Ero sivun ”Venäjän–Turkin sota (1828–1829)” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
kh
Rivi 22: Rivi 22:
| muut_taistelut =
| muut_taistelut =
}}
}}
'''Venäjän–Turkin sota''' oli sota [[Osmanien valtakunta|Osmanien valtakunnan]] ja [[Venäjän keisarikunta|Venäjän keisarikunnan]]välillä vuosina 1828–1829. Sota syttyi epäsuorasti [[Kreikan vapaussota|Kreikan vapaussodasta]] ja [[Navarinon taistelu|Navarinon lahden taistelusta]]. Venäjä ei pyrkinyt kokonaisvaltaiseen voittoon osmaneista muiden suurvaltojen, kuten [[Ranska]]n ja [[Yhdistynyt kuningaskunta|brittien]]muodostaman uhan takia. Heidän uhatessaan kuitenkin [[Istanbul]]ia [[Adrianopoli]] piirityksellä [[Mahmud II]] suostui lopulta pyytämään rauhaa Venäjän [[Nikolai I]]:ltä. [[Adrianopolin rauha]] vuonna 1829 palautti osmaneille heidän alueensa [[Balkan]]ilta, mutta alueet [[Etelä-Kaukasia]]ssa menetettiin venäläisille.
'''Venäjän–Turkin sota''' oli sota [[Osmanien valtakunta|Osmanien valtakunnan]] ja [[Venäjän keisarikunta|Venäjän keisarikunnan]] välillä vuosina 1828–1829. Sota syttyi epäsuorasti [[Kreikan vapaussota|Kreikan vapaussodasta]] ja [[Navarinon taistelu|Navarinon lahden taistelusta]]. Venäjä ei pyrkinyt kokonaisvaltaiseen voittoon osmaneista muiden suurvaltojen, kuten [[Ranska]]n ja [[Yhdistynyt kuningaskunta|brittien]]muodostaman uhan takia. Heidän uhatessaan kuitenkin [[Istanbul]]ia [[Adrianopoli]]n piirityksellä [[Mahmud II]] suostui lopulta pyytämään rauhaa Venäjän [[Nikolai I]]:ltä. [[Adrianopolin rauha]] vuonna 1829 palautti osmaneille heidän alueensa [[Balkan]]ilta, mutta alueet [[Etelä-Kaukasia]]ssa menetettiin venäläisille.


