Svenskfinland

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Alueet, jotka mielletään kuuluviksi "Svenskfinlandiin"

Svenskfinland on niiden Suomen alueiden ruotsinkielinen yhteisnimi, joilla suomenruotsalaiset pääasiassa elävät.[1] Siihen luetaan noin puolet Uudenmaan maakunnasta, Varsinais-Suomen eteläosa (Turunmaan seutukunta ja Turku), Ahvenanmaa sekä suurin osa Pohjanmaan maakunnasta (entisen Vaasan läänin rannikkoseutu). Svenskfinlandiin usein luetuissa Turussa ja pääkaupunkiseudulla asuu huomattava osa suomenruotsalaisista, vaikka he muodostavatkin näiden kaupunkien kokonaisväestöstä vain vähemmistön. Nykyinen pääkaupunkiseutu tosin oli pääasiassa ruotsinkielistä 1800-luvun lopulle saakka.

Käsite esiintyy ruotsinkielisessä julkisuudessa eikä sille ole vakiintunut suomenkielistä käännöstä. Sen ohella, että Svenskfinland on maantieteellinen käsite, sillä tarkoitetaan myös ruotsinkielisiä sosiaalisia verkostoja ja toimintoja (katso Ankkalammikko).[2]

Svenskfinland toiminimenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa toimi Svensk-Finland-niminen ruotsinkieliseen palveluun keskittynyt vakuutusyhtiö vuoteen 2001 asti, jolloin siitä tuli osa Veritas-vakuutusryhmää.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Svenskt i Finland (s. 6) Folktinget. Viitattu 14.6.2007. (ruotsiksi)
  2. Marcus Björk, Organisationstruktur i en brokig verklighet luettu 21.6.2007
  3. svenskfinland.fi 21.6.2007
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.