Kami

Itchō Hanabusa, Putoava ukkosenjumala, Edo-kausi. Kamien esittäminen kuvallisesti on harvinaista.

Kami (jap. 神) tarkoittaa šintolaisuudessa pyhää tai kunnioitettua ilmiötä. Kami käännetään usein ”hengeksi” tai ”jumalaksi” riippuen tilanneyhteydestä. Sanaa voidaan käyttää sekä tarkoittamaan kami-luonnetta, tietynlaisia pyhiä ominaisuuksia (vertaa latinan numen), tai tiettyjä olentoja, elollisia, elottomia tai jumalallisia, joilla on kami-luonne. Erilaisia ja erityyppisiä kameja on huomattavan suuri määrä: perinne kuvaa kamien valtavaa määrää sanoin yaoyorozu no kami (jap. 八百万の神), ”lukematon määrä kameja”, kirjaimellisesti ”kahdeksan miljoonaa kamia”. Kameja on šintolaisuudessa kaikkialla; niitä ovat paitsi luonnonelementit, kuten aurinko, kuu, vesi, vuoret ja niin edelleen, myös itsenäiset, ihmisen toimintaa suojelevat ja ihmisten valmistamissa esineissä asuvat olennot. Kameja voivat olla myös esimerkiksi kuolleet esi-isät, menneisyyden suuret henkilöt tai aiemmin keisari.

Jokaisella kamilla on sisäinen voima, tama, joka voidaan usein jakaa karkeaan ja väkivaltaiseen puoleen (aramitama) ja hienostuneeseen ja rauhalliseen puoleen (nigitama). Tama on šintolaisuudessa rituaalisen toiminnan kohteena ja se on olemassa myös ihmisissä (tamashii). Šintolaisissa seremonioissa paikalle kutsuttu kami asettuu väliaikaiseen astiaan (shintai), joka voi olla luonnonelementti kuten kivi tai ihmisen valmistama esine, usein peili tai miekka. Kami voidaan jakaa osiin lukemattomia kertoja (kanjō) ilman, että se heikkenisi, ja pyhittää uusiin paikkoihin aiemman kamin osana (bunshin).

Kamin määritelmä ja luonne

Kamin käsitettä on yritetty määritellä lukuisia kertoja. Varhaisiin yritelmiin lukeutuvat buddhalaisen Tendai-lahkon papin Sengakun teos Man'yōshū chūshaku 1200-luvulta ja Inbe no Masamichin 1300-luvun kirjoitus Jindai no maki kuketsu. Inbe liitti sanan kami toiseen, samoin lausuttavaan kirjoitusmerkkiin 上 (ue, kami), joka tarkoittaa ”ylhäällä”, ja piti kameja siten ”ylempänä” elävinä olentoina. Tämä käsitys nousi suosituksi Edo-kaudella ja muuttui myöhemmin lähes yleistiedoksi, mutta uudemman kielitieteellisen tutkimuksen mukaan homonyymit eivät ole sukua toisilleen. Tätä mieltä oli jo Motoori Norinaga, joka antoi käsitteelle seuraavanlaisen määritelmän:

»Kami viittaa yleisesti ensinnäkin lukuisiin klassikoissa mainittuihin taivaassa ja maan päällä asustaviin kameihin ja niiden pyhäköissä palvottaviin henkiin (mitama). Lisäksi se viittaa kaikkiin muihin hämmästyttäviin asioihin – tietenkin ihmisiin, mutta myös lintuihin, petoihin, ruohoon ja puihin, jopa valtamereen ja vuoriin – joilla on erityisiä, tästä maailmasta yleensä puuttuvia voimia. ”Erityinen” ei tässä tapauksessa viittaa ainoastaan erityiseen hienouteen, hyvyyteen tai elinvoimaan, sillä myös pahoja ja outoja asioita, jos ne herättävät erityistä hämmennystä, kutsutaan kameiksi.»

Kamien luonteeseen kuuluu myös se, että vaikka ne olisivat näkymättömiä, ne voivat tulla näkyviksi erilaisina ilmentyminä ja asettua luonnonmuotoihin, kuten kiviin, puihin ja tuleen, tai ihmisen valmistamiin esineisiin, kuten peileihin. Tällaiset esineet (yorishiro) houkuttelevat kameja puoleensa. Kamit ilmentyvät myös luonnonvoimissa, kuten ukkosessa, ja ne voivat ottaa valtaansa myös ihmisiä. Kamit koetaan siis kouriintuntuvien muotojen ja ilmiöiden kautta, eivätkä ne ole käsitteitä tai abstrakteja olentoja. Kamin voima paljastuu vasta, kun se asettuu kiinteään muotoon tai olentoon.