==Tausta==
==Tausta==
[[Tiedosto:Boevoj epizod 1828-1829.jpg|thumb|vasen|[[Ivan Diebitch]]in johtamat joukot [[Bulgaria]]ssa.]]
[[Tiedosto:Boevoj epizod 1828-1829.jpg|thumb|vasen|[[Ivan Diebitch]]in johtamat joukot [[Bulgaria]]ssa.]]
Kreikka oli kapinoinut Osmanien valtakuntaa vastaan 1800-luvun alussa. Euroopassa kapina herätti huomiota osmanisulttaani [[Mahmud II]]:n kapinaa kukistamaan lähettämän [[Egypti]]n varakuningas [[Muhammad Ali (Egypti)|Mehmet Alin]], jonka johtamat joukot toteuttivat verilöylyn [[Ateena]]ssa vuonna 1827. Venäjän keisari [[Aleksanteri I]] ei ollut puuttunut tapahtumiin Kreikassa, mutta hänen seuraajansa [[Nikolai I]] aloitti kreikkalaisten tukemisen. Venäjän vaikutusvalktaa pelänneet [[Yhdistynyt kuningaskunta]] ja [[Ranska]] aloittivat puolestaan painostamaan Mahmudia, jotta tämä myöntäisi kreikalaisille autonomian. Kun tämä ei onnistunut ndiplomatian kautta, ulkovallat aloittivat Turkin ja Egyptin merisaarron. Venäläisen laivaston amiraali [[Dimitri Sejavin]] vastasi [[Bosporinsalmi|Bosporinsalmen]] saarrosta ja amiraali [[Login Geiden]] saarrosta [[Dardanellit|Dardenneleilla]]. Ranskalais-englantilainen laivasto oli saapunut tarkkailemaan venäläisen laivaston toimia [[Navarinon lahti|Navarinon lahdella]], jonne saapui samaan aikaan myös turkkilais-egyptiläinen laivasto-osasto. Joku avasti hermostuksissaan tulen ja [[Navarinon taistelu|seuranneessa taistelussa]] muslimien laivasto upotettiin.<ref name="vssv">{{Kirjaviite | Tekijä = Pertti Luntinen | Nimeke = Sota Venäjällä, Venäjä sodassa | Vuosi = 2015 | Luku = | Sivu = 249-251 | Selite = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Suomalaisen Kirjallisuuden Seura | Suomentaja = | Tunniste = | Isbn = 978-952-222-666-2}}</ref>
Kreikka oli kapinoinut Osmanien valtakuntaa vastaan 1800-luvun alussa. Euroopassa kapina herätti huomiota osmanisulttaani [[Mahmud II]]:n kapinaa kukistamaan lähettämän [[Egypti]]n varakuningas [[Muhammad Ali (Egypti)|Mehmet Alin]] vuoksi, sillä tämän johtamat joukot toteuttivat verilöylyn [[Ateena]]ssa vuonna 1827. Venäjän keisari [[Aleksanteri I]] ei ollut puuttunut tapahtumiin Kreikassa, mutta hänen seuraajansa [[Nikolai I]] aloitti kreikkalaisten tukemisen. Venäjän vaikutusvaltaa pelänneet [[Yhdistynyt kuningaskunta]] ja [[Ranska]] alkoivat puolestaan painostamaan Mahmudia, jotta tämä myöntäisi kreikkalaisille autonomian. Kun tämä ei onnistunut diplomatian kautta, ulkovallat aloittivat Turkin ja Egyptin merisaarron. Venäläisen laivaston amiraali [[Dimitri Sejavin]] vastasi [[Bosporinsalmi|Bosporinsalmen]] saarrosta ja amiraali [[Login Geiden]] saarrosta [[Dardanellit|Dardenneleilla]]. Ranskalais-englantilainen laivasto oli saapunut tarkkailemaan venäläisen laivaston toimia [[Navarinon lahti|Navarinon lahdella]], jonne saapui samaan aikaan myös turkkilais-egyptiläinen laivasto-osasto. Joku avasi hermostuksissaan tulen ja [[Navarinon taistelu|seuranneessa taistelussa]] muslimien laivasto upotettiin.<ref name="vssv">{{Kirjaviite | Tekijä = Pertti Luntinen | Nimeke = Sota Venäjällä, Venäjä sodassa | Vuosi = 2015 | Luku = | Sivu = 249-251 | Selite = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Suomalaisen Kirjallisuuden Seura | Suomentaja = | Tunniste = | Isbn = 978-952-222-666-2}}</ref>


==Sota==
==Sota==
[[Tiedosto:Siege of Varna 1828.jpg|thumb|Varnan piiritys, [[Alexander Sauerweid]]in maalaus vuodelta 1836.]]
[[Tiedosto:Siege of Varna 1828.jpg|thumb|Varnan piiritys, [[Alexander Sauerweid]]in maalaus vuodelta 1836.]]
[[Tiedosto:Kars 1828.jpg|thumb|Karsin piirtys, [[January Suchodolski]]n maalaus vuodelta 1839.]]
[[Tiedosto:Kars 1828.jpg|thumb|Karsin piiritys, [[January Suchodolski]]n maalaus vuodelta 1839.]]
Mahmud ei lannistunut tappiostaan, vaan hän uskoi ulkovaltojen näennäisen liittouman olevan heikko. Hän kehottikin alaimaisiaan ryhtymään [[jihad]]iin venäläisiä vastaan ja Venäjän Nikolai vastasi sodanjulistuksella huhtikuussa 1828 Venäjän vietyä ensin päätökseensä aikaisemman [[Venäjän–Persian sota (1826–1828)|sotansa Persiaa vastaan]].<ref name="vssv" />
Mahmud ei lannistunut tappiostaan, vaan hän uskoi ulkovaltojen näennäisen liittouman olevan heikko. Hän kehottikin alamaisiaan ryhtymään [[jihad]]iin venäläisiä vastaan ja Venäjän Nikolai vastasi sodanjulistuksella huhtikuussa 1828 Venäjän vietyä ensin päätökseensä aikaisemman [[Venäjän–Persian sota (1826–1828)|sotansa Persiaa vastaan]].<ref name="vssv" />


