Vehmaan työväentalon kahakka
Vehmaan työväentalon kahakka oli Suomen sisällissodan alkupäivinä 3. helmikuuta 1918 Vehmaalla tapahtunut välikohtaus. Uudenkaupungin suojeluskunta iski Vehmaan työväentalolla järjestettyyn sosialidemokraattisen työväenyhdistykseen tilaisuuteen takavarikoidakseen pitäjässä väitetysti olleita aseita. Aseenetsintäretki johti hajanaiseen ammuskeluun, jonka seurauksena kolme punaista kuoli ja useita haavoittui. Tapaus jyrkensi Varsinais-Suomen työväestön asenteita ja välikohtausta käytettiin hyväksi punaisten propagandassa myös muualla Suomessa.[1]
Tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sisällissodan käynnityessä tammikuun 1918 lopussa Lounais-Suomi jäi punaisten haltuun Vakka-Suomea lukuunottamatta. Helmikuun vaihteessa Uuteenkaupunkiin kerääntyi noin 600 suojeluskuntalaista, joita saapui myös Turun ja Rauman seuduilta. Heidän päällikkönään toimi punaisten syrjäyttämä Rauman poliisimestari Johan Fabritius. Suojeluskuntalaisten saaman tiedon mukaan Vehmaan työväestölle oli toimitettu Turusta 40 sotilaskivääriä. Sunnuntaina 3. helmikuuta väitettyjä aseita takavarikoimaan lähettiin Fabritiuksen johtama 200 miehen komppania, joka saapui perille myöhään illalla. Vehmaan työväentalolla oli juuri käynnissä työväenyhdistyksen näytelmäiltama, jota oli seuraamassa runsaasti yleisöä. Noin 10 aikaan illalla suojeluskuntalaiset piirittivät työväentalon ja lähettivät sisälle edustajansa vaatimaan työväenyhdistyksen jäseniä luovuttamaan aseensa. Tämän jälkeen osapuolten kertomukset tapahtumien kulusta eroavat toisistaan.[2]
”Tuo villi kansa saatana ja lahtarjoukko kauhea nyt hyökkäsivät paikalle / He alkoivat nyt ampua, ikkunoist ja ovista nyt tätä kansaa turvatont ja neitosia onnetont / Nyt kansa kaatui lattial ja veri juoksi irtoinaan / Ol ihmisparkain ulinaa, neitoin ja lasten parkunaa.” – Ote Henrik Toivosen kirjoittamasta ”Laulu Vehmaan työväentalon verilöylystä v. 1918”.
|
Suojeluskunnan antaman ”virallisen tiedonannon” mukaan aseiden luovuttamista vaatinutta valkoista ammuttiin reiteen, jolloin osa rakennusta piirittäneistä suojeluskuntalaisista ryntäsi sisälle ja laukaustenvaihto käynnistyi. Tiedonannon mukaan tilaisuuden osallistujia pakeni ikkunoiden kautta ja ulos hypätessään he olisivat samalla tulittaneet revolvereillaan rakennusta piirittäneitä suojeluskuntalaisia.[3] Punaisen lehdistön mukaan taas paikalle saapuneista valkoisista noin 50 tunkeutui sisälle vaatien aseiden luovuttamista. Seuraavaksi suojeluskuntalaiset aloittivat ammuskelun, jonka päätyttyä kaikille paikalla olleille suoritettiin aamuneljään saakka kestänyt ruumiintarkastus. Vehmaan työväenyhdistyksen puheenjohtaja ja muita toimihenkilöitä vangittiin ja vietiin Uuteenkaupunkiin.[4] Kansan Lehti kertoi, että ainakin kaksi hyökkääjää tunnistettiin Vehmaan suojeluskunnan jäseniksi.[5] Etsittyjä aseita ei kummankaan osapuolen mukaan löytynyt.[3]
Hyökkäyksessä saivat surmansa torpparin poika Veikko Airisto (s. 1890) ja sekatyömies Emil Lehtinen (s. 1884). Haavoittuneita oli puolisen tusinaa, joista suutari Johan Einar Johansson (s. 1895) kuoli turkulaisessa sairaalassa neljän päivän kuluttua.[2] Työmiehen mukaan haavoittuneet joutuivat virumaan yön ylitse ja pääsivät kunnanlääkärin hoitoon vasta seuraavana päivänä.[4] Valkoiset ilmoittivat tappioikseen ainoastaan yhden haavoittuneen ja kertoivat ottaneensa seitsemän vankia.[3]
Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kahakan jälkeen Vehmaalle perustettiin punakaarti, jonka päälliköksi tuli surmansa saaneen Veikko Airiston veli Mikko Airisto (1887-1968). Uudenkaupungin suojeluskunta puolestaan suunnitteli seuraavaksi Rauman valtaamista, mutta Satakunnan rintaman muuttuneen sotatilanteen johdosta he pakenivat 7. helmikuuta Ahvenanmaalle ja punakaarti valtasi Uudenkaupungin neljä päivää myöhemmin. Helmikuun lopussa punaiset ampuivat Laitilan Pehtsalon kylässä piileskelleen Korvensuun maatalouskonetehtaan johtajan Frans Lindströmin. Surmaa on pidetty mahdollisena kostona Vehmaan tapahtumista.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Lappalainen, Jussi T.: Punakaartin sota 1, s. 91-92. Punaisen Suomen historia 1918. Helsinki: Opetusministeriö, 1981. ISBN 951-85907-1-0.
- ↑ a b c Jussila, Matti (toim.): Vihaa, verta ja kyyneliä : punavalkoinen Uusikaupunki 1918, s. 161. Uusikaupunki: Uudenkaupungin merihistoriallinen yhdistys, 2018. ISBN 978-952-68917-1-2.
- ↑ a b c Kahakka Vehmaalla (Virallinen tiedonanto). Länsi-Suomi, 5.2.1918, nro 15, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.11.2022.
- ↑ a b Lahtarien lahtaroiminen Vehmaalla. Työmies, 5.2.1918, nro 34, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.11.2022.
- ↑ Kauhea verilöyly Vehmaalla. Kansan Lehti, 7.2.1918, nro 28, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.11.2022.