Kameja ei voi kuvailla käsittein ”hyvä” tai ”paha”, mutta niillä voi olla ”rauhallinen puoli” (nigitama) ja ”karkea puoli” (aramitama). Vaikka kameja pidettiin jo varhain ihmisen kaltaisina olentoina, joita tulee lähestyä samoin kuin muita ihmisiä, niitä ei kuvattu taiteessa ihmispiirteisiksi olennoiksi. Tällaiset kuvat (shinzō) yleistyivät vasta buddhalaisen vaikutuksen myötä. Kamien ajateltiin nauttivan ihmisten tavoin musiikista, tanssista ja runoudesta ja vihaavan likaisia (kegare) asioita, kuten kuolemaa ja verta. Tämän vuoksi kamien palvonta tapahtui rituaalisesti puhdistetuissa paikoissa. Kamien ajateltiin vihastuvan tai käyttäytyvän väkivaltaisesti, jos niitä ei palvottu hyvin, kun taas tyytyväinen kami suojeli ihmisiä. Kameja palvottiin esimerkiksi uhraamalla niille riisiä, sakea tai muuta ruokaa, viihdyttämällä niitä ja niin edelleen.

Kamien eri tyypit

Kettuja, Inarin lähettiläitä, Utagawa Hiroshigen puupiirroksessa vuodelta 1857.

Kamit voidaan jakaa suurpiirteisesti kahteen eri luokkaan: ”luontokameihin” ja ”kulttuurikameihin”. Luontokamit edustavat tavallisesta poikkeavia piirteitä, joita on ajateltu olevan erilaisissa luonnonmuodoissa ja -voimissa. Nämä kamit voidaan jakaa edelleen ”taivaallisiin” kameihin ja ”maanpäällisiin” kameihin; edellisiin lukeutuvat muun muassa planeetat, aurinko ja kuu sekä säätieteellisiä ilmiöitä, kuten ukkonen (ukkosen kami Raijin) ja tuuli (kaze no kami). Jälkimmäisiin kuuluvat esimerkiksi vuorten, maan, metsien, meren, jokien, saarten ja soiden kamit ja myös eläimet ja kasvit. Kameina pidettyihin eläimiin lukeutuvat muun muassa käärmeet, sudet, karhut, apinat, jänikset, linnut ja muut Japanin luonnossa esiintyvät eläimet. Eläinkamit liitetään usein muihin luontokameihin: linnut auringon kamiin, karhut vuoren kamiin, jänikset kuun kamiin ja niin edelleen. Eläimiä voidaan pitää myös jonkun muun kamin lähettiläinä, kuten kettuja (kitsune) pidetään Inarin viestinviejinä. Tiettyjä puulajeja, kuten mäntyjä ja sakaki-puita, kunnioitetaan usein kameina (shinboku), ja kamiluonne voidaan nähdä jopa myös erikoisissa, epämuodostuneissa kasviksissa, kuten haaroittuneissa retiiseissä, joiden muoto muistuttaa ihmistä.

Kulttuurikamit voidaan vuorostaan jakaa kolmeen ryhmään: yhteisön kameihin, joita tietyt ihmisryhmät palvovat, toiminnallisiin kameihin, jotka liittyvät esimerkiksi tiettyyn ammattiin, ja ”ihmiskameihin” eli lähinnä historiallisiin henkilöihin, joita pidetään kameina. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat muun muassa sukujen ja klaanien kamit, asumusten kamit (yashikigami) ja dōsojin-kamit, jotka suojelevat kylien rajaseutuja tunkeutujilta. Toimintoihin liittyvät kamit voivat taas suojella esimerkiksi syntymää (ubugami), kuolemaa, kumppanin löytämistä, sairautta, maataloutta, kalastusta, kauppaa, purjehdusta, sotaa (gunshin) tai tiedettä. Myös pienet kodeissa asuvat kamit, jotka suojelevat tulisijaa, kaivoa, käymälää ja niin edelleen, voidaan luokitella toiminnallisiin kameihin. Viimeinen, henkilökamien ryhmä pitää sisällään sekä eläviä että kuolleita henkilöitä. Elävinä kameina on saatettu pitää uskonnollisia toimintoja suorittavia henkilöitä (esimerkiksi pyhäköiden mikot), kuuluisia ja arvostettuja henkilöitä ja keisaria. Kami voi myös asettua ihmiseen uskonnollisen juhlan aikana, jolloin kyseistä ihmistä pidetään kamina. Kuolleiden henkilöiden kamit voivat olla esimerkiksi esi-isiä tai kostonhimoisia henkiä, jotka ovat kuolleet tyytymättöminä.

Tällaiset luokittelut eivät ole kuitenkaan yksiselitteisiä, ja eri kamit voivat ottaa erilaisia rooleja. Muun muassa luonto- ja henkilökamien luokat saattavat usein kohdata toisensa. Esimerkkinä tästä Sugawara no Michizanen ja Taira no Masakadon henkien uskottiin ottaneen ukkosen kamin muodon ja iskeneen sitten vihollisiaan vastaan.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kami Wikimedia Commonsissa