Anders Gärderud

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
Maa: Ruotsin lippu Ruotsi
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Montréal 1976 3 000 metrin esteet
EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Rooma 1974 3 000 metrin esteet

Anders Gärderud (s. 28. elokuuta 1946 Tukholma, Ruotsi) on entinen ruotsalainen kestävyysjuoksija ja suunnistaja.

Gärderud oli huipputasolla sekä juoksussa että suunnistuksessa. Hän keskittyi aluksi keskimatkoille, mutta keskittyi sittemmin estejuoksuun, missä saavutti suurimman menestyksensä. Gärderud lukeutui kilpailussa ennakkosuosikkeihin 1972 Münchenin olympialaisissa, mutta sairasti nuhaa ja jäi alkueriin. Seitsemän päivää myöhemmin hän juoksi matkalla uuden maailmanennätyksen 8.20,8. 1974 EM-kisoissa Roomassa hän jäi matkalla niukasti hopealle voiton mentyä Bronisław Malinowskille. Vuonna 1975 Gärderud paransi matkan maailmanennätystä kuuden päivän aikana kahdesti ajoilla 8.10,4 ja 8.09,8. 1976 Montrealin olympialaisissa Gärderud voitti matkalla olympiakultaa jälleen uudella maailmanennätysajalla 8.08,0.

Ruotsin mestaruuden Gärderud voitti estejuoksussa vuosina 1971 ja 1975, ja 1 500 metrillä 1968 ja 1969. Suunnistuksessa hän voitti Ruotsin viestimestaruuden Mälarhöjdens IK:n riveissä vuonna 1978.

Nykyään Gärderud toimii Norjan suunnistusmaajoukkueen apuvalmentajana.

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.