Balbinus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Imperator Caesar Decimus Caelius Calvinus Balbinus Pius Felix Augustus
Balbinus Hermitage.jpg
Balbinuksen rintakuva.
Rooman keisari
Pupienuksen kanssahallitsijana
22. huhtikuuta 23829. heinäkuuta 238[1]
Edeltäjä Gordianus I ja Gordianus II
Seuraaja Gordianus III
Tiedot
Syntynyt noin 178?
Kuollut 29. heinäkuuta 238[1]
Rooma, Italia, Rooman valtakunta
Balbinuksen kuva roomalaisessa sestertiuksessa.

Decimus Caelius Calvinus Balbinus (noin 178? – 29. heinäkuuta 238[1]) oli Rooman keisari noin kolmen kuukauden ajan vuonna 238.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Politiikkaan siirtyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Balbinuksen elämästä ennen keisariutta ei tiedetä paljoakaan. Keskiajalla eläneen bysanttilaisen historiankirjoittajan Zonaraksen mukaan hän oli noin 60-vuotias noustessaan valtaan, jolloin hän olisi syntynyt noin vuoden 178 paikkeilla. Useat nykytutkijat ovat kuitenkin esittäneet, että hän oli vähän nuorempi. Balbinuksen isä oli luultavasti eräs entinen konsuli Caelius Calvinus, joka toimi Kappadokian maaherrana vuonna 184. Hän taas saattoi olla vuoden 157 konsulin Caelius Secunduksen poika, mutta varmaa tietoa ei ole. Balbinuksen suku kuului alkujaan plebeijeihin mutta korotettiin myöhemmin patriisien joukkoon.[2]

Balbinuksen poliittinen ura on jokseenkin epäselvä. 200-luvulla eläneen syyrialaisen historioitsijan Herodianoksen mukaan hän toimi useiden provinssien maaherrana. Historia Augusta luettelee African, Bithynian, Galatian, Pontoksen, Traakian ja Gallian, mutta mitään näistä ei voida todistaa. Balbinus saattoi toimia ainakin Asian maaherrana vuonna 201/202. Tiedetään, että kyseisen provinssin maaherran piti olla entinen konsuli, joten Balbinuksen olisi täytynyt toimia konsulina ennen maaherran tehtäväänsä, mikä olisi ollut poikkeuksellista hänen nuoruutensa takia. Vuonna 213 Balbinus oli konsulina yhdessä keisari Caracallan kanssa. Tämä osoittaa, että hän oli tuolloin erittäin vaikutusvaltainen ja tärkeässä asemassa. Keisari Elagabaluksen aikana Balbinus saattoi olla poissa Roomasta, mutta palasi sitten Severus Alexanderin neuvonantajaksi.[2]

Maaliskuun 238 lopulla African provinssissa nousi kapina keisari Maximinus Thraxia vastaan. Kapinoitsijat murhasivat keisarillisen verojenkerääjän ja julistivat sitten keisariksi provinssin iäkkään maaherran, Marcus Antonius Gordianuksen. Gordianus otti samannimisen poikansa Gordianus II:n kanssahallitsijakseen ja lähetti Roomaan viestinviejän kertomaan kapinasta. Rooman senaatti ilmoitti heti tukevansa Gordianuksia, julisti Maximinuksen valtionviholliseksi ja mahdollisesti myös julisti edesmenneen keisari Severus Alexanderin jumalaksi. Senaatti myös nimitti 20 entistä konsulia erityisvirkaan (lat. vigintiviri ex senatus consulto rei publicae curandae) käymään sotaa Maximinusta vastaan. Näihin kuului myös Balbinus.[3][4][5]

Nousu keisariksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huhtikuussa 238 Gordianus II sai surmansa Karthagon edustalla käydyssä taistelussa, minkä jälkeen Gordianus I teki itsemurhan. Samaan aikaan Maximinus oli koonnut armeijansa ja saapunut Pohjois-Italiaan. Senaatti päätti kuitenkin jatkaa kapinaa. Se valitsi näiden 20 miehen joukosta Balbinuksen ja Marcus Clodius Pupienus Maximuksen uusiksi keisareiksi.[1][3][4] Ensimmäistä kertaa Rooman valtakunnassa oli kaksi täysin samanarvoista keisaria. Molemmat saivat arvonimen pater patriae (suom. isänmaan isä) ja pater senatus (suom. senaatin isä).[6]

Pupienuksen ja Balbinuksen poistuessa Juppiter Capitolinuksen temppelistä, missä uudet keisarit oli valittu, heitä vastassa oli vihainen väkijoukko, joka ajoi uudet keisarit henkivartioineen takaisin temppeliin. Kansalaiset eivät pitäneet Pupienuksesta, joka oli osoittautunut ankaraksi toimiessaan kaupunginprefektinä ennen Gordianusten kapinaa. He myös vaativat, että edesmenneen Gordianus I:n 13-vuotias tyttärenpoika Marcus Antonius Gordianus nimitettäisiin caesariksi. Tähän suostuttiin, jolloin väkijoukko rauhoittui.[1]

