Titaanidioksidi

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Titaanioksidi)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Titaanidioksidi
Titanium(IV) oxide.jpg
Tunnisteet
CAS-numero 13463-67-7
Ominaisuudet
Molekyylikaava TiO2
Moolimassa 79,9
Ulkomuoto Valkoinen jauhe
Sulamispiste 1 855 °C
Kiehumispiste 2 500–3 000 °C
Tiheys 3,9–4,3 g/cm³
Liukoisuus veteen Ei liukene veteen
Titaanidioksidin valmistuksessa syntyy sivutuotteena ferrisulfaattia. Sitä ja sen prosessoitua muotoa ferrisulfaattia voidaan käyttää jätevedenpuhdistuksessa, mutta tuotteen markkinat ovat liian pienet suhteessa valmistusmääriin. Niinpä tuotetta on jäänyt yli ja esimerkiksi Porin titaanidioksiditehtaalla Suomessa sitä on kerätty kuvan tapaisiin kasoihin tehtaan pihalle. Kasoja on yritetty maisemoida jäteveden ylijäämälietteellä.

Titaanidioksidi eli titaanivalkoinen (titaani(IV)oksidi, TiO2) on ominaisuuksiltaan erinomainen, hyvin kestävä ja monipuolinen yhdiste.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Titaanidioksidi (TiO2) on hyvin inertti, myrkytön valkoinen yhdiste, jonka moolimassa on 79,90 g/mol. Titaanidioksidin sulamispiste 1 855 °C, kiehumispiste 2 500–3 000 °C, tiheys 3,9–4,3 g/cm³ ja CAS-numero 13463-67-7. Ei liukene happoihin tai emäksiin. TiO2 esiintyy kolmessa eri kidemuodossa: tetragonisina rutiilina ja anataasina sekä harvinaisena rombisena brookiittina.

Titaanidioksidin taitekerroin on erittäin korkea (rutiili 2,7; anataasi 2,55; vertailuna timantti 2,42)[1], minkä takia sitä käytetään pigmenttinä maaleissa, papereissa ja muoveissa lisäämään niiden peittokykyä. Titaanidioksidin kidekoko on oltava noin 220 nanometriä eli puolet näkyvän valon aallonpituudesta, jotta se olisi mahdollisimman puhtaan valkoinen pigmentti. Jos kidekoko on hieman pienempi, niin valkoisen pigmentin sävy on sininen ja jos suurempi niin keltainen. Lisäksi titaanidioksin on oltava hyvin puhdasta, sillä kiteessä jo muutama miljoonasosa (ppm), esimerkiksi kromia, värjää pigmentin keltaiseksi. Titaanidioksidipigmentit ovat parempien ominaisuuksiensa vuoksi syrjäyttäneet lyijypohjaiset pigmentit ja TiO2 onkin ominaisuuksiensa takia tuotetuin epäorgaaninen väriaine. Esimerkiksi maalien painosta on usein yli 20 % titaanipigmenttiä.[2]

Termodynaamisesti rutiili on vakain kidemuoto: jos anataasia lämmitetään yli 700 °C lämpötilaan, sen kiderakenne muuttuu pysyvästi rutiiliksi.[3] Rutiili on titaanidioksidin kidemuodoista tihein ja kovin. Sen tiheys on 4,21 g/cm3 ja kovuus Mohsin asteikolla 6,5 – 7,0 kun anataasin tiheys on 4,06 g/cm3 ja kovuus 5,5.[4]

Kun titaanidioksidin kidekoko on selvästi alle 100 nanometriä, puhutaan mikrokiteisestä titaanidioksidista[5] tai nanotitaanidioksidista. Mikrokiteinen titaanidioksidi ei ole enää valkoista pigmenttiä vaan se on transparenttia ja hyvin fotoaktiivista, sillä titaanidioksidi on puolijohde[6].

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2015 titaanidioksidin maailmanmarkkinat jakautuivat 56 % maaleihin ja muihin pinnoitteisiin, 25 % muoveihin, 10 % paperiin ja selluun, 6 % kosmetiikkaan ja 3 % muuhun käyttöön. Muita käyttökohteita ovat muun muassa väripigmentit, kuidut, kumi, keramiikka, ruokatarvikkeet ja lääkeaineet.

