Tauno Kohonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tauno Kohonen
Henkilötiedot
Syntynyt 17. syyskuuta 1946
Tampere
Ammatti

valokuvaaja, tuottaja,

yrittäjä, toimitusjohtaja

Tauno Kohonen (s. 17. syyskuuta 1946 Tampere) on valokuvaaja ja tuottaja. Hänen kuvia ja multivisioesityksiä on palkittu kilpailuissa sekä Suomessa että ulkomailla. Viimeisin palkinto tuli Kohosen kuvaamalle ja ohjaamalle tv-dokumenttielokuvalle "Kitkajoki-rakas joki", joka sai keväällä 2017 kansainvälisellä nimellä "LIght in the Wilderness" Saksassa WorldMediaFestival / TOURISM mediakilpailussa Gold Award -kultamitalin ja Magic Eye Special Award -palkinnon parhaasta kuvaamisesta. [1]

"Light in the Wilderness" -elokuva sai kesällä 2018 kunniamaininnan "Creative Excellence" (Luovaa erinomaisuutta) Ranskassa Deauville Green Award -festivaaleilla.

Vuonna 2001 Tauno Kohonen valittiin Suomessa vuoden kuvaajaksi. Valinnan tekivät audiovisuaaliset tuottajat. Perusteluna olivat Kohosen valokuvat ja kansainvälisesti palkitut av-ohjelmat. [2]

Koulutus ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kohonen on koulutukseltaan yhteiskunta- ja taloustieteilijä. Hän valmistui humanististen tieteiden kandidaatiksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 1974, opiskeltuaan yhteiskuntapolitiikkaa, valtio-oppia, kansantaloustieteitä, sosiologiaa, kasvatusoppia, tilastotieteitä sekä filosofiaa.

Kohonen on toiminut kunnallishallinnon palveluksessa muun muassa Kuusamon kaupungissa vuosina 1980-1991 tehtävinään talousarvion laatiminen, taloussuunnittelu, PR-tiedottaminen ja matkailun markkinointi, Kuusamo-Natura – tapahtuman ideointi-hallinto- ja tiedotustehtävät, sekä erilaiset kehitysprojektit Kuusamossa virkatehtävien lisäksi; atk, virkistyskalastus, hallinnon kehittäminen ja osallistuminen useisiin valtakunnallisiin projekteihin sekä julkishallinnon koulutukseen.

Projektit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1991 Kohonen siirtyi virkamiehen töistä yrittäjäksi ja perusti mediayrityksen Rapid Riverin. Vuosina 1992-1994 Kohonen toteutti Rokuan ja Oulujärven matkailun kehittämistyön, tuotteistamisen, myynnin, markkinoinnin, yritysten verkostoitumisen ja koulutuksen. Tuloksena syntyi ”tuotenimi” Erämaa keskellä Suomea. Vuosina 1995-1996 Kohonen käynnisti Vihreät Jokilaaksot - maaseutumatkailun kehittämisprojektin Pyhäjoki ja Kalajoki – laaksoissa. Vuosina 1996-1997 Kohonen suunnitteli Siikalatvan alueella Kairanmaan ekometsä - matkailutuotetta. Työtehtävänä projekteissa on ollut oikeanlaisen perustan rakentaminen matkailun kehittämiseksi, tuotteistamiseksi ja markkinoimiseksi. Projektityön yhteydessä Kohonen on käynyt läpi kaikki EU-projektityöhön liittyvät asiat, joihin kuuluu hallinto-, talous-, yhteistyö-, koulutus-, myynti- ja markkinointikysymykset. Kohonen on tehnyt projekteihin tarvittavat projektiselvitykset, rahoitushakemukset ja hoitanut tarpeellisen raportoinnin projektin ohjausryhmälle ja rahoittajille. Lisäksi Kohonen on tehnyt useita laajoja kuvausprojekteja Pohjois-Suomessa.

