Tiina Jylhä

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tiina Jylhä-Valkonen (s. 26. lokakuuta 1962 Parkano) on suomalainen kauneusalan yrittäjä, joka toimii myös personal trainerina ja ravintoterapeuttina. Jylhä tunnetaan parhaiten nimeään kantavasta kauneusklinikasta, jota hän pitää Tallinnassa yhdessä aviomiehensä kanssa. Yrityksellä on toimintaa myös Suomessa.[1]

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiina Jylhä nousi julkisuuteen 1990-luvulla, kun hän perusti Suomen ensimmäisen seuralaispalvelun Escort Servicen ja työskenteli pornolehti Hustlerin pr-päällikkönä. Hän itse myös esiintyi lehdessä. Jylhä siirtyi kauneusalalle lopetettuaan Escort Servicen vuonna 1997, ensin konsulttina ja pian myös yrittäjänä. Hän perusti ensin Christina's Clinic -nimisen kauneusklinikkayrityksen ja sitten Kauneusklinikka The Lookin 1990-luvun lopulla.[2]

Jylhän kauneusklinikan arkea seurattiin vuonna 2011 Liv-kanavalla esitetyssä dokumentaarisessa sarjassa. Vuonna 2014 Jylhä esiintyi Viidakon tähtösissä [3][4] ja vuonna 2017 hänen elämäänsä seurattiin reality-sarjassa Keinolla millä hyvänsä.[5]

Jylhä-Valkonen voitti lokakuussa 2015 kehonrakennuksen maailmanmestaruuden Wabba World -liiton järjestämän MM-kilpailun yli 165-senttisten naisten Ms. Shape -sarjassa.[6]

Jylhästä on ilmestynyt vuonna 2006 Gummeruksen kustantama 203-sivuinen elämäkertakirja Polte veressä, suru sydämessä. ISBN-13: 9789512071630, ISBN-10: 9512071630.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2010 Jylhä meni naimisiin kuntosaliyrittäjänä toimivan Risto Tapani ”Tape” Valkosen kanssa. He asuvat Tallinnassa. Jylhä on ollut aiemmin naimisissa kaksi kertaa: ensimmäinen avioliitto solmittiin vuonna 1987 ja toinen vuonna 2002, jolloin hän oli puoli vuotta avioliitossa Juhani Palmun kanssa. Jylhällä on yksi aikuinen tytär ensimmäisestä avioliitostaan.[7][8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]