Maximinus Thrax

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Imperator Caesar Gaius Julius Verus Maximinus Pius Felix Invictus Augustus
Maximinus Thrax Musei Capitolini MC473.jpg
Maximinuksen rintakuva Musei Capitolinissa Roomassa.
Rooman keisari
helmi-maaliskuu 23524. kesäkuuta 238[1]
Edeltäjä Severus Alexander
Seuraaja Gordianus I ja Gordianus II, Pupienus ja Balbinus
Tiedot
Syntynyt noin 173?
Traakia / Moesia
Kuollut 24. kesäkuuta 238[1]
Aquileia
Puoliso Caecilia Paulina
Arvonimet Germanicus Maximus (235)
Sarmaticus (236)
Dacicus (236)
Maximinuksen rintakuva.
Maximinuksen poika Maximus denaarissa.

Gaius Julius Verus Maximinus (noin 173? – 24. kesäkuuta 238)[2][1], yleensä Maximinus Thrax (Maximinus Traakialainen), oli Rooman keisari vuosina 235238. Hän oli ensimmäinen keisari, joka ei koskaan käynyt Roomassa, yrityksestä huolimatta.[3] Hän oli myös ensimmäinen sotilas, joka nousi Rooman keisariksi.[4]

Maximinus julistettiin keisariksi kun sotilaat olivat tulleet tyytymättömiksi keisari Severus Alexanderiin. Armeija kapinoi ja murhasi Alexanderin ja hänen äitinsä. Maximinuksen valtakauden on usein katsottu aloittaneen niin sanotun 200-luvun kriisin tai "sotilaskeisarien" ajan.[5] Hänen kautensa oli yhtämittaista sotimista. Hän kuoli matkalla Roomaan sotilaiden murhaamana, kun hänen joukkojensa tyytymättömyys oli kasvanut liian suureksi. Hänen ja hänen poikansa päät vietiin keihäännokassa Roomaan.

Varhaiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gaius Julius Verus Maximinus syntyi Traakiassa tai Moesiassa. Hänen syntymävuotensa on arveltu olleen 173, ja hän olisi näin ollut noin 60-vuotias valtaannousunsa aikoina. Historioitsija David Potter arvelee kuitenkin hänen olleen 10 vuotta nuorempi eli noin 50-vuotias.[6] Maximinuksen nuoruudesta eikä hänen urastaan ennen keisariutta tiedetä juuri mitään. Antiikin lähteiden mukaan Maximinus toimi nuorena paimenena. Historia Augustan mukaan hänen isänsä oli gootteihin kuulunut Micca ja äitinsä Hababa-niminen alaani. Tämä on kuitenkin luultavasti fiktiota. Tiedetään, että Daakian maaherrana toimi vuonna 208 muuan Gaius Julius Maximinus, jonka alaisuudessa Maximinus saattoi palvella sotilaana ja jolta hän saattoi saada Rooman kansalaisuuden. On kuitenkin myös mahdollista, että Maximinuksen vanhemmat olivat Rooman kansalaisia. Varmaa on ainakin, että Maximinus liittyi nuorena armeijaan Septimius Severuksen aikana ja palveli useissa ritarisäätyisissä viroissa Severuksen ja Caracallan aikana.[6]

Luultavasti Maximinus nimitettiin Severus Alexanderin Persian sodan aikana johonkin korkeaan virkaan. Hän oli vuoteen 234 mennessä edennyt jo pitkälle, sillä samana vuonna Alexander nimitti hänet pannonialaisista nuorukaisista koostuvan sotilasosaston komentajaksi. Maximinuksen tehtävänä oli kouluttaa sotilaat tulevaa germaaneja vastaan suuntautuvaa sotaretkeä varten.[2][7]

Nousu valtaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Severus Alexander oli epäsuosittu armeijan keskuudessa, ja häntä pidettiin heikkona ja epäröivänä. Kun Alexander ilmoitti ostavansa rauhan germaaneilta, sotilaiden mitta tuli täyteen. Germaanit olivat ryöstelleet Rooman provinsseissa, ja monet olivat menettäneet läheisiään ja vaatineet kostoa germaaneille. Lisäksi sotilailta oli näin evätty mahdollisuus tuottoisaan sotaretkeen. Maximinuksen pannonialaiset rekryytit saivat tarpeekseen Alexanderista ja julistivat komentajansa keisariksi Reinin varren lähellä olevassa sotilasleirissä helmi-maaliskuussa 235. Tarinan mukaan Maximinus yritti aluksi estellä mutta suostui lopulta. Maximinus oli kokenut sotilas ja näin tunnetumpi armeijan keskuudessa verrattuna Alexanderiin, jolla ei ollut lainkaan sotilaskokemusta.[4]

Kapina levisi pian Pannoniaan ja Moesiaan, joiden joukot ilmoittivat tukevansa Maximinusta. Maximinus tuplasi sotilaiden palkan, kokosi joukkonsa ja lähti marssimaan kohti Severus Alexanderin leiriä. Pian Alexanderin joukot siirtyivät Maximinuksen puolelle. Maximinus lähetti tribuunin ja muutaman kenturion murhaamaan Alexander ja hänen äitinsä Julia Mamaea.[8] Myös joukko Alexanderin läheisiä neuvonantajia teloitettiin mutta osa entisen hallinnon tukijoista kuitenkin säästettiin.[2] Tieto tapahtumista lähetettiin Roomaan senaatille, joka ei ilahtunut kuulemastaan mutta hyväksyi kuitenkin Maximinuksen keisariuden maaliskuun lopulla.[7][3][9]

Keisarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maximinus ei siirtynyt Roomaan kuten normaalisti vallankaappaajilla oli tapana. Sen sijaan hän päätti jatkaa sotaretkeä germaaneja vastaan. Hän halusi luultavasti vakiinnuttaa valtansa sotilaiden keskuudessa. Maximinuksella ei myöskään ollut kokemusta poliittisesta elämästä, mikä teki hänet haavoittuvaiseksi politiikassa. Maximinus, joka oli koko ikänsä elänyt sotilasleireissä, ei varmaankaan olisi kokenut oloaan mukavaksi suurkaupungissa.[9][3] Rooman senaatti piti häntä barbaarina, mutta ilman armeijaa senaattoreiden olisi ollut typerää vastustaa sotilaiden tahtoa.[4]

Maximinus ylitti armeijansa kanssa Reinin kesällä 235 ja siirtyi nykyisen Württembergin alueelle, jossa hän taisteli koko kesän germaaneja vastaan. Samoihin aikoihin tapahtui ensimmäinen vallankaappausyritys, kun entinen konsuli Gaius Petronius Magnus ja useat muut senaattorit suostuttelivat joitakin sotilaita tuhoamaan Reinin yli johtavan sillan Maximinuksen ylitettyä sen ja näin eristämään Maximinuksen sotilaistaan vallankaappauksen ajaksi. Juoni kuitenkin paljastui ajoissa, ja kapina kukistettiin. Myöhemmin Osroenesta kotoisin olevat jousimiehet yrittivät julistaa entisen maaherran Titus Quartinuksen keisariksi. Jousimiesten päällikkö Macedo muutti kuitenkin mielensä, teloitutti Quartinuksen ja toivoi Maximinukselta palkintoa. Macedo kuitenkin teloitettiin keisarin käskystä. Senaattoreiden harmiksi senaatin kokouspaikan edustalle asetettiin Maximinuksen käskystä suuria kuvia, joissa esitettiin sotaretken tapahtumia. Maximinus otti myös onnistuneen sotaretken kunniaksi arvonimen Germanicus Maximus.[4]

