Tampere Cup

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ilves–Blues vuoden 2007 Tampere Cupissa

Tampere Cup on jokavuotinen Tampereella pelattava jääkiekkoturnaus. Se järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1989 ja vuonna 2008 pelattu turnaus oli järjestyksessään jo kahdeskymmenes. Vuonna 2009 turnausta ei pelattu. Turnauksessa on tänä aikana käynyt pelaamassa kaikkiaan 47 eri joukkuetta 13:sta eri maasta (vuoden 2008 jälkeen). Isäntäjoukkueet Ilves ja Tappara ovat osallistuneet joka vuosi, mutta muut joukkueet ovat vaihdelleet. Turnauksen voitto on jäänyt Suomeen kaikkiaan seitsemän kertaa ja näista kaksi Tampereelle Tapparan voitettua turnauksen. Ilves ei jokavuotisesta osallistumisesta huolimatta ole onnistunut voittamaan turnausta kertaakaan ja toinenkin se on ollut ainoastaan kahdesti. Tamperelaisten joukkueiden jälkeen ahkerin osallistuja on ollut ruotsalainen Luleå, joka on osallistunut turnaukseen 11 kertaa. Turnaukseen on osallistunut vuodesta 2001 lähtien kuusi joukkuetta joka vuosi. Tätä ennen osallistujia oli kahdeksan.

Mitalistit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

vuosi mestari hopeaa pronssia
1989 Neuvostoliitto Sokol Kiova Suomi Tappara Suomi Ilves
1990 Ruotsi Djurgården Ruotsi Luleå Neuvostoliitto Krylja Sovetov
1991 Neuvostoliitto Dynamo Moskova Yhdysvallat Team USA Kanada Team Canada
1992 Venäjä Dynamo Moskova Ruotsi Luleå Ruotsi Frölunda
1993 Yhdysvallat Team USA Ruotsi Luleå Suomi Ilves
1994 Suomi HIFK Suomi Tappara Ruotsi Frölunda
1995 Ruotsi Luleå Yhdysvallat Team USA Venäjä TsSKA Moskova
1996 Suomi Tappara Saksa Köln Tšekki Petra Vsetín
1997 Suomi TPS Saksa Köln Suomi Tappara
1998 Ruotsi HV71 Sveitsi Davos Suomi Jokerit
1999 Suomi Tappara Suomi Ilves Suomi HIFK
2000 Ruotsi Djurgården Slovakia Košice Sveitsi Kloten
2001 Suomi Blues Slovakia Košice Suomi Tappara
2002 Venäjä Neftehimik Nižnekamsk Suomi Tappara Ruotsi HV71
2003 Suomi Kärpät Suomi Ilves Ruotsi HV71
2004 Sveitsi Lions Suomi Kärpät Ruotsi Linköping
2005 Venäjä Metallurg Magnitogorsk Suomi Blues Sveitsi Lions
2006 Venäjä Metallurg Magnitogorsk Suomi Tappara Ruotsi Brynäs
2007 Suomi Blues Venäjä Metallurg Magnitogorsk Suomi Tappara
2008 Venäjä Metallurg Magnitogorsk Suomi Ilves Suomi Blues
2009 Ei pelattu

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]