Aleksandr Odojevski

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Aleksandr Odojevski
Odoevskiy Alexandr Ivanovich.jpg
Syntynyt 8. joulukuuta 1802
Pietari
Kuollut 27. elokuuta 1839 (36 vuotta)
Psezuape
Kansallisuus venäläinen
Äidinkieli venäjä
Tyylilajit runous
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Aleksandr Ivanovitš Odojevski (ven. Алекса́ндр Ива́нович Одо́евский; 8. joulukuuta (J: 26. marraskuuta) 1802 Pietari27. elokuuta (J: 15. elokuuta) 1839 Psezuape, nykyinen Lazarevskoje Sotšin lähellä) oli venäläinen runoilija ja dekabristi[1].

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksandr Odojevski syntyi vanhaan ruhtinassukuun[1]. Hän oli kirjailija Vladimir Odojevskin serkku. Koulutuksensa hän sai kotonaan. Vuodesta 1815 lähtien Odojevski palveli keisarin kabinetissa ja vuodesta 1821 henkivartiokaartin ratsurykmentissä.[2]

Vuonna 1824 Odojevski tutustui Kondrati Rylejeviin ja Aleksandr Bestuževiin. Seuraavana vuonna hän liittyi vallankumoukselliseen Pohjoisen seuraan. Hän osallistui Senaatintorin dekabristikapinaan ja joutui sen jälkeen vangiksi Pietari-Paavalin linnoitukseen. Vuonna 1826 Odojevski tuomittiin pakkotyöhön Siperiaan.[2] Aluksi hän oli vankina Tšitassa ja vuodesta 1830 Petrovskissa. Vuonna 1833 hänet siirrettiin karkotukseen Irkutskin lääniin ja vuonna 1836 Išimiin. Vuodesta 1837 lähtien Odojevski palveli sotamiehenä Kaukasiassa, jossa hän kuoli malariaan.[3]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runoilijana Odojevski vastusti sentimentalismia ja melankoliaa[1]. Hän tuhosi itse suurimman osan ennen vuotta 1825 kirjoittamistaan teoksista. Säilyneisiin runoihin kuuluu Bal (”Tanssiaiset”, 1825), joka piirtää groteskin kuvan Pietarin seurapiirielämästä.[2] Myöhemmät teokset ovat uskollisia aikaisemmille ihanteille[1]. Strun veštših plamennyje zvuki (”Enteilevien jousten liekehtivät äänet”, 1827) on vastaus Aleksandr Puškinin runoon V Sibir (”Siperiaan”). Leninin julkaiseman Iskran tunnuslause ”Kipinästä syttyy liekki” perustuu runoilijan säkeeseen. Kaukasiassa Odojevski tutustui Mihail Lermontoviin, joka on kirjoittanut hänen kuolemalleen omistetun runon.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Bolšaja sovetskaja entsiklopedija, tom 18, s. 314. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1974. (venäjäksi)
  2. a b c d Sankt-Peterburg. Petrograd. Leningrad: Entsiklopeditšeski spravočnik, s. 446. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1992. ISBN 5-85270-037-1.
  3. Kratkaja literaturnaja entsiklopedija Viitattu 21.1.2012. (venäjäksi)