Syntyvyys Rooman valtakunnan tuhon syynä

Rooman valtakunnan tuho on kiinnostanut historian tutkijoita ja valtakunnan luhistumisen syyt ovat asia josta on väitelty vuosisatojen ajan. Rooman valtakunnan tuhoutumiselle ei ole annettavissa mitään yhtä yksittäistä päivämäärää, vaan sen vähittäinen alasajo oli pitkä. Länsi-Rooman päättymiselle annettua vuotta 476 pidetään prosessin, joka alkoi kauan aikaisemmin, päätepisteenä.

Historioitsija William McNeill on teoksessaan The Rise of the West selittänyt, että Rooman valtakunnan yläluokan biologinen itsemurha heikensi klassista sivilisaatiota. Historioitsija Karl Gottlob Zumpt jäljitti Rooman valtakunnan väestön pienenemisen syyt luksukseen ja pilallehemmoteltujen parien haluttomuuteen kasvattaa lapsia. Rooman valtakunnassa kuolleisuus oli korkea ja väestön pitämiseksi edes tasaisena parien olisi pitänyt hankkia tietty määrä lapsia. Rooman kansalaiset eivät hankkineet lapsia yhteiskunnan edun nimissä, vaan lapsimäärä oli yksityinen päätös. Pienet muutokset kuolleisuuden ja syntyvyyden keskinäisessä suhteessa tarkoittavat väestön koon puolittumista alle 60 vuodessa.

Valtakunnan hallinto yritti keisari Augustuksen kautena pitää kiinni periaatteesta, että naisen tärkein velvollisuus on synnyttää lapsia valtakunnalle. Historioitsija Coen van Galenin vuoden 2016 väitöskirjan mukaan valtakunta joutui kamppailuun naisten itsenäisyyden kanssa. Uudenlaisilla naisten emansipaatioon johtaneilla avioliittosopimuksilla ensimmäisellä vuosisadalla eaa. oli suuret vaikutukset. Yhteiskunnalla oli vaikeuksia sopeutua sukupuoliroolien kääntymiseen, kun miehet eivät suostuneet avioitumaan itsenäisten naisten kanssa. Roomalaiset tunsivat ehkäisymenetelmiä, abortin ja vauvojen surmaamisen, joilla he rajoittivat perhekokoa ja investoivat enemmän pienen lapsimäärän kasvattamiseen ja kouluttamiseen, kun taas lukutaidottomat germaaniset barbaarit valitsivat hankkia paljon lapsia.

Vuosina 165-180 jaa. koetun väestöä pienentäneen epidemian myötä valtakunnan hallinto teki rationaalisen päätöksen barbaarien maahanmuuton kannattamisesta väestövajeen paikkaamiseksi. Valtakunta alkoi tukeutua maahanmuuton edistämiseen ja muukalaisten assimilaatioon. 200-luvun kriisi oli Rooman valtakunnassa vuosina 235–275, jolloin valtakunta kävi lähes tuhon partaalla. Valtakunta koki ensimmäiset vakavat sotilaalliset tappionsa vuosisatoihin. Vuosina 376-382 käyty goottisota, johon kuului käänteentekevä Adrianopolin taistelu sai alkunsa siitä, että valtakunnan hallinto oli muukalaisten assimiloinnin kannalla, mutta Tonava-joen paikkeille asuttuneet gootit päättivätkin hyökätä. Goottien assimilaatio epäonnistui.

Keisari Theodosiuksen kuoltua vuonna 395 Rooma jakautui itäiseen ja läntiseen keisarikuntaan. Länsi-Rooma kukistui vuonna 476, kun ostrogootit syrjäyttivät viimeisen Länsi-Rooman keisarin, Romulus Augustuluksen. Länsi-Rooman luhistuttua jäljelle jäi Bysantin valtakunta eli Itä-Rooma. Länsi-Rooman entiselle alueelle syntyivät barbaarikuningaskunnat, jotka säilyttivät roomalaisia vaikutteita ja loivat pohjaa varhaiskeskiajan eurooppalaisen kulttuurin synnylle.

