Ero sivun ”Kansainvälinen valuuttarahasto” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
pEi muokkausyhteenvetoa |
tiivistystä |
||
| Rivi 6: | Rivi 6: | ||
Käytännöksi on muodostunut, että Kansainvälinen valuuttarahaston pääjohtaja on [[eurooppa]]lainen ja [[Maailmanpankki|Maailmanpankin]] vastaavasti [[Yhdysvallat|yhdysvaltalainen]]. Ylintä valtaa järjestössä käyttävät jäsenmaitaan edustavat [[valtiovarainministeri]]t. Suurinta valtaa IMF:ssa käyttävät vauraat länsimaat, koska äänivalta perustuu maan rahoitusosuuteen järjestössä. |
Käytännöksi on muodostunut, että Kansainvälinen valuuttarahaston pääjohtaja on [[eurooppa]]lainen ja [[Maailmanpankki|Maailmanpankin]] vastaavasti [[Yhdysvallat|yhdysvaltalainen]]. Ylintä valtaa järjestössä käyttävät jäsenmaitaan edustavat [[valtiovarainministeri]]t. Suurinta valtaa IMF:ssa käyttävät vauraat länsimaat, koska äänivalta perustuu maan rahoitusosuuteen järjestössä. |
||
Kansainvälinen valuuttarahaston pääjohtaja oli toukokuuhun 2011 asti [[Dominique Strauss-Kahn]]. |
Kansainvälinen valuuttarahaston pääjohtaja oli toukokuuhun 2011 asti [[Dominique Strauss-Kahn]]. Uudeksi pääjohtajaksi on valittu Ranskan valtiovarainministeri [[Christine Lagarde]]<ref>{{Verkkoviite|Osoite=http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/06/lagardesta_imfn_ensimmainen_naispaajohtaja_2691611.html|Nimeke=Lagardesta IMF:n ensimmäinen naispääjohtaja|Julkaisija=Yle Uutiset|Ajankohta=28.6.2011|Viitattu=28.6.2011}}</ref>. |
||
== Kansainvälinen valuuttarahaston tehtävät== |
== Kansainvälinen valuuttarahaston tehtävät== |
||
Versio 29. kesäkuuta 2011 kello 09.21
.jpg)
Kansainvälinen valuuttarahasto (International Monetary Fund, IMF) on vuonna 1945 perustettu kansainvälinen järjestö, joka valvoo maailmanlaajuista rahoitusjärjestelmää tarkkailemalla ulkomaisia vaihtokursseja ja maksutaseita, ja antaa pyydettäessä teknistä ja taloudellista apua. Sen tavoite on loiventaa kansainvälisen finanssijärjestelmän markkinahäiriöitä ja tukea tilapäisiin rahoitusvaikeuksiin joutuneita jäsenvaltioita. Kansainvälisen valuuttarahaston jäsenmäärä on kasvanut vuosikymmenten varrella ja siihen kuuluu nykyään 185 jäsenmaata. Suomi on ollut Kansainvälisen valuuttarahaston jäsen vuodesta 1948 lähtien.
Käytännöksi on muodostunut, että Kansainvälinen valuuttarahaston pääjohtaja on eurooppalainen ja Maailmanpankin vastaavasti yhdysvaltalainen. Ylintä valtaa järjestössä käyttävät jäsenmaitaan edustavat valtiovarainministerit. Suurinta valtaa IMF:ssa käyttävät vauraat länsimaat, koska äänivalta perustuu maan rahoitusosuuteen järjestössä.
Kansainvälinen valuuttarahaston pääjohtaja oli toukokuuhun 2011 asti Dominique Strauss-Kahn. Uudeksi pääjohtajaksi on valittu Ranskan valtiovarainministeri Christine Lagarde[1].
Kansainvälinen valuuttarahaston tehtävät
Kansainvälinen valuuttarahasto sekoitetaan usein sen sisarjärjestöön Maailmanpankkiin. Järjestöjen erona on se, että Kansainvälinen valuuttarahasto pitää kirjaa sen jäsenvaltioiden kauppataseista eli periaatteessa siitä, kuinka paljon kukin on velkaa toiselle. Maailmanpankki taas myöntää pitkäaikaisempia lainoja yleisempiin tarkoituksiin. Kansainvälinen valuuttarahasto toimii investointipankkina lähinnä lainaajien ja lainanantajien välikätenä. Se myy joukkovelkakirjoja yhtiöille, yksilöille ja välillä valtioille ja myöntää lainoja sitä tarvitseville valtioille.
