Yleisvenäläinen neuvostokongressi
Yleisvenäläinen neuvostokongressi (ven. Всероссийский съезд Советов, Vserossijski sjezd Sovetov) oli vuosina 1917–1937 toiminut Neuvosto-Venäjän ja sen jälkeen Venäjän neuvostotasavallan muodollisesti ylin valtioelin. Se syntyi alkujaan työläisten ja sotilaiden neuvostojen valtakunnallisena kokouksena, joka pidettiin kesästä 1917 alkaen muutaman kerran vuodessa, mutta vuodesta 1925 alkaen enää kerran muutamassa vuodessa. Kaikkiaan yleisvenäläinen neuvostokongressi ehti kokoontua 17 kertaa. Kongressien välisenä aikana sen valtaoikeudet kuuluivat yleisvenäläiselle toimeenpanevalle keskuskomitealle. Perustuslain säätäminen ja muuttaminen oli neuvostokongressin yksinoikeus.
Ensimmäinen yleisvenäläinen neuvostokongressi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäinen yleisvenäläinen työläisten ja sotilaiden neuvostojen kongressi järjestettiin Pietarissa 16. (3.) kesäkuuta – 7. heinäkuuta (24. kesäkuuta) 1917. Kongressiin osallistui noin 1 090 edustajaa, jotka edustivat 305 työläisneuvostoa, 53 alueellista neuvostoa sekä eräitä muita sotilaallisia organisaatioita. Edustajista 285 oli sosialistivallankumouksellisia, 248 menševikkejä, 105 bolševikkeja ja 32 menševikeistä eronneeseen mežraiontsy-ryhmään kuuluneita. Kongressin puhemieheksi valittiin menševikki Nikolai Tšheidze. Kongressi käsitteli muun muassa ylimpään valtaan, sodan jatkamiseen, maanjakoon ja kansallisuuskysymyksiin liittyneitä aiheita. Kongressin enemmistö ilmoitti antavansa tukensa väliaikaiselle hallitukselle, kun taas vähemmistöön jääneet bolševikit ehdottivat valtiovallan välitöntä ottamista suoraan neuvostoille. Kongressi valitsi ensimmäisen, 320-jäsenisen yleisvenäläisen toimeenpanevan keskuskomitean, jonka kokoonpano vastasi itse kongressin voimasuhteita ja jonka puheenjohtajaksi valittiin Tšheidze. Pääosa kongressin istunnoista pidettiin Vasilinsaaren Kadettikoulun tiloissa, osa Taurian palatsissa. Istuntopaikan vieressä kulkeva katu Kadetskaja linja (”Kadettilinja”) nimettiin vuonna 1918 Sjezdovskaja linjaksi (”Kongressilinja”).[1]
Toinen yleisvenäläinen neuvostokongressi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.jpg)
Toinen yleisvenäläinen työläisten ja sotilaiden neuvostojen kongressi pidettiin useiden lykkäysten jälkeen Pietarin Smolnan instituutin tiloissa 7.–9. marraskuuta (25.–27. lokakuuta) 1917. Kongressiin osallistui sen avauspäivänä 649 edustajaa, jotka edustivat 402 neuvostoa. Edustajista 390 oli bolševikkeja, 160 sosialistivallankumouksellisia, 72 menševikkejä ja 20 sosiaalidemokraattien muihin itsenäisiin ryhmiin kuuluneita. Lisää edustajia saapui kahtena seuraavana päivänä.[2] Toisen laskelman mukaan bolševikeilla olisi ollut aluksi vain 300 edustajaa, joka ei aivan riittänyt enemmistöön.[3]
Lev Trotskin ehdotuksesta bolševikit ajoittivat vallankaappauksensa Pietarissa eli niin sanotun lokakuun vallankumouksen juuri toisen neuvostokongressin avajaispäivään, jolloin vallan ottaminen neuvostojen nimissä voitaisiin legitimoida kongressin päätöksellä.