Muutokset avioliittolakeihin

Rooman valtakunnassa vapaat naiset olivat kolmen auktoriteetin alaisia. Näitä olivat patria potestas, manus ja tutela. Patria potestas oli paterfamilian kaikenkattava valta naisen yli, missä suvun päämies käytti valtaa. Manus sen sijaan oli avioliittoon liittyvä aviomiehelle alisteisuus. Tutelasta tunnettiin kaksi muotoa: tutela impuberum joka koski alaikäisiä sekä tutela mulierum joka koski naisia. Rooman valtakunnassa nainen jonka paterfamilian päämies oli kuollut ja nainen ei ollut mennyt manus-avioliittoon, tarvitsi holhoojan, jota tämä tutela mulierum koski.

Kun aviomiehen manus ja tutela mulierum olivat voimassa, naisten osallistuminen yhteiskunnalliseen elämään oli vähäistä. Tämä kuitenkin muuttui radikaalisti kun avioliitto ilman manusta (cum manu) korvautui vapaalla avioliitolla ja tutela mulierum säilytti muodon, mutta sen sisällöstä luovuttiin. Avioliitto ilman manusta tarkoitti, että nainen pysyi oman sukunsa edustajana ja nainen kykeni kerryttämään omaa omaisuuttaan. Avioliitto ilman manusta antoi naisen tehdä sopimuksia ja muita oikeudellisia toimia..

Rooman valtakunnassa oli sen alkuaikana yksiavioinen avioliitto, joka oli manukseksi kutsuttu avioliitto jossa morsian siirrettiin isältä puolisolle. Manus-avioliitossa miehellä oli valtaa naisen yli. Naisella ei ollut oikeutta erota miehestään manus-avioliitossa. Julius Ceasarin valtakaudelle (49 eaa.) tultaessa manus-avioliitosta oli kuitenkin laajalti luovuttu vapaan avioliiton yleistyttyä. Vapaassa avioliitossa puolisot olivat tasa-arvoisia ja miehellä ei ollut valtaa naisen yli. Vapaasta avioliitosta nainen saattoi erota yksinkertaisesti päättämällä ettei enää ole aviossa – avioeroa ei täytynyt anoa

»no woman need blush to break off her marriage since the most illustrious ladies have adopted the practice of reckoning the year not by the names of the consuls but by those of their husbands. They divorce in order to re-marry. They marry in order to divorce.»
(Seneca)

Rooman valtakunnan 500 ensimmäisen vuoden aikana ei ollut yhtäkään avioeroa. Ensimmäinen avioero oli Spurius Carvilius Rugan vuonna 234 eaa. Paavalin aikaan roomalainen perhe-elämä oli raunioina. Filosofi Seneca kirjoitti, että naiset avioituvat erotakseen ja eroavat mennäkseen naimisiin. Runoilija Martialis kertoo naisesta jolla on ollut kymmenen aviomiestä.

Vaikka Rooman valtakunnan läntisissä osissa luovuttiin naisten tutelasta, Rooman valtakunnan itäisissä osissa säilyi läpi Rooman valtakunnan ajan kreikkalainen kyrios- tai epipropos-perinne, jossa mies oli kyrioi ja nainen hyväksytti päätöksensä tällä mieshenkilöllä, josta käytettiin ilmausta toimimisesta kyrioksen kanssa. Myöhemmin näistä perinteisemmistä valtakunnan itäosista tuli Bysantin valtakunta eli Itä-Rooma, joka jäi jäljelle Länsi-Rooman luhistuttua. Myös roomalaisessa Egyptissä tunnettiin kyrioi-käytäntö, jonka kreikkalaiset asuttajat olivat aikanaan sinne tuoneet.

Naisten kohoava asema yhteiskunnassa

Lex Oppia oli laki joka tuli voimaan 215 eaa. toisen puunilaissodan aikaan. Se oli taloudellinen toimenpide, jonka tarkoitus oli rajoittaa resurssien käyttö taloudellisiin eikä sosiaalisiin tarkoituksiin. Se rajoitti naisten omaisuutta ja omaisuuden esittämistä muille. Erityisesti se kielsi naista omistamasta enempää kuin puoli unssia kultaa, pitämästä monivärisiä vaatteita (erityisesti purppuraista) ja kulkea eläimen vetämillä vaunuilla kaupungissa.

Tribuunit joutuivat myöntymään naisten tahtoon ja Lex Oppia kumottiin naisten painostuksesta vuonna 195 eaa.

