Viittomakielen päivä

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Viittomakielen päivä on vuosittain helmikuussa vietettävä päivä. Sen viettämisestä päätti Kuurojen Liitton liittokokous vuoden 2009 kokouksessa. Päivä on tarkoitettu Suomen kuurojen äidinkielten, suomalaisen ja suomenruotsalaisen viittomakielen juhlapäiväksi. Viittomakielen päivää vietetään 12. helmikuuta, kuurojenopetuksen isän Carl Oscar Malmin syntymäpäivänä.

Ensimmäistä viittomakielen päivää juhlittiin 12. helmikuuta 2010.

Viittomakielen päivänä luovutetaan Vuoden viittomakieliteko -tunnustuspalkinto. Palkinnon ovat saaneet:

2009: kansanedustaja Erkki Virtanen, 2010: Rikalan perhe, 2011: Kirkkohallituksen viittomakielen kääntäjät, Tarja Sandholm ja Tomas Uusimäki, 2012: Suomen kansallisooppera, 2013: lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula, 2014: kansanedustaja Mikaela Nylander, 2015: ihmisoikeusaktivisti Katja Merentie, 2016: Yleisradio Oy.

Vuonna 2015 Helsingin kaupunki päätti hyväksyä valtuustoaloitteen Viittomakielen päivän liputuksesta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kulttuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.