Levottomuuksia Roomassa ja sota gootteja vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pupienus lähti Pohjois-Italiaan organisoimaan sotaa Maximinusta vastaan kun taas Balbinus jäi Roomaan vastaamaan hallinnosta. Pian levottomuudet pääkaupungissa alkoivat uudestaan, kun erään senaatin istunnon aikana kaksi aseetonta pretoriaanikaartin sotilasta murhattiin. Tapahtuma sai aikaan väkivaltaiset mellakat Gordianusten kannattajien johtaessa kansalaisia taisteluun pretoriaaneja vastaan. Väkivaltaisuuksien aikana Roomassa syttyi tulipalo, joka tuhosi suuren osan kaupunkia. Sillä aikaa Maximinus oli murhattu Aquileian edustalla, ja Pupienus palasi Roomaan juhlimaan voittoaan. Hänen paluunsa sai tilanteen rauhoittumaan hetkeksi, mutta kahden keisarin välit alkoivat huonontua. Pupienus oli tuonut mukanaan germanialaisia sotilaita, jotka hän oli palkannut henkivartioikseen. Balbinus pelkäsi Pupienuksen käyttävän näitä häntä vastaan. Pretoriaanit olivat tyytymättömiä senaatin valitsemiin keisareihin ja pelkäsivät, että Pupienus korvaisi koko kaartin omalla henkivartiollaan.[4][7]

Balbinus päätettiinkin pian lähettää Tonavalle sotimaan gootteja vastaan ja Pupienus taas itään torjumaan persialaisten hyökkäystä. Pretoriaanikaarti kuitenkin hyökkäsi keisarien kimppuun Palatiumilla, ennen kuin nämä ehtivät lähteä. Pupienus yritti kutsua henkivartioitaan apuun, mutta Balbinus luuli tätä Pupienuksen juoneksi ja esti häntä.[1] Eutropiuksen ja Aurelius Victorin mukaan pretoriaanit murhasivat keisarit heti, mutta Herodianos kertoo, että heidät riisuttiin alasti ja vietiin pretoriaanien leiriin, jossa heitä pilkattiin ja kidutettiin. Kun Pupienuksen germanialaiset henkivartijat saivat kuulla tapahtuneesta, he lähtivät kohti pretoriaanikaartin leiriä. Pretoriaanit kuitenkin surmasivat vankinsa, jolloin germaanit palasivat leiriinsä. Tämän jälkeen pretoriaanit huusivat 13-vuotiaan Gordianus III:n keisariksi. Balbinuksen hallituskausi oli kestänyt noin 99 päivää.[7]

Kuolema ja spekulaatiot hallituskaudesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 238 tapahtumien kronologia on osoittautunut ristiriitaisten papyruksien ja piirtokirjoitusten takia poikkeuksellisen vaikeaksi määrittää.[8] On esitetty, että Pupienuksen ja Balbinuksen hallituskausi alkoikin jo tammi-helmikuussa ja päättyi toukokuussa.[9][2] Nykytutkijat ovat kuitenkin päässeet yhteisymmärrykseen asiasta, ja Robin Mc Mahon esittää seuraavat päivämäärät: 12. huhtikuuta Gordianus I ja Gordianus II saavat surmansa hallittuaan 20 päivää, 22. huhtikuuta Pupienus ja Balbinus julistetaan keisareiksi Roomassa, 24. kesäkuuta Maximinus ja hänen poikansa murhataan Aquileian edustalla ja 29. heinäkuuta Pupienus ja Balbinus murhataan.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pat Southern: The Roman Empire from Severus to Constantine. Routledge, 2001. ISBN 0-415-23943-5. (englanniksi)
  • Arto Kivimäki ja Pekka Tuomisto: Rooman keisarit. Karisto, 2005. ISBN 951-23-4546-3.
  • Bowman et al.: The Cambridge Ancient History XII, The Crisis of Empire, A.D. 193–337. Cambridge University Press, 2005. ISBN 978-0-521-30199-2. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Robin Mc Mahon: Pupienus (238 A.D.) and Balbinus (238 A.D.) 8.4.2001. De Imperatoribus Romanis: An Online Encyclopedia of Roman Emperors. Viitattu 25.11.2009. (englanniksi)
  2. a b c Jona Lendering: Balbinus 31.3.2006. Livius.org. Viitattu 28.11.2009. (englanniksi)
  3. a b Cambridge Ancient History s. 31–32
  4. a b c Southern s. 66–67
  5. Rooman keisarit s. 228–229
  6. Rooman keisarit s. 231–232
  7. a b Rooman keisarit s. 233–234
  8. Cambridge Ancient History s. 30–31
  9. Rooman keisarit s. 227–228

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltäjä
Gordianus I ja
Gordianus II
Rooman keisari
Kanssahallitsija
Pupienus
Seuraaja
Gordianus III