Cato vanhempi (234-149 eaa.) oli "vanhojen hyvien aikojen" puolustaja ja argumentoi senaatin edessä Lex Oppiaa kumoamaan nousseista naisista:

»…it was with something like a blush of shame that I made my way just now to the Forum through the midst of an army of women….if modesty restrained matrons within the limits of their own rights, it would not become these women to be concerned about the question of what laws should be passed or repealed in this (Senate)….Citizens of Rome, if each one of us had set himself to retain the rights and the dignity of a husband over his own wife, we should have less trouble with women as a whole sex….It is because we have not kept them under control individually that we are now terrorized by them collectively….Our ancestors refused to allow any woman to transact even private business without a guardian to represent her; women had to be under the control of fathers, brothers or husbands…

But we, heaven preserve us, are now allowing them even to take part in politics….Give a free rein to their undisciplined nature, to this untamed animal, and then expect them to set a limit to their own license…

What they are longing for is complete liberty, or rather, if we want to speak the truth, complete license. Indeed, if they carry this point (to repeal Lex Oppia), what will they not attempt? Run over all the law relating to women whereby your ancestors curbed their license and brought them into subjection to their husbands. Even with all these bonds, you can scarcely restrain them….The very moment they begin to be your equals, they will be your superiors.»
(Cato vanhempi)

Naiset nauttivat aluksi verovapautta ja maatilan antaminen perinnöksi naiselle oli tapa välttää veroja. Rooman valtakunta oli pääasiassa sotilaiden ja maanomistajien yhteiskunta. Vauraus liitettiin tuolloin maan omistamiseen. Tämä porsaanreikä tarkoitti, että suuri osa maasta joka muodosti verotuloja katosi verotuloista päätymällä naisten käsiin. Porsaanreikä tukittiin vuonna 169 eaa. pyrkimyksenä säilyttää veropohja. Tällöin lakiuudistus määräsi, että mies ei voi jättää puolta enempää naiselle perinnöksi. Tämän Lex Voconia -nimellä tunnetun lain esitteli by Q. Voconius Saxa Cato vanhemman vahvalla tuella.

Professori Jérôme Carcopino on 1930-luvulla maininnut antiikin feministiliikkeestä, joka tuhosi Rooman yläluokan perhe-elämän. Vuonna 1940 julkaistussa teoksessa Daily Life in Ancient Rome Carcopino mainitsee että ensimmäisen ja toisen vuosisadan aikana jaa. roomalaiset naiset nauttivat kunnioitusta ja itsenäisyyttä joka oli vähintään verrannollinen ellei korkeampi kuin mitä feministit vaativat vuonna 1940.

Naiset saivat Rooman valtakunnassa korkean statuksen lahjoittamalla suuria summia rahaa kotikaupungeilleen, ja kaupungit lahjoitusten vastineeksi julistivat lahjoittaneiden naisten syntymäpäivät virallisiksi juhlapäiviksi.

Pyrkimykset kannustaa avioon ja lapsentekoon

Lex Iulia de Maritandis Ordinibus

Rooman valtakunnassa koettiin pian kriisi, kun avioituminen ja uudelleenavioituminen sekä syntyvyys laskivat. Keisari Augustus esitteli lain nimeltä Lex Iulia de Maritandis Ordinibus vuonna 18 eaa. syntyvyyden nostamiseksi rankaisemalla avioitumattomia ja lapsettomia. Lain tavoitteena oli kannustaa väestön kasvuun siten että mies avioituu ja hankkii kolme lasta. Seurasi 17 eaa. siihen liittyvä laki Lex Iulia de Adulteriis Coercendis, joka teki avioliiton ulkopuolisesta seksistä rikoksen, jota rangaistaisiin karkotuksella.

Augustus halveksui naimattomia miehiä. Augustuksen mukaan naimattomat miehet ajavat valtakunnan perikatoon.

»O — what shall I call you? Men? But you are not performing any of the offices of men. Citizens? But for all that you are doing, the city is perishing. Romans? But you are undertaking to blot out this name altogether.»
(Augustus)

Augustus kuvaili naimattomia miehiä pahemmiksi kuin maantieryöstäjät. Augustuksen mukaan naimattomat miehet olivat moraalittomia petoja.

