Ero sivun ”Suomensukuinen” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Kumottu muokkaus 13824887, jonka teki Vienanlinna (keskustelu) Ihmisrotuja ei ole olemassa |
Tämä sanamuoto on parempi, koska se ei korosta samankaltaisuuksia eikä eroavuuksia, kuten vanha muoto (joka korostaa vain eroavaisuuksia). |
||
| Rivi 8: | Rivi 8: | ||
Suomensukuisten kielten puhujien muodostama '''Suomen suku''' ajateltiin 1800-luvulla kansallisen heräämisen aikana ja vielä pitkälle 1900-luvullekin usein ryhmäksi, jolla on yhteinen geneettinen alkuperä. Esimerkiksi [[Aarno Karimo]] kirjoitti kirjassaan ''[[Kumpujen yöstä]]'' (1929–1932): ''Suomen suvun alkukoti on monien tutkijain mielestä etsittävä Uralin vuoriston ja Volgan mutkan väliseltä alueelta. Useat otaksuvat suomalaisten asuneen alkujaan Volgan ja Väinäjoen latvoilla...'' Kirjassa on myös kuvitteellinen kertomus [[Ural (vuoristo)|Uralin]] lähistöllä asuvan suvun päämiehestä Jorosta, joka käskee poikansa Tuiran etsiä maata lännestä. Tuiran jälkeläiset löytävätkin tuhatvuotisen vaelluksen jälkeen Suomen. Tämänkaltaisten vaelluskertomusten esikuvana pidetään [[Raamattu|Raamatun]] kertomuksia, joissa kansa vaeltaa ja saapuu [[luvattu maa|luvattuun maahan]]. |
Suomensukuisten kielten puhujien muodostama '''Suomen suku''' ajateltiin 1800-luvulla kansallisen heräämisen aikana ja vielä pitkälle 1900-luvullekin usein ryhmäksi, jolla on yhteinen geneettinen alkuperä. Esimerkiksi [[Aarno Karimo]] kirjoitti kirjassaan ''[[Kumpujen yöstä]]'' (1929–1932): ''Suomen suvun alkukoti on monien tutkijain mielestä etsittävä Uralin vuoriston ja Volgan mutkan väliseltä alueelta. Useat otaksuvat suomalaisten asuneen alkujaan Volgan ja Väinäjoen latvoilla...'' Kirjassa on myös kuvitteellinen kertomus [[Ural (vuoristo)|Uralin]] lähistöllä asuvan suvun päämiehestä Jorosta, joka käskee poikansa Tuiran etsiä maata lännestä. Tuiran jälkeläiset löytävätkin tuhatvuotisen vaelluksen jälkeen Suomen. Tämänkaltaisten vaelluskertomusten esikuvana pidetään [[Raamattu|Raamatun]] kertomuksia, joissa kansa vaeltaa ja saapuu [[luvattu maa|luvattuun maahan]]. |
||
Nykytietämyksen mukaan |
Nykytietämyksen mukaan jotkin [[uralilaiset kansat]] eroavat geneettisesti selvästi toisistaan, mutta kielikunnan sisällä keskenään läheiset kansat muistuttavat toisiaan yleensä myös geneettisesti. Geneettis-kielellisenä Suomen sukuna voitaisiin pitää lähinnä [[Itämerensuomalaiset kansat|itämerensuomalaisia kansoja]]. Myös suomensukuisten kansojen muinaiskulttuurissa ja -uskonnossa on ollut eroavaisuuksia. Uskontoon ja kulttuuriin vaikutti voimakkaasti elinkeino, joka vaihteli eri uralilaisia kieliä puhuvien ryhmien välillä. Esimerkiksi maata viljelevien [[Suomalainen muinaisusko|suomalaisten]] ja [[Virolainen mytologia ja muinaisusko|virolaisten uskomukset]] olivat lähempänä toisiaan ja jopa muiden maanviljelyä harjoittavien kansojen uskomuksia kuin metsästyksellä eläneiden [[saamelaiset|saamelaisten]] [[Saamelainen muinaisusko|shamanismia]]. Silti jonkinlainen käsitys ja ihanne suomensukuisten kansojen yhteenkuuluvuudesta on säilynyt. Vuosien 1918-1922 [[Heimosodat|heimosotia]] perusteltiin aikoinaan kansojen yhteenkuuluvuudella, mutta ne ulottuivatkin vain itämerensuomalaisten kansojen vanhoille asuinalueille. |
