Väinö Kantele
Väinö Vilhelm Kantele (13. elokuuta 1882 Pori – 12. lokakuuta 1956 Helsinki)[1] oli Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi ja lähetystyöntekijä, joka toimi Kiinan Hunanissa Suomen Lähetysseuran palveluksessa kolmeen otteeseen yhteensä yli 20 vuotta.
Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kanteleen isä oli rehtori O. J. Kantele, aiemmin Cantell. Kantele kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1901 ja hänet vihittiin papiksi 1905. Ennen lähetystyöhön lähtöään hän työskenteli Helsingin Diakonissalaitoksella sekä vuodesta 1908 Pasilan esikaupungin pappina.[2] Hän oli Pasilan ensimmäinen pappi ja rakennutti sinne puukirkon.[3] Juuri Kanteleen aloitteesta Pasilassa nimettiin 1910-luvulta alkaen useita katuja Raamatun naisten mukaan.[4] Väinö Kanteleen puoliso oli vuodesta 1913 sairaanhoitaja Signe Kantele, o.s. Heikinheimo (ent. Heikel).[2] Silmälääkäri Liimi Annikki Kyrki (s. 1922), professori Jukka Kyrkin puoliso, oli heidän tyttärensä.[5]
Ensimmäiselle Kiinassa vietetylle kaudelleen Kantele lähti vuonna 1915 perheensä kanssa ja viipyi kahdeksan vuotta, siitä pääosan Tzelin lähetysasemalla Luoteis-Hunanissa. Palattuaan Suomeen 1923 hän oli kahdeksan vuotta Vanajan ja Jämsänkosken kirkkoherrana. Toinen Kiinan-kausi alkoi vuonna 1936 ja kesti kymmenen vuotta. Sen hän vietti kokonaisuudessaan Tsingšin (Jinshin) lähetysasemalla Pohjois-Hunanissa. Viimeinen kausi alkoi vuonna 1948, mutta se keskeytyi Mao Zedongin valtaannousun seurauksena vuonna 1951. Suomen Lähetysseura veti vuonna 1949 Kiinasta pois kaikki työntekijänsä paitsi Kanteleen ja Päivö Parviaisen, jotka jäivät omasta tahdostaan vielä jatkamaan työtään, tosin toisistaan tietämättä.[6] Kantele poistui Kiinasta toiseksi viimeisenä suomalaisena lähetystyöntekijänä heinäkuussa 1951. Kanteleen siirtyminen Kiinasta Hongkongiin 26. heinäkuuta 1951 sai julkisuutta, kun aikakauslehti Life haastatteli häntä elokuussa 1951. Haastattelussa Kantele mainitsi, että viimeisessä vaiheessa ennen lähtöään Kiinasta hänen toimintansa rajoittui virren ”Jeesus mua rakastaa” laulamiseen yksinään huoneessaan, kunnes sekin kiellettiin.[4] Viimeisinä kuukausinaan Länsi-Hunanin Yungshunissa sijainneella lähetysasemalla hänet olikin tunnettu ”laulavana evankelistana”.[7] Päivö Parviainen poistui Kiinasta viimeisenä suomalaisena lähetyssaarnaajana vuoden 1953 lopulla.[8]
Kantele on suomentanut vuonna 1911 virren n:o 32 (”Me lapset pienet riennämme”), joka tunnetaan lasten jouluvirtenä.[9]
Vuonna 1977 Kanteleen mukaan nimettiin lyhyt Väinö Kanteleen katu Helsingin Länsi-Pasilassa.[4]
Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kiinan oopiumitaistelu (1925)
- Ystäviäni Kiinan sydänmailla (1949)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Essi Avela: Väinö Kantele lähetystyöntekijänä kommunistien valtaannousun aikana Kiinassa 1948–1951 Yleisen kirkkohistorian pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto 2010.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kantele, Väinö Wilhelmi (1882-1956) Suomen papisto 1800–1920, Biografiakeskus.
- ↑ a b Avela 2010, s. 15–16
- ↑ Puu-Pasila sai väistyä kerrostalojen ja toimistokortteleiden tieltä (vuonna 1960 tehty dokumentti Pasilan paikallishistoriasta) Ylen Elävä arkisto. Viitattu 29.10.2014.
- ↑ a b c Antti Manninen: Kenen kadulla asut?, s. 127. Helsingin Sanomat, Helsinki 2009.
- ↑ Juhani Kirpilä, Sisko Motti, Anna-Marja Oksa (toim.): Suomen lääkärit 1962, s. 313. Helsinki: Suomen Lääkäriliitto, 1963.
- ↑ Avela 2010, s. 1–2, 16–18, 20, 22–23, 40–41
- ↑ Avela 2010, s. 68
- ↑ Avela 2010, s. 71–73
- ↑ Virsi 32[vanhentunut linkki] Virsikirja.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Life-lehden artikkeli Väinö Kanteleesta : "Jesus loves me" A singing missionary and a host of brethren have to leave China, Life Vol. 31 N:o 9 August 21, 1951 sivu 21 (Google Books)
- Tämän päivän Kiina - mysteerion maa. Kiinasta palannut lähetyssaarnaaja Väinö Kantele kertoo kokemuksistaan ja havainnoistaan, Laatokka, 08.11.1951, nro 254, s. 3, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
| ||||||||||||||