»You talk, indeed, about this ‘free’ and ‘untrammelled’ life that you have adopted, without wives and without children; but you are not a whit better than brigands or the most savage of beasts. For surely it is not your delight in a solitary existence that leads you to live without wives, nor is there one of you who either eats alone or sleeps alone; no, what you want is to have full liberty for wantonness and licentiousness.»
(Augustus)

Livyn mukaan Augustus perusteli lakia lukemalla seuraavan puheen:

»If we could survive without a wife, citizens of Rome, all of us would do without that nuisance; but since nature has so decreed that we cannot manage comfortably with them, nor live in any way without them, we must plan for our lasting preservation rather than for our temporary pleasure.»
(Augustus)

Lex Papia Poppaea

Lex Iulia de Maritandis Ordinibus ja Lex Iulia de Adulteriis Coercendis olivat voimassa vuoteen 9 jaa. asti, jolloin Augustus esitteli niiden korvaavaksi laiksi Lex Papia Poppaean kannustaakseen avioitumista. Augustuksen tarkoituksena oli palauttaa mos maiorum (perinteiset yhteiskuntanormit). Erityisesti selibaatissa eläville se sisälsi rangaistuksia, mutta poikkeus myönnettiin Vestan neitsyille. Laki määräsi myös rangaistuksia avioliitossa eläville pareille joilla ei ollut lapsia (qui liberos non habent), ja rangaistavia ikävuosia olivat 25-60 miehillä ja 20-50 naisilla. Veroa maksettiin suhteessa varallisuuteen.

Augustuksen uusi laki sisälsi isälle oikeuden tappaa avioliiton ulkopuolisesta seksistä tuomitun tyttärensä ja hänen partnerinsa, mutta laki ei pakottanut tappamaan.

Lex Papia Poppae todistaa että lapsettomuuden ongelma oli laaja ja pitkäaikainen.

Keisari Tiberius tiukensi lakia. Keisarit Nero, Domitianus ja Vespasianus paikkasivat Augustuksen lain yksityiskohtia. Keisari Neron kaudella adoption väärinkäytöstä lain kiertämiseksi tuli skandaali.

Vuonna 67 jaa. keisari Nero meni naimisiin nuoren miehen kanssa, joka kastroitiin.

Lyijyn ja kuumien kylpyjen vaikutukset miesten hedelmällisyyteen

A. M. Devine on tutkinut matalan syntyvyyden syistä lyijyn vaikutusta miehen hedelmällisyyteen sekä roomalaisten kuumien kylpyjen vaikutusta miehen hedelmällisyyteen. Roomalaiset käyttivät muiden muassa lyijystä valmistettuja astioita ruoanlaitossa. Devinen mukaan kylpyveden lämpötila on todennäköisempi vastaus miehen matalaan hedelmällisyyteen.

Erään tutkimuksen mukaan vedenkuljetukseen käytettyjen lyijyputkien sisäpinta kalkkeutuu nopeasti ja kalkki muodostaa lyijyn ja virtaavan veden välille esteen, jolloin lyijyä ei pääse liukenemaan samalla tavalla.

Ehkäisymenetelmät, abortti ja vauvojen surmaaminen

Rooman valtakunnassa käytettiin ehkäisymenetelmiä ja aborttia. Yläluokka käytti aborttia pitääkseen perheet pieninä. Prioreschin tutkimuksen mukaan senaikaiset menetelmät eivät olleet tehokkaita ja ehkäisymenetelmillä ja abortilla on voinut olla vain rajallinen vaikutus väestön kokoon. Aborttien tekeminen kuitenkin johti naisten kuolemiseen ja hedelmättömyyteen. Vauvojen surmaaminen oli Rooman valtakunnassa yleistä. Se oli äidille turvallista ja tehokasta. Poika- ja tyttölapsia surmattiin yhteneväisesti, vauvojen surmaaminen ei siis ollut valikoivaa sukupuolen suhteen.

Seksi orjien kanssa

Rooman valtakunnassa omistaja sai käyttää orjiaan seksiin. Orjan kehoa ei suojattu.

Barbaarien maahanmuutto väestön paikkaajina

Vuosina 165-180 Marcus Aureliuksen valtakaudella Rooman valtakunnassa koettiin epidemia joka pienensi väestöä. Valtakunta ryhtyi kannattamaan barbaarien maahanmuuttoa. Barbaareista tehtiin maanomistajia ja barbaareja värvättiin legioonaan. Barbaarien maahanmuutto ja ottaminen osaksi valtakuntaa oli rationaalinen toimenpide, jolla tyhjentyneet maatilat ja miesvoiman puute saatiin paikattua.