Kapellimestari

Ranskalainen kapellimestari Charles Lamoureux (1834–1899) johtajankorokkeella.

Kapellimestari (saks. Kapellmeister) on orkesterin tai soitinyhtyeen johtajasta käytettävä nimitys. Myös kuoronjohtajaa nimitetään toisinaan kapellimestariksi tai kuorokapellimestariksi. Kapellimestari johtaa musiikkiesityksiä visuaalisin keinoin. Näistä johtamiskeinoista tärkein on käsin suoritettava viittominen eli niin sanottu lyönti. Lyönnillä ilmaistaan muusikoille kappaleen tempon ja dynamiikan vaihtelut sekä muut tulkintaan liittyvät yksityiskohdat. Lyönnin lisäksi kapellimestarin koko vartalon liikkeet ja kasvojen ilmeet – harjoitustilanteessa myös äänet – muodostavat kokonaisuuden, joka auttaa muusikoita – sekä yleisöä – hahmottamaan sävellyksen rakenteen ja tunnesisällön.

Johtamisen apuvälineenä monet kapellimestarit käyttävät tahtipuikkoa, soittokuntien kapellimestarit marssi- ja seremoniasoitoissa yleensä johtajan sauvaa. Viime aikoina on muotiin tullut uudestaan 1800-luvun alun käytäntö, jonka mukaan kapellimestari voi samalla olla myös orkesterin tai yhtyeen soittaja tai solisti. Tämä on kuitenkin pikemminkin poikkeus kuin sääntö. Esimerkiksi pianisti Murray Perahia ja cembalisti Ton Koopman ovat tehneet tällaisia levytyksiä.

Konsertissa tapahtuva näkyvä johtaminen on vain osa kapellimestarin työstä. Merkittävin osa työstä on teosten itsenäinen opiskelu ja tulkinnan muodostaminen partituurin perusteella, johon voi kulua kuukausia tai vuosia. Muu osa työstä muodostuu orkesterin ohjelmiston valinnasta (taiteellinen johtajuus), sekä orkesterin harjoittamisesta ja kehittämisestä. Teokset käydään orkesterin kanssa läpi huolellisesti useaan kertaan, minkä aikana kapellimestari siirtää oman näkemyksensä teoksesta orkesterin jäsenille. Tässä vaiheessa kiinnitetään huomiota myös soittajien mahdollisiin virheisiin tai vääriin tulkintoihin. Myös edustukselliset ja henkilöstöpoliittiset tehtävät kuuluvat toisinaan kapellimestarin toimenkuvaan – näin on tapana erityisesti Yhdysvalloissa.

Kuuluisat kapellimestarit ovat klassisessa musiikissa solistien tavoin suuria tähtiä - usein solisteja tunnetumpia. Kapellimestari ei ole pakollinen, esimerkiksi tunnettu newyorkilainen Orpheus-kamariorkesteri ei käytä kapellimestaria. Tällöin kapellimestarille kuuluvia tehtäviä (lukuun ottamatta johtamista esityksen aikana) joudutaan antamaan konserttimestareille tai muille orkesterin jäsenille.

Kapellimestareita alettiin käyttää 1700-luvun jälkipuoliskolla, jolloin sinfoniaorkesterit syntyivät. Aiempi barokkimusiikki oli orkesterien kokojen puolesta pienimuotoisempaa. Felix Mendelssohnin myötä alkoi vakiintua näkemys, että kapellimestari muodostaa teoksesta tietyn tulkinnan, jonka hänen johtamansa orkesteri sitten soittaa. Suomen ensimmäisenä kapellimestarina voidaan pitää Turun akatemian Akateemisen kapellin perustajaa ja johtajaa Carl Petter Lenningiä.

Kapellimestari joutuu tekemään monia valintoja. Näistä helpoin huomata on ehkä esityksen kesto ja teoksen temponvaihtelut. Vanhoihin teoksiin sisältyy tempojen lisäksi myös paljon muita vapauksia, ja esitykset saattavat kuulostaa hyvinkin erilaisilta sen mukaan, millaisiin ratkaisuihin kapellimestari on päätynyt. Levytyksen onnistumisen kannalta tärkeitä ovat kuitenkin myös soittajien ja äänitysteknikoiden onnistuminen.

Eräät kapellimestarit myös säveltävät tai sovittavat musiikkia. Tunnettuja säveltäjä-kapellimestareita ovat tai ovat olleet muun muassa Felix Mendelssohn, Leonard Bernstein, Gustav Mahler, Richard Strauss, Pierre Boulez, Leif Segerstam ja Esa-Pekka Salonen.

Suomalainen kapellimestari Sasha Mäkilä.

Tunnettuja kapellimestareita

• Luettelo kapellimestareista