Mikrokiteistä titaanidioksidia käytetään esimerkiksi katalysaattoreissa voima- ja teollisuuslaitoksilla, UV-suojana aurinkovoiteissa sekä elektrokeraamisissa tuotteissa.[7]

TiO2-tuotanto vuosittain.[8]
Sulfaattiprosessi Kloridiprosessi Yhteensä
Vuosi kt/a Prosenttiosuus
tuotannosta
kt/a Prosenttiosuus
tuotannosta
kt/a
1965 1254 90,3 135 9,7 1389
1970 1499 77,4 437 22,6 1936
1977 1873 72,3 716 27,7 2589
1988 1781 60,2 1178 39,8 2959
1995 1481 46,0 1739 54,0 3220
2000 (arvio) 1540 40,0 2310 60,0 3850

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puhtaan titaanioksidin valmistusreaktio keksittiin 1908 ja sen teollinen valmistus alkoi Norjassa vuonna 1916.[9]

Titaanidioksidipigmenttejä tuotetaan kahdella eri prosessilla: sulfaattiprosessilla ja kloridiprosessilla. Kloridiprosessia käytetään kun raaka-aineena on rutiilimineraali ja sulfaattiprosessia kun raaka-aine on esimerkiksi ilmeniitti. Molemmissa prosesseissa puhdasta titaanidioksidia vielä muokataan sen käyttötarkoituksen mukaan. Titaanipigmenttilaatuja eri tarkoituksiin onkin yli 400.[10]

Sulfaattiprosessissa raakamateriaali hajotetaan rikkihapon avulla 150–220 °C lämpötilassa. Prosessissa syntyvä titaanidioksidihydraatti saostetaan ja sen epäpuhtaudet poistetaan jatkoprosesseissa. Esimerkiksi Porin titaanidioksiditehtaalla Suomessa on jalostettu slagia ja ilmeniittiä, jolloin on käytetty sulfaattiprosessia.[11]

Tässä prosessissa ei raaka-aineelta vaadita korkeaa titaanidioksidipitoisuutta, mutta sen jätteet ovat ympäristömyrkkyjä, ellei niitä neutraloida. Itse asiassa tässä prosessissa raaka-aineet, joissa on korkea titaanidioksidipitoisuus, eivät ole reaktiokykyisiä. Yleensä sulfaattiprosessia käyttävien titaanipigmenttitehtaiden käyttämän ilmeniittiraaka-aineen titaanidioksidipitoisuus on 45–60 %.[12]

Kloridiprosessissa raakamateriaalit reagoivat kloorin kanssa 700–1200 °C lämpötilassa, ja syntyy titaanitetrakloridia kun hiiltä on läsnä. Se tislataan muista klooriyhdisteistä ja sitten sitä poltetaan 900–1400 °C lämpötilassa, jolloin muodostuu puhdasta TiO2:ta.

Kloridimenetelmä on uudempi kuin sulfaattimenetelmä ja se saastuttaa vähemmän, mutta se vaatii raaka-aineekseen paljon titaanidioksidia sisältävän malmin (yli 70 %). Jotkut tehtaat ovat kuitenkin onnistuneet tuottamaan kloridiprosessin kautta titaanidioksidia myös muuttuneesta ilmeniitistä, jonka titaanidioksidipitoisuus on noin 60 %. Joka tapauksessa tätä tuotantotapaa käyttävien tehtaiden pääraaka-aine ei ole ilmeniitti.[13]

Ilmeniittiä ja muita matalan TiO2-pitoisuuden raaka-aineita voidaan muokata niin, että niitä voidaan käyttää hyväksi kloridiprosessissa. Tämä voidaan tehdä siksikin, että puhtaampi raaka-aine vähentää sulfaattiprosessissa syntyvien jätteiden määrää.[14]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Force, E. 1991. Geology of titanium-mineral deposits. Geological Society of America. 259, 112 s.
  • Güther, V., Sibum, H., Roidl, O., Habashi, F., & Wolf, H. 2005. Titanium, Titanium Alloys, and Titanium Compounds. Teoksessa: Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry. Wiley InterScience. 29 s.
  • Griebler, W. D., Kischkewitz, J., Liedekerke, M., Westerhaus, A., & Woditsch, P. 2006. Pigments, Inorganic. Teoksessa: Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry. Wiley InterScience. 77 s.
  • Murphy, P. & Frick, L. 2006. Titanium. Teoksessa: Industrial minerals & rocks: commodities, markets, and uses. Kogel, J. (Toim.) SME., 987-1003.
  • Seppälä, E. 1999. Lujalla maalla. Kemira Oy 1945–1980. Kemira. ISBN 951-97173-4-X. 362 s.
  • Bruce M. Anderson (ed.), Kemira Pigments, Quality Titanium Dioxide, Kemira Pigments, 1999, 77 s.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Brady, G.S.: Materials Handbook 2nd ed., s. 245,730. McGraw-Hill Book Company, 1951.
  2. Force 1991, Griebler et al. 2006
  3. Murphy & Frick 2006
  4. Griebler et al. 2006
  5. Karvinen, S.: Method for the preparation of titanium dioxide. Eur.Pat. 444798 B1, 1991.
  6. Karvinen, Saila and Lamminmäki, Ralf-Johan: Preparation and characterization of mesoporous visible-light-active anatase. Solid State Science 1159-1166, 2003. Elsevier.
  7. Griebler et al. 2006
  8. Griebler et al. 2006
  9. Güther et al. 2005
  10. Griebler et al. 2006
  11. Seppälä 1999
  12. Force 1991
  13. Force 1991
  14. Force 1991

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]