Tämä on hyvä artikkeli.

Utamaro

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kitagawa Utamaro
Kitagawa Utamaro, Ase o fuku onna (’Nainen pyyhkii hikeä’), 1798, puupiirros. Kongressin kirjasto, Washington (DC).
Kitagawa Utamaro, Ase o fuku onna (’Nainen pyyhkii hikeä’), 1798, puupiirros. Kongressin kirjasto, Washington (DC).
Henkilötiedot
Syntynyt1753
Kyonan, Japani
Kuollut31. elokuuta 1806 (52–53 vuotta)
Edo, Japani (nykyisin Tokio)
Kansalaisuus Japani
Taiteilija
Ala kuvataide
Taidesuuntaus ukiyo-e

Kitagawa Utamaro (jap. 喜多川 歌麿; noin 1753 – 31. elokuuta 1806) oli japanilainen kuvittaja ja maalari, joka tunnetaan yhtenä Edo-kauden (1600–1867) ukiyo-e-tyylisuunnan arvostetuimmista puupiirroskuvien suunnittelijoista.[1] Usein pelkästään nimellä Utamaro kutsuttu kuvittaja oli bijingan eli ’kauniiden naisten kuvien’ mestari.[2]

Utamaro julkaisi yhteistyössä kustantajansa Tsutaya Jūzaburōn kanssa vuodesta 1783 alkaen noin viidentoista vuoden ajan korkealaatuisia kuvakirjoja ja painokuvasarjoja. Bijinga-kuvien lisäksi Utamaro suunnitteli eroottisia shunga-puupiirroksia ja kuvitti luontoa käsitteleviä kirjoja, jotka toteutettiin yhdessä kyōka-runoilijoiden kanssa.[2][3] Häneltä tunnetaan yli 2 000 puupiirrosta ja noin sata kuvitettua kirjaa.[2]

Utamaro oli ainoa puupiirrosten mestari, josta tuli jo elinaikanaan tunnettu koko Japanissa. Nykyisin Utamaro on yksi maan taiteen ikoneista.[2] Kun japanilaista taidetta tuotiin Eurooppaan 1800-luvun lopussa, Utamarosta tuli arvostettu myös ranskalaisten impressionistien keskuudessa. Hän on yksi ukiyo-e-suunnittelijoista, joiden työt vaikuttivat japonismina tunnetun tyylisuunnan syntyyn.[4] Nykyisin häntä pidetään yhtenä ukiyo-e-tyylisuunnan merkittävimmistä suunnittelijoista Hokusain ja Hiroshigen ohella.[2]

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fukaku shinobu koi (’Syvälle kätketty rakkaus’), 1793–94, puupiirros, 39 × 25 cm. Kuva myytiin vuonna 2016 Pariisissa suurimmalla siihen mennessä ukiyo-e-puupiirroksesta maksetulla summalla 745 000 euroa.[5]

Varhaisvuodet, perhe ja opinnot (1753–1782)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Utamaron varhaisista vaiheista tiedetään vain vähän. Hän syntyi ilmeisesti provinssien pikkukaupungissa nimellä Kitagawa Icihitarō vuonna 1753.[1][6] Ajan tapojen mukaisesti hän muutti nimeään useita kertoja elämänsä aikana. Aikuisena hänen henkilökohtainen nimensä oli ensin Yūsuke ja myöhemmin Yūki.[6] Vuonna 1783 Utamaro meni naimisiin rikkaan sake-kauppiaan tyttären kanssa. Liitto oli todennäköisesti hänen kustantajansa järjestämä. Vaimosta ja Utamaron perhe-elämästä tiedetään vain vähän, eikä varmuudella tiedetä, oliko Utamarolla lapsia.[7]

