Tämä on hyvä artikkeli.

Z1 Leberecht Maass

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Z1 Leberecht Maass
Leberecht Maass
Leberecht Maass
War Ensign of Germany (1938–1945).svg
Aluksen vaiheet
Rakentaja Deutsche Werke, Kiel
Kölinlasku 15. lokakuuta 1934
Laskettu vesille 18. elokuuta 1935
Palveluskäyttöön 14. tammikuuta 1937
Palveluskäytöstä Uponnut osuttuaan miinaan 22. helmikuuta 1940
Tekniset tiedot
Uppouma 2 619 t (standardi)
3 206 t (kuormattu)
Pituus 116,25 m (vesiraja)
119 m (kokonaispituus)
Leveys 11,31 m
Syväys 3,82-4,23 m
Koneteho 2 x Wagner-turbiinia 70 000 shp
Nopeus 36 solmua
Miehistöä 10 upseeria ja 315 miehistönjäsentä
Aseistus 5 × SK 12,7 cm L/45 C/34 -tykkiä yksiputkisina C/34 asennuksina
4 × 3,7 cm C/30 -ilmatorjuntatykkiä C/30 asennuksina
6 × 2 cm C/30 -ilmatorjuntatykkiä C/30 asennuksina
8 × 533 mm torpedoputkea
60 × miinaa

Z1 Leberecht Maass oli vuonna 1935 vesille laskettu Saksan laivaston tyypin 1934 hävittäjä. Hieman toisen maailmansodan alkamisen jälkeen alus hyökkäsi laivueensa mukana tuloksetta Puolan laivaston Helin niemimaan tukikohdissa olevia aluksia vastaan. Aluksen peräsin vaurioitui helmikuussa 1940 Pohjanmerellä Saksan ilmavoimien pommituksessa, ja se ajautui brittiläiseen miinakenttään, missä se katkesi kahtia ja upposi nopeasti.

Alus oli nimetty Saksan keisarikunnan laivastoa Helgolandin taistelussa 1914 johtaneen kontra-amiraali Leberecht Maassin mukaan.[1]

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Tyypin 1934 hävittäjä

Alus tilattiin 7. huhtikuuta 1934 telakkanumerolla 242 Deutsche Werkeltä Kielistä, missä köli laskettiin 10. lokakuuta 1934. Alus laskettiin vesille 18. elokuuta 1935 ja valmistui 14. tammikuuta 1937.[2]

Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leberecht Maass otettiin palvelukseen 14. tammikuuta 1937, ja sen ensimmäinen päällikkö oli korvettikapteeni Friedrich Traugott Schmidt. Nopeuskokeet tehtiin 11. ja 12. maaliskuuta Neukrugin edustan mitatulla merimaililla, ja alus saavutti nopeuden 29,4 solmua 54 000 hevosvoimalla potkurien pyöriessä 298 kierrosta minuutissa. Alus aloitti operatiivisen palveluksensa, kun se oli määrätty 1. toukokuuta torpedoveneiden komentajan (saks. Führer der Torpedoboote) lippulaivaksi.[1]

Alus vuonna 1937 ennen keulan uudelleen rakentamista.

Aluksen komentajaksi tuli lokakuussa korvettikapteeni Gerhard Wagner. Alus vieraili toukokuussa 1938 Göteborgissa, mistä palattuaan se siirrettiin telakalle huollettavaksi. Huollon aikana aluksen keula vaihdettiin ja komentosillan etuosa rakennettiin uudelleen. Joulukuussa alus purjehti sisaralustensa kanssa Islantiin, kun alusluokan kelpoisuutta Pohjois-Atlantin talviolosuhteisiin testattiin.[1]

Ennen toista maailmansotaa Saksan laivastolla oli ainoastaan kaksi merkittävää tapahtumaa, joissa se esitteli laivastonsa tehokkuutta ja voimaa. Espanjan sisällissodan aikana laivasto harjoitteli Espanjan vesillä ja Memelin miehitys. Memelin alue oli luovutettu Versailles'n rauhassa Liettualle. Kolmen taskustaistelulaivan ja kahden risteilijän osaston suojana oli kahdeksan hävittäjää muun muassa Leberecht Maass ja yhdeksän torpedovenettä. Osasto purjehti 23. maaliskuuta 1939 ilman vastarintaa Memeliin, jossa Deutschlandin kannelta tilannetta seurasi Adolf Hitler.[3]

