Väinö Kantele

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Väinö Vilhelm Kantele (13. elokuuta 1882 Pori1956)[1] oli Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi ja lähetystyöntekijä, joka toimi Kiinan Hunanissa Suomen Lähetysseuran palveluksessa kolmeen otteeseen yhteensä yli 20 vuotta.

Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanteleen isä oli rehtori O. J. Kantele, aiemmin Cantell. Kantele kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1901 ja hänet vihittiin papiksi 1905. Ennen lähetystyöhön lähtöään hän työskenteli Helsingin Diakonissalaitoksella sekä vuodesta 1908 Pasilan esikaupungin pappina.[2] Hän oli Pasilan ensimmäinen pappi ja rakennutti sinne puukirkon.[3] Juuri Kanteleen aloitteesta Pasilassa nimettiin 1910-luvulta alkaen useita katuja Raamatun naisten mukaan.[4] Väinö Kanteleen puoliso oli vuodesta 1913 sairaanhoitaja Signe Kantele, o.s. Heikinheimo (ent. Heikel).[2] Silmälääkäri Liimi Annikki Kyrki (s. 1922), professori Jukka Kyrkin puoliso, oli heidän tyttärensä.[5]

Ensimmäiselle Kiinassa vietetylle kaudelleen Kantele lähti vuonna 1915 perheensä kanssa ja viipyi kahdeksan vuotta, siitä pääosan Tzelin lähetysasemalla Luoteis-Hunanissa. Sen jälkeen hän oli kahdeksan vuotta Suomessa Vanajan ja Jämsänkosken kirkkoherrana. Toinen Kiinan-kausi alkoi vuonna 1936 ja kesti kymmenen vuotta. Sen hän vietti kokonaisuudessaan Tsingšin (Jinshin) lähetysasemalla Pohjois-Hunanissa. Viimeinen kausi alkoi vuonna 1948, mutta se keskeytyi Mao Zedongin valtaannousun seurauksena vuonna 1951. Suomen Lähetysseura veti vuonna 1949 Kiinasta pois kaikki työntekijänsä paitsi Kanteleen ja Päivö Parviaisen, jotka jäivät omasta tahdostaan vielä jatkamaan työtään, tosin toisistaan tietämättä.[6] Kantele poistui Kiinasta toiseksi viimeisenä suomalaisena lähetystyöntekijänä heinäkuussa 1951. Kanteleen siirtyminen Kiinasta Hongkongiin 26. heinäkuuta 1951 sai maailmalla suurta julkisuutta, kun hän sai kuvansa yhdysvaltalaisen Life-lehden elokuussa 1951 ilmestyneen numeron kanteen.[7] Lifen julkaisemassa haastattelussa Kantele mainitsi, että viimeisessä vaiheessa ennen lähtöään Kiinasta hänen toimintansa rajoittui virren ”Jeesus mua rakastaa” laulamiseen yksinään huoneessaan, kunnes sekin kiellettiin.[4] Viimeisinä kuukausinaan Länsi-Hunanin Yungshunissa sijainneella lähetysasemalla hänet olikin tunnettu ”laulavana evankelistana”.[8] Päivö Parviainen poistui Kiinasta viimeisenä suomalaisena lähetyssaarnaajana vuoden 1953 lopulla.[7]

Kantele on suomentanut vuonna 1911 virren n:o 32 (”Me lapset pienet riennämme”), joka tunnetaan lasten jouluvirtenä.[9]

Vuonna 1977 Kanteleen mukaan nimettiin lyhyt Väinö Kanteleen katu Helsingin Länsi-Pasilassa.[4]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kiinan oopiumitaistelu (1925)
  • Ystäviäni Kiinan sydänmailla (1949)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Avela 2010, s. 1, 15.
  2. a b Avela 2010, s. 15–16.
  3. Puu-Pasila sai väistyä kerrostalojen ja toimistokortteleiden tieltä (vuonna 1960 tehty dokumentti Pasilan paikallishistoriasta) Ylen Elävä arkisto. Viitattu 29.10.2014.
  4. a b c Antti Manninen: Kenen kadulla asut?, s. 127. Helsingin Sanomat, Helsinki 2009.
  5. Juhani Kirpilä, Sisko Motti, Anna-Marja Oksa (toim.): Suomen lääkärit 1962, s. 313. Helsinki: Suomen Lääkäriliitto, 1963.
  6. Avela 2010, s. 1–2, 16–18, 20, 22–23, 40–41.
  7. a b Avela 2010, s. 71–73.
  8. Avela 2010, s. 68.
  9. Virsi 32 Virsikirja.