Utamaro opiskeli Kanō-koulukunnan maalarin ja haiku-runoilijan Toriyama Sekienin (1712–1788) opissa.[6][8][9] Hän debytoi vuonna 1775 ukiyo-e-kuvittajana nimellä Kitagawa Toyoaki. Ensimmäinen varmasti Utamaron tekemäksi tunnistettu työ on kansikuva kabuki-kirjaan Shijū hatte koi no shawake, jota jaettiin yleisölle teatterissa.[7]

Utamaron varhaiskauden kuvituksissa on nähtävillä Katsukawa Shunshōn voimakas vaikutus.[10] Hänen varhaiset teoksensa eivät osoittaneet poikkeuksellista lahjakkuutta. Hän työskenteli kirjankuvittajana noin kymmenen vuotta ennen kuin muutti syksyllä 1782 nimensä virallisesti Utamaroksi,[1][8] ilmeisesti tulevan kustantajansa järjestämissä juhlissa, joiden tarkoitus oli esitellä uusi suunnittelija Edon ukiyo-e-piireissä.[7] Utamaron elinaikana hänen nimensä lausuttiin ”Utamaru”.[10]

Yhteistyö Tsutaya Jūzaburōn kanssa alkaa (1783–1790)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1783 Utamaro aloitti yhteistyön pitkäaikaisen kustantajansa Tsutaya Jūzaburōn kanssa. Utamaro muutti asumaan Tsutayan taloon, joka oli vain lyhyen matkan päässä Edon laillistetun ilotalokorttelin Yoshiwaran pääportista.[2][11] Utamaron varhaiset työt kustantajalleen olivat suosittujen gesaku-viihderomaanien kuvituksia ja yksittäisiä kuvia kabuki-näyttelijöistä (yakusha-e).[2][8] 1780-luvun alussa hän kuvitti myös nimellä kibyōshi (’keltakantiset kirjat’) tunnettuja Shimizu Enjūn kirjoittamia kuvakirjoja. Kibyōshi-kirjoja pidetään ensimmäisinä esimerkkeinä aikuisille suunnatusta japanilaisesta sarjakuvasta.[7]

Aukeama kyōka-kuvakirjasta Ehon mushi erami, kirjaimellisesti ’Valikoitujen hyönteisten kuvakirja’, 1788. Aukeamalla olevat tekstit ovat Akera Kankon ja Nokiba No Sugimarun runoja kuvatuista hyönteisistä.[12]

Vuosien 1786–1790 välillä Tsutaya kustansi useita Utamaron kuvittamia kyōka ehon -kirjoja, jotka uudistivat koko genreä. Kirjoissa kyōka-runouden koomiset säkeet yhdistyivät Utamaron kuvituksiin. Aiemmin kyōka-kirjat olivat olleet yksivärisiä ja pienikokoisia. Utamaron kuvittamat teokset olivat suurikokoisia moniväripainoksia. Kirjat olivat tärkeitä Utamaron kehityksen kannalta, sillä hän pääsi kokeilemaan nishiki-e-monivärikuvien suunnittelua. Kirjojen kuvat kukista ja linnuista (kachō-e) toivat puupiirroksiin uudenlaista realismia. Samaan aikaan Utamaro suunnitteli ensimmäiset bijinga-kuvansa, joissa näkyi hänen oma tyylinsä. Aiemmissa kuvissa oli näkynyt vahvana ajan hallitsevan bijinga-suunnittelijan Torii Kiyonagan (1752–1815) vaikutus.[3] Vuonna 1788 Utamaro julkaisi myös tunnetuimman eroottisen työnsä, shunga-albumin Tyynyn runo.[8]

Kustantaja Tsutayasta ja hänen löydöstään Utamarosta tuli puupiirrosten uusia tähtiä. Vuosien 1787–1793 Kansei-uudistusten yritykset sensuroida kustannustoimintaa osuivat kuitenkin työpariin erittäin raskaasti. Tsutayan julkaisemia lyhyitä satiirisia novelleja (sharebon) kirjoittanut kyōka-runoilija Santō Kyōden tuomittiin 50 päivän vankeuteen. Tsutayaa rangaistiin takavarikoimalla puolet hänen omaisuudestaan.[13]

