Altruismi

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 14. tammikuuta 2010 kello 18.20 käyttäjän Mpadowadierf (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Almujen antaminen köyhille on perinteinen esimerkki altruismista. Jacques-Louis Davidin maalaus.

Altruismi (ransk. altruisme[1], lat. alter "toinen"[2]) tarkoittaa epäitsekästä toimintaa muiden auttamiseksi. Altruismin vastakohta on egoismi.

Termin esitti ranskalainen filosofi Auguste Comte vuonna 1851, jolloin hän määritteli altruismin uhrautumiseksi muiden eduksi.[1]

Altruismia voidaan tutkia niin filosofisista, uskonnollisista, psykologisista kuin biologisistakin näkökulmista.

Filosofia

Etiikassa altruismi on oppi, jonka mukaan teon moraalisuus määritellään sen mukaan, tuottaako se hyvää muille. Altruismi on egoismin vastakohta. Altruismi ei sinänsä määrittele sitä, millainen teko tuottaa toisille hyvää. Hyvällä voidaan tarkoittaa mielihyvän lisäämistä ja kivun vähentämistä, kuten useimmat altruistit sen määrittelevät. Toisaalta hyvä teko voidaan määritellä sellaiseksi, joka tuottaa myös muille onnellisuutta.[2] Altruismi on seurausetiikan haara, sillä siinä arvioidaan tekojen seurauksia motiivien sijaan.[3]

Modernit moraalifilosofit ovat yleensä sitä mieltä, että altruismi on tärkeää etiikalle, vaikkakaan kaikki eivät ole samaa mieltä siitä, mitä altruismi on, kuinka selittää se tai millaista sen pitäisi olla. Altruismi siirtyi moraaliteoriaan, kun kristityt filosofit lisäsivät teologiset hyveet uskosta, toivosta ja rakkaudesta kreikkalaisten kardinaalihyveisiin. Rakkauden, joka oli suurin teologisista hyveistä, ajateltiin olevan sisäinen hengellinen suuntautuminen toisia kohtaan. Rakkautta kuvattiin universaalina, ehdottomana ja epäitsekkäänä. Skottilainen filosofi Francis Hutcheson vei ajatuksen vielä pidemmälle. Hän katsoi ajatuksen koskevan pelkkien ihmisten sijaan toimia kaikkia tuntevia olentoja kohtaan. Hutchesonin mielestä jokainen oli kykenevä rakkauteen ja että yksikään kardinaalihyveistä, rohkeus, viisaus, kohtuullisuus ja oikeamielisyys, ei ollut hyve, ellei sitä motivoinut rakkaus.[4]

Altruismin kriitikot ovat kysyneet, että jos moraaliagentilla ei ole moraalista velvoitetta huolehtia omasta onnellisuudestaan, miksi kenelläkään muulla olisi huolehtia siitä tämän puolesta.[2]

Altruismin voidaan esittää olevan myös näennäistä. Tällöin "altruisti" saa valtaa autettavaa kohtaan ja voi puolustaa tekojaan vetoamalla niiden moraaliseen ulottuvuuteen: eiväthän altruistiset teot voi olla väärin. American Nihilist Underground Societyn (ANUS) mukaan nykypäivän altruismi onkin vain sairaus ja egoismia valepuvussa.[5]

Altruismin psykologiaa

Psykologisen egoismin mukaan ihminen käyttäytyy aina itsekkäästi, huolimatta siitä, miltä teot saattavat näyttää. Henkilö voi omistaa koko elämänsä näennäisesti muiden auttamiselle, mutta perimmäinen syy tällekin olisi itsekäs. Henkilö voi esimerkiksi saada altruistisista teoistaan mielihyvää, mikä toimisi perimmäisenä egoistisena motiivina hänen teoilleen.[6] Tutkimukset ovatkin osoittaneet, että altruistiset teot aktivoivat ihmisen aivoissa samoja alueita kuin ruoka ja seksi.[7] Altruististen tekojen aiheuttama mielihyvä toimijalle voi siten selittää ainakin osan altruismista.[8]

Altruismi ja ideologiat

Altruismi voidaan liittää ideologiaan, jonka mukaan ryhmän etu tulee ennen yksilöä, kun vastaavasti egoismi liitetään individualismiin. Esimerkiksi kommunismin on katsottu olevan altruistinen ideologia ja kapitalismin vastaavasti egoistinen. Ayn Randin objektivismia edistävän The Atlas Societyn mukaan kommunismin epäonnistuminen johtuu juuri siitä, että altruismi olisi ihmisluonnon vastaista, eikä siten voi toimia yhteiskuntajärjestelmänä. Järjestön mukaan altruistiset yhteiskunnat johtavat vain ihmisten oikeuksien rajoittamiseen yhteiskunnan yleisen hyvän kustannuksella.[9]

Uskonnolliset näkökannat

Kristinuskon mukaan Jeesus ristiinnaulittiin, jotta ihmiset voisivat pelastua.