Maximinus teki lopulta rauhan germaanien kanssa ja siirtyi talveksi 235/236 Raetiaan, ehkä Castra Reginaan (nykyinen Regensburg). Maximus johti Casta Reginasta sotatoimia germaaneja vastaan ja siirtyi 236 itään, jossa hän taisteli daakialaisia ja sarmaatteja vastaan. Maximinus otti arvonimet Sarmaticus (suom. sarmatialaisten voittaja) ja Dacicus (suom. daakialaisten voittaja).[4] Maximinuksen päämaja oli tuolloin Sirmiumissa. Samana vuonna, ehkä kevään alussa, Maximinus nimitti poikansa Gaius Julius Verus Maximuksen caesariksi ja perijäkseen. Samalla hän julisti kuolleen vaimonsa Caecilia Paulinan jumalaksi.[2] Maximinus vietti kaksi seuraavaa talvea, 236/237 ja 237/238 Sirmiumissa. Vuonna 237 Maximinus taisteli jälleen daakialaisia ja sarmaatteja vastaan. Vuonna 238 oli määrä käynnistää suuri sotaretki germaaneja vastaan.[9][3]

Maximinus ei maksanut Rooman vihollisille juurikaan veroa eikä myöskään jaellut auliisti palkkioita ja lahjoituksia. Alinomainen sotiminen kuitenkin lisäsi valtion kuluja, mihin vastattiin nostamalla veroja. Niin rikkaat kuin köyhätkin joutuivat maksamaan korotettuja veroja. Uusien sotilaiden rekrytointi aiheutti myös tyytymättömyyttä. Maxinus ei myöskään pitänyt senaattoreista ja uskoi heidän syyllistyneen moniin rikoksiin. Useita senaattoreita teloitettiin tai vangittiin, ja heidän omaisuutensa takavarikoitiin. Maximinuksesta tuli nopeasti epäsuosittu kansan ja ylimystön keskuudessa, ja maaliskuun 238 lopulla Thysdruksen kaupungissa African provinssissa oli levottomuuksia, joissa keisarillinen prokuraattori ja verojen kerääjä murhattiin. Rangaistuksien pelossa surmaajat kääntyivät prokonsuli Marcus Antonius Gordianuksen puoleen ja julistivat hänet keisariksi hänen vastalauseistaan huolimatta. Lopulta Gordianus hyväksyi keisariuden ja otti lisänimen Africanus. Hän matkusti Karthagoon ja otti poikansa Gordianus II:n kanssahallitsijakseen.[10]

Viestinviejiä lähetettiin Roomaan senaatin puheille. Huhtikuun alussa se asettui tukemaan Gordianuksia ja julisti Maximinuksen ja hänen poikansa Maximuksen valtionvihollisiksi.[11] Maximinuksen kuvapatsaat ja piirtokirjoitukset tuhottiin ja heidän tukijansa Roomassa murhattiin.[3][9] Gordianuksen tukijat murhasivat myös pretoriaanikaartin prefektin Vitalianuksen, joka oli uskollinen Maximinukselle ja joka olisi pystynyt tarvittaessa pidättämään koko senaatin ja mitätöimään sen määräykset. Kapinan nopeus ja tehokkuus ovat saaneet monet nykytutkijat uskomaan African provinssien senaattoreiden salaliittoon.[12][13]