Osmanien valtakunta oli heikentynyt merkittävästi sitten suuruutensa päivien ja sillä oli hallussaan Venäjälle strategisesti tärjkeitä kohteita, kuten [[Istanbul]] ja sen salmet. Venäjän tavoitteena ei ollut kuitenkaan kuolliniskun antaminen. Valtakunnan lopullinen hajoaminen saattaisi johtaa kaaokseen ja suurvaltojen keskinäisen kamppailuun sen perinnönjaosta. Sotaan ryhdyttiinkin yhteisymmärrysessä sen rajallisuudesta ulkovaltojen kanssa ja niimpä Ranska, Britannia, [[Preussi]]tai [[Habsburgien valtakunta|Itävalta]]eivät protestoineet Venäjän sotatoimia.<ref name="vssv" />
Osmanien valtakunta oli heikentynyt merkittävästi sitten suuruutensa päivien ja sillä oli hallussaan Venäjälle strategisesti tärkeitä kohteita, kuten [[Istanbul]] ja sen salmet. Venäjän tavoitteena ei ollut kuitenkaan kuolliniskun antaminen. Valtakunnan lopullinen hajoaminen saattaisi johtaa kaaokseen ja suurvaltojen keskinäiseen kamppailuun sen perinnönjaosta. Sotaan ryhdyttiinkin yhteisymmärryksessä sen rajallisuudesta ulkovaltojen kanssa ja niinpä Ranska, Britannia, [[Preussi]] tai [[Habsburgien valtakunta|Itävalta]] eivät protestoineet Venäjän sotatoimia.<ref name="vssv" />


Kesäkuussa 1828 sotamarsalkka [[Pjotor Wittgenstein]]in johtamat kolme venäläistä jalaväkiarmeijakuntaa ja yksi ratsuväkiarmeijakunta etenivät [[Bessarabia]]ta kohti [[Dobrudža]]a. [[Mustameri|Mustallamerellä]] niiden sivustaa suojasi Mustanmeren laivasto, joka toi myös joukkoja turkkilaisten rannikkolinnoituksia vastaan. [[Valakia]] ja [[Moldavia]] olisivat saatteneet olla houkuttelevia kohteita, mutta niiden alueille ei edetty, koska turkkilaiset olivat hävittäneet niiden alueita aiemmin perusteellisesti. Wittgensteinin olikin tarkoitus edetä [[Tonava]]lta [[Adrianopoli]]in ja edelleen Istanbuliin. Hyökkäys tyrehtyi Wittgensteinin jouduttua sitomaan Nikolain käskystä suuren osan joukoistaan [[Šumla]]n piirittämiseksi. Šumlan puolustajat tekivät sitkeää vastarintaa ja venäläisten joukkoja vaivasivat taudit. Venäläisten komentajaksi vaihdettiin ruhtinas [[Aleksand Menšikov]], joka ei kuitenkaan hänkään saavuttanut sen suurempaa menestystä hänen yrittäessään turhaan piirittää myös [[Silistra]]a. Loka-marraskuussa venäläsiten oli pakko palata takaisin talven takia.<ref name="vssv" />
Kesäkuussa 1828 sotamarsalkka [[Pjotor Wittgenstein]]in johtamat kolme venäläistä jalkaväkiarmeijakuntaa ja yksi ratsuväkiarmeijakunta etenivät [[Bessarabia]]ta kohti [[Dobrudža]]a. [[Mustameri|Mustallamerellä]] niiden sivustaa suojasi Mustanmeren laivasto, joka toi myös joukkoja turkkilaisten rannikkolinnoituksia vastaan. [[Valakia]] ja [[Moldavia]] olisivat saattaneet olla houkuttelevia kohteita, mutta niiden alueille ei edetty, koska turkkilaiset olivat hävittäneet niiden alueita aiemmin perusteellisesti. Wittgensteinin olikin tarkoitus edetä [[Tonava]]lta [[Adrianopoli]]in ja edelleen Istanbuliin. Hyökkäys tyrehtyi Wittgensteinin jouduttua sitomaan Nikolain käskystä suuren osan joukoistaan [[Šumla]]n piirittämiseksi. Šumlan puolustajat tekivät sitkeää vastarintaa ja venäläisten joukkoja vaivasivat taudit. Venäläisten komentajaksi vaihdettiin ruhtinas [[Aleksand Menšikov]], joka ei kuitenkaan hänkään saavuttanut sen suurempaa menestystä hänen yrittäessään turhaan piirittää myös [[Silistra]]a. Loka-marraskuussa venäläisten oli pakko palata takaisin talven takia.<ref name="vssv" />