Altruismi esiintyy keskeisenä teemana monessa eri uskonnossa. Kristinuskossa altruismi alkaa Jumalan rakkaudesta ihmisiä kohtaan ja kiteytyy lähimmäisenrakkauteen[10] sekä Jeesuksen altruistiseen ristinkuolemaan ihmiskunnan syntien puolesta.[5] Buddhalaisuudessa esiintyy myös universaali altruistisuus. Kristinuskoon verrattuna buddhalaisuus keskittyy enemmän kaikkeen olevaan verrattuna kristinuskon ihmiskeskeiseen rakkauteen. Mahayana-buddhalaisuudessa tavoite on jopa viivyttää omaa pelastustaan toisten takia.[10] Islamissa altruismi on moraalinen teko,[11] jokaisen muslimin velvollisuus ja ehto todelliselle uskolle Jumalaan.[12] Altruismi ilmenee islamissa etenkin almuina, joita muslimit pitävät Jumalan säätämänä velvollisuutena. Almuja annetaan huonommassa asemassa olevalle yhteiskunnan parhaaksi.[13]

Suomen Lähetysseuran apulaisjohtaja Tapio Leskisen mukaan kaikkiin uskontoihin sisältyy altruismia ja auttamisen halu, vaikka kristinusko omiikin niitä usein vain itselleen.[14] Altruismi otetaan usein esille ateismin kritiikissä, jolloin moraali sidotaan mahdolliseksi vai uskonnoille. Altruismin on kuitenkin todettu kuuluvan jokaiseen ihmisyhteisöön uskonnosta riippumatta.[15] Kristinuskon pelatusoppia pidetään myös altruistisena, koska sen mukaan ihminen voi pelastua vain armosta, eikä omien tekojensa perusteella. Kristinuskon pelastuskäsitys ei kuitenkaan ole ainoa laatuaan, ja armo-oppi esiintyy monissa muissakin uskonnoissa.[16]

Altruismi biologiassa

Evoluutiobiologiassa altruismi määritellään toista auttavaksi toiminnaksi, joka aiheuttaa toimijalle itselleen jonkinlaista haittaa. Tätä altruismia tapahtuu yleensä, joskaan ei aina, saman lajin yksilöiden välillä. Esimerkki altruistisesta toiminnasta on mehiläinen, joka pistää tunkeilijaa antaen oman henkensä yhdyskuntansa puolesta.[17]

Darwinismin näkökulmasta altruismi saattaa näyttää oudolta, sillä eläinten odottaisi ajavan omaa etua kasvattaen näin omia mahdollisuuksiaan lisääntymiseen. Altruististen yksilöiden pitäisi joutua epäedulliseen asemaan verrattuna itsekkäisiin yksilöihin.[18]

Ajatuksen ryhmävalinnasta, jossa yksilö edistää altruistisella toiminnallaan ryhmän etua, esitti ensimmäisenä itse Charles Darwin. Kirjassaan The Descent of Man, and Selection in Relation to Sex Darwin esitti altruismin olevan hyödyllistä ryhmälle tiedostaen kuitenkin samalla, että se ei ole kestävää yksilölle itselleen.[18] W. D. Hamilton näytti vuonna 1963, kuinka sukulaisvalinta, jossa perheenjäsenet kohtelevat toisiaan altruistisesti, voi kehittyä. Robert Trivers osoitti taas vuonna 1971, miten vastavuoroiset altruistiset suhteet voivat kehittyä yksilöiden, joilla ei ole sukulaisuussuhdetta, välillä jopa lajirajoista välittämättä. Altruismille on esitetty myös muita perusteita, kuten oman aseman ja maineensa parantamista ryhmän sisällä. Altruismi onkin seurausta useista eri mekanismeista.[17]

