Taisto Martiskainen
Taisto Martiskainen (26. tammikuuta 1943 Suojärvi – 21. elokuuta 1982 Leppävirta) oli suomalainen kuvanveistäjä, joka teki myös monumenttiteoksia.
Koulutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Martiskainen opiskeli Taideteollisessa ammattikoulussa 1959–1960, Suomen Taideakatemian koulussa vuosina 1960–1963 ja Wäinö Aaltosen oppilaana 1960-luvun alussa.
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Taisto Martiskaisen julkinen taiteilijaura alkoi säästölippaasta, joka Martiskainen suunnitteli ja muotoili yhteistyössä puolisonsa Maija Nuotion kanssa vuonna 1963. Tässä MK-tuotteen valmistamassa käytännöllisessä taideteoksessa Roopa Ankka vartioi rahakirstua. Siitä muodostui Kansallispankille hittituote, josta on muodostunut suosittu keräilyesine.
Ensimmäisen julkisen patsaskilpailunsa hän voitti 18-vuotiaana vuonna 1962 kuvanveiston opiskelijana teoksellaan Kiikkujat, joka paljastettiin vuonna 1964 Helsingin Roihuvuoressa. Kiikkujien luomisprosessistaan Taisto Martiskainen on kertonut näin: "Kiikkujien vuoksi jouduin lopettamaan koko opiskelun. Voi sitäkin nuoruuden tuskaa! Olin rakennellut kiikkujia jo vuoden ja sitten eräänä iltana hermostuin siihen ja pasautin sen kirveella paloiksi. Aloitin uudelleen ja tein vuoden uutta, kunnes olin siihen tyytyväinen."[1]
Kanavatyttö paljastettiin vuonna 1963 Joensuussa. Pian perinteeksi muodostui veistoksen lakittaminen koulujen päätöspäivänä. Taisto Martiskaisen ehkä kuuluisimmaksi työksi muodostui Crescendo, Vuoden 1918 kansalaissodan uhrien muistomerkki, joka valmistui vuonna 1970. Martiskainen on itse todennut vuoden 1918 kansalaissodan muistolle tekemästään veistoksesta näin: "Tässä maassa on tehty suuria muistomerkkejä pienillekin asioille. Minä tiesin olevani suurella asialla."[2]
Taisto Martiskainen sai suurta huomiota voittamalla Imatran kauppalan järjestämän kutsukilpailun vuonna 1968. Kilpailussa haettiin muistomerkkiä Imatraan koskeen heittäytyneiden naisten muistoksi. Taisto Martiskainen voitti kilpailun Imatran Impi -nimisellä työllään, jota luonnehdittiin täysin sopimattomaksi tällaiseen aiheeseen. Vastustuksesta huolimatta veistos pystytettiin suihkualtaaseen Vuoksen varrelle Krunupuistoon vuonna 1972.[3][4]
Viimeiseksi Taisto Martiskaisen julkiseksi veistokseksi jäi Runonlaulajan patsas Bomballa, Nurmeksessa 1981. Aihe inspiroi Martiskaista suuresti, koska sai työskennellä pitkästä aikaa kotiseudulleen tulevan veistoksen parissa. Veistoksen aihe, runonlaulaja Ogoi Määränen oli kotoisin Suojärveltä eli samalta paikkakunnalta kuin Martiskainen itsekin. [3]
Taisto Martiskainen kuoli kesken luomiskautensa Paukarlahdessa Leppävirralla 21. elokuuta 1982, kun hän hukkui saunaillan aikana.[3]
Kirja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Taisto Martiskaisen ja Maija Nuotion poika Jyri Martiskainen on kirjoittanut vanhemmistaan elämäkerran Roopesta Crescendoon, joka ilmestyi 2022.
Kirjassa kuvataan taiteilijoiden elämää syntymästä kuolemaan, lapsen kasvamista kipsisäkkien keskellä sekä arjesta, jossa monet kuvanveistäjäparin teokset ovat syntyneet.
Julkisia teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kiikkujat (Välitunti), 1964, Roihuvuori , Helsinki
- Torso eli "Kanavatyttö", 1963, Joensuu
- Kaupan kaivo, 1966, Lieksa
- Jatkuvuus, 1967, Veitsiluodon kirkko, Kemi
- Yhteistyö, 1967, Jalasjärven Osuuspankki
- Menneitten sukupolvien muistomerkki, 1967, Kurikka
- Crescendo / Vuoden 1918 kansalaissodan uhrien muistomerkki, 1970, Helsinki
- Imatran Impi, 1972, suihkukaivoveistos, Imatra[4]
- Monoliitin uni, 1972, Hyvinkää
- Elämän katkeaminen, 1971, Rauhannummen siunauskappeli, Hyvinkää
- Sinapinsiemen, 1975, betonireliefi, Pakilan kirkko, Helsinki.
- Avanto, Suomen Mitalitaiteen killan vuosimitali, 1978
- Runonlaulaja Ogoi Määräsen muistomerkki, 1981, Bomba, Nurmes
Kuvia julkisista teoksista
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kiikkujat, 1961, luonnos.
Kiikkujat, 1963, Helsinki.
Kanavatyttö, 1964, Joensuu.
Kaupan kaivo, 1967, Lieksa.
Menneitten sukupolvien muistokivi, 1968, Kurikka.
Crescendo, Vuoden 1918 kansalaissodan uhrien muistomerkki, 1970, Helsinki.
Imatran Impi, 1972, Imatra.
Sinapinsiemen, 1975, Helsinki.
Runonlaulaja Ogoi Määräsen muistomerkki, 1981, Nurmes.
Edvard Gyllingin muistomerkki, 1982, Kuopio.
Sukupolvien ketju, 1984, Pietarsaari.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Maija Ahonen ja Kari Lunnas: Mies Immen takana. Seura nro: 45/71, 1972.
- ↑ Nuori mies suurella asialla. Uusi nainen nro 81, 1968.
- 1 2 3 Jyri Martiskainen: Roopesta Crescendoon. Bod, 2022.
- 1 2 Leskelä-Kärki, Maarit & Salmela, Anu: Moderni rakkaus ja kuolema, s. 92–93. (Teoksessa Maamme – itsenäisen Suomen kulttuurihistoria, toim. Kaartinen, Marjo & Salmi, Hannu & Tuominen, Marja) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2016. ISBN 978-952-222-686-0
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Taisto Martiskainen Wikimedia Commonsissa
| Kansalliset | |
|---|---|
| Muut | |
