Aleksandr Bestužev

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Aleksandr Bestužev.

Aleksandr Aleksandrovitš Bestužev (ven. Алекса́ндр Алекса́ндрович Бесту́жев, kirjallinen salanimi Marlinski, Марли́нский; 3. marraskuuta 1797 Pietari19. kesäkuuta 1837 Adler nykyisen Sotšin alueella) oli venäläinen romantiikan ajan kirjailija.

Aleksandr Bestužev syntyi aatelisperheeseen. Hänen isänsä työskenteli taideakatemiassa ja toimi kirjailijana. Bestužev opiskeli kadettikoulussa ja palveli sen jälkeen Pietarhovin Marlissa, mistä juontuu hänen salanimensä. Tammikuussa 1824 Bestužev liittyi dekabristien Pohjoiseen yhdistykseen,[1] johon kuuluivat myös veljensä Mihail ja Nikolai[2]. Hän osallistui vuoden 1825 dekabristikapinaan saaden kuolemantuomion, joka muutettiin ensin pakkotyöksi ja sitten karkotukseksi Jakutskiin. Vuonna 1829 Bestužev siirrettiin rivimiehenä Kaukasiaan, jossa hän yleni vänrikiksi. Hän sai surmansa yhteenotossa vuoristolaisten kanssa.[1]

Bestuževin ensimmäiset teokset ilmestyivät vuonna 1818. Vuosina 1819–1822 hän julkaisi kirjallisuusarvosteluja ja pakinoita. Ensimmäinen huomattava proosateos oli Nikolai Karamzinia jäljittelevä Pojezdka v Revel (”Matka Rääveliin”, 1821). Bestužev toimi yhtenä Venäläisen kirjallisuuden harrastajien seuran johtajista ja julkaisi Kondrati Rylejevin kanssa Poljarnaja zvezda -aikakauskirjaa, jossa hän esiintyi romantiikan esitaistelijana klassismia vastaan. Yhdessä Rylejevin kanssa Bestužev kirjoitti myös hallituksen vastaisia lauluja.[1]

Dekabristikapinan jälkeen yhteiskunnalliset aiheet joutuvat syrjään Bestuževin tuotannossa. Karkotettuna ollessaan hän kirjoitti taistelukuvauksia, seurapiiriromaaneja, historiallisia ja Kaukasia-aiheisia kertomuksia, kirjallisuuskritiikkiä sekä sävyltään henkilökohtaista lyriikkaa. Bestuževin jaloja, salaperäisiä, rohkeita ja eksoottisia sankareita kuvaavat, tyyliltään koristeelliset proosateokset olivat aikanaan erittäin suosittuja. Ne ovat vaikuttaneet muun muassa Mihail Lermontovin tuotantoon. Kriitikko Vissarion Belinski arvosteli myöhemmin voimakkaasti Bestuževin romanttista kirjailijanmaneeria.[1]

Eräässä Ruotsinsalmen linnakkeessa dekabristikapinan jälkeen vangittuna ollut Bestužev kirjoitti vuonna 1829 kenraalikuvernööri Arseni Zakrevskille omistetun runon ”Suomi”. Siinä hän jäljittelee Konstantin Batjuškovin ja Jevgeni Boratynskin jo aikaisemmin esittämiä Suomi-aiheita.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Kratkaja literaturnaja entsiklopedija Viitattu 25.11.2012. (venäjäksi)
  2. Bolšaja sovetskaja entsiklopedija, tom 3, s. 273. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1970.
  3. Kiparsky, V.: Suomi Venäjän kirjallisuudessa, s. 54. Helsinki: Oy Suomen kirja, 1945.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]