Bijinga, uran huippukausi ja Tsutayan kuolema (1791–1797)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tsutaya ja Utamaro onnistuivat löytämään yhteiselle työlleen kuitenkin uuden väylän. Vuosista 1790–91 lähtien Utamaro ryhtyi suunnittelemaan pelkästään bijinga-puupiirroksia. Hän uudisti genreä tuomalla siihen kokonaan uuden lähikuvakoon ōkubi-e (kirjaimellisesti ’suuren pään muotokuva’). Utamarosta tuli bijingan tunnustetuin mestari ja näkyvä hahmo myös Edon taide- ja kirjallisuuspiireissä.[2][8]

Utamaro kokeili erilaisia painotekniikoita ja suunnitteli lyhyen ajanjakson aikana suuren määrän puupiirroksia. Todennäköisesti nopean julkaisutahdin mahdollisti kiinteä suhde kustantaja Tsutayaan.[2] Utamaro suunnitteli 1790-luvulla tunnetuimmat ja arvostetuimmat kuvasarjansa.[14][8] Hän oli nyt uransa huipulla. Utamaro alkoi käyttää töidensä signeraamiseen sinettiä, jossa luki vapaasti suomennettuna ’näillä töillä perustan oman taloni’. Myös Tsutaya toipui Kansei-uudistusten rangaistuksista.[15] Kun luotettu kustantaja Tsutaya kuoli vuonna 1797, isku oli Utamarolle vaikea.[2]

Yksi Utamaron rangaistukseen johtaneista Hideyoshi-kuvista. Taikō gosai Rakutō yūkan no zu (’Taikō ja hänen viisi vaimoaan retkellä Kiotosta itään’), n. 1802–04, 37 × 76,4 cm. Museum of Fine Arts Boston, Boston.[16]

Hideyoshin tapaus ja uran päätös (1798–1806)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tsutayan kuoleman jälkeen Utamaro työskenteli lähes 60 eri kustantajan kanssa,[8] mutta hänen työnsä laatu ei enää palannut huippuvuosien tasolle.[15] Vuonna 1804 Utamaro joutui koko Edo-kauden tunnetuimman sensuuritapauksen uhriksi. Hän suunnitteli sarjan painokuvia, joissa esiintyivät 1500-luvun hallitsijan Toyotomi Hideyoshin vaimo ja rakastajattaret. Shōgunaatti oli erityisen huolestunut valtarakennetta ja sosiaalista järjestystä uhkaavista julkisista teoista ja teoksista. Tässä ajattelussa myös aiempien hallitsijoiden loukkaaminen oli vaarallista. Utamaro ei ollut peitellyt kohdettaan, vaan oli nimennyt Hideyoshin naiset kuviinsa heidän oikeilla nimillään.[17] Hänet tuomittiin kunnianloukkauksesta viettämään kolme päivää vankeudessa ja 50 päivää käsiraudoissa. Vaikka Utamaro jatkoi kuvien suunnittelua, hän ei koskaan päässyt yli rangaistuksen aiheuttamasta järkytyksestä.[1][18]

Utamaro kuoli vuonna 1806 53 vuoden ikäisenä.[8] Hänet haudattiin Senkō-jin temppeliin Asakusassa. Sittemmin temppeli hautoineen on siirretty Setagayan alueelle.[10]

Tyyli ja genret[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Utamarolta tunnetaan yli 2 000 puupiirrosta, yli 120 bijinga-kuvasarjaa, lähes sata kuvitettua ehon-kuvakirjaa ja noin 30 maalausta.[8] Utamaro suunnitteli puupiirroksia lähes kaikissa vakiintuneissa puupiirrosgenreissä, esimerkiksi soturikuvia tunnetuista historiallisista hahmoista (musha-e) ja kuvia kabuki-näyttelijöistä (yakusha-e). Hänen tunnetuimmat ja arvostetuimmat työnsä ovat kuitenkin kuvia kauniista naisista (bijinga), eroottisia kuvia (shunga) ja luontokuvia esimerkiksi linnuista, kukista ja hyönteisistä (kachō-e).[2]

Uwaki no sō (’Keimailija’) sarjasta Fujin sōgaku juttai (’Kymmenen fysionomista naistyyppiä’), n. 1792. Kuvaa pidetään yhtenä varhaisimmista bijin-ōkubi-e-painokuvista.

