Vladimir Odojevski

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vladimir Odojevski vuonna 1856.

Vladimir Fjodorovitš Odojevski (ven. Влади́мир Фёдорович Одо́евский; 13. elokuuta (J: 1. elokuuta) 1803 Moskova11. maaliskuuta (J: 27. helmikuuta) 1869 Moskova) oli venäläinen kirjailija, filosofi ja musiikkikriitikko.[1]

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vladimir Odojevski syntyi vanhaan ruhtinassukuun, joka sammui hänen kuollessaan. Hän opiskeli Moskovan yliopiston sisäoppilaitoksessa ja toimi sen jälkeen journalistina. Vuonna 1826 Odojevski muutti Pietariin, jossa hän työskenteli Yleisen kirjaston varajohtajana ja Rumjantsevin museon johtajana. Vuodesta 1861 lähtien hän oli senaattorina Moskovassa. Hän osallistui aktiivisesti aikansa yhteiskunnalliseen elämään, hyväntekeväisyyteen ja kansanvalistustyöhön.[1] Pietarissa Odojevski tunnettiin hänen 1830–1840-luvuilla pitämästään kirjallisuussalongista, jonka kävijöitä olivat muun muassa Mihail Lermontov, Nikolai Gogol ja Aleksandr Puškin[2].

Odojevskin filosofiset ja esteettiset näkemykset ovat ristiriitaisia. Hän kasvoi rationalismin ja valistusfilosofian vaikutuksen alaisena, mutta kiinnostui sitten saksalaisesta idealismista, varsinkin Friedrich von Schellingista, ja myöhemmin Louis Saint-Martinin mystiikasta. Maailmankuvaltaan hän oli samanaikaisesti sekä zapadnikki että slavofiili.[1]

Kirjailijana Odojevski tuotti valistushenkisiä satiireja, opettavaisia kertomuksia sekä romanttisia fantasiaromaaneita kuten Improvizator (”Improvisoija”, 1833), Silfida (”Sylfidi”, 1837), Salamandra (”Salamanteri”, 1840) ja Kosmodrama (1840). Hänen keskeneräiseksi jäänyt tieteisutopiansa 4338-i god (”Vuosi 4338”) julkaistiin vuonna 1926. 1840-luvun puolivälin jälkeen hän luopui kirjallisesta toiminnasta.[1]

Odojevski oli yksi venäläisen musiikkitieteen uranuurtajista. Hän oli ensimmäinen Mihail Glinkan tuotannon tutkija ja julkaisi kirjoituksia venäläisestä kansan- ja kirkkomusiikista sekä länsimaisista säveltäjistä. Musiikin aiheilla on näkyvä sija Odojevskin kaunokirjallisessa tuotannossa, ja hän sävelsi jonkin verran myös itse.[1]

Odojevski ja Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Odojevski vietti kesiään Viipurin lähellä omistamassaan Ronkaan kartanossa ja osasi jonkin verran suomen kieltä. Suomalaiseen kansanrunouteen hän tutustui Helsingin yliopistossa työskennelleen Jakov Grotin välityksellä.[3]

Kirjailijan kaksiosaisen Salamanteri-romaanin päähenkilöitä ovat köyhä imatralainen poika Jaakko ja tämän nuoruudenystävä Elsa. Jaakko liittyy 1700-luvun alussa venäläisiin joukkoihin, joutuu Pietariin ja saa koulutuksen Hollannissa. Palattuaan takaisin hänestä tulee suuri herra ja yksi keisarin apulaisista. Elsa ei kuitenkaan pysty sopeutumaan Pietarin elämään ja palaa Imatralle. Myöhemmin hän ilmestyy Jaakolle salamanterina unessa ja auttaa tätä selviytymään vaikeuksistaan. Jaakko menee naimisiin venäläisen ylimysneidon kanssa, jolloin salamanteri kostaa julmasti.[3]

Romaanissaan Odojevski tuo venäläiseen kaunokirjallisuuteen ensimmäisen kerran sivistyneen suomalaisen henkilöhahmon. Samalla hän toistaa suomalaisiin ennestään liitettyjä alkukantaisuuden ja noituuden teemoja. Suomalaiset ovat päähenkilöinä myös kirjailijan keskeneräiseksi jääneessä romaanissa ”Perhekirjeenvaihto” sekä humoristisessa pikku näytelmässä ”Mitenkä saisi päivällisen”.[4]

Suomennettu teos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ihmeellinen soittorasia (Gorodok v tabakerke). Suom. Paavo Alatalo. Petroskoi: Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1951.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Bolšaja sovetskaja entsiklopedija, tom 18, s. 314. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1974.
  2. Sankt-Peterburg. Petrograd. Leningrad: Entsiklopeditšeski spravočnik, s. 446. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1992. ISBN 5-85270-037-1.
  3. a b Kiparsky, V.: Suomi Venäjän kirjallisuudessa, s. 77–78. Helsinki: Suomen kirja, 1945.
  4. Kiparsky, V.: Suomi Venäjän kirjallisuudessa, s. 78–79. Helsinki: Suomen kirja, 1945.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]