Kohonen on toiminut kouluttajana vuodesta 1992 lähtien erilaisilla yrittäjä- ja matkailukursseilla, erikoisosaamisenaan myynti ja markkinointi. Näihin kursseihin kuului yrityksen menestystekijät, yritystoiminnan perusteet, yrityksen myynti ja markkinointi, yritysten välinen yhteistyö ja tunne itsesi ja ymmärrä itseäsi yrittäjänä. Matkailua koskeva koulutus perustui markkinointiprojekteihin, joissa Kohonen on ollut mukana. Viestintäkursseihin kuului markkinointisuunnitelman laatiminen, visuaalisuus mediassa, viestin sisällön suunnittelu, valokuvauksen perusteet ja luota luovuuteen.

Kansainvälinen matkailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tauno Kohonen on kuvannut eri maiden luontokohteissa muun muassa kulttuuria, maisemia, ihmisiä, elinkeinoja, retkeilyä sekä muita luontoaktiviteettejä. Matkailuosaaminen perustuu eri maihin suuntautuneisiin kuvausmatkoihin ja matkaoppaana / matkanjohtajana toimimiseen. Hän on tehnyt matkoja Venäjän Karjalassa, Siperiassa ja Venäjän Kaukoidässä Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen vuodesta 1991 lähtien. Hän on käynyt eräillä Siperian aikaisemmin suljetuilla alueilla ensimmäisten ulkomaalaisten joukossa. Hän on tehnyt kymmeniä kuvausmatkoja Venäjälle.

Kohonen on kulkenut Intiassa vuodesta 1972 lähtien nuorena opiskelijana, jolloin hän kiersi kaikki Intian osavaltiot. Kohonen valmisteli samalla pro gradu -tutkielmaa YK:n väestöpolitiikasta. Hän on palannut joitakin kertoja Himalajan alueelle kuvaamaan kulttuuria, ihmisiä ja maisemia. Hänellä on hyvä Himalajan tuntemus. Intian jälkeen kohonen siirtyi kuvaamaan Kiinaan, jossa hänellä oli vuonna 2002 valokuvanäyttely Pekingissä ja yhteisnäyttely Hainanin saarella.

Vuonna 2013 valmistui Perämeren alueen veneilykohteita esittelevä nettikirja Ruotsin Skellefteåstä Kokkolaan. Maankohoaminen on tehnyt Suomen puoleisesta rannasta matalan, mutta Ruotsin puolella rannikko on kallioiden ja kalliosaarten reunustama. Kirjaan "Perämeren kohdekirja" kuvattiin yhden kesän aikana ja siinä esiteltiin graafein ja tekstein 181 erilaista veneilykohdetta ja -satamaa molempien maiden alueella 

Filosofia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tavoitteena kuvassa on harmonisuus. Suomen luontoa esittävät Tauno Kohosen kuvat ovatkin kiertäneet maailmaa valokuvanäyttelyinä, kirjoina ja DVD-esityksinä. Kohosen lempiharrastus ja työ on luonto ja sen valokuvaaminen ja nykypäivänä videokuvaaminen. Valokuvausmatkat ulkomaille suuntautuvat mieluiten Venäjälle Siperian luonnon keskelle tai Himalajalle lumihuippuisille vuorille ja teekukkuloile ja mystisiin luostareihin. Kiina on yhä tärkeämpi kuvauskohde tulevaisuudessa. Kohonen kuvaa yhä enemmän videota. Hän haluaa tehdä tarinoita luonnosta ja siitä, mitä ihmiset luonnossa tekevät tai mitä he luonnolle tekevät. Tavoitteena hänellä on yhdessä ammattitaitoisen ryhmän kanssa tehdä taiteellisesti ja teknisesti laadukkaita tv- elokuvia niistä paikoista, jotka hän tuntee hyvin.

"Olen kiinnostunut eri aiheista ja paikoista, joissa elämä on lähellä luontoa ja luonnollisuutta. Tavoittelen kuvissani eheyttä ja yksinkertaisuuden harmoniaa, sitä minkä niin monet ihmiset ovat elämässään kadottaneet mutta sitä kuitenkin kaipaavat.