Kansainvälisen valuuttarahaston tehtävä on toimia maailman finanssijärjestelmässä eräänlaisena pelastajana maalle, joka on ajautunut finanssikriisiin. Kansainvälinen valuuttarahasto voi antaa lainaa tilanteessa, jossa valtion on käytännössä mahdotonta saada lainaa muualta. 1980-luvun alusta alkaen Kansainvälinen valuuttarahasto on Maailmanpankin kanssa ajanut valtioiden toteutettavaksi rakennesopeutusohjelmia, jotka ovat lainaehtojen muodossa tarjottavia makrotalouspoliittisia paketteja. Niiden tarkoituksena on ollut vakauttaa kohdemaan talous kasvukelpoiseksi. Kansainvälisen valuuttarahaston tarkkailutehtäviin kuuluu myös raportin ja politiikkasuositusten tekeminen kaikista jäsenmaista.
Historiaa
Kansainvälisen valuuttarahaston ja muun Bretton Woodsin järjestelmän (IMF, Maailmanpankki, WTO) perustamisessa Britannian pääneuvottelija toimi taloustieteilijä John Maynard Keynes. Keynes yritti turhaan saada neuvotteluissa läpi erilaisia uraa uurtavia ratkaisuja, kuten kansainvälistä rahayksikköä. Neuvotteluiden taustaongelmana oli, että ennen toista maailmansotaa valtiot olivat hoitaneet ulkomaanvaluutan vaihtoon liittyviä ongelmiaan keinoin, jotka nähtiin haitallisena kansainväliselle kaupalle. Nyt tarkoitus oli luoda järjestelmä, jossa vaihtotaseeseen ja valuuttakursseihin liittyvä politiikka ei häiritsisi kauppaa. Kansainväliseen valuuttarahastoon kuuluvat maat joutuivat muodollisesti kysymään siltä lupaa devalvaatioon, joka kuitenkin saatiin yleensä ongelmitta.
Keynesiläisen talouspolitiikan mukaisesti Kansainvälisen valuuttarahaston tarkoitus oli tarjota rahaa maille, jotka tarvitsivat sitä laskusuhdanteessa elvytyspolitiikan tarpeisiin. Keynes ei itse ollut nähnyt kansainvälisiä finanssimarkkinoita taloudellisesti toivottavana, vaan suhtautui niiden mahdollisuuksiin hyvin skeptisesti. Vuosikymmenien kuluessa, etenkin 1970-luvun alusta lähtien valtiot ovat kuitenkin liberalisoineet finanssijärjestelmänsä, mistä on seurannut valtavien kansainvälisten finanssimarkkinoiden nousu. 1980-luvulta eteenpäin Kansainvälinen valuuttarahaston toimintaan on vaikuttanut länsimaissa ja erityisesti Yhdysvalloissa voimistunut uusliberalistinen, Washingtonin konsensuksen, mukainen talouspolitiikka.
