Ero sivun ”Kaarle Wärri” versioiden välillä

Siirry navigaatioon Siirry hakuun
43 merkkiä poistettu ,  9 vuotta sitten
p
Botti poisti luokasta Luokka:Säätyvaltiopäivät 1867; kosmeettisia muutoksia
p (Botti poisti luokasta Luokka:Säätyvaltiopäivät 1867; kosmeettisia muutoksia)
'''Kaarle Wärri''', tavallisemmin tunnettu nimellä '''Kaarlo Wärri''' tai '''Kaarlo Värri''' ([[23. helmikuuta]] [[1839]], [[Huittinen]] – [[12. tammikuuta]] [[1923]], [[Pöytyä]]) oli suomalainen talonpoika, valtiopäivämies ja toimi säätynsä valtiopäiväryhmän puhemiehenä.
 
Hänet valittiin säätynsä nuorimmaksi valtiopäivämieheksi [[Säätyvaltiopäivät 1867|säätyvaltiopäiville 1867]], jotka järjestettiin [[suuret nälkävuodet|suurena nälkävuonna]], mutta ei enää [[Säätyvaltiopäivät 1872|säätyvaltiopäiville 1872]]. Syynä luottamuksen puutteeseen uskotaan olleen sen, että hän edusti ratsutilallisia, kun kihlakuntien valitsijakokouksissa suuri osa valitsijoista oli lehmiä pitäviä maanviljelijöitä. Wärri valittiin uudelleen [[Säätyvaltiopäivät 1877|säätyvaltiopäiville 1877]], [[Säätyvaltiopäivät 1877|säätyvaltiopäiville 1877]], [[Säätyvaltiopäivät 1882|1882]], [[Säätyvaltiopäivät 1885|1885]], [[Säätyvaltiopäivät 1888|1888]], [[Säätyvaltiopäivät 1891|1891]]. Valtiopäivämieheksi valintansa lisäksi hän oli vielä talonpoikaissäädyn puhemieskin [[Säätyvaltiopäivät 1894|1894]], [[Säätyvaltiopäivät 1891|1891]] ja [[ylimääräiset säätyvaltiopäivät 1899]].
 
Kaiken kaikkiaan Kaarle Wärri edusti [[Maskun tuomiokunta]]a, [[Loimaan tuomiokunta]]a ja [[Tyrvään tuomiokunta]]a yhdeksillä valtiopäivillä, joista viimeisillä kolmilla valtiopäivillä vielä talonpoikaisssäädyn puhemiehenäkin.
Kaarlo Wärri kirjoitti itse puheensa, jonka hän piti keisari-suuriruhtinas [[Aleksanteri II (Venäjä)]]:n patsaan juhlallisessa paljastustilaisuudessa Helsingin Senaatintorilla 29.4.1894. josta seuraavassa lainauksia:
 
”Nouse, jalo, lempeä ruhtinas, jonka siunattua muistoa sinun suomalainen kansasi tänään viettää! Nouse henkemme silmien eteen vuosikausien hämärän takaa, virittämään meissä ne rakkauden ja kiitollisuuden tunteet, joilla olemme sinuun liitetyt! Ota meiltä vastaan vahvistus omille yleville sanoillesi, mitkä tällä kertaa me, Suomen kansan laillisesti kokoontuneet edustajat, sydämemme syvyydestä kerromme: ´Ei yksikään Sinun toimistasi ole saattanut häiritä sitä luottamusta, joka tulee olla hallitsijan ja kansan kesken.´ − Olkoon nostamamme vaskeen valettu rakas kuvasi meille ja sukupolville tuleville vuosisadasta vuosisataan suomalaisen kansan puolesta pysyväisenä todistuksena, että se on käsittänyt Sinun työsi niin kuin Sinä käsitit sen tarpeita ja syvimpiä toivomuksia…Mikä oli se taikasauva, jolla Keisari-Suuriruhtinas Aleksanteri II sai talven kevääksi muuttumaan, mielet elvytetyiksi, innostuneen työn kaikilla aloilla vireille? Se ei ollut muu kuin Hänen ylevä luottamuksensa kansaan ja siitä seuraava kansan luottamus häneen. Kehittyköön kansan voimat vapaasti ´niiden lakien ja laitosten turvissa, jotka ovat Suomen kansan tapoihin juurtuneet´; rauetkoot kaikki kahleet, jotka sitovat sen toimintaa; olkoot kaikki Suomen kansalaiset yhdenarvoiset velvollisuuksissa ja oikeuksissa; avautukoon sivistyksen ja sen kautta yhteiskunnallisen vaikutuksen tie suomenkielisillekin, jotka siihen saakka olivat niistä pois suljetut. − Näin johdatettiin kansan enemmistön voimat kaikki isänmaan suuren vainion viljelykseen, sadointuhansin käsivarsin lisääntyivät työntekijät, ja sato on näyttäytynyt satatuhatkertaiseksi… Valoa kansalle, uudet alat auki sen aineelliselle työlle, siten lausui Hallitsija ilmi itse ydinkohdan hänen vastaisessa hallitusohjelmassaan. Se oli lyhyt, mutta se oli eloa täynnä. Ja sen rakennuksen vahvalle pohjalle, jonka hänen autuas setänsä kerran oli laskenut, Hän vihdoin kohotti loistavan huipun, vahvistaen kansallemme määräajoittain kokoontuvan eduskunnan, jonka ympäröimänä Hän puhui sanoja, joita ylevyydessä ei voita mikään, mitä ikinä joku hallitsija on kansallensa lausunut…
 
