Turjanlinna

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
1912 rakennettu Turjanlinna, joka tuhoutui 1939.
Turjanlinnan rauniot heinäkuussa 2015

Turjanlinna on Suomussalmella Kiantajärven Niskaselän pohjoisrannalla vastapäätä Ämmänsaarta sijaitseva kirjailija Ilmari Kiannon entinen asuinpaikka. Kianto asui Turjanlinnassa perheensä kanssa vuosina 19121949 ja vietti tämän jälkeenkin siellä kesät 1950- ja 1960-luvuilla, vaikka asuikin talvet Helsingissä.

Alkuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiannon isä Suomussalmen kirkkoherra August Benjamin Calamnius omisti Turjanlinnan edustalla Niskaselän Niettussaaressa pienen 1881 pystytetyn Niettula -nimisen kalamajan, jota hän käytti kala- ja huviretkillä. Kianto poikkesi usein siellä ja hänen huomionsa kiintyi saaren pohjoispuolella salmen takana jyrkkänä kohoavaan hietikkorantaiseen metsäiseen rinteeseen. Kianto halusi hankkia paikan itselleen ja anoi alueen omistaneelta Metsähallitukselta sen erottamista vuokrapalstaksi. Hän saikin erotettua itselleen Leppikannan niemestä seitsemän hehtaarin suuruisen palstan, jolle hän alkoi rakennuttaa itse suunnittelmaansa taloa 1910. Rakennustöiden aikana Kianto asui kesäisin Niettussaareen pystyttämässään yksinkertaisessa yksihuoneisessa mökissä, josta hän saattoi valvoa töiden edistymistä. Mökkiä kutsuttiin Saaren Pyhätöksi tai Punaisen viivan majaksi. Jälkimmäisen nimen se oli saanut siksi, että Kianto viimeisteli samannimisen romaaninsa tässä mökissä vuosina 19081909. Turjanlinnan rakennustyöt, joita johti Kajaanin maaseurakunnasta kotoisin ollut kirvesmies Juho Väisänen, valmistuivat 1912 ja Kianto saattoi muuttaa uuteen kotiinsa perheineen. Taloa kutsuttiin aluksi Korpilinnaksi tai Leppikannaksi mutta myöhemmin sille vakiintui nimeksi Turjanlinna.

Vanha Turjanlinna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiannon veneen jäännökset Turjanlinnan rannassa

Turjanlinnan päärakennus oli keskiosaltaan kaksikerroksinen kelohongista rakennettu pärekattoinen hirsirakennus, joka oli kooltaan 20x9 metriä. Rakennuksen alakerrassa oli iso pirtti koristemaalattuine uuneineen, sali, peräsalonki erkkereineen ja värillisine ikkunaruutuineen sekä Kiannon poikien käytössä tavallisesti ollut nurkkakamari. Pirtin keskellä oli puinen tukipilari, johon Kianto oli kaivertanut erilaisia suomen- ja latinankielisiä mietelauseita. Peräsalongista pääsi myös verannalle, joka oli kesäisin humalaköynnösten peittämä. Turjanlinnan yläkerrassa oli Ilmari Kiannon oma työ- ja makuuhuone "Paratiisi", jonne noustiin portaita alakerran eteishallista. Työhuoneesta oli pääsy yläkerran ulkoparvekkeelle, josta avautui näköala Niskaselälle. Eteishalli, portaikko ja Kiannon työhuone olivat täynnä erilaisia Kiannon elämään liittyneitä muistoesineitä, valokuvia ja tauluja. Kiannon työhuoneessa oli myös hänen suuri useamman tuhannen niteen kirjastonsa.

Turjanlinnan rakennusryhmään kuului päärakennuksen lisäksi sen pohjoispuolella sijainnut navetta- ja makasiinirakennus ja itäpuolella ollut liiterirakennus, jonka eteläpäädyssä oli pyöreät ikkunat Niskaselälle päin. Lisäksi rannassa oli 1913 valmistunut savusauna ja hieman kauempana pieni jäkäläriihi. Turjanlinnaan ei ollut tieyhteyttä, mutta sinne johti läheisestä Hulkonniemen kylästä pari kilomeriä pitkä polku, jonka varrella oli Kiannon kirjoittamia opastetekstejä ja varoituksia. Turjanlinnan pihapiirissä oli myös metsästä löydetystä konkelosta kaiverrettu "Turjanlinnan piru".