Pääjohtajat
| Kausi | Nimi | Maa |
|---|---|---|
| 6. toukokuuta 1946 – 5. toukokuuta 1951 | Camille Gutt |  Belgia
|
| 3. elokuuta 1951 – 3. lokakuuta 1956 | Ivar Rooth |  Ruotsi
|
| 21. marraskuuta 1956 – 5. toukokuuta 1963 | Per Jacobsson | Ruotsi
|
| 1. syyskuuta 1963 – 31. elokuuta 1973 | Pierre-Paul Schweitzer |  Ranska
|
| 1. syyskuuta 1973 – 16. kesäkuuta 1978 | Johannes Witteveen |  Alankomaat
|
| 17. kesäkuuta 1978 – 15. tammikuuta 1987 | Jacques de Larosière | Ranska
|
| 16. tammikuuta 1987 – 14. helmikuuta 2000 | Michel Camdessus | Ranska
|
| 1. toukokuuta 2000 – 4. maaliskuuta 2004 | Horst Köhler |  Saksa
|
| 7. kesäkuuta 2004 – 31. lokakuuta 2007 | Rodrigo Rato |  Espanja
|
| 1. marraskuuta 2007 – 18. toukokuuta 2011 | Dominique Strauss-Kahn | Ranska
|
| kesäkuu 2011 – | Christine Lagarde | Ranska
|
Kritiikkiä
Kansainvälisen valuuttarahaston menestystä sille asetetuissa tavoitteissa voidaan pitää rajallisena. 1970-luvulta alkaen maailmassa on ollut lisääntyvissä määrin valuuttakriisejä. Vuoden 1980 jälkeen yli 100 maata on kokenut pankkikriisin, joka laski maan bruttokansantuotetta vähintään 4 prosenttia. IMF:n tapaa hoitaa valuuttakriisejä on kritisoitu. Syynä epäonnistumiseen on pidetty esimerkiksi sen tapaa reagoida ilmenneisiin ongelmiin sen sijaan, että pyrittäisiin aktiivisesti niiden ennaltaehkäisyyn. Lisäksi itse tarjottua kriisiapua on kritisoitu. Esimerkkinä keskustelusta kerrottakoon, että Kansainvälinen valuuttarahasto on suositellut kriisiintyneille maille korkeita korkoja yhtenä lääkkeenä valuuttapakoon, mutta kriitikoiden mukaan tämä aiheuttaa kriisiintyneiden maiden taloudelle pahan lisärasitteen, eikä auta itse valuuttapakoon oleellisesti.
Erilaisten kansalaisjärjestöjen lisäksi monet johtavat taloustieteilijät, muun muassa nobelisti Joseph Stiglitz, ovat kritisoineet IMF:n toimintaa ja vaatineet uudistuksia. Monet konservatiiviset taloustieteilijät taas katsovat, että IMF jo olemassaolollaan on tavallaan tae ylivelkaantuneiden tahojen pelastukselle. Tämä luo moraalisen ongelman kannustaessaan kansainvälisiä finanssitoimijoita lainaamaan vastuuttomasti. Erityisesti Thaimaan ja Venäjän talouskriisien yhteydessä 90-luvulla Kansainvälinen valuuttarahasto lainoitti valtioita valtavilla summilla tarkoituksenaan estää maiden valuuttojen kurssien devalvoituminen. Tämä ei kuitenkaan onnistunut ja valuuttakurssin devalvoiduttua maille jäi valtavat velat epäonnistuneesta valuutan tukemisyrityksestä. Stiglitzin mukaan operaatioista ovat hyötyneet pääasiassa vain suuret länsimaiset rahoituslaitokset tai yksittäiset rikkaat henkilöt kohdemaissa, joille valuutan kurssin keinotekoinen ylläpitäminen antoi aikaa siirtää pääomansa pois ennen kurssiromahdusta. Kansainvälinen valuuttarahasto on myös tukenut moraalitonta velkaa muun muassa Argentiinassa, mikä tuhosi kohtuullisen rikkaan maan talouden.[2]
Kolmen riippumattoman yliopistotutkijan mukaan Kansainvälisen valuuttarahaston kehitysohjelmat ovat edistäneet tuberkuloosin leviämistä Itä-Euroopassa ja entisissä Neuvostoliiton maissa. Tutkimuksen mukaan usein lainoja saavat maat ovat supistaneet terveydenhoitomenojaan täyttääkseen lainoille asetetut ehdot.[3] IMF:n vastineen mukaan tutkimuksessa oli useita puutteita, joista vakavimmat koskivat taloudellisten olosuhteiden huomioonottamista ennen järjestön mukaantuloa.[4]
Lähteet
- ↑ Lagardesta IMF:n ensimmäinen naispääjohtaja 28.6.2011. Yle Uutiset. Viitattu 28.6.2011.
- ↑ Joseph E. Stiglitz: Globalisaation sivutuotteet. Like, 2004. ISBN 952-471-430-2.
- ↑ David Stuckler, Lawrence P. King, Sanjay Basu: International Monetary Fund Programs and Tuberculosis Outcomes in Post-Communist Countries PLoS Medicine. 22.7.2008. (englanniksi)
- ↑ Reply to "IMF Programs and Tuberculosis Outcomes in Post-Communist Countries" 23.7.2008. IMF External Relations Department. (englanniksi)
Kirjallisuutta
- Stiglitz, Joseph: Globalization and its discontents. Norton & Company, 2003. ISBN 0-393-32439-7.
