Édith Piaf
Wikipedia
| Édith Piaf | |
|---|---|
 |
|
| Syntynyt | 19. joulukuuta 1915 Pariisi, Ranska |
| Kuollut | 11. lokakuuta 1963 Cannes, Ranska |
| Aktiivisena | 1935-1963 |
| Tyylilajit | chanson |
| Laulukieli | ranska englanti |
| Ammatit | Laulaja |
Édith Piaf 
kuuntele ääntämys?(suom Edith Varpunen) (alk. Édith Giovanna Gassion, 19. joulukuuta 1915 Pariisi – 11. lokakuuta 1963 Cannes) oli Ranskan rakastetuimpia laulajattaria ja yksi maailman tunnetuimmista chanson-tulkitsijoista[1]. Elinaikanaan hän oli Ranskassa suosionsa huipulla juuri ennen toista maailmansotaa ja sen aikana. Varsinaiseen maailmanmaineeseen Piaf nousi rankan elämän seurauksena alle 50-vuotiaana tapahtuneen kuolemansa jälkeen[1].
Nuorena hän lauloi kaduilla sisarpuolensa Simone Berteautin kanssa, joka oli myös hänen uskottu ystävänsä. Simone kirjoitti Piafin elämäkerran Piaf – jumalani kuinka olen elänyt tämän kuoleman jälkeen. Edith Piafin tunnetuimmat laulut ovat "La vie en rose" (1944), "Hymne à l'amour (1949), "Milord" (1959), "Non, je ne regrette rien" (1960).
Édith Piaf koki lyhyehkön elämnsä aikana tunne-elämän ja vastoinkäymisten koko kirjon, mutta intohimo elämään ja laulamiseen auttoivat häntä selviämään tielleen tulleista onnettomuuksista. Piafia on luonnehdittu taiteilijaksi, joka rakasti rakkautta; olihan hän lapsena jäänyt sitä ilman.[1]
Hän oli hyvin pienikokoinen ja sai siksi lempinimen La Môme Piaf – "pikku varpunen".
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Lapsuus ja nuoruus
Lukuisista elämäkerroista huolimatta monet tiedot ja tapahtumat Piafin elämästä jäävät arvoituksiksi. Hän syntyi nimellä Edith Giovanna Gassion Bellevillessä, Pariisissa. Tarinan mukaan hän syntyi Rue de Belleville 72:ssa, mutta syntymätodistuksen mukaan hän olisi syntynyt Tenonin sairalaassa. Hän sai nimen teloitetun brittiläisen hoitajan Edith Cavellin mukaan. Edith vietti lapsena aikoja isänsä äidin luona, joka johti bordellia Normandiassa.
Ikävuosien 3–7 välillä Piaf oli sokea ja 8–14 ikävuosien välillä hän oli kalju, hän kärsi nk. miestyyppisestä kaljuuntumisesta (Alopecia androgenetica). Piafin tarinaan kuuluu, että hän joutui lainaamaan isoäitinsä prostituoiduilta rahaa tehdäkseen matkan Pyhän Thérèse de Lisieuxin nunnaluostariin.lähde? Hän liittyi vuonna 1929 isänsä katuakrobaattien joukkoon. Hän otti huoneen Grand Hôtel de Clermont -hotellista ja alkoi tehdä omaa uraa katulaulajana Pigallessa ja Pariisin esikaupungeissa. 16-vuotiaana hän rakastui Louis Dupontiin, ja he saivat lyhyen aikaa eläneen lapsen, tytön nimeltä Marcelle.
[muokkaa] Laulu-ura
Piaf esiintyi Louis Lepléen yökerhossa vuonna 1935. Hänen pituudestaan on erilaisia tietoja: 137 cm tai 142 cm. Jean Cocteau kirjoitti menestysmusikaalin Le Bel Indifférent, jossa Edith oli pääosassa.
