The Smashing Pumpkins

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

The Smashing Pumpkins

The Smashing Pumpkins konsertissa 24. toukokuuta 2007 Luxemburgissa. Vasemmalta oikealle: Ginger Reyes, Billy Corgan, Jimmy Chamberlin (takana), Jeff Schroeder
The Smashing Pumpkins konsertissa 24. toukokuuta 2007 Luxemburgissa. Vasemmalta oikealle: Ginger Reyes, Billy Corgan, Jimmy Chamberlin (takana), Jeff Schroeder
Tiedot
Toiminnassa 1988–2000, 2006–
Tyylilaji alternative rock
Kotipaikka Chicago, Yhdysvallat
Laulukieli englanti
Jäsenet

Billy Corgan,  kitara, laulu
Jeff Schroeder,  kitara

Entiset jäsenet

D’arcy Wretzky,  basso (1988–1999)
James Iha,  kitara (1988–2000)
Jimmy Chamberlin,  rummut (1988–1996, 1999–2000, 2006–2009)
Melissa Auf Der Maur,  basso (1999–2000)
Ginger Reyes,  basso (2007–2010)
Mike Byrne,  rummut (2009–2014)
Nicole Fiorentino,  basso (2010–2014)

Levy-yhtiö

Caroline, Constantinople, Hut, Martha's Music, Rocket Science, Virgin BMG, Reprice Records

[SmashingPumpkins.com Kotisivut]

The Smashing Pumpkins (alun perin ilman The-liitettä) oli 1990-luvun kaupallisesti ja taiteellisesti menestyneimpiä amerikkalaisia alternative rock -yhtyeitä[1]. Se perustettiin Chicagossa 1988. Yhtyeen vaikuttajina ovat muun muassa New Order, The Cure ja Pixies.

Yhtye nousi suureen suosioon albumien Siamese Dream (1993) ja Mellon Collie and the Infinite Sadness (1995) myötä, jolloin se saavutti suurimman kaupallisen menestyksensä[2]. Vuosien varrella yhtyeessä esiintyi suuria ongelmia, kuten huumeriippuvuutta, jonka takia kiertuemuusikkona toiminut (kosketinsoittimet) Jonathan Melvoin menehtyi New Yorkissa vuonna 1996. Toukokuussa 2000 yhtye ilmoitti hajoavansa ja viimeisen konserttinsa se soitti joulukuun toisena päivänä Chicagossa. Vuosina 2001–2003 Smashing Pumpkinsin johtohahmo Billy Corgan oli Zwan-yhtyeen keulahahmo ja perustajajäsen, mutta yhtye kuitenkin hajosi parin vuoden jälkeen, jonka jälkeen Corgan kehitteli soolouraansa.

Kesäkuussa 2005 Billy Corgan ilmoitti aikeensa koota yhtyeen uudestaan ja tehdä comebackin. Smashing Pumpkins julkaisi uuden albuminsa Zeitgeist 7. heinäkuuta 2007 ja yhtye on sen jälkeen julkaissut kaksi albumia ja tehnyt lukuisia keikkoja.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Billy Corgan.