[[Kaukasus|Kaukasuksen]] rintamalla Venäjän aiempaa Persian vastaista sotaa johtanut [[Ivan Paskevitš]] valtasi osmanien hallussaan pitämät [[Kars]]in ja [[Erzurum]]in kaupungit, [[Akhaltsikhe|Ahiskan]] linnoituksen ja [[Poti]]n sataman.<ref name="Wall">{{Kirjaviite | Tekijä = Thomas de Wall | Nimeke = The Caucasus - An Introduction | Vuosi = 2010 | Sivu = 40 | Selite = | Julkaisija = Oxford Univeristy Press | Tunniste = ISBN 978-0-19-539976-9 | Kieli ={{en}} }}</ref>
[[Kaukasus|Kaukasuksen]] rintamalla Venäjän aiempaa Persian vastaista sotaa johtanut [[Ivan Paskevitš]] valtasi osmanien hallussaan pitämät [[Kars]]in ja [[Erzurum]]in kaupungit, [[Akhaltsikhe|Ahiskan]] linnoituksen ja [[Poti]]n sataman.<ref name="Wall">{{Kirjaviite | Tekijä = Thomas de Wall | Nimeke = The Caucasus - An Introduction | Vuosi = 2010 | Sivu = 40 | Selite = | Julkaisija = Oxford Univeristy Press | Tunniste = ISBN 978-0-19-539976-9 | Kieli ={{en}} }}</ref>


Venäläiset saapuivat takaisin vuonna 1829 tällä kertaa kneraali [[Ivan Diebitch]]in johdolla. Silistra piiritettiin uudelleen ja turkkilaisista otettiin merkittävä hediän yritettyään murtaa piiritys. Silistran lopulta kukistuttua venäläisten eteneminen jatkui kohti [[Burgas]]ia. Eri turkkilaispäälliköiden hajanaiset joukot voitettiin yksitelleen. Turkkilaiset kärsivät merisaarron takia myös nälästä ja miespulasta. Elokuussa venäläiset olivat edenneet Adrianopolin tunutmaan ja he piirittivät kaupungin. Mahmud päätyi nyt pyytämään rauhaa Nikolailta, johon tämä suostuikin.<ref name="vssv" />
Venäläiset saapuivat takaisin vuonna 1829 tällä kertaa kenraali [[Ivan Diebitch]]in johdolla. Silistra piiritettiin uudelleen ja turkkilaisista otettiin merkittävä voitto heidän yritettyään murtaa piiritys. Silistran lopulta kukistuttua venäläisten eteneminen jatkui kohti [[Burgas]]ia. Eri turkkilaispäälliköiden hajanaiset joukot voitettiin yksitellen. Turkkilaiset kärsivät merisaarron takia myös nälästä ja miespulasta. Elokuussa venäläiset olivat edenneet Adrianopolin tunutmaan ja he piirittivät kaupungin. Mahmud päätyi nyt pyytämään rauhaa Nikolailta, johon tämä suostuikin.<ref name="vssv" />