Bijinga[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Utamaro tunnetaan erityisesti naisten kuvaajana. Juuri Utamaron töiden vuoksi joskus ukiyo-e-puupiirrosten huippukaudeksikin kutsuttu ajanjakso 1780–1800 tunnetaan varsinkin naiskuvistaan.[2] Bijingan aihe olivat Edon laillistetun Yoshiwaran ilotalokorttelin prostituoidut ja viihdyttäjät.[9] Tokugawa-shōgunaatin hallintokaupunki Edo oli tunnettu viihteen, muodin ja kevytmielisten nautintojen kaupunkina. Kuvattu maailma oli kaukana aikansa keskivertojapanilaisen elämänpiiristä ja arkielämästä. Tästä tuli myös koko tyylisuunnan nimi ukiyo-e, ’kelluvan maailman kuvat’.[19]

Utamaron kuvissa esiintyivät usein nimetyt prostituoidut Yoshiwaran ilotaloista.[20] Yoshiwara oli Utamarolle tuttu, sillä hän asui uransa alkuaikoina Tsutayan talossa alueen pääportin läheisyydessä. Talossa oli myös puupiirroskauppa, jossa myytiin Tsutayan kustantamia Yoshiwara saiken -opaskirjoja Yoshiwaran vieraille. Kauppa jatkoi toimintaansa, vaikka Tsutaya muuttikin myöhemmin lähemmäksi Edon keskustaa.[7][21]

Bijinga-kuvien naiset olivat usein nuoria korkealuokkaisia prostituoituja tai viihdyttäjiä, jotka olivat ilotalojen tavallisille asiakkaille tavoittamattomissa olevia elokuvatähtien kaltaisia unelmia.[22] Todellisuus kuvien takana oli kuitenkin raadollisempi. Monet naisista olivat ihmiskaupan uhreja. Heidät oli jaettu eri kategorioihin arvostuksen mukaan ja halutuimpienkin aika huomion kohteena oli ohimenevä.[23] Utamaro kuvasi painokuvissaan kuitenkin kaikkien sosiaaliluokkien naisia, eivätkä kaikki hänen kuviensa naiset olleet prostituoituja tai Yoshiwarasta.[24] Utamaron aihe olivat naiset ja heidän kauneutensa riippumatta yhteiskuntaluokasta, iästä tai ammatista.[25]

Utamaron vanhaisissa bijinga-töissä näkyvät vaikutteet Torii Kiyonagalta (1752–1815) ja Kitao Masanobulta (1761–1816).[8] Noin vuodesta 1791 alkaen hän uudisti bijinga-genreä. Useimmat ukiyo-e-kuvittajat olivat esittäneet naiset kokokuvissa, usein ryhmissä. Kuvat keskittyivät tyyliin, uusimpaan kimonomuotiin ja kankaiden painokuvioihin. Utamaro ryhtyi suunnittelemaan yksittäisten naisten kuvia, jotka oli rajattu tiukasti lähikuviin. Tyyliä kutsuttiin nimellä ōkubi-e, kirjaimellisesti ’suuren pään muotokuva’.[24] Pääosassa olivat naisten kasvonilmeet ja persoonallisuus. Utamaro otti kuviinsa vaikutteita Katsukawa-koulukunnan kabuki-näyttelijöitä kuvanneista ōkubi-e-kuvista.[26]