Alkuajat (1988–1991)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Billy Corgan muutti pois kotikaupungistaan Chicagosta Floridaan pystyäkseen työskentelemään oman goottiyhtyeensä kanssa. Corganin yhtye Marked oli kuitenkin hyvin lyhytikäinen ja sen hajoamisen jälkeen Corgan palasi kotikaupunkiinsa. Työskennellessään paikallisessa levykaupassa hän tapasi kitaristi James Ihan ja he alkoivat tutustuttuaan tehdä kappaleita yhdessä. Vähän tämän jälkeen yhtyeeseen saatiin basistiksi D'arcy Wretzky. Myöhemmin yhtye teki ensimmäiset esiintymisensä rumpukoneen kanssa, kunnes yhtyeeseen löydettiin rumpaliksi aiemmin lähinnä jazz-yhtyeissä soittanut Jimmy Chamberlin. Yhtye alkoi tehdä lauluja ja esiintyä vuoden 1989 aikana. Yhtye julkaisi vuonna 1990 ensimmäisen singlensä, kappale oli "I Am One" ja julkaisina toimi Limited Potential. Yhtye julkaisi toisen singlen "Tristessa" Sub Pop -levymerkillä ja sai tämän jälkeen levytyssopimuksen Caroline Recordsilta. Debyyttialbumin Gish tuotti Butch Vig ja se julkaistiin vuonna 1991. Yhtyeen julkaiseman Lull-EP:n jälkeen yhtye meni Virgin Recordsille. Smashing Pumpkins oli muun muassa Red Hot Chili Peppersin ja Guns n' Rosesin lämmittelijänä. Suosion myötä Chamberlin aloitti päihdekokeilunsa ja Corgan kärsi syvästä masennuksesta[3], joka vaikutti yhtyeen toisen pitkäsoiton teksteihin.

Maine (1992–1998)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Grunge-musiikin tullessa suosituksi myös Smashing Pumpkinsin suosio kasvoi. Smashing Pumpkins itse asiassa luettiin grunge-yhtyeeksi, mitä yhtye itse ei ymmärtänyt, vaikka heidän tummanpuhuvassa musiikissaan olikin yhtymäkohtia grungeen. Yhtyeellä oli paljon paineita sen lähtiessä äänittämään seuraavaa albumia. Corganin ja muiden yhtyeen jäsenten piti työskennellä paljon ja nopeasti. Yhtye sai albumin valmiiksi muutamassa kuukaudessa. Albumi Siamese Dream julkaistiin vuoden 1993 aikana ja se sai hyvän vastaanoton. Kappaleet "Today" ja "Disarm" nousivat hiteiksi ja yhtye sai nyt huomiota myös kansainvälisesti.

Vuonna 1994 yhtye julkaisi harvinaisuuskokoelman Pisces Iscariot, joka sijoittui albumilistalle Yhdysvalloissa jopa paremmin kuin toinen pitkäsoitto. Yhtye esiintyi samana vuonna pääesiintyjänä Lollapaloozassa ja 1995 Reading Festivalilla. Tämän jälkeen yhtye keskeytti esiintymisensä, jotta he voisivat tehdä seuraavaa albumiaan.

Lokakuun loppupuolella vuonna 1995 Smashing Pumpkins julkaisi kolmannen studioalbuminsa Mellon Collie and the Infinite Sadness, joka oli tupla-albumi. Albumi myi paremmin kuin mikään yhtyeen aikaisempi julkaisu. Yhtye meni albumilla kunniahimoisempaan suuntaan ja kappaleet "Bullet with Butterfly Wings", "1979" ja "Tonight, Tonight" nousivat hiteiksi. Yhtye sai seuraavana vuonna seitsemän Grammy-ehdokkuutta, josta voitti yhden (Bullet with Butterfly Wings: Paras Hard Rock-esitys). Yhtye päätti laajentaa maailmankiertuettaan pitemmäksi. Yhtye sai kuitenkin 11. kesäkuuta suuren kolauksen kun rumpali Jimmy Chamberlin ja keikoilla soittanut kosketinsoittaja Jonathan Melvoin olivat ottaneet heroiinin yliannostuksen. Melvoin todettiin kuolleeksi ja Chamberlin joutui vankilaan huumeiden hallussapidosta. Tästä huolimatta yhtye päätti jatkaa kiertuetta uudella kokoonpanolla, sillä Chamberlin erotettiin yhtyeestä tapahtuneen jälkeen.