Uskon, että luovalla työlläni on merkitystä ja vaikutusta siihen, miten suhtaudumme luontoon ja sen hyväksikäyttöön." [3]

Valokuvaus ja videokuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opiskeluaikoina alkanut valokuvausharrastus muuttui ammattimaiseksi vuonna 1991 Rapid River -yrityksen perustamisen jälkeen.

Kohonen on ollut mukana erilaisissa valokuvausalan luottamustehtävissä paikallisissa valokuvakerhoissa Jyväskylässä, Haapajärvellä, Nivalassa ja Kuusamossa. Hän toimi 1980-luvun ajan kuusamolaisen Kaamoskameran tehtävissä. Kohonen vaikutti Kuusamon luontovalokuvausharrastuksen kehittämiseen Kuusamo Naturan ja Kaamoskameran kautta. Hän on ollut perustamassa Ouluun Pohjoista valokuvakeskusta ja toiminut sen hallituksessa kahteen eri kertaan. Jäsenenä Valtion valokuvataiteen toimikunnassa Kohonen on ollut kaksi kautta vuosina 2007-2012.

  • Vuosina 2001-2003 on tehty Koillismaa ja itäraja tunnetuksi –projekti, joka on rahoitettu Interreg  III A Karjala –rahoituksella.
  • Kuusamo Lapland – valokuvausprojekti vuonna 2006, jolloin kuvattiin neljän kunnan matkailuyrityksistä ja niiden palveluita.
  • Rokuan ja Oulujärven alueen kuvaaminen, stillkuvat ja videot, vuoden 2010 aikana
  • Rokua, helath&spa kylpylän sisustussuurkuvien ottaminen 2011
  • Meri-Lappi kuvateoksen kuvaaminen vuonna 2011
  • Perämeren luonnon ja veneilykohteiden kuvaaminen 2014
  • Kitkjaoki –dokumenttielokuvan kuvaus vuosina 2011-2015

Videot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tauno Kohonen on ollut tekemässä Rapid Riverin videoita ja kuvaesityksiä Pohjois-Suomessa. Kohonen on toiminut valokuvaus- ja videokuvaus opetustehtävissä muiden töiden ohella kymmenen vuotta. Hän on ollut alan koulutuksessa, ja hän arvostaa Pentti Sammallahden opetusta. Kansainvälistä koulutusta hän on saanut Media&Message päivillä joitakin kertoja vierailleen Todd A Gibsteinin kautta. Gibstein on tehnyt National Geographyn kuvaajien kuvista kuvaesityksiä, mitä oppia hän jakoi myös Suomessa.

  • Kuusamon kaupungin kansainvälisesti palkittu multivisio  ”--- ellet löydä itseäsi Kuusamosta.” vuonna 2000 ja Still Images of Nature – dvd –kansainvälisesti palkittu kuvaesitys vuonna 2003 tuotanto Smile Audiovisual Oy, kuvaus Tauno Kohonen,
  • Unelma Lomasta – dvd –kuvaesitys Kuopio-Heinävesi-Savonlinnan vesistöreitin kesämatkailun kansainväliseen esittelyyn vuonna 2004
  • Nordqvist, Chado - Teen tie, vuonna teen filosofian ja historian esittely vuonna 2005
  •  Oy ProWellness Ltd:n Englannin tuotemarkkinointiin tehty dvd –kuvaesitys SelCare System vuonna 2006
  • vanhaan filmimateriaaliin perustuva kuvaesitys Jumiskon voimalaitoksen rakentamisesta vuonna 2007 sekä rakentamiseen liittyvä tutkimusaineiston dvd- esittely vuonna 2008
  • Oulun Yliopiston esittelyvideo Tiedon tie, spiikki kolmella kielellä vuonna 2008
  • Metsähallitukselle Kellokkaan luontokeskuksen pääkuvaesitys Tunturit – Ylläksen sininen maisema – tekstitys viidellä kielellä vuonna 2008
  • Kuusamon kauneimmat maisemat, dvd- kuvaesitys, suomi ja englanti vuonna 2009
  • Oulu Pohjoisessa, video, suomi ja englanti vuonna 2010
  • Tuulivoiman, bioenergian ja vesivoiman käyttöä ja kotimaisen energiankäytön kehittämistä esittelevät videot, vuosina 2010 ja 2011
  • Pohjoinen luonto – stillkuva ja videoesitys, suomi, englanti, saksa, ranska ja espanja vuonna 2011
  • WIFIUS –video Oulun yliopiston (CWC) langattoman viestinnän tutkimuksesta vuonna 2010