Turjanlinnasta muodostettiin itsenäinen 12 hehtaarin tila 1936. Kianto ei rahavaikeuksiensa vuoksi kyennyt maksamaan siitä määrättyä lunastushintaa, mutta sai kuitenkin lopulta tilan hallintaansa maatalousministeriön päätöksellä. 1930-luvun lopulla Turjanlinna oli myös vaarassa joutua pakkohuutokauppaan Kiannon velkojen takia, mutta Kianto onnistui keräämään tarvittavat rahat kansalaiskeräyksen avulla, ja huutokauppa peruuntui. Tilaan kuuluivat Leppikannan niemen lisäksi läheiset kalavedet ja Niettussaari. Alue oli suureksi osaksi mäntymetsää, ainoa viljelysmaa oli pieni perunapelto ja vähäinen niittyala. Kalavedet olivat sen sijaan hyvät ja kala muodostikin tärkeän osan Kiannon perheen ruokapöydässä. Turjanlinnaan kuului myös kolmen kilometrin päässä pohjoisessa sijaitseva Ahvensaari, jonne oli rakennettu Hölmölä-niminen kalamaja ja erillinen saunarakennus. Tätä majaa Kianto käytti kalaretkillään sekä hillan- ja mustikanpoimintaretkien tukikohtana.

Turjanlinnan tuho ja sikarilaatikkojupakka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näkymä Turjanlinnaan Niskaselältä

Talvisodan alettua venäläiset joukot pääsivät nopeasti etenemään lähelle Suomussalmen kirkonkylää pohjoisesta Juntusrannasta. Kianto joutui perheineen pakenemaan 7. joulukuuta 1939 Turjanlinnasta. Ensimmäisen yön he viettivät vastarannalla Ämmänsaaren puolella Suomussalmen Kurimon kunnalliskodissa. Kianto joutui myös todistamaan saman päivän iltana tapahtunutta Suomussalmen kirkonkylän paloa. Seuraavana päivänä perhe jatkoi pakomatkaansa ensin Ämmän ruukille, sieltä Hyrynsalmelle ja lopulta Muhokselle ja Raaheen.

Venäläisten joukkojen hallitessa Hulkonniemen aluetta ja Suomussalmen kirkonkylää Turjanlinna toimi suomalaisten joukkojen huoltokeskuksena 12. joulukuuta alkaen. Tässä yhteydessä eräs suomalainen sotamies löysi 17. joulukuuta Turjanlinnan eteisen pöydältä sikarilaatikon, jonka kanteen oli kirjoitettu venäjänkielistä tekstiä. Löytäjä lähetti laatikon eteenpäin, olettaen sen sisältävän tärkeitä sotilaallisia tietoja. Tosiasiassa laatikon oli jättänyt Kianto itse ja siihen oli kirjoitettu seuraavat lauseet: "Huomio: saari tuolla tyhjä samoin huvila itäänpäin ja muut rakennukset. Tunnen Moskovan olin siellä 1901-03." laatikon kannessa ja sikarien suojuspaperissa "Venäläiset toverit. Kunnioittakaa ohimenollanne tätä taloa. Täällä asuu köyhä kirjailija.". Tämän tekstin perusteella Kianto tuomittiin myöhemmin sotapetoksesta.

Suomalaiset joukot joutuivat vetäytymään Turjanlinnan alueelta 18. joulukuuta Niskaselän eteläpuolelle ja 18.–27. joulukuuta alue oli venäläisten hallussa. Jotta venäläiset eivät olisi voineet käyttää Turjanlinnaa majapaikkana, 20. joulukuuta lähetettiin kolmihenkinen partio polttamaan Turjanlinnan rakennukset. Ainoastaan sauna ja jäkäläriihi säästyivät tuholta. Edellinen siksi, että siellä oli kaatuneen suomalaisen sotilaan ruumis ja jälkimmäinen, koska se oli syrjässä muista rakennuksista. Niettussaaren rakennuksista vanha kalamaja Niettula hajosi kranaattitulessa ja Kiannon rakennuttama Saaren Pyhättö paloi. Venäläiset vetäytyivät Turjanlinnan alueelta suomalaisten hyökkäyksen tieltä pohjoiseen 27. joulukuuta. Turjanlinnan lähiympäristön taisteluissa kaatui kaikkiaan 77 ja haavoittui 250 suomalaista, venäläisiä kaatui noin 200. Haavoittuneiden suomalaisten joukossa oli myös Kiannon poika Jormo Gabriel Sotavalta Kianto, joka haavoittui vain parin kilometrin päässä kodistaan.

Sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tietäväisen temppeli
Kohtalon korsu, taustalla Ikin tupa

Palattuaan 1940 Suomussalmelle Kianto joutui asumaan aluksi Hölmölän kalamajassa ja sisarensa Aina Calamniuksen, "vanhan postineidin", omistamassa Teräväniemi -nimisessä huvilassa, joka sijaitsi muutamia kilometrejä itään Turjanlinnasta. Turjanlinnan rakennuksista olivatt jäljellä savusauna ja jäkäläriihi. Jäkäläriihi muutettiin Kohtalon korsuksi kutsutuksi keittiötilaksi ja Niettussaaren tykistötulessa hajonneen kalamajan hirsistä rakennettiin sen jatkoksi 19401941 Ikin Tupa asuintilaksi. Kianto sai valtiolta korvausta kärsimistään aineellisista menetyksistä, mutta korvausrahat kuluivat suureksi osaksi muihin menoihin ja varsinaisen Turjanlinnan jälleenrakennus pysähtyi muutaman hirsikerran pystyttämiseen. Kiannon perhe asui Turjanlinnan alueella alun perin väliaikaisiksi tarkoitetuissa tiloissa vuosina 19401948. Navetta-makasiinirakennuksen raunoille pystytettiin 1945 Tietäväisen temppeliksi kutsuttu ulkorakennus, jonka yhteydessä oli myös heinälato. Ulkorakennuksen pystyttäneen Tietäväinen-nimisen urakoitsijan oli määrä rakentaa myös uusi päärakennus, mutta Kianto havaitsi palattuaan seuraavana keväänä Helsingistä Suomussalmelle joutuneensa urakoitsijan huijaamaksi, työ ei ollut edistynyt luvatulla tavalla.

Vanhan Turjanlinnan paikalle rakennettiin monien vaikeuksien jälkeen Kiannon kustantajan Otavan taloudellisella tuella uusi kaksikerroksinen rakennus, jonka harjannostajaiset olivat syksyllä 1947. Rakennus ei kuitenkaan ehtinyt olla kauan käytössä, vaan paloi lämmitettäessä muurausvirheen takia 1. heinäkuuta 1949. Koska Turjanlinnaan ei ollut tieyhteyttä, palokunta pääsi paikalle vain veneellä, ja siihen mennessä rakennus oli jo palanut maan tasalle. Myös Kiannon omistama irtaimisto tuhoutui suureksi osaksi tulipalossa. Rakennusta ja irtaimistoa ei ollut vakuutettu eikä Kiannolla ollut tämän jälkeen varaa rakentaa uutta taloa palaneen tilalle. Uuden Turjanlinnan palon jälkeen Kianto asui Turjanlinnan Ikin Tuvassa enää kesäisin, vuoteen 1968 saakka, ja vietti talvet Helsingissä Otavan järjestämässä asunnossa. Hölmölän kalamaja oli säästynyt sodan tuhoilta, mutta vuonna 1959 Ahvensaari jäi veden alle, kun järven vedenpintaa nostettiin voimalaitossäännöstelyn alkaessa. Kianto haudattiin oman toivomuksensa mukaan Niettussaareen 1970. Tätä nykyä Turjanlinnan jäljellä olevat rakennukset ovat museona, jonka omistaa Ilmari Kiannon Turjanlinna Oy. Siihen pääsee tutustumaan kesäisin järjestättävien laivaristeiliyjen yhteydessä.

Turjanlinna ja Niettussaari on luokiteltu Suomen valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin osana Kuhmon ja Suomussalmen karelianistisiä kohteita.[1]. Ne on luokiteltu myös Kainuun maakunnallisesti merkittäviin rakennushistoriallisiin kohteisiin.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Karelianismin kohteet Kainuussa Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto. Viitattu 10.12.2017.
  2. Suomussalmen rakennushistoriallisesti arvokkaat kohteet Kajaanin kaupunki. Viitattu 9.12.2017.