Utamaro kuvasi bijinga-kuvissaan muiden 1700-luvun lopun puupiirrosten tavoin idealisoitua naiskauneutta. Kuvat esittivät usein nuoria, pitkiä ja hoikkia naisia, joilla oli pikimustat hiukset ja virheettömät piirteet. Kasvot kuvattiin lähes aina profiilissa tai puoliprofiilissa, koska niitä oli käytössä olleella painotekniikalla vaikeaa esittää edestä. Emotionaaliset muutokset tai persoonallisuus on esitetty hyvin pienillä vihjeenomaisilla nyansseilla.[2] Utamaron tunnetuimpien painokuvien väriskaala on hillitty. Kuvia hallitsevat pehmeät teenruskeat, vaaleanharmaat ja malvan sävyt.[27] Kansei-uudistuksissa värien lukumäärää ja piirroksen tarkkuutta oli rajoitettu, mutta Utamaro onnistui suunnittelemaan suppeallakin värivalikoimalla selkeäpiirteisiä ja taiteellisesti korkeatasoisia kuvia.[10]

Shunga[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuten lähes kaikki muutkin ukiyo-e-mestarit, Utamaro suunnitteli eroottisia ja nykykäsityksen mukaan avoimen pornografisia shunga-puupiirroksia. Monet tunnetuimmista ja levinneimmistä shunga-töistä ovat Utamaron suunnittelemia.[8] On laskettu, että jopa 30 % hänen tunnetuista töistään on eroottisia kuvia tai kirjankuvituksia.[28] Utamaroa on usein pidetty genren ylittämättömänä mestarina japanilaisten puupiirrosten historiassa.[14]

Kachō-e[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useat tutkijat ja historioitsijat nimeävät Utamaron hyönteisiä ja luontoa kuvaavat kachō-e-kuvat hänen merkittävimpien töidensä joukkoon.[2][29] 1780- ja 1790-lukujen taitteessa Utamaro kuvitti useita kyōka ehon -teoksia.[30] Teokset ovat 1700-luvun taidokkaimmin painettuja puupiirroskirjoja. Ne olivat todennäköisesti tarkoitettu vaativalle yleisölle, eikä vedostamisessa siksi säästelty kustannuksissa. Kirjoissa käytetään useita erikoispainotekniikoita, esimerkiksi kohopainatusta ja erikoisvärejä. Utamaron kuvituksissa näkyy hänen koulutuksensa Kanō-koulukunnan maalarin Toriyama Sekienin oppilaana. Kaksiosaisessa teoksessa Ehon mushi erabi onkin tunnettu Sekienin kirjoittama essee, jossa opettaja ylistää oppilaansa kykyjä luonnon tarkkailijana.[12]

Merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Utamaro perusti oman koulunsa ja otti oppilaita. Oppilaat Tsukimaro, Hidemaro, Utamaro II, Bunrō ja Kiyomine jatkoivat opettajansa tyylillä.[8] Utamaro oli omana aikanaan erittäin arvostettu suunnittelija. Hän oli ainoa ukiyo-e-mestari, josta tuli tunnettu nimi koko Japanissa jo elinaikanaan. Muut suunnittelijat olivat tunnettuja lähinnä paikallisesti Edossa.[31] Utamaron työt levisivät myös ulkomaille jo hänen eläessään. Niitä vietiin todistetusti ainakin Kiinaan. Myös hollantilaiset kauppiaat ostivat Utamaron painokuvia Nagasakin satamassa.[4]

Vastaanotto länsimaissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuva shunga-albumista Tyynyn runo (Uta makura), 1788. Tyynyn runo oli ensimmäinen osa kustantaja Tsutaya Jūsaburōn ja Utamaron yhteistyönä julkaisemasta korkealaatuisten, huolella painettujen albumien sarjasta. Tyynyn runo-puupiirrossarjaa pidetään yhtenä ukiyo-e-tyylisuunnan merkittävimmistä shungateoksista.

