaisemmin myös pienemmissä kaupungeissa (esim. Porvoo). Jotkin seurat toimivat usemmassa kaupungissa mutta monet ovat yksittäisiä seuroja, jotka lukeutuvat jonkin opettajan alaisuuteen. Molemmat tyylisuunnat ovat hyvin edustettuina, joten paikallisia seuroja kannattaa hakea vaikka hakukoneen avulla (hakusanoiksi capoeira ja kaupungin nimi).

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Viitteet

  1. ↑ 1,0 1,1 1,2 1,3 1,4 Röhrig Assunção, M. 2005: "Capoeira: History of the Afro-Brazilian Martial Art (Sport in Global Society)"
  2. ↑ Lopes, N.
  3. ↑ Capoeira, N. 2003. Haastattelu, Rio de Janeiro 21.11.2003.
  4. ↑ Capoeira, N. 2005: Pieni capoeirakirja

[muokkaa] Media

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Capoeira
Henkilökohtaiset työkalut