Konserttimestari

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Konserttimestari istuu kapelli­mestarin vasemmalla puolella. Kuvassa Israelin filharmonisen orkesterin konsertti­mestari Lazar Shuster.

Konserttimestari (saks. Konzertmeister) on sinfoniaorkesterissa ensimmäisten viulujen äänenjohtaja, jonka tehtäviin kuuluu vastata koko jousiston jousituksista, soittaa orkesterikirjallisuuteen sisältyvät viulusoolot sekä toimia soittajien ja kapellimestarin välisenä yhdyssiteenä.[1] Konserttimestari on osaltaan vastuussa esityksistä, ei vain omassa ryhmässään, vaan käytännössä koko jousiston osalta mm soittotapansa, valitsemiensa jousitusten sekä olemalla aloitteellinen kaikissa sisääntuloissa.[2] Osoittamansa musiikillisen aloitekykynsä johdosta konserttimestaria voidaan pitää tavallaan koko orkesterin äänenjohtajana.[3]

Alun perin konserttimestari johti konsertteja yhdessä cembalistin kanssa,[4] mutta kapellimestarin osuus konsertin johtajana kävi välttämättömäksi Ranskan suuren vallankumouksen jälkeisinä vuosina musiikin monimutkaistumisen ja orkestereiden suurentumisen vuoksi: orkesterin johtaminen siirtyi kokonaan konserttimestarilta varsinaiselle orkesterinjohtajalle.[5] Tämä entisajan johtava asema heijastuu vieläkin Isossa-Britanniassa, missä konserttimestarilla (engl. leader) on tärkeä asema ja hänen nimensä painetaan ohjelmaan erikseen orkesterin kapellimestarin jälkeen.[6]

Joissakin pienemmissä kokoonpanoissa konserttimestari johtaa edelleen esityksiä. Tällaisia ovat esimerkiksi kamariorkesteri Europa Galante, johtajana viulutaiteilija Fabio Biondi ja Akademie für Alte Musik Berlin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Musiikki, suuri musiikkitietosanakirja 3, s. 232. Keuruu 1990.
    Andante, klassisen musiikin tietosanakirja, s. 258. Helsinki 2002.
  2. Otavan iso musiikkitietosanakirja 3, s. 497, Ingmar Bengtsson. Helsinki 1978
  3. Gregor Brodin: Musiikkisanakirja, s. 131. Tukholma 1975.
  4. Spectrum 8, s. 544, Porvoo 1979
  5. Musiikkikirja, s. 40, Hong Kong 1980.
  6. Otavan iso musiikkitietosanakirja 3, s. 497. Ingmar Bengtsson. Keuruu 1978.