||
==Katso myös== |
==Katso myös== |
||
Versio 13. helmikuuta 2014 kello 23.18
Suomensukuinen tarkoittaa suomensukuista eli uralilaista kieltä puhuvaa kansaa tai ihmistä. Suomensukuisiksi kieliksi lasketaan yleisimmin suomalais-ugrilaiset kielet. Niistä muita kuin itämerensuomalaisia kieliä sanotaan usein suomen kielen etäsukukieliksi. Termi ”suomensukuinen” on kuitenkin alun perin viitannut kielellisen sukulaisuuden lisäksi geneettiseen ja kulttuuriseenkin sukulaisuuteen, jonka uralilaisten kielten puhujia ajateltiin yhdistävän. Tämä merkitys on edelleen melko yleinen maallikkojen keskuudessa, ja aiheuttaa edelleen väärinymmärryksiä.lähde? Ilmaisu "suomensukuinen" on varsin Suomi-keskeinen, varsinkin kun suomi ei ole suurin uralilainen kieli. Esimerkiksi germaaneja voitaisiin samalla logiikalla kutsua "englanninsukuisiksi" tai "saksansukuisiksi". Käsitettä ei käytetäkään kielitieteessä Suomen ulkopuolella.
Suomensukuisten kielten puhujien muodostama Suomen suku ajateltiin 1800-luvulla kansallisen heräämisen aikana ja vielä pitkälle 1900-luvullekin usein ryhmäksi, jolla on yhteinen geneettinen alkuperä. Esimerkiksi Aarno Karimo kirjoitti kirjassaan Kumpujen yöstä (1929–1932): Suomen suvun alkukoti on monien tutkijain mielestä etsittävä Uralin vuoriston ja Volgan mutkan väliseltä alueelta. Useat otaksuvat suomalaisten asuneen alkujaan Volgan ja Väinäjoen latvoilla... Kirjassa on myös kuvitteellinen kertomus Uralin lähistöllä asuvan suvun päämiehestä Jorosta, joka käskee poikansa Tuiran etsiä maata lännestä. Tuiran jälkeläiset löytävätkin tuhatvuotisen vaelluksen jälkeen Suomen. Tämänkaltaisten vaelluskertomusten esikuvana pidetään Raamatun kertomuksia, joissa kansa vaeltaa ja saapuu luvattuun maahan.
Nykytietämyksen mukaan jotkin uralilaiset kansat eroavat geneettisesti selvästi toisistaan, mutta kielikunnan sisällä keskenään läheiset kansat muistuttavat toisiaan yleensä myös geneettisesti. Geneettis-kielellisenä Suomen sukuna voitaisiin pitää lähinnä itämerensuomalaisia kansoja. Myös suomensukuisten kansojen muinaiskulttuurissa ja -uskonnossa on ollut eroavaisuuksia. Uskontoon ja kulttuuriin vaikutti voimakkaasti elinkeino, joka vaihteli eri uralilaisia kieliä puhuvien ryhmien välillä. Esimerkiksi maata viljelevien suomalaisten ja virolaisten uskomukset olivat lähempänä toisiaan ja jopa muiden maanviljelyä harjoittavien kansojen uskomuksia kuin metsästyksellä eläneiden saamelaisten shamanismia. Silti jonkinlainen käsitys ja ihanne suomensukuisten kansojen yhteenkuuluvuudesta on säilynyt. Vuosien 1918-1922 heimosotia perusteltiin aikoinaan kansojen yhteenkuuluvuudella, mutta ne ulottuivatkin vain itämerensuomalaisten kansojen vanhoille asuinalueille.