Arto Rautajoki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Arto "Arska" Rautajoki (s. 30. heinäkuuta 1961) on tamperelainen muusikko, joka toimi Popeda-yhtyeen rumpalina vuodesta 1999 vuoteen 2007. Rautajoki on soittanut Popedan lisäksi muun muassa yhtyeissä Topi Sorsakoski & Kulkukoirat, Säppi, The Neropats, Trio Mukavat sekä Tiina Tiikerin ja Mikko Alatalon taustayhtyeissä.

Arska Rautajoki on lisäksi soittanut mm.:

Vuonna 2000 Arska Rautajoki soitti levyllä Moog Konttinen ja kokoonpano: Rock'n'roll vuonna 0, ja teki muutamia keikkoja kyseisen kokoonpanon kanssa. Hän teki keikkaa myös Remu And His Allstars yhtyeessä. Juice Leskisen kanssa tuli tehtyä keikkoja ja levyjä. Nykyään Arska Rautajoki soittaa V-M Järvenpään Tex-Mex Orkesterissa. Arska Rautajoki on tehnyt myös lukuisia levytyksiä muille artisteille. Yksi mielenkiintoisimmista projekteista oli 1980-luvulla Liettyä-project. Levyn nimi oli Sturm, jossa soitti mm. muitakin manserockin veteraaneja.


Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Kirjoitusjärjestelmät
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut