William Lundberg

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
William Lundberg
William Lundberg.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt5. syyskuuta 1886
Turku
Kuollut12. toukokuuta 1918 (31 vuotta)
Helsinki
Ammatti sorvari, asioitsija, talouspäällikkö
Muut tiedot
Järjestö Åbo Svenska Arbetarförening

Gustaf William Lundberg (5. syyskuuta 1886 Turku12. toukokuuta 1918 Helsinki[1]) oli suomalainen radikaali sosialidemokraatti ja työväenliikkeen vaikuttaja, joka vuosina 1917–1918 toimi Turun miliisipäällikkönä. Sisällissodan aikana hän hallitsi koko kaupunkia käytännössä yksinään. Ennen miliisipäälliköksi valintaansa Lundberg työskenteli kaupungissa ilmestyneen ruotsinkielisen Arbetet-lehden talouspäällikkönä[2] ja toimi myös Turun ruotsalaisen työväenyhdistyksen Åbo Svenska Arbetarföreningin puheenjohtajana. Alkuperäiseltä ammatiltaan Lundberg oli metallisorvaaja, jota ammattinimikettä hän myös itsestään käytti.[3]

Lundberg tunnettiin käytännön toimintaan suuntautuneena radikaalina, joka suhtautui erittäin kriittisesti sosialidemokraattien johtoon. Hän ajoi marraskuun 1917 yleislakosta lähtien avoimesti vallankumousta ja painosti myös SDP:n puolueneuvostoa ryhtymään siihen. Lundberg kävi itse hankkimassa aseita Pietarista ja uhkasi aloittaa vallankumouksen Turusta käsin, ellei puoluejohto käynnistä sitä Helsingissä. Lundberg yllytti myös Helsingin punakaartin johtoa kapinaan, kunnes lopulta hänen aloitteestaan puolueneuvostoa täydennettiin myös radikaalin linjan edustajilla. Lundberg pysyi kuitenkin ulkoisesti vaatimattomana ja vähäeleisenä, eikä esiintynyt suurena vallankumousjohtajana, kuten esimerkiksi toinen Turun punakaartin johtohahmoihin kuulunut Tuomas Hyrskymurto.[2] Sisällissodan aikana hänestä tuli Turun punaisten ehdoton johtaja, jonka väitettiin saaneen Kullervo Mannerilta jopa diktaattorin valtuudet. Lundbergin valta kuitenkin perustui myös siihen, että hän onnistui nimittämään luottomiehiään kaikkiin keskeisiin tehtäviin. Lundbergilla oli myöskin poikkeusoloihin soveltuvaa hallinnollista kykyä ja taitoa.[3]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lundberg syntyi Turussa nelilapsiseen perheeseen, mutta menetti vanhempansa jo varhaisessa iässä, heidän kuoltuaan keuhkotautiin. Tämän jälkeen lapsista huolehti isoäiti. Sorvarina työskennellyt Lundberg liittyi Turun ruotsalaiseen työväenyhdistykseen ja vuonna 1909 hänet valittiin sen puheenjohtajaksi. Myös Lundbergin vuonna 1906 keuhkotautiin kuollut setä Georg Lundberg tunnettiin yhdistyksen aktiivijäsenenä.[3]

Vuosikymmenen vaihteessa hänen kodistaan muodostui Turun ruotsinkielisten sosialistien keskeisin kokoontumispaikka. Ydinryhmään kuuluivat Lundbergin lisäksi opettaja Georg Boldt, liikemies Walter Borg, taidekauppias Ivar Hörhammer, toimittajat Johan Adolf Ojala, Axel Åhlström ja K. H. Wiik sekä opiskelija Allan Wallenius. Vuonna 1912 hän aloitti yhdistyksen julkaiseman Arbetet-lehden talouspäällikkönä. Walter Borgin sairastuttua keuhkotautiin vuonna 1915, Lundberg otti hoitaakseen myös lehden toimitussihteerin tehtävät, mutta hän ei juurikaan kirjoittanut lehteen. Taloudenhoitajana toimiessaan Lundberg kävi aktiivisesti kirjeenvaihtoa lehden Helsingissä asuneen päätoimittajan K. H. Wiikin kanssa, jolla puolestaan oli yhteyksiä Pietarin sosialistivallankumouksellisiin. Lundbergin ja Wiikin välit kuitenkin katkesivat marraskuun 1917 yleislakon aikana syntyneisiin erimielisyyksiin.[3] Arbetet-lehteen kirjoittaneen Gunnar Mörnin mukaan Lundberg toimitussihteerinä heitti roskakoriin kaikki jutut, jotka eivät hänen mielestään olleet tarpeeksi aatteellisia.[4]

Vuoden 1917 levottomuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1917 yleislakon aikana Turun poliisi syrjäytettiin ja se korvattiin työväen miliisillä, joka muodostettiin työväen järjestyskaartissa toimineesta Turun Weikkojen urheilijoiden komppaniasta. Miliisin johtoon kuitenkin valittiin Lundberg, joka saavutti nopeasti miehistönsä luottamuksen.[2] Lakon aikana Lundberg ehdotti, että työväenkaartit syrjäyttäisivät eduskunnan ja hallituksen. Turussa järjestyskaarti vangitsikin maaherra Mikko Collanin ja poliisipäällikkö Oskar Nikanderin. Yleislakon päättymisen jälkeen kaupunginvaltuusto vaati heidän vapauttamistaan ja vaati myös miliisiä luovuttamaan järjestysvallan takaisin poliisille, mihin Lundberg ei kuitenkaan suostunut. Senaatti ei pystynyt puuttumaan tilanteeseen, koska Turun suojeluskunta oli käytännössä aseistamaton ja lisäksi kaupunkiin sijoitetun venäläisen sotaväen oletettiin asettuvan järjestyskaartin tueksi.[3]

Lopulta kaupunginvaltuusto kieltäytyi enää maksamasta miliiseille palkkaa, minkä jälkeen Turussa käynnistyi miliisilakko 15. joulukuuta ja pahasta elintarvikepulasta kärsinyt kaupunki jäi kokonaan ilman keskitettyä järjestyksenpitoa. Tämä puolestaan johti vajaan kahden vuorokauden kuluttua käynnistyneisiin mellakoihin, joiden yhteydessä lähes kaikki keskustan kaupat ryöstettiin. Tilanteen ratkaisemiseksi poliisitalolla käytiin neuvotteluja, joihin Lundbergin lisäksi osallistuivat senaattori Arthur Castrén sekä pormestari Reinhold Alexander von Willebrand avustajineen. Neuvottelujen tuloksena miliisien palkanmaksu aloitettiin uudelleen, mutta ehdoksi asetettiin maaherran ja poliisimestarin vapauttaminen. Lisäksi miliisiä asetettiin valvomaan erityinen lautakunta. Viikon kestänyt millisilakko päättyi lopulta 22. joulukuuta. Joulukuun lopussa Lundberg kävi ilman puolueen lupaa Pietarissa neuvottelemassa bolševikkihallituksen kanssa aseiden ja viljan hankkimisesta.[3] Lundberg kertoi samaan aikaan Pietarissa vierailleille suomalaisille, että hänelle oli luvattu aseita ja viljaa, kunhan vain vallankumous lähtee liikkeelle.[5]

Sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

18.–19. tammikuuta Helsingissä järjestetyssä sosialidemokraattien puolueneuvoston kokouksessa Lundberg arvosteli kärkkäästi puoluejohtoa siitä, että sen jäsenet nostivat korkeaa palkkaa samaan aikaan, kun työläiset Turussa näkivät nälkää. Hänen mukaansa puoluejohto oli myös pettänyt lupauksensa jatkaa vallankumousta marraskuun yleislakon jälkeen. Puheessaan hän vaati vallankumoustoimintaa jatkettavaksi tai puoluejohdon korvaamista radikaalin linjan kannattajilla. Lundbergin oma ajatus oli käyttää järjestyskaartia omaisuuden ja elintarvikkeiden takavarikointiin sekä myös turvautua järjestyksenpidossa väkivaltaan tarpeen niin vaatiessa. Kun hän ei saanut puoluejohtoa muuttamaan linjaansa, kävi Lundberg puhumassa Helsingin punakaartin kokouksessa, jossa hänen ajatuksensa saivatkin vastakaikua.[3]

Neljä päivää myöhemmin järjestetyssä puolueneuvoston kokouksessa Lundberg vaati edelleen välitöntä vallankaappausta. Vaatimus torjuttiin aluksi, mutta lopulta kumousta kannattaneet saivat enemmistön. Turun työväenjärjestöissä Lundbergin johtamalla radikaalilla linjalla oli vankka kannatus, sillä vain kymmenesosa jäsenistöstä oli maltillisten takana. Päätös vallankumouksen aloittamisesta kaupungissa tehtiin 27. tammikuuta pidetyssä työväenjärjestöjen yhteiskokouksessa, jossa Lundberg esitti Turun kunnallisjärjestölle vallan siirtämistä työväestölle. Kaksi päivää myöhemmin asetettiin kaupungin hallintoelimiin niiden toimintaa valvovia komissaareja. Tehtäviin nimitettiin Lundbergin aloitteesta lukuisia ruotsalaisen työväenyhdistyksen jäseniä.[3]

Sisällissodan käynnistyttyä Turun kunnallisjärjestön radikaalin siiven johtajiin kuulunut Tuomas Hyrskymurto päätti lähteä rintamalle, joten Lundberg jäi Turkuun hallitsemaan kaupunkia käytännössä yksinään.[2] Valtakautensa aikana hän onnistui pitämään Turun rauhallisena ilmeisesti käyttämällä varsin koviakin otteita järjestyksenpidossa. Kaupungissa ei esiintynyt samanlaista terroria kuin usealla muulla punaisten hallussa olleella paikkakunnilla. Ainoaksi mielivaltaiseksi veriteoksi jäi neljän Pohjan pitäjästä vangitun valkoisen insinöörin murhat, joihin syyllistyi Perniön punakaarti.[3] Turussa pidätettyjä valkoisten kannattajia säilytettiin Kakolan vankilassa, jossa he saivat asiallisen kohtelun. Miliisi suoritti kaupungissa myös kotietsintöjä, mutta ne johtuivat pääosin alkoholijuomia koskevien määräysten rikkomisesta.[2]

Sodan loppuvaiheessa Lundberg sai 3. huhtikuuta ilmoituksen saksalaisten Hangossa tekemästä maihinnoususta ja samalla Helsingistä tuli käsky jättää kaupunki. Vetäytyminen kuitenkin lykkääntyi, kun myös tuhansia punaisia siviilejä alkoi pakenemaan kaupungista. Vetäytymisvaiheessa Lundberg toimi myös Turun punakaartin kaupungissa olleiden yksikköjen päällikkönä. Lundbergin puoliso Anna Josefiina Latvala ja heidän kolme lastaan jättivät Turun 8. huhtikuuta lähteneellä ensimmäisellä pakojunalla.[3] Lundberg poistui itse toiseksi viimeisellä kaupungista lähteneellä junalla aamuyöllä 12. huhtikuuta. Viipuriin matkalla ollut juna ei milloinkaan päässyt perille. Lehtitietojen mukaan Lundberg, toimittaja R. W. Österman sekä Walter Borgin nuorempi poika Erik Borg yrittivät jatkaa matkaa kohti itää jalkaisin, mutta jäivät 7. toukokuuta Myrskylässä suojeluskuntalaisten vangeiksi. Heidät toimitettiin Helsingin vankileirille, jossa Lundberg teloitettiin toukokuun 12. päivän vastaisena yönä. Myös Österman ja Borg ammuttiin toukokuun aikana. Lundbergin perhe sen sijaan onnistui pakenemaan Neuvosto-Venäjälle, josta he pääsivät palaamaan Turkuun vuonna 1920.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lundberg, Gustaf Villiam Suomen sotasurmat 1914–1922. Viitattu 13.5.2017.
  2. a b c d e Mäkelä, Jaakko: Vallankumousvuoden Turku. Museotiedote, 1998, nro 1–2. Turku: Turun maakuntamuseo. Artikkelin verkkoversio Viitattu 13.5.2017.
  3. a b c d e f g h i j Leinonen, Timo: Turku vuonna 1918 4.9.2015. Kotiseutuyhdistys Halinen-Räntämäki. Viitattu 14.5.2017.
  4. Korjus, Olli: Kuusi kuolemaantuomittua, s. 69. Helsinki: Atena, 2014. ISBN 978-952-30002-4-7.
  5. Lasse Lehtinen, Risto Volanen: 1918 kuinka vallankumous levisi Suomeen, s. 153. Otava, 2018.
  6. Chrispinsson, John: Den glömda historien: om svenska öden och äventyr i öster under tusen år. Stockholm: Norstedts, 2014. ISBN 978-911-30685-4-1. Teoksen verkkoversio.