==Seuraukset==
==Seuraukset==
Nikolai ei halunnut suututtaa ranskalaisia ja brittejä liian kovilla rauhanehdoilla osmaneille. Sitä paitsi Diebitchin joukot olivat kärsineet sotarektellä'än raskaita tappioita etenkin tautien takia. Mahmud ei puolestaan halunnut ulkovalloilta apua Venäjää vastaan, sillä apu olisi tehnyt hänet riippuvaiseksi auttajistaan. Venäjän ja Osmanien valtakunnan välinen rauhansopimus allekirjoitettiin [[Adrianopolin rauha|Adrianopolissa]] vuonna 1829. Osmanit saivat takaisin vebnäläisten miehittämät alueet [[Balkan]]illa. Toisaalta [[Serbia]] sai suuremman autonomian ja myös Valakian ja Moldavian asema vahvistui. Mahmud sitoutui 102 miljoonan [[rupla]]n sotakorvauksiin ja Venäläiset liittivät valtakuntansa osmanien [[Anapa]]n alueen Kaukasuksella.<ref name="vssv" /> Venäläisten voitettua sekä turkkilaiset, että persiaaliset aiemmassa sodassa [[Etelä-Kaukasia]]sta tuli kiinteä osa Venäjän valtakuntaa.<ref name="Wall" />
Nikolai ei halunnut suututtaa ranskalaisia ja brittejä liian kovilla rauhanehdoilla osmaneille. Sitä paitsi Diebitchin joukot olivat kärsineet sotarektellään raskaita tappioita etenkin tautien takia. Mahmud ei puolestaan halunnut ulkovalloilta apua Venäjää vastaan, sillä apu olisi tehnyt hänet riippuvaiseksi auttajistaan. Venäjän ja Osmanien valtakunnan välinen rauhansopimus allekirjoitettiin [[Adrianopolin rauha|Adrianopolissa]] vuonna 1829. Osmanit saivat takaisin venäläisten miehittämät alueet [[Balkan]]illa. Toisaalta [[Serbia]] sai suuremman autonomian ja myös Valakian ja Moldavian asema vahvistui. Mahmud sitoutui 102 miljoonan [[rupla]]n sotakorvauksiin ja venäläiset liittivät valtakuntaansa osmanien [[Anapa]]n alueen Kaukasuksella.<ref name="vssv" /> Venäläisten voitettua sekä turkkilaiset että persialaiset aiemmassa sodassa [[Etelä-Kaukasia]]sta tuli kiinteä osa Venäjän valtakuntaa.<ref name="Wall" />


==Lähteet==
==Lähteet==

Versio 3. heinäkuuta 2018 kello 09.04

Venäjän–Turkin sota
Päivämäärä:

1828–1829

Lopputulos:

Venäjän voitto
Adrianopolin rauha

Aluemuutokset:

Osmanien valtakunta menetti alueensa Etelä-Kaukasiassa

Osapuolet

 Venäjän keisarikunta

 Osmanien valtakunta

Venäjän–Turkin sota oli sota Osmanien valtakunnan ja Venäjän keisarikunnan välillä vuosina 1828–1829. Sota syttyi epäsuorasti Kreikan vapaussodasta ja Navarinon lahden taistelusta. Venäjä ei pyrkinyt kokonaisvaltaiseen voittoon osmaneista muiden suurvaltojen, kuten Ranskan ja brittienmuodostaman uhan takia. Heidän uhatessaan kuitenkin Istanbulia Adrianopolin piirityksellä Mahmud II suostui lopulta pyytämään rauhaa Venäjän Nikolai I:ltä. Adrianopolin rauha vuonna 1829 palautti osmaneille heidän alueensa Balkanilta, mutta alueet Etelä-Kaukasiassa menetettiin venäläisille.

