Yölinja

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Yölinja oli vuosina 19862002 lähetetty radion kontaktiohjelma.[1] Ohjelman aloitti radiokanava Radio City toukokuussa 1986.[1] Yölinjan ensimmäinen juontaja oli ohjelmakonseptin kehittäjä, Radio Cityn perustaja Teppo Turkki. Ohjelman konsepti syntyi keväällä 1986 Turkin kierrellessä Yhdysvaltojen keskilännessä ja kuunnellessa paikallisten AM-lähetysten ihmissuhteisiin keskittyneitä keskusteluohjelmia. Alkuvuodesta 1987 Yölinjan uutena juontajana aloitti psykologi Pekka Sauri, joka oli toiminut aiemmin keskusteluohjelman puhelujen vastaanottajana.

Turkki toimitti keskusteluohjelmaa myöhemmin Yleisradiossa vuosina 1987–1988, jossa sen nimi oli Yöihmisiä. Ohjelma lähetettiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kello 0.05–3.00. Saurin vetämä Yölinja siirtyi Radio Citystä vuonna 1997 Yleisradion Radio Suomelle. Ohjelma lähetettiin tällöin sunnuntain ja maanantain välisinä öinä kello 1.03–4.30. Kuuden vuoden aikana ohjelmia lähetettiin kolmisensataa kertaa.

Ohjelmassa soitettiin puheluiden välissä hyvin usein klassisia musiikkikappaleita. Tunnetuimmaksi tuli Claude Debussyn pianokappale "Clair de lune". Ohjelman tunnusmusiikkina oli Grace Jonesin "La Vie en Rose".

Ohjelmakonsepti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yölinja/Yöihmiset-ohjelmakonseptissa kuuntelijat soittivat suoraan lähetykseen ja keskustelivat juontajan kanssa erilaisista ongelmista tai kertoivat kokemuksistaan. Kaikista elämässä vastaan tulleista tapahtumista oli lupa puhua. Saarnaamiseen ja julistamiseen oli Pekka Saurin mukaan muita foorumeita. Ideologioista ja politiikasta juontaja ei halunnut myöskään keskustella. Joskus juontaja pyysi soittajaa soittamaan ohjelmaan esimerkiksi parin viikon kuluttua uudelleen ja kertomaan, miten elämäntilanne on edistynyt. Pekka Sauri opasti soittajaa usein ottamaan itse yhteyttä asianomaisiin viranomaispalveluihin. Juontaja piti myös päiväkirjaa soitoista. Yhden lähetyksen aikana ehti keskimäärin noin 40 ihmistä soittaa ohjelmaan.

Tyypillisiä ihmisten ongelmia olivat ihmissuhdevaikeudet, seksuaalisuus, erilaiset riippuvuudet (esimerkiksi tietokoneen käyttö tai lääkkeet), alkoholismi ja muut päihteet, niiden sekakäyttö ja rahahuolet. Jokunen soittaja kertoi jopa ongelmakseen riippuvuuden ohjelmasta. Yölinjan kuuntelijoille tuli tutuksi muutamia vakiosoittajia (esimerkiksi nimimerkit "Petri Anjalankoskelta", "Ranstakan isäntä", "Eine" sekä "Klunssila Rovaniemeltä"). He soittivat ohjelmaan useita kertoja.

Ohjelmaan oli myös mahdollista lähettää kirjepostia sekä loppuvuosina myös sähköpostia. Jokaisessa ohjelmassa Pekka Sauri luki muutaman lukijakirjeen ja kommentoi niitä. Soittajilla oli myös mahdollista antaa kommenttia luettuihin kirjeisiin.

Pilapuhelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kautta aikojen ohjelmaan on soittanut ihmisiä, jotka ovat keskustelleet fiktiivisistä elämäntilanteista. Pekka Sauri ei pyrkinyt sinänsä estämään heidän soittojaan. Hänen mielestään heilläkin oli syynsä ja motiivinsa sellaiseen.

1990-luvun lopulta lähtien yhä yleisemmiksi muodostuivat pilapuhelut, joita etenkin ohjelman viimeisinä vuosina oli lähes joka lähetyksessä. Useasti äänessä olivat nuoret, joista Saurin kertoman mukaan ei kuitenkaan ollut varsinaiseksi häiriöksi asti. Nuoret suunnittelivat pilapuheluita muun muassa ohjelmaan liittyvillä IRC-kanavilla.[2] Tavallinen pilasoiton lopetus oli joko haistattelu tai nauru.

Televisiokokeilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yölinja-formaattia kokeiltiin myös televisiossa loka-joulukuussa vuonna 1992 Kolmoskanavalla. Ohjelmassa Pekka Sauri istui tuolissa öinen ikkuna taustanaan keskustellen, kuunnellen ja nyökytellen, kun ihmiset soittivat hänelle elämästään. Ohjelmaa esitettiin ainoastaan muutamia kertoja ennen sen lopettamista.

Vuonna 2005 Mikko Salmi teki SubTV:lle hieman samanlaisella idealla muutaman jakson Tunnustusten yö -nimistä ohjelmaa. Jokaiseen jaksoon oli kutsuttu vieras ja ohjelmaan oli chat-tyyppisesti mahdollista lähettää tekstiviestejä. Myös Sauri oli erään jakson vieraana.

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miia Tervon dokumentissa "Lumikko" kerrotaan ahdistuneesta tuntemattomasta 16-vuotiaasta tytöstä joka soitti Yölinjaan vuonna 2000. Dokumentti voitti useita palkintoja. Ei vieläkään tiedetä kuka tyttö oli ja mitä hänelle tapahtui.

Ohjelman loppuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohjelma lopetettiin Yleisradion suuren kanavauudistuksen yhteydessä marraskuussa 2002. Yhtiö ilmoitti syyksi, ettei heidän tehtävänään ole tarjota psykologisia palveluja.[1] Kuudentoista vuoden aikana kuultiin noin 12 300 keskustelua.

Syksyllä 2004 Sauri julkaisi ohjelmassa keskusteltuja aiheita käsittelevän kirjan Yölinjalla — Selviytyjän käsikirja.

IRC chat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohjelmalla oli irkissä oma vannoutunut fanijoukkonsa, joka kokoontui seuraamaan ja kommentoimaan lähetystä #yölinja-, #yölinja2- ja #pekkasauri-keskustelukanaville.[3]

Myös Pekka Sauri vieraili henkilökohtaisesti suositulla #yölinja-kanavalla 25. huhtikuuta 2000.[4] Paikalla oli parhaimmillaan noin 500 keskustelijaa. Pekka Sauri vastasi hänelle esitettyihin kysymyksiin noin kahden tunnin ajan.[3] Ihmiset olivat kuulleet Saurin studion tuolin narisevan lähetyksissä ajoittain, joten kiitokseksi vierailusta keskustelukanavan osallistujat ostivat ja lähettivät Pekka Saurille pullon aseöljyä tuolin öljyämiseen.

Kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Yölinja Viitattu 27.7.2009. (arkistoitu http://www.pekkasauri.net/yolinja.htm)
  2. Iltasanomat 23.8.2002
  3. a b Pekka Sauri Irkissä Viitattu 27.7.2009. (arkistoitu http://jemm.dhs.org/sauri)
  4. Tallenteita Pekka Saurin Internet-vierailuista Viitattu 27.7.2009. (arkistoitu http://sauri.dhs.org)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]