Keisai Eisen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Keisai Eisen
Kurtisaani yksityisesti tilatusta surimono-sarjasta, noin 1810–1820, 20.1 × 18 cm, Rijksmuseum, Amsterdam.[1]
Kurtisaani yksityisesti tilatusta surimono-sarjasta, noin 1810–1820, 20.1 × 18 cm, Rijksmuseum, Amsterdam.[1]
Henkilötiedot
Syntynyt1790
Kuollut1848
Kansalaisuus Japani
Taiteilija
Ala kuvataide
Taidesuuntaus ukiyo-e
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Keisai Eisen (jap. 渓斎 英泉, 1790–1848) oli japanilainen kuvittaja ja puupiirrospainokuvien suunnittelija ukiyo-e-tyylisuunnassa Edo-kaudella. Hänet tunnetaan erityisesti bijingan (kirjaimellisesti 'kauniiden naisten kuvat') tekijänä. Eisen eli hyvin värikkään elämän. Hän oli myös maankulkija, useilla nimillä kirjoittanut kirjailija, bordellinpitäjä ja kosmetiikkakauppias.[2]

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eisen syntyi Edolaiseen samurai-perheeseen. Hänen isänsä oli tunnettu shodō-kalligrafi Shigeharu. 20-vuotiaana Eisen menetti vanhempansa ja hänestä tuli kulkuri. Hän opiskeli kabuki-teatterikirjailija Namiki Gohei II:n (1768–1819) johdolla ja kirjoitti myös itse näytelmiä. Myöhemmin Eisenistä tuli Kikukawa Eizanin oppilas.[2]

Maisema yhdessä Hiroshigen kanssa toteutetusta sarjasta 69 Kison maantien levähdyspaikkaa. Mochizukin asema, noin 1835, 24.8 x 37.8 cm. Metropolitan Museum of Art, New York.[3]

Eisen suunnitteli kahdentoista kuvan bijinga-sarjoja yli 50 eri kustantajan kanssa.[2] Hän oli yhdessä Utagawa Kunisadan ja Utagawa Kuniyoshin kanssa yksi kolmesta suunnittelijasta, jotka varhaiset ukiyo-esta kirjoittaneet taidehistorioitsijat nimesivät 'dekanteiksi'. Näkemyksen mukaan he edustivat rappeutunutta ukiyo-eta.[4] Myöhemmät kriitikot ja historioitsijat ovat kyseenalaistaneet näkemyksen ja nostaneet kaikki kolme ukiyo-en mestareiden joukkoon.[5] Muun bijingan tavoin Eisenin työt sijoittuivat Edon Yoshiwaran ilotalokorttelien 'kelluvaan maailmaan'. Hänen työnsä erosi kuitenkin merkittävästi aiemmasta bijingasta. Aiemman idealisoidun naiskauneuden tilalle oli tullut realistisempi, joskus karikatyyrinen näkökulma. Eleganssin tilalla oli nyt avoimempi seksuaalisuus, jota joidenkin ukiyo-esta kirjoittaneiden on ollut vaikea hyväksyä.[6][4]

Eisen työskenteli myös muissa genreissä. Hän suunnitteli maisemakuvia, myös sarjan 69 Kison maantien levähdyspaikkaa (Kiso Kaidō Rokujūkyū Tsugi) yhteistyössä Utagawa Hiroshigen kanssa. Eisen suunnitteli sarjan 24 ensimmäistä kuvaa, Hiroshige loput.[7] Eisen oli erittäin tuottelias kirjankuvittaja. Häneltä tunnetaan yli 400 kuvakirjaa. Eisen suunnitteli myös yksityisesti tilattuja surinomo-sarjoja, joita tilattiin yleensä annettavaksi eteenpäin lahjoina. Useimpien muiden ukiyo-e-mestareiden tavoin hän suunnitteli myös eroottisia shunga-kuvia.[2] Eisenin työtahti oli niin tiivis, että hänen tuotantonsa kärsi välillä epätasaisuudesta. Hänen parhaat työnsä ovat kuitenkin ukiyo-en mestariteoksia.[6] Eisen julkaisi vuonna 1833 myös oman uudistetun laitoksensa klassisesta aiemmasta ukiyo-e-historiikista. Hän kuoli 58-vuotiaana vuonna 1848.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Harris, Frederick: Ukiyo-e: the art of the Japanese print. Tokyo: Tuttle Pub, 2010. ISBN 978-1-4629-0614-7.
  • Marks, Andreas: Japanese woodblock prints: artists, publishers, and masterworks, 1680-1900. Tokyo: Tuttle, 2010. ISBN 978-1-4629-0599-7.
  • Munsterberg, Hugo: The Japanese print: a historical guide. New York: Weatherhill, 1982. ISBN 0-8348-0167-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Een courtisane, Keisai Eisen, c. 1810 - 1820 Rijksmuseum. Viitattu 9.8.2021. (englanniksi)
  2. a b c d e Marks 2010 s. 282–283
  3. Mochizuki Station www.metmuseum.org. Viitattu 9.8.2021.
  4. a b Munsterberg 1982 s. 134–136
  5. Harris 2010 s. 122–123
  6. a b Harris 2010 s. 132
  7. Munsterberg 1982 s. 123

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]