Adrianopolin taistelu

Adrianopolin taistelu
Osa Goottisotaa
Adrianopolin taistelu
Päivämäärä: 9. elokuuta 378 Paikka: Lähellä Adrianopolia Lopputulos: Goottien täydellinen voitto
Osapuolet
Gootit	Itä-Rooma
Komentajat
Fritigern Alatheus Saphrax	Valens†
Vahvuudet
10 000–60 000, joista 5 000 ratsuväkeä tai ainakin merkittävä osa.	10 000–40 000 jalkaväkeä ja ratsuväkeä 5 000–20 000
Tappiot
noin 2000	10 000–40 000 tai ainakin kaksi kolmannesta

Adrianopolin taistelu käytiin vuonna 378 Itä-Rooman ja goottien välillä. Tulos oli goottien murskaava voitto, suuri osa Itä-Rooman joukoista tuhottiin ja keisari Valens kuoli itse taistelussa. Goottien ratsuväellä oli olennainen osa voitossa.

Roomalaisen historioitsijan Ammianus Marcellinuksen mukaan taistelu oli pahin roomalaisten kokema tappio sitten Cannaen.

Taistelu

Elokuun alussa ollessaan Adrianopoliksen lähellä Valens sai tiedon läheisestä Fritigernin johtamasta goottijoukosta. Valens halusi kunnian voitosta itselleen, eikä halunnut odottaa Gratianuksen joukkoja, jotka olivat muutaman päivän marssin päässä. Valens marssitti armeijansa goottien kukkulalla sijaitsevan vankkurileirin lähelle, saavuttaen nämä iltapäivällä ja aloitti heti taistelumuotoon levittäytymisen. Gootit asettuivat vankkurileirinsä eteen, vankkurien suojaan jäivät perheet ja omaisuus.

Ennen taistelua gootit halusivat neuvotella, mutta neuvottelut eivät tuottaneet tulosta. Todennäköisesti Fritigern pyrki viivyttelemään, jotta poissaoleva ratsuväki saataisiin paikalle. Fritigern oli tosin aikaisemminkin pyrkinyt rauhan solmimiseen. Myös Valens saattoi pyrkiä viivyttelemään saadakseen aikaa armeijansa järjestäytymiseen. Hidastaakseen ja häiritäkseen roomalaisia gootit olivat sytyttäneet kukkulaa ympäröivät niityt tuleen. Taistelu alkoi, kun jo järjestäytyneen oikean siiven ratsuväki hyökkäsi. Tämä ensimmäinen epäyhtenäinen hyökkäys epäonnistui, mutta se veti mukanaan koko roomalaisten linjan hyökkäämään, myös vain osittain paikalla olevan vasemman siiven. Kun roomalaisten vasen laita oli päässyt kiinni taisteluun, saapui goottien ratsuväki. Tähän roomalaiset eivät olleet valmistautuneet; vasenta siipeä suojaava ratsuväki ei ollut paikallaan, eikä reserviin tarkoitettua osastoa löytynyt. Pitkän taistelun jälkeen roomalaiset lopulta hajaantuivat ja pakenivat.

Vain kolmasosa roomalaisesta armeijasta pääsi pakoon. Kaatuneisiin lukeutui monia korkeita upseereita sekä keisari Valens, jonka kerrotaan joko kuolleen taistelukentällä tai piiloutuneen seurueineen läheiseen maataloon, jonka gootit polttivat. Talossa olleista menehtyivät yhtä vaille kaikki, ja eloonjäänyt kertoi gooteille, kuinka lähellä keisarin vangitseminen oli ollut.

Goottien voittoon vaikutti oleellisesti jalustin, jonka käytön he oppivat Etelä-Venäjän ratsastajakansoilta. Jalustimeen tukeutuen ratsastajat saivat voimaa iskuihin ja pysyivät satulassa.

Seuraukset

Ennen taistelua Rooman armeijaa oli vielä pidetty lähes voittamattomana. Nyt gootit ymmärsivät, että Rooma oli joutumassa heikkoudentilaan. Germaanikansat alkoivat uhmata yhä enemmän Roomaa. Lopulta syyskuussa 476 germaaniruhtinas Odovakar valloitti Rooman kaupungin, minkä katsotaan johtaneen Länsi-Rooman olemassaolon päättymiseen. *)

Lähteet

• Goldworthy, Adrian: Rooman valtakunnan tuho. Jyväskylä: Ajatus Kirjat, 2009. ISBN 978-951-20-7968-1

Viitteet

• ) Turunen, Ari: Ettekö te tiedä, kuka minä olen? Ylimielisyyden historiaa ISBN 978-951-796-719-8

Aiheesta muualla

• Ammianus Marcellinuksen kertomus taistelusta (Arkistoitu – Internet Archive)