[3] Kun kongressin ensimmäinen istunto avattiin Smolnassa 7. marraskuuta kello 22.40, bolševikit hallitsivat jo koko Pietaria ja olivat juuri aloittaneet Talvipalatsin valtaamisen. Istunnon avasi menševikki Fjodor Dan, joka oli tullut edellisen kongressin asettaman toimeenpanevan keskuskomitean johtoon Tšheidzen tilalle. Pääosa menševikeistä ja sosialistivallankumouksellisista esitti heti alkuun bolševikkien vallankaappauksen tuominneen lauselman ja marssi sen jälkeen protestina ulos kongressista yhdessä eräiden muiden ryhmien kuten Bundin edustajien kanssa.[2] Julius Martovin johtamat vasemmistomenševikit aikoivat aluksi jäädä kongressiin puolustamaan ajatusta sosialistisen koalition muodostamisesta, mutta Trotski suututti heidät kuuluisalla huudahduksellaan ”Te olette säälittäviä! Te olette vararikossa! Teidän osanne on näytelty loppuun! Painukaa sinne mihin kuulutte – historian roskatynnyrille!” Tämän jälkeen myös Martovin ryhmä marssi loukkaantuneena ulos.[4]
Ulosmarssien seurauksena bolševikit pääsivät dominoimaan kongressia mielensä mukaan, mikä mahdollisesti oli ollut heidän johtajansa Vladimir Leninin suunnitelma alusta alkaen.[3] Jäljelle jääneet vasemmistososialistivallankumoukselliset muodostivat uuden ryhmän, johon tuli lopulta 179 edustajaa, kun taas bolševikeilla oli kongressin lopussa 472 edustajaa. Marraskuun 8. päivän vastaisena yönä Vladimir Antonov-Ovsejenko luki kongressille ilmoituksen väliaikaisen hallituksen vangitsemisesta ja kello 5 aamulla kongressi hyväksyi lähes yksimielisesti Leninin laatiman julistuksen (”Työläiset, sotilaat ja talonpojat!”) kaiken vallan siirtämisestä neuvostoille. Seuraavina kokouspäivinä kongressi hyväksyi myös muun muassa julistukset välittömästä aselevosta rintamilla ja maanjaosta sekä päätöksen Leninin johtaman kansankomissaarien neuvoston asettamisesta Venäjän uudeksi hallitukseksi. Kongressi valitsi uuden toimeenpanevan keskuskomitean, johon bolševikit saivat enemmistön ja jonka puheenjohtajaksi tuli Lev Kamenev.[2][5]
Myöhemmät yleisvenäläiset neuvostokongressit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kolmas yleisvenäläinen neuvostokongressi kokoontui Pietarin Taurian palatsissa 23.–31. (10.–18.) tammikuuta 1918. Siihen osallistui alkujaan 1 046 edustajaa, joista 942 oli äänivaltaisia. Kongressi yhdistyi 26. (13.) tammikuuta yleisvenäläisen talonpoikien neuvostojen kongressin kanssa, minkä jälkeen sen viralliseksi nimeksi tuli Yleisvenäläinen työläisten, sotilaiden ja talonpoikien neuvostojen kongressi ja sen edustajamäärä kasvoi 1 647:ään. Kolmas kongressi vahvisti Neuvosto-Venäjän ensimmäisen valtiosäännön pohjana toimineen ”Työtätekevän ja riistetyn kansan oikeuksien julistuksen” sekä hyväksyi lain maan sosialisoimisesta ja jälkikäteen myös perustuslakia säätävän kansalliskokouksen hajottamisen.[6] Kolmas neuvostokongressi on nähty Leninin vastavetona perustuslakia säätävälle kansalliskokoukselle. Siihen osallistui vain pieni vähemmistö opposition edustajia kuten menševikkejä.[7]
Neljäs yleisvenäläinen neuvostokongressi kokoontui 14.–16. maaliskuuta 1918 Moskovassa, jonne pääkaupunki oli juuri siirretty. Menševikit ja sosialistivallankumoukselliset osallistuivat jälleen kongressiin, mutta bolševikit saivat varmistettua itselleen enemmistön peukaloimalla edustusperiaatteita[8]. Neljäs neuvostokongressi hyväksyi Brest-Litovskin rauhansopimuksen, mutta vasemmistososialistivallankumoukselliset äänestivät sitä vastaan. Neljännen kongressin virallisena nimenä oli Yleisvenäläinen työläisten, sotilaiden, talonpoikien ja kasakoiden neuvostojen kongressi.