[4]

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kitkajoki – rakas joki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tauno Kohonen on käsikirjoittanut, kuvannut ja ohjannut Kitkajoki – rakas joki elokuvan, joka on valmistunut vuonna 2016. Elokuva kertoo ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta Kuusamon ja Posion pohjoisen luonnon puhtaudesta, rauhasta, hiljaisuudesta ja väreistä vuodenaikojen vaihdellessa. Valokuvaaja Tauno Kohonen ottaa dokumentin kautta kantaa puhtaan veden merkitykseen. Uhkana sille on erämaisen Kitkajoen varrelle suunniteltu kultakaivos, jota paikalliset asukkaat kutsuvat uraanikaivokseksi. Kitkajoki kuuluu Kuusamossa sijaitsevaan Oulangan kansallispuistoon.

Elokuvassa edesmenneen kuusamolaisen kirjailija Reino Rinteen voimakkaat aforismit ja ajatukset kertovat koskettavasti luonnon ja ihmisen suhteesta. Kaunis luonto, Kitkajoen harvinaiset valonhetket ja vuodenaikojen vaihtelut valokuvaaja Tauno Kohosen kuvissa korostavat elokuvassa puhtaan luonnon merkitystä meille kaikille. Kitkajoki – rakas joki on YLE/TV1 Yhteistuotannot ja tuotantoyhtiö Rapid Riverin yhteistuotanto, jota Suomen elokuvasäätiö, Raija ja Ossi Tuuliaisen säätiö, Naturpolis Oy ja BusinessOulu ovat tukeneet.

Elokuvan traileri (7 min) elokuvan alusta vie elokuvan tunnelmiin. Reino Rinteen aforismit lukee tunnettu luontoelokuvien ääni Veikko Honkanen. Trailerin musiikki antaa suuntaa elokuvan tunnelmista.

Elokuvan ensi-ilta oli 18.8.2017 Savonlinnan Kansainvälisillä Luontoelokuvafestivaaleilla. Elokuva kuuluu Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan. Elokuvaa täydentää Puhdas vesi KITKAJOKI Kitkajärvi -tietokuvateos ja Valoa erämaassa -näyttely.

Yle1:ssä vuoden 2018 tammikuussa ja vuoden 2019 tammikuussa esitettyinä toistoina elokuvan kokonaiskatsojamäärä nousi 1 575 000 katsojaan. Areenassa oli 55 000 katselua. [5]

Kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kitkanmaa 1988 (Pohjoinen) yhteisteos
  • Kuusamo – yrittää yhdessä 1991
  • Valoa erämaassa - luontovalokuvateos 1. painos 1992. Valoa erämaassa on Tauno Kohosen valokuvaama ja kirjoittama kuvateos, joka on valittu vuoden 1994 kauneimpien kirjavalioiden joukkoon. Valoa erämaassa on tyylikäs lahjakirja. Kirjan 96 sivua sisältävät valokuvien lisäksi tarinoita seitsemällä kielellä (suomi, englanti, saksa, ranska, espanja, arabia sekä japani). Valoa erämaassa sopii hyvin luontokuvien ystävän kotiin, mutta monikielisyys tekee siitä erityisesti ihanteellisen liikelahjan kansainvälisten suhteiden luomisessa. Kirjan koko: 24 cm x 28 cm[6]
  • Valoa erämaassa 2. uusittu painos 1993
  • Valon virta luontovalokuvateos 1994 (WSOY)
  • Nivala – kirjeitä Nivalasta kuvateos 1997
  • Pohjoinen valo - Pohjois-Pohjanmaan maakuntavalokuvateos 1999. Pohjoinen valo on Pohjois-Pohjanmaan maakuntaa esittelevä valokuvateos. Kirjassa kerrotaan monipuolisin maisemakuvin maakunnan eri alueista: merestä ja rannikosta, jokilaaksoista ja järvistä, peltolakeuksista sekä metsistä ja vaaroista. Tekstissä tulevat esille alueen keskeiset historiaan ja nykypäivään liittyvät tiedot. Pohjois-Pohjanmaan elinkeinot ja niiden mahdollisuudet ovat myös saaneet kirjassa taidokkaan kuvauksen. Pohjoinen valo on näyttävä lahjakirja, jonka ulkoasu ja painotyö ovat suomalaisen taidon tulosta. Kirjan tekstit ovat suomeksi ja englanniksi, minkä vuoksi se on hyvä lahja myös kansainvälisille ystäville ja yhteistyökumppaneille. Kirjan koko: 26 cm x 30 cm[7]
  • Tunnelmia luonnossa - kuvateos, jossa tunnettujen henkilöiden luontokokemuksia. 2000Pohjois-Pohjanmaan päättäjät kertovat luontokokemuksistaan kuvateoksessa, jonka myynnistä saadut varat kirjan tilaaja, Pohjois-Suomen Terveydenhuollon tukisäätiö käyttää lasten vaikeiden sairauksien tutkimustoimintaan.Tekstin aloittaa maaherra Eino Siuruainen. Muina kirjoittajina ovat rehtori Lauri Lajunen, maakuntajohtaja Pentti Lampinen, kaupunginjohtaja Kari Nenonen sekä silloiset kansanedustajat Antti Rantakangas, Pauli Saapunki, Niilo Keränen ja Tytti Isohookana-Asunmaa, Euroopan parlamentin jäsenet Piia-Noora Kauppi ja Samuli Pohjamo sekä kulttuuriministeri Suvi Lindén.Pohjoinen luonto esittäytyy kuvateoksessa Pohjanlahdelta tuntureille asti. Kirjan julkistamisen aikoihin valtakunnallisen Vuoden 2001 valokuvaaja –tunnustuksen saanut Tauno Kohonen vastaa kirjan kuvituksesta. Kirjan koko: 27 cm x 26 cm[8]
  • Valoa erämaassa 3. uusittu painos 2003