Ryhmävalinta

Pääartikkeli: Ryhmävalinta

Ryhmävalinnan perusteena on se, että ne populaatiot, joiden yksilöillä on ryhmää hyödyttäviä alleeleja, menestyvät ympäristössään muita populaatioita paremmin.[19] Altruistiset ryhmät voittaisivat itsekkäät ryhmät, jolloin altruistinen käytös voisi kehittyä. Ryhmävalinnan suurin ongelma on se, että yksikin itsekäs vapaamatkustaja altruistisessa ryhmässä saa valintaedun muihin ryhmän jäseniin nähden, ja itsekkäät yksilöt valtaavatkin ryhmän vääjäämättä. 1960-luvulla etenkin George C. Williams ja John Maynard Smith osoittivat, että ryhmävalinta on heikko evolutiivinen voima, eikä siten voinut aiheuttaa altruismin esiintymistä. Tätä päätelmää tukivat myös useat matemaattiset mallit.[18]

Sukulaisvalinta

Pääartikkeli: Sukulaisvalinta

Tyypillisin altruismin muoto esiintyy eläinvanhemman, erityisesti emon, auttaessa lastaan.[20]

Perimmäinen selitys tälle ilmiölle on, että yksilö auttaessaan sukulaistaan lisää omien geeniensä kopioiden määrää. Hamiltonin sääntö määrää ehdon sille, milloin yksilö toimii altruistisesti sukulaistaan kohtaan (=kantaa kustannuksen) jotta sukulainen saa tietyn hyödyn:

Kustannus (C) < Sukulaisuussuhde (r) · Hyöty (B)

Vanhemmat, jälkeläiset ja sisarukset saavat sukulaisuussuhteen kertoimeksi 0,5, sisarpuolet, isovanhemmat ja vastaavat puolestaan 0,25 ja serkut 0,125. Poikkeuksen muodostavat muun muassa muurahaiset ja mehiläiset joilla koiraat syntyvät neitseellisesti — sukulaisuussuhde on tällöin naarassisarusten välillä 0,75. Korkea sukulaisuussuhde selittää muurahaisten ja mehiläisten steriilin työläiskastin synnyn. Identtisten kaksosten välinen sukulaisuus on 1.[21]

Kustannus ja hyöty mitataan kelpoisuuden laskuna tai nousuna. Hamiltonin sääntö monimutkaistuu vielä, kun otetaan huomioon eri yksilöiden todennäköisyys pysyä hengissä ja levittää geenejään. Esimerkiksi lapsenlapsen ja isovanhemman sukulaisuussuhde on 0,25, mutta isovanhemmalla saattaa olla parempi syy auttaa lastenlapsiaan, koska hän on itse voinut ohittaa lisääntymisiän tai olla herkempi kuolemaan.[22]

Sukulaisvalintaan liittyy myös epävarmuus. Yksilö ei voi olla aina varma sukulaisuussuhteestaan toisiin yksilöihin. Sisarukset voivat todellisuudessa ollakin sisaruspuolia ja toisinpäin. Yksilö ei myöskään voi olla yhtä varma identtisen kaksosensa todellisesta sukulaisuussuhteesta itsensä, mikä on yksi syy sille, miksi yksilöt eivät pidä identtisiä kaksosia täysin samanarvoisina kuin itseään. Sukulaisuussuhteita pitääkin aina arvioida ottaen huomioon se, miten varma yksilö voi olla siitä, mitä sukua sukulaiset hänelle oikeasti ovat.[23]

Vastavuoroinen altruismi

Mehiläisen ja kukan suhde hyödyttää molempia, ja se voidaankin jossain määrin laskea vastavuoroiseksi altruismiksi.
Pääartikkeli: Vastavuoroinen altruismi

Vastavuoroinen altruismi on altruismia, jonka motiivina on saada vastavuoroisesti altruismia toiselta yksilöltä auttamalla ensin tätä.[24] Vastavuoroisen altruismin esitti terminä Robert Trivers artikkelissaan Evolution of Reciprocal Altruism vuonna 1971. Trivers ei määritellyt ryhmän yhteiseen hyötyyn johtavaa toimintaa, kuten yhteisiä saalistusretkiä, vastavuoroiseksi altruismiksi. Hän asetti vastavuoroiselle altruismille ainakin kolme ehtoa: toiminnan pitää auttaa saajaa, mutta aiheuttaa jonkinlaisia kustannuksia antajalle; vastapalveluksen täytyy toteutua vasta viiveellä ja sen toteutumisessa pitää olla epävarmuutta. Vastavuoroinen altruismi vaatii yksilöltä täten muun muassa muistia, pysyviä suhteita ja vakautta.[25]