Tausta

Ivan Diebitchin johtamat joukot Bulgariassa.

Kreikka oli kapinoinut Osmanien valtakuntaa vastaan 1800-luvun alussa. Euroopassa kapina herätti huomiota osmanisulttaani Mahmud II:n kapinaa kukistamaan lähettämän Egyptin varakuningas Mehmet Alin vuoksi, sillä tämän johtamat joukot toteuttivat verilöylyn Ateenassa vuonna 1827. Venäjän keisari Aleksanteri I ei ollut puuttunut tapahtumiin Kreikassa, mutta hänen seuraajansa Nikolai I aloitti kreikkalaisten tukemisen. Venäjän vaikutusvaltaa pelänneet Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska alkoivat puolestaan painostamaan Mahmudia, jotta tämä myöntäisi kreikkalaisille autonomian. Kun tämä ei onnistunut diplomatian kautta, ulkovallat aloittivat Turkin ja Egyptin merisaarron. Venäläisen laivaston amiraali Dimitri Sejavin vastasi Bosporinsalmen saarrosta ja amiraali Login Geiden saarrosta Dardenneleilla. Ranskalais-englantilainen laivasto oli saapunut tarkkailemaan venäläisen laivaston toimia Navarinon lahdella, jonne saapui samaan aikaan myös turkkilais-egyptiläinen laivasto-osasto. Joku avasi hermostuksissaan tulen ja seuranneessa taistelussa muslimien laivasto upotettiin.[1]

Sota

Varnan piiritys, Alexander Sauerweidin maalaus vuodelta 1836.
Karsin piiritys, January Suchodolskin maalaus vuodelta 1839.

Mahmud ei lannistunut tappiostaan, vaan hän uskoi ulkovaltojen näennäisen liittouman olevan heikko. Hän kehottikin alamaisiaan ryhtymään jihadiin venäläisiä vastaan ja Venäjän Nikolai vastasi sodanjulistuksella huhtikuussa 1828 Venäjän vietyä ensin päätökseensä aikaisemman sotansa Persiaa vastaan.[1]

Osmanien valtakunta oli heikentynyt merkittävästi sitten suuruutensa päivien ja sillä oli hallussaan Venäjälle strategisesti tärkeitä kohteita, kuten Istanbul ja sen salmet. Venäjän tavoitteena ei ollut kuitenkaan kuolliniskun antaminen. Valtakunnan lopullinen hajoaminen saattaisi johtaa kaaokseen ja suurvaltojen keskinäiseen kamppailuun sen perinnönjaosta. Sotaan ryhdyttiinkin yhteisymmärryksessä sen rajallisuudesta ulkovaltojen kanssa ja niinpä Ranska, Britannia, Preussi tai Itävalta eivät protestoineet Venäjän sotatoimia.[1]

Kesäkuussa 1828 sotamarsalkka Pjotor Wittgensteinin johtamat kolme venäläistä jalkaväkiarmeijakuntaa ja yksi ratsuväkiarmeijakunta etenivät Bessarabiata kohti Dobrudžaa. Mustallamerellä niiden sivustaa suojasi Mustanmeren laivasto, joka toi myös joukkoja turkkilaisten rannikkolinnoituksia vastaan. Valakia ja Moldavia olisivat saattaneet olla houkuttelevia kohteita, mutta niiden alueille ei edetty, koska turkkilaiset olivat hävittäneet niiden alueita aiemmin perusteellisesti. Wittgensteinin olikin tarkoitus edetä Tonavalta Adrianopoliin ja edelleen Istanbuliin. Hyökkäys tyrehtyi Wittgensteinin jouduttua sitomaan Nikolain käskystä suuren osan joukoistaan Šumlan piirittämiseksi. Šumlan puolustajat tekivät sitkeää vastarintaa ja venäläisten joukkoja vaivasivat taudit. Venäläisten komentajaksi vaihdettiin ruhtinas Aleksand Menšikov, joka ei kuitenkaan hänkään saavuttanut sen suurempaa menestystä hänen yrittäessään turhaan piirittää myös Silistraa. Loka-marraskuussa venäläisten oli pakko palata takaisin talven takia.[1]

