Ero sivun ”Autiotupa” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Ei muokkausyhteenvetoa |
Kuva lisätty |
||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
[[Kuva:Oahujoen_autiotupa.jpg|thumb|Oahujoen autiotupa [[Lemmenjoen kansallispuisto]]ssa]] |
[[Kuva:Oahujoen_autiotupa.jpg|thumb|Oahujoen autiotupa [[Lemmenjoen kansallispuisto]]ssa.]] |
||
'''Autiotupa''' (lyhenne ''at'') on avoin lyhytaikaiseen majoittumiseen tarkoitettu maksuton asumus. Autiotuvat sijaitsevat yleensä [[erämaa-alue|erämaissa]], [[kansallispuisto]]issa ja retkeilyreittien varrella. Kaikille kulkijoille avoimia maksuttomia rakennuksia ei juuri muualta maailmasta löydy kuin [[Suomi|Suomesta]] sekä vähäisemmässä määrin myös [[Ruotsi]]sta, [[Norja]]sta ja [[Iso-Britannia|Isosta-Britanniasta]]. |
'''Autiotupa''' (lyhenne ''at'') on avoin lyhytaikaiseen majoittumiseen tarkoitettu maksuton asumus. Autiotuvat sijaitsevat yleensä [[erämaa-alue|erämaissa]], [[kansallispuisto]]issa ja retkeilyreittien varrella. Kaikille kulkijoille avoimia maksuttomia rakennuksia ei juuri muualta maailmasta löydy kuin [[Suomi|Suomesta]] sekä vähäisemmässä määrin myös [[Ruotsi]]sta, [[Norja]]sta ja [[Iso-Britannia|Isosta-Britanniasta]]. |
||
| Rivi 13: | Rivi 13: | ||
==Kirjoittamattomat ja kirjoitetut käyttösäännöt== |
==Kirjoittamattomat ja kirjoitetut käyttösäännöt== |
||
[[Kuva:Wilderness_hut_rules.JPG|thumb|Saunakankaan autiotuvan säännöt [[Piltuanjoki|Piltuanjoella.]]]] |
|||
1900-luvun puolivälissä [[Lapin lääni]]n autiotupatoimikunta kirjoitti aikaisemmin kirjoittamattomat kulkijan käskyt muistiin. Näissä säännöissä opastetaan tulisijan käytössä, puuhuollossa ja ennen kaikkea muiden matkaajien huomioimisessa. Etusija majoitukseen on aina väsyneemmällä ja myöhemmin tuvalle tulleella kulkijalla kuin siellä jo levänneellä matkaajalla. |
1900-luvun puolivälissä [[Lapin lääni]]n autiotupatoimikunta kirjoitti aikaisemmin kirjoittamattomat kulkijan käskyt muistiin. Näissä säännöissä opastetaan tulisijan käytössä, puuhuollossa ja ennen kaikkea muiden matkaajien huomioimisessa. Etusija majoitukseen on aina väsyneemmällä ja myöhemmin tuvalle tulleella kulkijalla kuin siellä jo levänneellä matkaajalla. |
||
Versio 6. elokuuta 2008 kello 21.33
Autiotupa (lyhenne at) on avoin lyhytaikaiseen majoittumiseen tarkoitettu maksuton asumus. Autiotuvat sijaitsevat yleensä erämaissa, kansallispuistoissa ja retkeilyreittien varrella. Kaikille kulkijoille avoimia maksuttomia rakennuksia ei juuri muualta maailmasta löydy kuin Suomesta sekä vähäisemmässä määrin myös Ruotsista, Norjasta ja Isosta-Britanniasta. Suomen Lapissa on ainakin 454 autiotupaa [1].
Historiaa
Autiotupaperinne on alkanut 1700-luvun loppupuolella, jolloin kulkureittien varrelle alettiin rakentaa majoitustiloja kulkijoille. 1800-luvulla alkoivat viranomaiset rakentaa näitä tupia. Myöhemmin 1900-luvulla autiotupia alettiin rakentaa matkailukäyttöön. Autiotupia ja –kotia on rakennettu myös poronhoidon ja metsästyksen tarpeisiin.
Ylläpito, sijainti ja tupien koot
Tuvat voidaan karkeasti jakaa virallisiin ja epävirallisiin tai huollettuihin ja huoltamattomiin tupiin. Virallisia autiotupia ylläpitää pääasiassa Metsähallitus. Pääosa Suomen autiotuvista sijaitsee Pohjois- ja Itä-Suomessa. Autiotupien koko voi vaihdella melkoisesti. Muotkatunturin erämaassa on häthätää kahden hengen majoitukseen riittävä Lahtisen kämppä ja Urho Kekkosen kansallispuistossa 16 hengen Luirojärven kämppä, jota myös Luirojärven Hilttoniksi kutsutaan. Myös Karhunkierroksen varrella on kaksi uutta noin 20 nukkumapaikan kämppää (Jussinkämppä ja Ansakämppä).
Kirjoittamattomat ja kirjoitetut käyttösäännöt
1900-luvun puolivälissä Lapin läänin autiotupatoimikunta kirjoitti aikaisemmin kirjoittamattomat kulkijan käskyt muistiin. Näissä säännöissä opastetaan tulisijan käytössä, puuhuollossa ja ennen kaikkea muiden matkaajien huomioimisessa. Etusija majoitukseen on aina väsyneemmällä ja myöhemmin tuvalle tulleella kulkijalla kuin siellä jo levänneellä matkaajalla.
Kirjallisuutta
- Laaksonen, Jouni & Partanen, Seppo J.: Autiotuvat : Pohjois-Suomen tuvat ja tarinat. Helsinki : Edita, 2002. ISBN 951-37-3622-9.