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maximinus sai tiedon kapinasta luultavasti noin kaksi viikkoa sen alun jälkeen. Herodianoksen mukaan hän oli vihainen ja erittäin huolestunut, mutta teeskenteli väheksyvänsä asiaa. Hän kokosi armeijansa ja lähti marssimaan kohti Italiaa. Sillä aikaa Maximinukselle uskollinen Numidian maaherra Capelianus kukisti Gordianus II:n taistelussa, jonka jälkeen Gordianus I teki itsemurhan. Senaatti ei kuitenkaan luopunut kapinasta. Uusiksi keisareiksi nimitettiin Marcus Clodius Pupienus Maximus ja Decimus Caelius Calvinus Balbinus. Maximinus pääsi lopulta Italiaan ja kohtasi Aquileian kaupungin, joka tuki senaatin valitsemia keisareita. Maximinus aloitti kaupungin piirityksen, mutta ruoasta ja tarvikkeista oli pulaa. Samaan aikaan Pupienus oli Ravennassa kokoamassa joukkojaan. Maximinuksen sotilaat olivat tyytymättömiä. Legio II Parthican sotilaat pelkäsivät perheidensä puolesta, jotka olivat Albassa lähellä Roomaa. Sotilaat marssivat 24. kesäkuuta 238 Maximinuksen teltan eteen ja repivät tämän kuvan teltan edustalla olevista sotamerkeistä. Maximinus yritti tämän jälkeen neuvotella sotilaiden kanssa, mutta nämä kuitenkin surmasivat Maximinuksen ja hänen poikansa siihen paikkaan. Heidän päänsä leikattiin irti ja vietiin keihäännokassa Roomaan.[3][10][2]

Vuoden 238 tapahtumien kronologia on osoittautunut ristiriitaisten papyruksien ja piirtokirjoitusten takia poikkeuksellisen vaikeaksi määrittää.[10] On esitetty, että Gordianusten kapina alkoikin jo tammikuussa ja päättyi samassa kuussa.[14][15] Nykytutkijat ovat päässeet yhteisymmärrykseen asiasta, ja Robin McMahon esittää seuraavat päivämäärät: 22. maaliskuuta Gordianus I ja Gordianus II julistettiin keisariksi Africassa, 1. tai 2. huhtikuuta Rooman senaatti hyväksyi Gordianusten keisariuden ja 12. huhtikuuta he saavat surmansa hallittuaan 20 päivää. 22. huhtikuuta Pupienus ja Balbinus julistetaan keisareiksi Roomassa ja 24. kesäkuuta Maximinus ja hänen poikansa Maximus murhataan.[1]

Ulkomuoto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maximinus roomalaisessa denaarissa, joka selvästi kuvaa hänen erikoislaatuisen otsansa, nenän ja leuan.

Muinaiset lähteet, epäluotettavasta Historia Augustasta Herodianoksen kirjoituksiin, kertovat Maximinuksesta miehenä, joka olisi ollut huomattavasti muita aikakauden ihmisiä suurempikokoinen.[16][17] Tämän lisäksi hänet kuvataan muinaisissa kuvissa suuren otsan, nenän ja leuan omaavana miehenä; merkkejä jotka ovat ylikasvun oireita.

Historia Augustan mukaan ”hän oli niin suurikokoinen, niin Cordus kertoo, että miehet sanoivat hänen olevan kahdeksan jalkaa, kuusi tuumaa pitkä”[18]. Todennäköisimmin väite on Historia Augustalle ominaista liioittelua. Tästä kielii jo viittaus ’Cordukseen’, joka oli yksi teoksen monista keksityistä lähteistä.[19]

Herodianos, Maximinuksen aikainen virkamies, vaikkakin menemättä Historia Augustan väittämiin tarkkoihin mittoihin, mainitsee hänet huomattavan suurikokoisena miehenä ja kertoo, että ”hän oli joka tapauksessa mies niin kauhistuttavasta ulkonäöstä ja kolossaalisesta koosta ettei selvää vertauskuvaa ole yhteenkään parhaiten koulutetuista kreikkalaisista urheilijoista tai barbaarisoturien eliitistä”.[20]

Jotkut historioitsijat ovat tulkinneet kertomukset Maximinuksen suuresta koosta (ja muista ulkomuotoonsa liittyvistä väitteistä, kuten jatkuvasta hikoilusta ja yli-inhimillisistä voimista) stereotypioiksi, jotka tarkoituksella maalaisivat hänet barbaarin ruumiillistumaksi,[21] tai painottamiseksi ihailusta sekä vastenmielisyydestä, jota sotilaan kuva herätti siviiliväestön keskuudessa.[22]