1800-luvun lopussa Utamaro oli yksi puupiirrosten suunnittelijoista, joiden töitä tuotiin Pariisiin. Kaksi ensimmäistä Pariisissa julkaistua japanilaisia puupiirroksia käsittelevää kirjaa esittelivät juuri Utamaron töitä.[4] Ranskalaiset kriitikot nostivat Utamaron suurimpien renessanssitaiteilijoiden rinnalle.[32] Painokuvat vaikuttivat erityisesti impressionistien töihin, joista useat hankkivat, omistivat ja jäljittelivät Utamaron painokuvia. Utamaro oli esimerkiksi Édouard Manet’n suosikki.[4] Puupiirrosten vaikutus näkyy myös Vincent Van Goghin, Claude Monet’n, Paul Gauguinin ja Edgar Degas’n töissä. Ukiyo-e-kuvista omaksuttujen vaikutteiden seurauksena syntyi japonismina tunnettu tyylisuunta.[31]

Utamaron maine kärsi länsimaissa 1900-luvun alussa. Useat brittiläiset ja yhdysvaltalaiset taidehistorioitsijat julkaisivat kirjoja, jotka tarkastelivat puupiirroksia ja ukiyo-e-tyylisuuntaa historiallisesta näkökulmasta. He yhdistivät tyylisuunnan Edon ’kelluvan maailman’ nousuun, kukoistukseen ja tuhoon. Ukiyo-e kuvattiin historiallisena kaarena, jossa Utamaro oli ensimmäinen esimerkki alkavasta rappiosta. Utamaro oli osa siirtymää, jonka aikana ukiyo-e laveni lopullisesti laajojen massojen populaarikulttuuriksi. Näkemys heijastui pitkään useiden keskeisten suunnittelijoiden arvostukseen. Nykyisin näkökulmaa pidetään usein esimerkkinä ongelmallisesta, elitistisestä ja orientalistisesta yrityksestä sovittaa Japanin kulttuuri länsimaiseen viitekehykseen. Näkemykset ovat kuitenkin vaikuttaneet myös myöhempiin esteettisiin tulkintoihin puupiirroskuvista.[33][34] Myös Utamaroa pidettiin tekijänä, jota ei voinut verrata todellisiin ukiyo-e-mestareihin kuten Hokusaihin ja Hiroshigeen.[35] Nykyisin Utamaroa pidetään länsimaissakin yhtenä ukiyo-e-tyylisuunnan merkittävimmistä kuvittajista. Etenkin hänen 1790-luvun töitään pidetään tyylisuunnan mestariteoksina.[2][4]

Utamaro Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ateneumin taidemuseon kokoelmissa on useita Utamaron puupiirroksia. Osa on hankittu Antellin kokoelmiin vuonna 1908, osa saatu myöhemmin lahjoituksina yksityishenkilöiltä. Teoksia oli esillä näyttelyssä Kirsikkapuun tuoksu vuonna 2000.[36] Utamaron teoksia oli esillä myös Helsingin kaupungin taidemuseon näyttelyssä Kielletyt kuvat: Vanhaa eroottista taidetta Japanista 20.11.2002 – 26.1.2003.[37][38] Kummastakin näyttelyistä on julkaistu teos, jossa on esitelty myös Utamaron puupiirroksia.[36][38]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useat Utamaron työt olivat kaksi- tai kolmeosaisina julkaistuja kuvakirjoja tai puupiirrossarjoja, jotka julkaistiin orihon-albumeina. Albumeissa sarjojen kuvat oli liimattu yhteen kokoon taiteltavaksi haitarimaiseksi kirjaksi. Kuvien lisäksi Utamaron orihon-albumeissa oli yleensä kaksi sivua tekstiä ja kuvitettu etu- ja takakansi.[39] Utamaro suunnitteli myös yksittäisiä puupiirroskuvia ja etenkin bijinga-genressä lyhyempiä kuvasarjoja.