Kaukasuksen rintamalla Venäjän aiempaa Persian vastaista sotaa johtanut Ivan Paskevitš valtasi osmanien hallussaan pitämät Karsin ja Erzurumin kaupungit, Ahiskan linnoituksen ja Potin sataman.[2]

Venäläiset saapuivat takaisin vuonna 1829 tällä kertaa kenraali Ivan Diebitchin johdolla. Silistra piiritettiin uudelleen ja turkkilaisista otettiin merkittävä voitto heidän yritettyään murtaa piiritys. Silistran lopulta kukistuttua venäläisten eteneminen jatkui kohti Burgasia. Eri turkkilaispäälliköiden hajanaiset joukot voitettiin yksitellen. Turkkilaiset kärsivät merisaarron takia myös nälästä ja miespulasta. Elokuussa venäläiset olivat edenneet Adrianopolin tunutmaan ja he piirittivät kaupungin. Mahmud päätyi nyt pyytämään rauhaa Nikolailta, johon tämä suostuikin.[1]

Seuraukset

Nikolai ei halunnut suututtaa ranskalaisia ja brittejä liian kovilla rauhanehdoilla osmaneille. Sitä paitsi Diebitchin joukot olivat kärsineet sotarektellään raskaita tappioita etenkin tautien takia. Mahmud ei puolestaan halunnut ulkovalloilta apua Venäjää vastaan, sillä apu olisi tehnyt hänet riippuvaiseksi auttajistaan. Venäjän ja Osmanien valtakunnan välinen rauhansopimus allekirjoitettiin Adrianopolissa vuonna 1829. Osmanit saivat takaisin venäläisten miehittämät alueet Balkanilla. Toisaalta Serbia sai suuremman autonomian ja myös Valakian ja Moldavian asema vahvistui. Mahmud sitoutui 102 miljoonan ruplan sotakorvauksiin ja venäläiset liittivät valtakuntaansa osmanien Anapan alueen Kaukasuksella.[1] Venäläisten voitettua sekä turkkilaiset että persialaiset aiemmassa sodassa Etelä-Kaukasiasta tuli kiinteä osa Venäjän valtakuntaa.[2]

Lähteet

  1. ↑ a b c d e f Pertti Luntinen: Sota Venäjällä, Venäjä sodassa, s. 249-251. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2015. ISBN 978-952-222-666-2.
  2. ↑ a b Thomas de Wall: The Caucasus - An Introduction, s. 40. Oxford Univeristy Press, 2010. ISBN 978-0-19-539976-9. (englanniksi)
Venäjän keisarikunnan ja Osmanien valtakunnan väliset sodat
1500-luku

Astrahanin sotaretki 1569
Krimin kaanikunnan tukijana: Venäjän-Krimin sodat · Venäjän–Krimin sota (1552–1576)

1600-luku

Venäjän–Turkin sota (1676–1681) · Suuri Turkin sota (1683–1699)

1700-luku

Venäjän–Turkin sota (1710–1711) · Venäjän–Turkin sota (1735–1739) · Venäjän–Turkin sota (1768–1774) · Venäjän–Turkin sota (1787–1792)

1800-luku

Venäjän–Turkin sota (1806–1812) · Kreikan vapaussota (1821–1829) · Venäjän–Turkin sota (1828–1829) · Krimin sota (1853–1856) · Turkin sota (1877–1878)

1900-luku

Kaukasuksen rintama (1914–1917) (osana ensimmäistä maailmansotaa) · Neuvosto-Venäjän–Turkin sota (1917–1918) (osana Venäjän sisällissotaa)

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Venäjän–Turkin_sota_(1828–1829)&oldid=17410162”