Vuonna 1997 Smashing Pumpkins teki kappaleen "Eye" elokuvan Lost Highway soundtrackille. Kappaleella yhtye meni huomattavasti erilaiseen ilmaisutyyliin sillä se sisälsi paljon elektronisia vaikutteita. Vuoden 1998 albumi Adore sisälsi juuri näitä vaikutteita ja nyt myös hieman goottilaisia sävyjä. Albumin tunnetuin kappale on "Ava Adore". Hyvästä vastaanotosta huolimatta albumi ei yltänyt myyntiluvuiltaan lähellekään aikaisempien julkaisujen tasoa.

Loppuaika ja hajoaminen (1999–2000)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keväällä 1999 yhtye otti takaisin rumpali Chamberlinin ja lähti alkuperäiskokoonpanossa minikiertueelle joka kantoi nimeä Arising-tour. Yhtye soitti A12 konserttia pienissä saleissa. Syksyllä yhtye ilmoitti, että D'arcy Wretzky ei tulisi olemaan enää yhtyeessä, tilalle tuli Hole-basisti Melissa Auf Der Maur. Samalla yhtye kertoi, että heidän seuraava albumi Machina/The Machines of the God myöhästyy lähes puolella vuodella ja julkaistaan näin ollen helmikuussa 2000. Uusi albumi myi paremmin kuin Adore, mutta ei silti tuottanut toivottua tulosta. Toukokuun 23. päivä Corgan ilmoitti radiohaastattelussa yhtyeen hajoavan loppuvuodesta kiertueiden jälkeen, mutta sitä ennen julkaistaan vielä heidän viimeinen studioalbumi Machina II/The Friends & Enemies of Modern Music ilmaiseksi internetissä.

Koko alkuvuosi 2000 meni yhtyeeltä kierrellen yhdysvaltojen konserttisaleja. Lopetusilmoituksen ja Machina II:n julkaisun jälkeen vuorossa oli jäähyväiskiertueen, The Sacred and Profane tour:in vieminen Aasiaan, Kanadaan, Eurooppaan sekä Etelä-Afrikkaan. Smashing Pumpkins esiintyi viimeisellä kiertueellaan myös Suomessa, keikkapaikkana toimi Helsingin Hartwall-areena 25. lokakuuta.

Marraskuun loppupuolella yhtye saapui takaisin kotimaahansa ja ryhtyi valmistautumaan kahteen viimeiseen konserttiinsa Chicagossa. Toiseksi viimeisenä konserttipaikkana toimi United Center jossa bändi esitti hyvin samankaltaisen kattauksen kuin aiemmin mm. Euroopassa (ja Suomessa) esiintyessään. Viimeinen keikka järjestettiin yhtyeen perinteitä kunnioittaen Club Metrossa, samassa pienessä konserttisalissa jossa bändi oli 13 vuotta aikaisemmin soittanut ensimmäisen keikkansa. Konserttiin saapuneille kuulijoille jaettiin ovilla pienimuotoinen lahja, nimittäin ensimmäisen konsertin aikaisemmin julkaisematon CD-painos. "The Last Show" kesti noin kolme ja puoli tuntia, eri kappaleita soitettiin peräti 39. Vierailevina artisteina esiintyivät The Frogs, Linda Strawberry, Matt Walker, Rick Nielsen sekä Billy Corganin isä Bill Corgan, Sr. Viimeisenä livevetona kuultiin Siamese Dream-albumin rämäpäinen Silverfuck-kappale jota yhtye venytti ja sovelsi siten, että kappaleen kestoksi tuli lopulta yli puoli tuntia.