Valikoituja teoksia

  • Tyynyn runo (jap. 歌まくら, Utamakura), 1788, 12 kuvan shunga-puupiirrossarja[40]
  • Ehon mushi erabi (jap. 画本虫撰, ’Valikoitujen hyönteisten kuvakirja’), 1788, kyōka ehon -kuvakirja[30]
  • Shiohi no tsuto (jap. 潮干のつと, ’Vuoroveden lahjat’), 1789, kyōka ehon -kuvakirja[30]
  • Momo chidori kyōka-awase (jap. 百千鳥狂歌合, ’Sadat linnut laulavat yhdessä’), 1791, kyōka ehon -kuvakirja[30]
  • Fujin sōgaku juttai (jap. 婦人相学十躰, ’Kymmenen fysionomista naistyyppiä’), 1792, bijinga-puupiirrossarja
  • Kasen koi no bu (jap. 歌撰恋之部, ’Runojen antologia: osa rakkaus’), 1793–94, viiden kuvan bijinga-puupiirrossarja[8]
  • Hokkoku goshiki-zumi (jap. 北国五色墨, ’Viisi sävyä mustetta pohjoisista kortteleista’), n. 1794–95, viiden kuvan bijinga-puupiirrossarja
  • Seirō jūnitoki (jap. 青楼十二時, ’Kaksitoista tuntia vihreissä taloissa’), n. 1794, 12 bijinga-puupiirrossarja[8][14]
  • Kōmei bijin rokkasen (jap. 高名美人六家撰, ’Tunnettuja kaunottaria kuudesta parhaasta talosta’), n. 1795–96, bijinga-puupiirrossarja
  • Halun lankoja selvittämässä (jap. ねがいの糸口, Negai no itoguchi), 1799, 13 kuvan shunga-puupiirrossarja[41][42]

Yksittäisiä merkittäviä puupiirroksia

  • Tōji san-bijin (jap. 当時三美人, ’Kolme nykypäivän kaunotarta’), n. 1792–93, bijinga-puupiirros
  • Tsuitate no danjo (jap. 衝立の男女, ’Mies ja nainen sermin vieressä’), n. 1797, bijinga-puupiirros
  • Kuva sarjasta Sugatami Shichinin Keshō (jap. 姿見七人化粧, ’Seitsemän naista meikkaamassa peilin ääressä’), n. 1792–93, bijinga-puupiirros
  • Harishigoto (jap. 針仕事, ’Neulontaa’), n. 1794–95, bijinga-puupiirrostriptyykki