Piaf tutustui tunnettuihin henkilöihin, kuten näyttelijä Maurice Chevalieriin ja runoilija Jacques Borgeatiin. Hän kirjoitti sanoja moniin lauluihinsa ja sovitti niitä säveltäjien kanssa ääneensä sopiviksi. Edith Piaf esiintyi ensi kerran Yves Montandin kanssa Pariisissa vuonna 1944. Montandista tuli hänen neuvonantajansa ja rakastajansa.
Édith Piaf kirjoitti laulunsa "La vie en rose" keskellä saksalaismiehitystä Pariisissa toisen maailmansodan aikana vuonna 1944. Hän lauloi korkea-arvoisille saksalaisille One Two -kerholla ja sai maanmiestensä silmissä epäilyttävän maineen. Nykyisin Piafin toiminta Ranskan vastarintaliikkeessä tunnetaan kuitenkin hyvin.
Sodan jälkeen Piaf oli esiintymiskiertueilla Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Etelä-Afrikassa ja tuli kansainvälisesti tunnetuksi. Hän oli suosittu Yhdysvalloissa ja esiintyi Ed Sullivan Show'ssa kahdeksan kertaa ja Carnegie Hallissa kahdesti (1956 ja 1957). Hän auttoi Charles Aznavouria uran alussa ottamalla tämän mukaansa kiertueille Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Piafin suurin rakkaus oli nyrkkeilijä Marcel Cerdan, joka kuoli lento-onnettomuudessa vuonna 1949. Piaf oli naimisissa kahdesti. Hänen ensimmäinen miehensä oli laulaja Jacques Pills. Hänen toinen miehensä oli 20 vuotta häntä nuorempi entinen kampaaja, 26-vuotias laulaja-näyttelijä Theo Sarapo. He avioituivat 1962. Piaf oli 1951 joutunut auto-onnettomuuteen. Hän käytti onnettomuuden aiheuttamiin kipuihin morfiinia, josta hän tuli riippuvaiseksi.
Hän piti useita konsertteja Pariisin Olympia-konserttisalissa vuoden 1955 tammikuusta lokakuuhun 1962 asti. Nauhoitukset viidestä konsertista on talletettu levyille ja CD:ille, joita on jatkuvasti myynnissä. Piaf levytti viimeisen laulunsa "L'homme de Berlin" huhtikuussa 1963.
[muokkaa] Kuolema
Piaf kuoli 47 vuoden iässä syöpään 10. lokakuuta 1963 Ranskan Rivieralla. Hänen ruumiinsa tuotiin Pariisiin. Siellä tieto hänen kuolemastaan julkistettiin 11. lokakuuta, mikä on myös hänen virallinen kuolinpäivänsä. Hänet on haudattu Père-Lachaisen hautausmaalle.
Vaikka Pariisin katolinen arkkipiispa kielsi Piafilta oikeuden messuun, hänen hautajaissaattueensa veti satojatuhansia surijoita Pariisin kaduille. Hautajaisseremoniaan osallistui yli 40 000 ihailijaa. Charles Aznavourin mukaan Piafin hautajaiset olivat ainoa tapahtuma toisen maailmansodan jälkeen, joka pysäytti koko Pariisin liikenteen.
[muokkaa] Lauluja
- Tu Es Partout (1943)
- La Vie en rose (1945)
- Les Trois Cloches (1945)
- Hymne a l'amour (1949)
- Padam ... Padam (1951)
- Les Amants d'un jour (1956)
- La Foule (1957)
- Milord (1959)
- Non, je ne regrette rien (1960)
[muokkaa] Elokuva
Piafin elämästä kertova elokuva Pariisin varpunen – Edith Piaf (La Vie En Rose) sai maailman ensi-iltansa 8. helmikuuta 2007. Suomen ensi-ilta oli 30. maaliskuuta 2007. Elokuvan on ohjannut Olivier Dahan, ja Piafin roolissa nähdään Marion Cotillard, josta Cotillard voitti parhaan naisnäyttelijän Oscar-palkinnon 2008.
[muokkaa] Viitteet
[muokkaa] Aiheesta muualla