  • Oulu 400 vuotta kansainvälinen kaupunki – kuvateos 2004. Kuvateos valmistui lokakuussa 2004. Suomen- ja englanninkieliset tekstit ovat samassa 128-sivuisessa teoksessa. Kuvat on valittu valokuvaaja Tauno Kohosen viime vuosina ottamien tuhansien Oulua esittelevien kuvien joukosta. Toimittaja Tuomo-Juhani Tapio on tehnyt tekstin, jonka Malcolm Hicks on kääntänyt englanniksi. Uusi kuvateos esittelee lahjakirjana Oulun kaupunkia, sen menneisyyttä ja tulevaisuuden mahdollisuuksia, Oulun kansainvälistä historiaa sekä osaamisen keskittymistä uuteen teknologiaan perinteistä teollisuutta unohtamatta. Oululainen osaaminen korostuu teoksessa sanoin ja kuvin. Kaupungin asukkaat esiintyvät kuvateoksen sivuilla kulttuurin ja harrastusten parissa. Oululainen elämäntapa on asumisen mukavuutta lähellä luontoa.Kuvateos alkaa Tasavallan presidentin, Oulun läänin maaherran ja Oulun kaupunginjohtajan tervehdyksillä.[9]
  • Lumijoki - kuvateos 2005. Lumijoen vuosi on koottu kuvakirjaksi. Oululaisen valokuvaajan Tauno Kohosen ottamat kuvat kertovat kunnan elämästä kaikkina vuodenaikoina. Teos sisältää myös Kari Satamon säveltämän ja Leena Jakkulan kirjoittaman runoelman Lumijoen synty. ”Lumijoen kunta teki uraauurtavaa työtä lähiseudullamme tilaamalla tämän kirjan. Nyt jos koskaan on aika taltioida vuosituhannen vaihteen kyliä ja elämää”, Kohonen kiittelee. Kirja yhdistää hienolla tavalla kolme taiteen lajia. Satamon nuotitus ja Jakkulan tekstit aloittavat kappaleet, jotka Kohonen kuvittaa eri puolilta Lumijokea ottamillaan valokuvilla. Tiukkaraamisten budjettien aikana kuvateokseen panostaminen on todella arvokas ja rohkea teko.Kirjan koko on 24 x 25 cm ja siinä on 80 sivua.[10]
  • Hullu Kukko ja Sortavalan majuri – Venäjän Karjala tarinoita 2010 (Kaleva)
  • Valon matka – Lapin tuntureilta laaksoihin - kuvateos 2011 (Mäntykustannus Oy) kuljettaa katsojan Lapin tuntureilta Kuusamon jokilaaksoihin. Valo teki matkaansa Lapin tuntureilta laaksoihin jo kauan ennen ensimmäistä ihmistä. Samaan maailmaan meidät johdattaa Tauno Kohosen kuvat, jotka näyttävät Kuusamon ja Lapin luonnon erillään sivilisaatiosta. Valon matka on unelma alkuperäisestä ja puhtaasta luonnosta. Kohosen luontokuvat elävät voimakkaasti, sillä niiden maailma saa katsojan kokemaan hetken tunnelma. Kuvakerrontaa tehostaa Kohosen maalaileva teksti: "Lapin taikaa ovat valot ja värit, joita luonto tarjoaa vuodenaikojen vaihtuessa. Synkkä syksyinen metsä on veli valkoiselle lumelle, harmaa sumu sisko talven syvälle siniselle. Lapin mystiset valot, revontulet, valaisevat taivaan joskus useammin, joskus harvemmin."[11]
  • Meri-Lappi - kuvateos 2013 (Mäntykustannus Oy) on pienimuotoinen ja tiivis kuvateos kertoo alueen kunnista Kemistä, Torniosta, Keminmaasta, Simosta ja Tervolasta.[12]
  • Perämeren kohdekirja 2014 (Metsähallitus Luontopalvelut ja Skellefteån kunta)
  • Puhdas vesi KITKAJOKI Kitkajärvi -tietoteos valmistui vuonna 2018 https://www.kitkajoki.fi/category/kirja/