Paluu (2005–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäkuussa 2005 Billy Corgan ilmaisi aikeensa koota yhtye uudelleen. Huhtikuussa 2006 yhtyeen kotisivulla Billy Corgan ilmoitti yhtyeen palaavan jälleen yhteen ja julkaisevan uuden albumin lähitulevaisuudessa. Marraskuussa 2006 kotisivuilla ilmoitettiin yhtyeen olevan studiossa levyttämässä uutta albumia, joka ilmestyisi pian. Uusi Zeitgeist-albumi julkaistiin 7. heinäkuuta 2007. Albumi myi Yhdysvalloissa kultaa. Uuteen kokoonpanoon kuuluvat Billy Corganin ja rumpali Jimmy Chamberlinin lisäksi Jeff Schroeder (kitara) sekä Ginger Reyes (basso). Alkuperäisjäseniä, James Ihaa sekä D'arcy Wretzkya oli kysytty mukaan osaksi kokoonpanoa, mutta he eivät olleet kiinnostuneita.

Smashing Pumpkins aloitti maailmankiertueensa Pariisista 22. toukokuuta 2007. Heinäkuun 7. päivä Smashing Pumpkins soitti Live Earth -tapahtumassa New Jerseyssä Yhdysvalloissa ilmastonmuutosta vastaan. Laajan Amerikan-kiertueen jälkeen Smashing Pumpkins suuntasi takaisin Eurooppaan ja soitti suurilla areenoilla. Suomeen yhtye saapui konsertoimaan Helsingin jäähallille 3. maaliskuuta 2008.[4] Suomen konsertti oli yhtyeen Euroopan-kiertueen päätöskonsertti. Tällä kiertueella yhtye keskittyi lähinnä soittamaan vanhaa materiaalia.

Loppuvuodesta 2008 Smashing Pumpkins ilmoitti julkaisevansa tupla-DVD:n If All Goes Wrong sekä tekevänsä 20-vuotisjuhlakiertueen.

Vuonna 2009 yhtyeen pitkäaikainen rumpali Jimmy Chamberlin päätti erota. Yhtyeen omien sivujen mukaan ero tapahtui sovinnossa, eikä riitaa syntynyt. Koesoiton myötä yhtye pestasi Chamberlinin tilalle 19-vuotiaan Mike Byrnen. Yhtye alkoi tehdä uutta albumia. Myöhemmin yhtye tiedotti julkaisevansa massiivisen 44 kappaleesta koostuvan Teargarden by Kaleidyscope -konseptialbumin. Alkuperäisen idean mukaan levyn kaikki kappaleet julkaistaisiin ilmaiseksi internetissä sekä neljän kappaleen EP-CD-leyinä, eli yhteensä 11 eri EP-CD:nä. Konseptialbumin ensimmäinen kappale A Song for a Son julkaistiin internetissä joulukuussa 2009. Maaliskuussa 2010 yhtyeessä vuodesta 2007 vaikuttanut Ginger Rhyes erosi bändistä raskaudesta johtuen. Uudeksi basistiksi valittiin Nicole Fiorentino. 25. toukokuuta julkaistiin Teargarden by Kaleidyscope -konseptialbumin ensimmäinen fyysinen EP, V1: Songs for a Sailor vinyyli+cd-paketti.Teargarden by Kaleidyscopen toista osaa jouduttiin odottamaan marraskuulle kun osa 2, V2: The Solstice Bare julkaistiin.

26. huhtikuuta 2011 Corgan ilmoitti että Smashing Pumpkins julkaisee seuraavaksi Oceania-nimisen täyspitkän albumin joka on "albumi albumissa", eli Teargarden by Kaleidyscope -konseptialbumin kolmas osa.

Smashing Pumpkins tiedotti päässeensä EMI levy-yhtiön kanssa yhteisymmärrykseen yhtyeen kuuden ensimmäisen albumin uudelleenjulkaisuista. Tarkoituksena on julkaista kaikki yhtyeen EMI-merkin alla tehdyt albumit uudelleen remasteroituina, bonus-sisällöillä. Marraskuussa 2011 EMI julkaisi yhtä aikaa sekä Gishin että Siamese Dreamin remasteroidut versiot useissa eri formaateissa.

Yleisesti kehuttu Oceania julkaistiin lopulta reilua vuotta myöhemmin tiedotuksestaan, 20. kesäkuuta 2012.