Huhtikuussa 1939 aluksen päällikkyyden vastaanotti korvettikapteeni Fritz Bassenge. Alus osallistui 18. huhtikuuta – 16. toukokuuta Kriegsmarinen ensimmäiseen ja ainoaan Atlantilla pidettyyn laivastoharjoitukseen. Harjoitusosaston ja laivaston komentajan lippulaivana oli Gneisenau ja muina aluksina Deutschland, Z14 Friedrich Ihn ja Z15 Erich Steinbrinck sekä kaksi sukellusvenelaivuetta emälaivoineen. Harjoituksen aikana alus vieraili Ceutassa ja Arosanlahdella.[4]

Itämerellä elokuussa pidettyjen harjoitusten jälkeen alus siirrettiin torpedoveneiden komentajan vara-amiraali Günther Lütjensin lippulaivasta Pillauhun sijoitettujen 1. ja 4. hävittäjälaivueiden mukana valmistautumaan iskuun Puolaa vastaan. Hävittäjistä muodostettiin 1. syyskuuta hävittäjäosasto, jonka tehtävänä oli häiritä Puolan rannikon merenkulkua. Tehtävää suorittaessaan Leberecht Maass vältti Puolan laivaston sukellusveneen ORP Wilkin laukaisemat torpedot. Alus taisteli 3. syyskuuta 1939 Z9 Wolfgang Zenkerin kanssa Puolan laivaston miinalaiva ORP Gryfiä ja hävittäjä ORP Wicheriä vastaan Gdynian satamassa. Neljä merisotilasta kuoli Leberecht Maassilla, kun sen kylkeen osui taistelussa 150 millimetrin kranaatti. Seuraavana päivänä alus siirrettiin Swinemündeen korjattavaksi.[5]

Hävittäjät koottiin 30. marraskuuta hävittäjäkomentajan (saks. Führer der Zerstörer) alaisuuteen, mutta Leberecht Maass pysyi torpedoveneiden komentajan lippulaivana alaisuudessaan 1., 2., 5. ja 6. torpedovenelaivue sekä 1. ja 2. moottoritorpedovenelaivue. Se liitettiin kuitenkin 22. joulukuuta 2. hävittäjälaivueeseen. Alus osallistui kahdeksan muun hävittäjän kanssa 10. helmikuuta 1940 Happisburghin ja Orford Nessin edustojen miinoituksiin, joissa laskettiin kaikkiaan 360 miinaa. 18. helmikuuta alus suojasi operaatio Nordmarkissa Z5 Paul Jacobin, Z20 Karl Galsterin ja Z21 Wilhelm Heidkampin kanssa Gneisenauta ja Scharnhorstia sekä Admiral Hipperiä, kun osasto etsi liittoutuneiden aluksia Pohjanmereltä aina Shetlannin ja Bergenin väliseen kapeikkoon asti. Operaation tarkoituksena oli kostaa kaksi päivää aiemmin tapahtunut Altmarkin valtaus. Etsintä jäi tuloksettomaksi, ja sitä jatkettiin seuraavana päivänä, jolloin Leberecht Maass ja Paul Jacobi etsivät aluksia Skagerrakista. Sieltä ne palasivat 20. helmikuuta Wilhelmshaveniin.[5]

Tuhoutuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asevoimien esikunta (saks. Oberkommando der Wehrmacht eli OKW) oli määrännyt ilma- ja merivoimien yhteistoiminnasta kyseisellä merialueella. Ohje koski nimenomaisesti Marinegruppe Westiä sekä X ilma-armeijakuntaa. Ohjeen mukaan kummankin puolustushaaran tulee ilmoittaa toiselle alueella suunnittelemansa operaatiot. Tähän sisältyi kielto Westwall-miinoituksen itäpuolisista ilmaoperaatioista. Leberecht Maass lähti 22. helmikuuta merelle viiden muun 1. hävittäjälaivueen aluksen kanssa tarkoituksenaan upottaa ilmavoimien tiedustelulennolla havaitsemat Doggermatalikolla kalastaneet brittialukset operaatio Wikingerissä. Suunnitellulla reitillä oli saksalainen Westwall-sulku, jonka läpi alusten tuli navigoida kapeaa reittiä. Illalla osasto purjehti läpi miinoituksen suuntaan 300 astetta kohtuullisen suurella nopeudella.[6]

Neumünsteristä Schleswig-Holsteinista lähti 22. helmikuuta kello kuusitoista partiolennolle Saksan ilmavoimien pommituslentorykmentti 26:n (saks. Kampfgeschwader 26 eli KG26) II lennoston 4. laivueen Heinkel He 111H -pommikoneet. Lentokoneiden tehtävänä oli hyökätä meriliikennettä vastaan Thamesin ja Humberin estuaarien välisellä alueella. Pohjanmerellä oli näkyvyys 30 mailia ja täysikuu loisti kaakossa. Lentokoneet lensivät jonossa etelään kohti Syltin eteläkärkeä, mistä ne jatkoivat tuhannen metrin korkeudessa kohti Humberia.[7]

Lentokoneista havaittiin kello hävittäjäosasto, joka matkasi jonossa kovaa vauhtia luoteeseen. Pommikone nousi 1 500 metriin ja pudotti neljän pommin sarjan, jolloin alus avasi ilmatorjuntatulen. Kaksi pommeista putosi veteen ja kolmas Leberecht Maassin keskilaivaan. Neljännen pommin putoamispaikkaa ei havaittu. Vaurioitunut alus menetti vauhtia, mutta pysyi pinnalla. Toisesta pommisarjasta kaksi pommia osui aluksen keskilaivaan. Alus menetti ohjattavuutensa ja ajautui Britannia kuninkaallisen laivaston HMS Intrepidin ja HMS Ivanhoen vasta laskemaan miinakenttään[8]. Alus osui miinaan, jolloin se katkesi kahtia. Aluksen mukana kuoli 282 miehistön jäsentä, joiden joukossa aluksen päällikkö Bassenge. Osaston muut hävittäjät pelastivat merestä 60 miestä. Pelastustöiden aikana Z3 Max Schultz osui miinaan, upposi ja vei mukanaan kaikki aluksella olleet 308 miestä.[9][5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Koop, Gerhard & Schmolke, Klaus-Peter: German Destroyers of World War II. Annapolis, Marylanad, USA: Naval Institute Press, 2003. ISBN 1-85367-540-7. (englanniksi)
  • Bekker, Cajus: Kirottu meri. Gummerus, 1973. ISBN 951-20-0239-6.
  • Rohwer, Jürgen: Chronology of the War at Sea 1939–1945 The Naval History of World War Two. Lontoo, UK: Chatham Publishing, 2005. ISBN 1-86176-257-7. (englanniksi)
  • Smith, J. Richard & Creek, Eddie J.: Kampfflieger Bombers of the Luftwaffe 1933–1940. Surrey, UK: Classic Publications, 2004. ISBN 1-903223-42-3. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Koop, Gerhard & Schmolke, Klaus-Peter s. 77
  2. Koop, Gerhard & Schmolke, Klaus-Peter s. 24
  3. Koop, Gerhard & Schmolke Klaus-Peter s. 46
  4. Koop, Gerhard & Schmolke, Klaus-Peter s. 77–78
  5. a b c Koop, Gerhard & Schmolke, Klaus-Peter s. 78
  6. Koop, Gerhard & Schmolke, Klaus-Peter s. 50–51
  7. Koop, Gerhard & Schmolke, Klaus-Peter s. 50
  8. Rohwer, Jürgen s. 15
  9. Koop, Gerhard & Schmolke, Klaus-Peter s. 51–52

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]