Metsäsauna

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sisäänlämpiävän metsäsaunan jäännökset Saarijärven rannalla Vaalassa.

Metsäsaunalla tarkoitetaan savusaunamaista asumusta, joita käytettiin metsä- ja maataloustyöväen sekä kalastajien tilapäisenä asuntona syrjässä vakinaisesta asutuksesta. Käyttötarkoituksen ja sijaintipaikan mukaan metsäsaunaa voidaan nimittää myös niittysaunaksi tai kalasaunaksi.

Joissakin tapauksissa näitä nimityksiä käytetään edelleen myös sellaisista rakennuksista, esimerkiksi vanhojen kalasaunojen seuraajista, joista "sauna"-merkitys on jo täysin hävinnyt.

Metsäsaunojen tarve[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun perustettiin ja alettiin raivata ulkoniittyä, tai käyttöön vakiintui tietty kaukaisempi metsästys- tai kalastuspaikka, tarvittiin tilapäisasumukseksi laavua pysyvämpi asuinsija. Paikalle rakennettiin tällöin hirsinen metsäsauna, joka kesti laavua paremmin säätä ja antoi talvella paremman suojan.

Maatalousväestön tilapäiskäytön ohella metsäsaunat olivat metsätyöväelle savotta-ajan pääasiallinen asumistapa 1800-luvulla ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Metsäsaunan saattoi rakentaa esimerkiksi metsätyömaan kaatoporukka, hevosmies ja kaksi kaatomiestä yhdessä omaksi asuinsijakseen. Metsätyöväen tarpeisiin ne rakennettiin uittoväylien varsiin. Vasta vuonna 1928 tuli voimaan ns. kämppälaki (laki metsä- ja lauttaustyöväen asunnoista), jonka mukaan metsätyöväelle tuli olla paremmat asumukset, savottapirtit.[1]

Aleksis Kivi kertoo kirjassaan Seitsemän veljestä Impivaarassa veljesten isoisän jäljiltä olleesta sysikoijusta, joka saattoi olla hiilenpolttajan asumukseksi rakennettu metsäsauna. Veljekset käyttivät sitä tilapäisasuntona ennen oman uudistalonsa valmistumista.

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsäsaunat rakennettiin nopeasti ja yleensä paikan päältä saatavista tarvikkeista. Sijoituspaikka valittiin rinteestä, johon rakennus sijoitettiin puolittain maan sisään. Näin osa seinistä muodostui maapenkasta. Maan päällä oli muutama hirsikerta, ja vain alarinteen puoleinen seinä eli oviseinä oli kokonaan hirrestä. Hirsiä ei välttämättä sovitettu toisiinsa veistämällä, vaan ne käytettiin pyöreinä, ja raot tiivistettiin sammalella.

Perustus oli multapenkki, joka eristettiin sisäpuolelta sammalella, ja ulkopuolelle ladottiin luonnonkivistä sokkeli. Sokkeliin jätettiin tuuletusaukkoja, joista johti puinen tuuletushormi multapenkin läpi. Kylmäksi ajaksi tuuletusaukot suljettiin, muulloin ilman annettiin kiertää perustuksessa.

Saunassa oli harjakatto, jonka kohdalla, keskikäytävällä, oli asumuksen korkein kohta. Ainoastaan siinä saavutettiin seisomakorkeus.

Saunan yhdessä nurkassa oli tulisijana luonnonkivistä ladottu kiuas. Seiniä kiersivät istuin- ja makuusijat eli ritsit, jotka muodostuivat maapenkistä. Maapenkin katteena oli vitsas- ja havukerroksia, ja niiden päällä saattoi olla huopia.

Muut rakennukset metsäsaunan yhteydessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruoanlaittoa varten rakennettiin erillinen kota, jossa oli keskiliesi. Lisäksi saattoi olla maauuni leivän paistamista varten.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Järvelä-Hynynen, Raija: Seurasaari : kuvakirja ulkomuseosta = The Open-Air Museum in Pictures. [Helsinki]: Museovirasto, 1992. ISBN 951-9075-48-8.
  • Niiranen, Timo: Miten ennen asuttiin: Vanhat rakennukset ja sisustukset. Helsingissä: Otava, 1981. ISBN 951-1-06423-1.
  • Väänänen, Eero: Tukkikämpät : metsien miesten arkkitehtuuria. Helsinki: Sarmala, Rakennusalan kustantajat RAK, 2003. ISBN 951-664-123-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Väänänen, Eero: ”Laki metsä- ja lauttaustyöväen asunnoista”, Tukkikämpät : metsien miesten arkkitehtuuria, s. 16. Helsinki: Sarmala, Rakennusalan kustantajat RAK, 2003. ISBN 951-664-123-7.