Hänen toistuva kuvaamisensa suuren otsan, nenän ja leuan omaavana miehenä on saanut jotkut tutkijat uskomaan että hän olisi kärsinyt ylikasvusta ainakin akromegalian muodossa.[23]

Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antiikin lähteet suhtautuivat negatiivisesti Maximinukseen. Hänet kuvattiin ankarana, barbaarimaisena tyrannina ja myöhäisantiikin aikana hänen nimeensä liitettiin lisänimi Thrax, traakialainen,[2] joka mainitaan ensimmäisen kerran 300-luvun lopulla.[7] Maximinuksen valtakauden on usein katsottu aloittaneen niin sanotun 200-luvun kriisin tai ”sotilaskeisarien” ajan, [5] ja hänen hallituskautensa osoitti armeijan haluttomuuden hyväksyä senaattorisäätyisiä komentajia, tapa joka jatkui 200-luvun aikana.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Arto Kivimäki ja Pekka Tuomisto: Rooman keisarit. Karisto, 2005. ISBN 951-23-4546-3.
  • Bowman et al.: The Cambridge Ancient History XII, The Crisis of Empire, A.D. 193–337. Cambridge University Press, 2005. ISBN 978-0-521-30199-2. (englanniksi)
  • Pat Southern: The Roman Empire from Severus to Constantine. Routledge, 2001. ISBN 0-415-23943-5. (englanniksi)
  • David S. Potter: The Roman Empire at Bay: AD 180-395. Routledge, 2004. ISBN 0415100585. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Robin Mc Mahon: Pupienus (238 A.D.) and Balbinus (238 A.D.) 8.4.2001. De Imperatoribus Romanis - An Online Encyclopedia of Roman Emperors. Viitattu 8.12.2010. (englanniksi)
  2. a b c d e f g Michael L. Meckler: Maximinus Thrax (235-238 A.D.) 26.8.1997. De Imperatoribus Romanis - An Online Encyclopedia of Roman Emperors. Viitattu 8.12.2010. (englanniksi)
  3. a b c d e f Rooman keisarit, s. 224–226
  4. a b c d e Southern, s. 64
  5. a b Rooman keisarit, s. 18
  6. a b Potter, s. 168.
  7. a b c Rooman keisarit, s. 222–223.
  8. Cambridge Ancient History, s. 26.
  9. a b c d Cambridge Ancient History, s. 28–30.
  10. a b c Cambridge Ancient History s. 31–32.
  11. Southern s. 66.
  12. Michael L. Meckler: Gordian I (238 A.D.) 26.6.2001. De Imperatoribus Romanis: An Online Encyclopedia of Roman Emperors. Viitattu 20.11.2009. (englanniksi)
  13. Rooman keisarit s. 228–229.
  14. Rooman keisarit, s. 227–228.
  15. Jona Lendering: Gordian I and Gordian II Livius.org. Viitattu 22.11.2009. (englanniksi)
  16. Historia Augusta, Life of Maximinus, 2:2
  17. Herodianos, Maximinus the Thrax, 7:1:2
  18. Historia Augusta, Life of Maximinus, 6:8.
  19. Ronald Syme: Emperors and biography: studies in the 'Historia Augusta', s. 1–16. Lähde tarkistettu en-wikissä.. Clarendon Press, 1971. (englanniksi)
  20. Herodianos, Maximinus the Thrax, 7:1:12.
  21. Thomas Grünewald, John Drinkwater: Bandits in the Roman Empire:, Myth and Reality, s. 84. Routledge, 2004. ISBN 0-415-32744-X. (englanniksi)
  22. Andrea Giardina: The Romans, s. 116–117. University of Chicago Press, 1993. ISBN 0-226-29050-6. (englanniksi)
  23. Harold L. Klawans: The Medicine of History from Paracelsus to Freud, s. 3–15. Raven Press, 1982. ISBN 0890046840. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltäjä
Severus Alexander
Rooman keisari
 
Seuraaja
Gordianus I ja
Gordianus II