Galleria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bell, David: Explaining ukiyo-e. Väitöskirja. University of Otago, Uusi-Seelanti, 2002. Teoksen verkkoversio (pdf). (englanniksi)
  • Betchaku, Yasuko & Mirviss, Joan B.: Songs of the garden. New York: Metropolitan Museum of Art, 1984. ISBN 0-87099-368-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 3.8.2021). (englanniksi)
  • Carpenter, John T.: Edo. Art in Japan 1615–1868, s. 383. Washington: National Gallery of Art, 1998. ISBN 0-89468-226-1. (englanniksi)
  • Fahr-Becker, Gabriele & Murray, Chris: The art of East Asia. Köln: Könemann, 1999. ISBN 3-8290-1745-6. (englanniksi)
  • Goncourt, Edmond de: Utamaro. New York: Parkstone International, 2015. ISBN 978-1-78310-703-2. (englanniksi)
  • Harris, Frederick: Ukiyo-e: the art of the Japanese print. Tokio: Tuttle Pub, 2010. ISBN 978-1-4629-0614-7. (englanniksi)
  • Hayakawa, Monta & Fritze, Sointu & Suojoki, Saara: Kielletyt kuvat : vanhaa eroottista taidetta Japanista. Helsinki: Helsingin kaupungin taidemuseo, 2002. ISBN 951-8965-54-4.
  • Kobayashi, Tadashi: Utamaro. Lontoo: Robert G. Sawers, 1982. ISBN 0-903697-16-5. (englanniksi)
  • Marks, Andreas: Japanese woodblock prints: artists, publishers, and masterworks, 1680-1900. Tokio: Tuttle, 2010. ISBN 978-1-4629-0599-7. (englanniksi)
  • Munsterberg, Hugo: The Japanese print: a historical guide. New York: Weatherhill, 1982. ISBN 0-8348-0167-1. (englanniksi)
  • Pollack, David: The Cultural Environment of Edo Shunga. Impressions, 2010, nro 31, s. 72–87. ISSN 1095-2136. (englanniksi)
  • Tinios, Ellis: Japanese prints : ukiyo-e in Edo, 1700-1900. Burlington: The British Museum Press, 2010. ISBN 978-1-84822-076-8. (englanniksi)
  • Uhlenbeck, Chris & Winkel, Margarita: Japanese erotic fantasies: sexual imagery of the Edo period. Amsterdam: Hotei Pub, 2005. ISBN 90-74822-66-5. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Kitagawa Utamaro | Biography, Art, & Facts Encyclopedia Britannica. Viitattu 31.7.2021. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j k l m n o Harris 2010 s. 115–116
  3. a b Kobayashi 1982 s. 38–39
  4. a b c d e Munsterberg 1982 s. 86
  5. Utamaro woodblock print fetches world-record €745,000 in Paris | The Japan Times web.archive.org. 24.6.2016. Viitattu 3.8.2021.
  6. a b c Kobayashi 1982 s. 34–35
  7. a b c d e Kobayashi 1982 s. 36–37
  8. a b c d e f g h i j k l m n Marks 2010 s. 161–162
  9. a b Munsterberg 1982 s. 87
  10. a b c d 日本大百科全書(ニッポニカ): 喜多川歌麿 Kotobank. Viitattu 20.08.2021.
  11. Goncourt 2015 s. 10
  12. a b Betchaku & Mirviss 1984
  13. Kobayashi 1982 s. 38–40
  14. a b c Munsterberg 1982 s. 88-89
  15. a b Kobayashi 1982 s. 41–43
  16. Kitagawa Utamaro: The Taikô and His Five Wives on an Excursion to the East of Kyoto (Taikô gosai Rakutô yûkan no zu) - Museum of Fine Arts Ukiyo-e Search. Viitattu 12.8.2021. (englanniksi)
  17. Pollack 2010 s. 31
  18. Kobayashi 1982 s. 43
  19. Fahr-Becker & Murray 1997 s. 521–527
  20. Munsterberg 1982 s. 89
  21. Uhlenbeck 2005 s. 115
  22. Marks 2010 s. 27–28
  23. Fahr-Becker & Murray 1999 s. 528
  24. a b Harris 2010 s. 115–116
  25. Kobayashi 1982 s. 33
  26. Kobayashi 1982 s. 40–43
  27. Bell 1982 s. 8
  28. Uhlenbeck 2005 s. 21–23
  29. Betchaku & Mirviss 1984
  30. a b c d Munsterberg 1982 s. 87–88
  31. a b Kobayashi 1982 s. 33
  32. Tinios 2010 s. 18
  33. Tinios 2010 s. 17–21
  34. Bell 2002 s. 21–25
  35. Tinios 2010 s. 18
  36. a b Kansallisgalleria - Ateneumin taidemuseo www.kansallisgalleria.fi. Viitattu 24.8.2021.
  37. Eroottista taidetta Tennispalatsissa mtvuutiset.fi. 19.11.2002. Viitattu 24.8.2021.
  38. a b Hayakawa & al 2002 s. 56–65
  39. Harris 2010 s. 232
  40. shunga; print | Series: Utamakura 歌まくら (Poem of the Pillow) | British Museum The British Museum. Viitattu 22.8.2021. (englanniksi)
  41. Hayakawa & al 2002 s. 56
  42. Kitagawa Utamaro (1754-1806) www.christies.com. Viitattu 22.8.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]