Remasteroitujen levyjen sarja sai jatkoa vuoden 2012 aikana kun Pisces Iscariot julkaistiin kesäkuussa ja Mellon Collie and the Infinite Sadness joulukuussa.

Smashing Pumpkins esiintyi kolmannen kerran Suomessa 4. elokuuta 2013 ja Circus-klubilla Helsingissä. Samalla viikolla julkaistiin Aeroplane Flies High remasteroituna pakettina.

Vuonna 2014 Billy Corgan erotti Fiorentinon sekä Byrnen yhtyeestä. Corgan ja Schroeder aloittivat uuden studioalbumin valmistelun ja pestasivat Tommy Leen rumpaliksi seuraavalle levylle. Lopputuloksena syntyi yhtyeen kymmenes studioalbumi, Monuments To An Elegy julkaistiin Suomessa 5. joulukuuta 2014. Aikaisemmin syksyllä ilmestyi Adore-albumin remasteroitu paketti joka sisälsi kuusi CD:tä sekä DVD:n.

Keväällä 2015 Corgan ja Marilyn Manson (muusikko) pitivät yhteisen lehdistötilaisuuden jossa muusikot ilmoittivat lähtevänsä kesällä yhteiselle kiertueelle halki yhdysvaltojen. The End Times Tour -nimeä kantava rundi käynnistyi 7.6.2015. Smashing Pumpkinsien alkuperäisrumpali, Jimmy Chamberlin liittyi yhtyeeseen kiertueen ajaksi.

22. joulukuuta 2015 uutisoitiin Billy Corganin saaneen esikoisensa kumppaninsa Chloe Mendelin kanssa.

Smashing Pumpkins suuntasi alkukeväällä 2016 In Plainsong: An Acoustic-Electro Evening-kiertuueelle yhdessä alkuperäisrumpalin Jimmy Chamberlinin kanssa. Kiertueen kolmannessa ja neljännessä konsertissa, Los Angelesin Theatre at Ace Hotel -konserttisalissa koettiin todellinen yllätys, sillä yhtyeen alkuperäinen perustajajäsen James Iha nousi 48-vuotis-syntymäpäivänään ensimmäistä kertaa lavalle Smashing Pumpkinsien merkeissä lähes kuuteentoista vuoteen. Los Angelesin ensimmäisellä keikalla Iha soitti kappaleet Mayonaise, Soma, Rocket, Spaceboy, Today, Whir, Disarm sekä palasi vielä lavalle yhtyeen kanssa soittaakseen encoren jonka aikana kuultiin Rolling Stones-lainaus Angie, Happy Birthday sekä ennenjulkaisematon ja livenä soittamaton Amarinthine.

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiertuejäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jonathan Melvoin – koskettimet (1995–1996)
  • Mike Garson – koskettimet, syntetisaattori, piano (1998–1999, 2000)
  • Chris Holmes – koskettimet (2000)
  • Lisa Harriton – koskettimet (2007–2009)
  • Matt Walker – rummut, lyömäsoittimet (1996–1997)
  • Kenny Aronoff – rummut, lyömäsoittimet (1998–1999)
  • Brad Wilk – rummut (2014)
  • Mark Tulin – basso (2010)
  • Mark Stoermer – basso (2014)
  • Jack Bates – basso (2015)
  • Jimmy Chamberlin – rummut (2015)
  • Sierra Swan – taustalaulu, useita eri instrumentteja (2016)
  • Katie Cole – basso, taustalaulu (2015–2016)

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

EP:t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Livealbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Earphoria  (1994)
  • Live in Chicago October 23, 1995  (1995, Painettu noin 1200 kappaletta. Jaettiin faneille ilmaiseksi viimeisellä keikalla Chicagossa)
  • Live at Cabaret Metro 10-5-88  (2000)
  • Bonus EP  (2009)

Videoalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]