[13]

Esitteet ja lehdet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuusamon kunnan kesämatkailuesite Vihreä Seikkailu useana vuonna, kuusamolaiset tuotteet esite, Kuusamotalon esite
  • Erämaa keskellä Suomea -matkailuesitteet
  • Kempeleen kuntamarkkinointi, yritysesitteet yhdessä kansainvälisten kempeleläisten yritysten kanssa
  • Image-keittiöt myyntiesite ja Outokumpu Oy:n esite
  • Useita erilaisia yritysesitteitä, kuntaesitteitä ja kampanjoita
  • Heinäveden kunnan matkailuesitteet vuonna 2006-2008 kuudella eri kielellä
  • Koillismaa tunnetuksi – 92-sivuinen aikakauslehti ja verkkojulkaisu, englanti, suomi ja venäjä, 2009
  • https://issuu.com/rapidriver/docs/oulu_region_travel_guide/1 Oulun ja maakunnan MATKAILUlehti, 86-sivuinen Pohjois-Pohjanmaan maakunnan matkailun esittely, 2009

Internet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rapid Riverin internetkuva-arkistosivut (10.000 mallikuvaa, useita nettikirjoja, valokuvanäyttelyjä, jne.)
  • https://issuu.com/rapidriver/docs/kuusamolapland_210109 Kuusamo Lapland - kansainvälinen aikakauslehti, internetverkkojulkaisu, jossa kuva-arkisto (kielet englanti, suomi ja venäjä)
  • useita erilaisia internet käyttöliittymiä viimeksi 2011 www.kuvakirjasto.fi – palvelu kuvien ja videoiden esittämiseksi internetissä
  • useita kuva- ja videogallerioita, esimerkkinä Meri-Lappi ja Oulu
  • WordPress –julkaisujärjestelmän käyttö esimerkkinä Kuvakirjasto.fi –palvelu www.kuvakirjasto.fi kuvien, videoiden ja dokumenttien esittämiseen
  • Videokuva-arkisto www.kuvakirjasto.fi/matkahiljaisuuteen

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valokuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maailman kauneimmat luontokuvat - kilpailu, Savitaipale 1990, diasarja 3. palkinto
  • Vuoden metsäkuva - valokuvakilpailu, Helsinki 1991, 1. palkinto
  • Vuoden luontokuvakilpailu 1991, 2. palkinto 
  • Vuoden ympäristökuva 1991, Luonnonkuva-arkiston ja Valokuvalehden palkinto
  • Palkintoja ja kunniamainintoja eri luontokuvakilpailuissa
  • Vuoden kuvaaja 2001. Valinnan teki Suomen audiovisuaalisen alan tuottajien (SATU) yritysviestinnän jaosto. [14]

[15]

Kuvaesitykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tauno Kohosen kuvia on käytetty kansainvälisesti palkituissa kuvaesityksissä. Tekijänä on ollut Smile Audiovisual Oy, eräs maailman palkituimmista perinteisen av-alan yrityksistä.

  • Valoa erämaassa -multivisio 1995, 3. palkinto sarjassaan Media ja Message - päivillä, valmistaja Smile Audiovisual Oy 
  • The Forest - landscape of The Finnish soul -multivisio 1995, 2. palkinto sarjassaan Media ja Message - päivillä, valmistaja Smile Audiovisual Oy, kunniamaininta valokuvista AMI - International Festival 1996 
  • Kuusamo - Kuusamon kaupungin multivisio 2000, valmistaja Smile Audiovisual Oy, Kultamitali US International Films and Video -festivaalissa USA:ssa ja Media and Message päivillä Suomessa sekä hopeaa Worldmedia -festivaalissa Saksassa. 
  • Still Images of Nature – multivisio 2003, Kultamitali ja Grand Award-palkinto World Media Festival-päivillä Saksassa 2003, valmistaja Smile Audiovisual Oy. 

[16]

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kitkajoki - rakas joki dokumenttielokuva kansainvälisellä nimellä Light in the Wilderness: Kultamitali[17] WorldMediaFestival | TOURISM-kilpailun luontosarjassa 2017 Hampurissa ja Magic Eye[18] erikoispalkinto parhaasta kameratyöstä, WorldMediaFestival 2017 Hampurissa.
  • Light in the Wilderness" -elokuva sai kesällä 2018 kunniamaininnan "Creative Excellence" (Luovaa erinomaisuutta) Ranskassa Deauville Green Award -festivaaleilla.

Näyttelyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valoa Erämaassa - valokuvanäyttely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valokuvanäyttely, Valoa erämaassa, on kiertänyt kymmenenä kopiona ympäri maailmaa vuodesta 2000. Näyttelyn kierrätys on Suomen suurlähetystöjen organisoima:

  • Vuosina 2000 – 2004 ulkoasiainministeriön lehdistö – ja kulttuuriosasto on kierrättänyt Tauno Kohosen aikaisempaa Valoa erämaassa -valokuvanäyttelyä kymmenenä kopiona useissa eri maissa. Näyttely on ollut ministeriön laajin Suomen luontoa esittelevä valokuvanäyttely kautta aikain. Näyttelyt ovat keränneet maailmalla miljoonia katselijoita kaikissa maanosissa. Ne on sijoitettu arvokkaisiin julkisiin tiloihin, pankkien näyttytiloihin, kirjastoihin, gallerioihin ja kulttuurikeskuksiin. Näyttelyt ovat olleet esillä myös messuilla ja Suomea/Skandinaviaa esittelevissä tapahtumissa. Valoa erämaassa – valokuvanäyttely on ollut pysyvästi esillä New Yorkissa YK:n päärakennuksessa, Suomen YK:n edustuston tiloissa.

Suomessa kiertäessään näyttelyllä on ollut lähes 100.000 katsojaa. Se on ollut esillä: 

  • Kuusamossa 1993 ja 1996, Oulangan luontokeskus, 1999-2003 Safaritalo, Ruka
  • Ivalossa 1994, Saariselkä
  • Rovaniemellä 1995, Arktikum - arktinen keskus
  • Rantasalmella 1996, Järviluonnonkeskuksessa 
  • Helsingissä 1998, Luonnonkuva-arkisto
  • Kesälahdella 2017, Sovintolan kulttuurikeskus Suomi 100-juhlavuoden merkeissä

[19]

Puhdas luonto, puhdas vesi - näyttely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttely on valmisteilla ja se sisältää valokuvia ja multimediateoksia. [20]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. VALOA ERÄMAASSA - Tauno Kohosen diasarja Suomen luonnon ainutlaatuisuudesta ja pohjoisesta valosta — Jyväskylän yliopisto www.jyu.fi. Viitattu 15.8.2017.
  2. Rapid River :: Yritys www.rapidriver.fi. Viitattu 16.8.2017.
  3. www.taunokohonen.com www.taunokohonen.fi. Viitattu 15.8.2017.
  4. Rapid River :: Yritys www.rapidriver.fi. Viitattu 16.8.2017.
  5. Kitkajoki – Elokuva Kitkajoki. Viitattu 16.8.2017.
  6. Rapid River :: Kirjat www.rapidriver.fi. Viitattu 16.8.2017.
  7. Rapid River :: Kirjat www.rapidriver.fi. Viitattu 16.8.2017.
  8. Rapid River :: Kirjat www.rapidriver.fi. Viitattu 16.8.2017.
  9. Rapid River :: Kirjat www.rapidriver.fi. Viitattu 16.8.2017.
  10. Rapid River :: Kirjat www.rapidriver.fi. Viitattu 16.8.2017.
  11. Rapid River :: Kirjat www.rapidriver.fi. Viitattu 16.8.2017.
  12. Rapid River :: Kirjat www.rapidriver.fi. Viitattu 16.8.2017.
  13. Rapid River :: Yritys www.rapidriver.fi. Viitattu 15.8.2017.
  14. Tauno Kohonen Vuoden kuvaaja Markkinointi & Mainonta. Viitattu 15.8.2017. (englanniksi)
  15. Rapid River :: Yritys www.rapidriver.fi. Viitattu 16.8.2017.
  16. Rapid River :: Yritys www.rapidriver.fi. Viitattu 16.8.2017.
  17. Mediatiedote 5/2017 – Kitkajoki-elokuva sai kultaa kansainvälisessä WMF-kilpailussa - Kitkajoki Kitkajoki. 3.5.2017. Viitattu 16.8.2017.
  18. Mediatiedote 5/2017 – Tauno Kohonen sai Magic Eye erikoispalkinnon elokuvan kuvaamisesta - Kitkajoki Kitkajoki. 16.5.2017. Viitattu 16.8.2017.
  19. Rapid River :: Yritys www.rapidriver.fi. Viitattu 16.8.2017.
  20. Näyttelyt - Kitkajoki Kitkajoki. Viitattu 16.8.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]