Etelästä on kevät tavallista aikaisemmin rientänyt pukemaan maatamme juhlapukuun. Kaikkialta on kansalaisia tulvaantunut tänne tätä kallista muistojuhlaa viettämään. Kotiin jääneet ovat sydämellään täällä läsnä. Terve kaikille! Itse juhlamme sankari vaan on poissa. Niin, − Hän on poissa: Mutta sydämessämme tuntuu kuin Hän vieläkin olisi seurassamme, iloiten ilojamme, surren surujamme. Hänen henkensä elää; se elää ja on elävä Hänen korkeissa seuraajissaankin polvesta polveen.
== Ihminen Kaarlo Wärri ==
 
Wärri oli lujan vakaumuksen mies, eikä ollut lämpöä ja tarmoa vailla, milloin se tuli kysymykseen. Hän herätti huomiota ja saavutti suurta arvonantoa perin harkitulla, maltillisella esiintymisellä, josta ei silti puuttunut selvää kantaa, mitä hän ei yrittänytkään peitellä. Toisinaan hän oli myös äkkipikainen ja kiivaskin, kuten hänen poikansa Juho Wärri on kuvannut isäänsä kertoen hänen olleen auttamattoman hermostuva. Vähäpätöisistäkin asioista hän sai torumisen aihetta. Ehkä eniten hän itse kärsi kiukunpuuskistaan. ”Mutta, kun tuo ns. pahanlainen puhti oli ohi oli isä sangen laatuunkäypä kansalainen”. Huumorintajuinenkin hän oli, vaikka jotkut saattoivat pitää häntä vanhoillisena ja ahdasmielisenäkin. Edelleen Juho Wärri on muistellut, että jos isää kohtasi jokin yllättävä tiedotus, kutsu uuteen tehtävään tai suruviesti, hän joko vetäytyi kammioonsa tai lähti ulos luonnon helmaan.
 
Vieraanvaraisuus kuului olennaisesti Kaarlo Wärrin ominaisuuksiin. Se oli tullut ilmi jo nälkävuosien aikaan 1860-luvulla. Hänen talostaan muodostui myös pappien ja saarnamiesten majapaikka, olihan hän kirkonisäntä ja kirkolliskokouksen jäsen. Papit kutsuivatkin Värrin taloa toiseksi pappilaksi. Kaikki muutkin matkalla olleet saivat Värriltä yösijan ja usein ruokaakin ja tiedonhaluinen isäntä keskusteli mielellään matkamiesten kanssa.
Kaarlo Wärri ei tupakoinut eikä nauttinut alkoholia, vaikka viiniä ja väkeviäkin pidettiin talossa vierasvarana. Pojilleen hän ei raittiutta tuputtanut. Kun raittiusaate 1880-luvulla Pöytyälläkin sai jalansijaa, pyysi Maria Wärri miestään toimittamaan poikiaan raittiusseuraan. Tämä totesi vain: ”Tehkööt mitä haluavat.”
 
[[Saini Laurikkala]] on puolestaan kuvannut Wärriä teoksessa Suomen talonpoikia Lallista Kyösti Kallioon seuraavasti: luonteenomaista hänelle oli ”asiallisuus, harkinta, tunnollisuus, runsaat tiedot sekä vakaa, selvä periaatteellinen kanta. Liioittelua hän vältti, ei arkamaisista sovittelusyistä tai haluten peittää kantaansa, vaan siksi, että hänen luonteensa perusominaisuuksiin kuului oikeamielisyys, tasapuolisuus ja synnynnäinen, vakavan kristillisen mielen leimaama hienotunteisuus.” Hänen varovaisessa luonteessaan oli, kuten länsisuomalaisilla talonpoikaisedustajilla yleensäkin, myös vanhoillisia piirteitä. Kerran hän lausui mm. ”Ylen voimakas opinionin virta näyttää minusta arveluttavalta, etten uskalla tähän virtaan antautua. Sillä niin huimaavaa ja huvittavaa kuin se saattaisi ollakin, niin kauan kuin itse virrassa eteenpäin riennetään, niin luultavaa minusta myös on, että tuo virta, kun kerran loppuun päästään, päättyy suvantoon, joka saattaa turmioon kaikki, jotka virtaan ovat ajautuneet.”
 
Wärrin puheista puuttui ulkonainen loistokkuus, mutta ne huokuivat ”vakaumuksen lämpöä, isänmaanrakkautta ja tosikristillistä mieltä”.
 
== Lähteet ==
* [[Oma maa]]
* Ari Vilén, 2009 ''Kaarlo Wärrin syntymästä 170 vuotta'', http://www.loimaanseutu.fi/_FileRoot/610869.doc
 
{{DEFAULTSORT:Wärri, Kaarlo}}
 
[[Luokka:Suomen suuriruhtinaskunnan talonpoikaissäädyn valtiopäivämiehet]]
[[Luokka:Suomen suuriruhtinaskunnan talonpoikaissäädyn puhemiehet]]
[[Luokka:Säätyvaltiopäivät 1867]]
[[Luokka:Säätyvaltiopäivät 1877]]
[[Luokka:Säätyvaltiopäivät 1882]]
27 710

muokkausta

Navigointivalikko