Tatu Kantomaa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tatu Antero Kantomaa (30. elokuuta 1974, Rovaniemi) on suomalainen harmonikkataiteilija, joka herätti alalla huomiota esiintymällä runsaasti eri konserteissa jo 7-vuotiaasta lähtien ja pitämällä ensimmäisen solistikonserttinsa 10-vuotiaana Hyvinkään harmonikkaviikoilla 1985. Vuodesta 1996 hän on vaikuttanut pääasiassa Reykjavíkissa Islannissa.[1] Häntä on luonnehdittu teknisesti jopa nerokkaaksi instrumenttinsa taitajaksi.[2][3]

Muusikko, sovittaja, pedagogi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tatu Kantomaa esiintyi Suomessa runsaasti jo seitsemänvuotiaasta alkaen 1980-luvulla, eritoten opettajansa ja mentorinsa Veikko Ahvenaisen suojissa, mikä kulminoitui hänen ensimmäiseen soolokonserttiinsa 1985. Vuosina 19861987 hän konsertoi Ahvenaisen mukana kiertueilla Yhdysvalloissa ja Japanissa. He esiintyivät yhdessä myös Moskovan televisiossa sekä Itä-Saksassa.[1]

Tatu Kantomaa on asunut Islannissa vuodesta 1996, jossa hänet tunnetaan "vaihtoehtoista musiikkia" esittävän Rússíbanar-yhtyeen vakituisena jäsenenä. Hän on myös jatkanut soolouraansa levytysten ja konserttiesiintymisten muodossa. Vuosina 1999–2001 Kantomaa opiskeli ja asui Saksassa, jossa hän teki myös konserttikiertueen yhdessä tenori Harri Kaitilan kanssa esittäen suomalaista tangoa vuonna 2001. Palattuaan Islantiin 2002 hänen uransa on jatkunut yhteistyössä lukuisten paikallisten muusikoiden kanssa levytyksinä, teatteriesiintymisinä (esimerkiksi Islannin kansallisteatterissa) ja uuden musiikin kokoonpanoissa, sekä bandoneonistina. Hän on myös esiintynyt aika ajoin Suomessa, muun muassa Ylläs soikoon -festivaaleilla, tehnyt orkesterisovituksia, sekä opettanut islantilaisissa musiikkioppilaitoksissa harmonikansoittoa.[1]

Palkinnot ja saavutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Tatu Kantomaa (LP, SPEL 353 Finnlevy, 1985)
  • Á tauginni (CD, Harmonikufélag Héraðsbúa, 1996)
  • Listen (CD, EGCD001 EG Tónar, 1997)

Lisäksi hän on mukana viidellä Rússíbanar-yhtyeen levyllä 1997–2004, Viljo Vesterinen -kilpailun voittajat kokoelmalevyllä 1994, sekä näiden lisäksi 26:llä eri artistin levyllä.[1]

  1. a b c d e f Tatu Kantomaa: Tatu Kantomaa (Kantomaan omat kotisivut) tatukantomaa.net. 2007. Islanti. Viitattu 30. lokakuuta 2007. (englanniksi)
  2. Thorsteinn Thorsteinsson: Tatu Kantomaa in Iceland Accordion News. 12. syyskuuta 1997. www.accordions.com. Viitattu 30. lokakuuta 2007. (englanniksi)
  3. Hallur Ingolfsson: THE LADY IN THE SNOW > RÚV 2005 13.is. Islanti. Arkistoitu 1.4.2008. Viitattu 30. syyskuuta 2007. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]