Katso myös

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ a b Altruism - What Is It? altruists.org. Viitattu 25.7.2009. (englanniksi)
  2. ↑ a b c altruism (ethics) Encyclopædia Britannica. Viitattu 25.7.2009. (englanniksi)
  3. ↑ Ethics (2. C. Consequentialist Theories) University of Tennessee. Viitattu 25.7.2009. (englanniksi)
  4. ↑ Altruism Encyclopedia of Philosophy. Bookrags. Viitattu 30.12.2009. (englanniksi)
  5. ↑ a b Birch, Alex: Altruismi American Nihilist Underground Society. Viitattu 23.12.2009.
  6. ↑ Philosophy: Altruism Orientalia Journal of Eastern Philosophy and Culture. Viitattu 30.12.2009. (englanniksi)
  7. ↑ Vedantam, Shankar: If It Feels Good to Be Good, It Might Be Only Natural The Washington Post. 28.5.2007. Viitattu 30.12.2009. (englanniksi)
  8. ↑ Brain Effects of Altruism Brain Health and Puzzles. 28.5.2007. Viitattu 3.1.2009. (englanniksi)
  9. ↑ Gordon, Brian: Egoism and Capitalism vs. Altruism and Communism The Atlas Society. Viitattu 30.12.2009. (englanniksi)
  10. ↑ a b Christian and buddhist altruism cat.inist.fr. Viitattu 23.12.2009. (englanniksi)
  11. ↑ Islamin laki shiaislam.info. Viitattu 23.12.2009.
  12. ↑ Adam, Ben: Altruism IslamReligion.com. 13.11.2006. Viitattu 23.12.2009. (englanniksi)
  13. ↑ Almut (Zakat) islamopas.com. Viitattu 23.12.2009.
  14. ↑ Uskonto – Kehityksen jarru vai katalysaattori? 29.8.2008. Suomen lähetysseura. Viitattu 23.12.2009.
  15. ↑ Niemelä, Jussi K. & Hietaniemi, Tapani: Uusateismin "uskontunnustus" helmikuussa 2009. Tampereen vapaa-ajattelijat ry. Viitattu 23.12.2009.
  16. ↑ Vainio, Janne: Kristinuskon ainutlaatuisuus?. Vapaa Ajattelija, 2/2005. Vapaa-ajattelijain liitto. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.13.2009.
  17. ↑ a b Evolution of Altruism altruists.org. Viitattu 24.7.2009. (englanniksi)
  18. ↑ a b c Biological Altruism 3.6.2003. Stanford University. Viitattu 25.7.2009. (englanniksi)
  19. ↑ The Selfish Gene s. 7–9
  20. ↑ The Selfish Gene s. 6
  21. ↑ The Selfish Gene s. 68–93
  22. ↑ The Selfish Gene s. 95
  23. ↑ The Selfish Gene s. 98–99, 105–106
  24. ↑ The Selfish Gene s. 166
  25. ↑ Rautio, Pertti: Sosiaalisen ja biologisen suhde moraalisessa käyttäytymisessä (PDF) (3 Vastavuoroinen altruismi, uusi sosiobiologia) uku.fi. 2003. Viitattu 24.7.2009.

Kirjallisuutta

  • Dawkins, Richard: Geenin itsekkyys. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Art House 1993. (Alkuteos: The Selfish Gene, 1989. Suomennettu 2. laajennetusta laitoksesta.) ISBN 951-884-107-1
  • Kanniainen, Vesa & Sintonen, Matti (toim.): Etiikka & talous. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-25209-3.
  • Ridley, Matt: Jalouden alkuperä: epäitsekkyyden ja yhteistyön biologiaa. Helsinki: Art House 1999. ISBN 951-884-233-7 (nid.)
  • Wilson, D. S.: Darwins Cathedral: Evolution, Religion, and the Nature of Society. The University of Chicago Press, Chicago and London 2003.
  • Wilson, Edward O.: Sociobiology: The New Synthesis – Twenty-Fifth Anniversary Edition. The Belknap Press of Harvard University Press, Cambridge 2000.

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Altruismi&oldid=7875452”