Viides yleisvenäläinen neuvostokongressi kokoontui Moskovassa 4.–10. heinäkuuta 1918. Se hyväksyi Neuvosto-Venäjän ensimmäisen perustuslain, joka samalla vahvisti neuvostokongressin aseman ylimpänä valtioelimenä.[9] Vasemmistososialistivallankumoukselliset käynnistivät kongressin aikana 6. heinäkuuta Moskovassa aseellisen kapinan, minkä seurauksena heidän edustajansa erotettiin neuvostokongressista. Muiden suurten oppositiopuolueiden edustajat oli erotettu neuvostoista jo aiemmin kesällä.[10]
Kuudes yleisvenäläinen neuvostokongressi kokoontui Moskovassa 6.–9. marraskuuta 1918.
Seitsemäs yleisvenäläinen neuvostokongressi kokoontui Moskovassa 5.–9. joulukuuta 1919.
Kahdeksas yleisvenäläinen neuvostokongressi kokoontui Moskovassa 22.–29. joulukuuta 1920.
Yhdeksäs yleisvenäläinen neuvostokongressi kokoontui Moskovassa 23.–28. joulukuuta 1921.
Kymmenes yleisvenäläinen neuvostokongressi kokoontui Moskovassa 23.–27. joulukuuta 1922. Se hyväksyi Venäjän sosialistisen tasavallan liittymisen osaksi Neuvostoliittoa. Neuvostoliitossa yleisvenäläistä neuvostokongressia vastanneeksi elimeksi luotiin Neuvostoliiton neuvostojen kongressi.
Yhdestoista yleisvenäläinen neuvostokongressi kokoontui Moskovassa 19.–29. tammikuuta 1924.
Kahdestoista yleisvenäläinen neuvostokongressi kokoontui Moskovassa 7.–16. toukokuuta 1925. Se hyväksyi Venäjän neuvostotasavallan uuden perustuslain.
Kolmastoista yleisvenäläinen neuvostokongressi kokoontui Moskovassa 10.–16. huhtikuuta 1927.
Neljästoista yleisvenäläinen neuvostokongressi kokoontui Moskovassa 10.–18. toukokuuta 1928.
Viidestoista yleisvenäläinen neuvostokongressi kokoontui 26. helmikuuta – 5. maaliskuuta 1931.
Kuudestoista yleisvenäläinen neuvostokongressi kokoontui Moskovassa 15.–23. tammikuuta 1935.
Seitsemästoista yleisvenäläinen neuvostokongressi kokoontui Moskovassa 15.–21. tammikuuta 1937. Se hyväksyi Neuvostoliiton uuteen perustuslakiin liittyneen Venäjän neuvostotasavallan uuden perustuslain, jonka nojalla yleisvenäläinen neuvostokongressi lakkautettiin. Sen valta siirtyi uudelle Venäjän korkeimalle neuvostolle.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ A. M. Kulegin: First All-Russian Congress of Soviets of Workers' and Soldiers' Deputies (venäjäksi) Saint Petersburg Ecyclopaedia. Viitattu 1.11.2016.
- ↑ a b c A. M. Kulegin: All-Russian Congress of Workers' and Soldiers' Soviet Deputies, Second (venäjäksi) Saint Petersburg Ecyclopaedia. Viitattu 1.11.2016.
- ↑ a b c Robert Service: A History of Modern Russia – From Nicholas II to Putin, s. 59, 65–66. Penguin Books, Lontoo 2003.
- ↑ Vladimir N. Brovkin: The Mensheviks after October – Socialist Opposition and the Rise of the Bolshevik Dictatorship, s. 16–18. Cornell University Press, Ithaca 1987.
- ↑ The Second All-Russian Soviet congress completed its work (englanniksi) Boris Jeltsinin presidentillinen kirjasto. Viitattu 1.11.2016.
- ↑ The 3rd All-Russian Congress of Soviets completed its work (englanniksi) Boris Jeltsinin presidentillinen kirjasto. Viitattu 1.11.2016.
- ↑ Brovkin 1987, s. 62.
- ↑ Brovkin 1987, s. 78.
- ↑ The first Constitution of RSFSR adopted (englanniksi) Boris Jeltsinin presidentillinen kirjasto. Viitattu 1.11.2016.
- ↑ Brovkin 1987, s. 246.