Urheilumuseo

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Suomen Urheilumuseo)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Urheilumuseo.

Urheilumuseo on valtakunnallinen erikoismuseo, joka avattiin yleisölle Olympiastadionilla vuonna 1943. Urheilumuseon näyttely suljettiin vuoden 2015 lopussa, ja se avataan yleisölle arviolta vuonna 2019, kun Olympiastadionin peruskorjaus on valmistunut. Museon kokoelmapalveluselvennä jatkaa toimintaansa Helsingin Sörnäisissä osoitteessa Vanha Talvitie 3 C. Urheilumuseon kirjaston toiminta jatkuu käsikirjastona.

Urheilumuseo ylläpitää myös Turussa sijaitsevaa Paavo Nurmen kotitaloa.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisnäkymä museosta helmikuulta vuodelta 2014. Katossa riippuu Pertti Karppisen Montrealissa käyttämä seetripuinen vene. Vitriinissä on Matti Nykäsen mitalikokoelma: viisi olympiamitalia, 15 MM-mitalia ja 22 SM-mitalia.

"Urheilumuseon isäksi" kutsutaan usein maisteri Toivo Okkolaa, joka alkoi vuonna 1925 vetää Urheilumuseon perustamishanketta. Ensimmäisen kerran ajatus museon perustamisesta oli nostettu esiin jo vuonna 1923. Perustan museon kokoelmille muodostivat Valtion Urheilulautakunnan 1920-luvun lopulla järjestämä leikkivälinekeräys ja vuosina 1930–1931 järjestetty suksikeräys.

Museon kokoelma oli sijoitettu alkuun yhteen Helsingin II Suomalaisen tyttökoulun luokkahuoneeseen, mutta Valtion Urheilulautakunta päätti jo 1920-luvun lopulla, että Urheilumuseolle varattaisiin tilat suunnitteilla olleen Olympiastadionin siipirakennuksesta. Museon oli tarkoitus muuttaa stadionille heti sen valmistumisvuonna 1938, mutta Helsingin saatua järjestettäväkseen vuoden 1940 olympialaiset muutto viivästyi. Museon tilat luovutettiin olympialaisten järjestelytoimikunnan käyttöön. Olympialaisten peruunnuttua toisen maailmansodan vuoksi museo pääsi muuttamaan tiloihin lokakuussa vuonna 1940. Museon ovet avattiin yleisölle ensimmäisen kerran elokuussa vuonna 1943 jatkosodan keskellä.

Alkuvuosina Urheilumuseon toimintaa hallinnoi Valtion Urheilulautakunta, mutta tätä järjestelmää ei pidetty pidemmän päälle hyvänä. Tehtävää hoitamaan perustettiin vuonna 1938 Suomen Urheilumuseosäätiö. Kokoelman väliaikaisena hoitajana toiminut Toivo Okkola kutsuttiin museonhoitajaksi. Museon avajaisiin mennessä Okkola oli onnistunut keräämään museolle useita merkittäviä esineitä, kuten Paavo Nurmen kullatun piikkarin ja painija Verner Weckmanin voittaman Suomen ensimmäisen olympiakultamitalin, jotka asetettiin yleisön nähtäväksi.

Museo jouduttiin sulkemaan puolen vuoden kuluttua keväällä vuonna 1944 jatkosodan käynnistyttyä, sillä museon tilat otettiin sotilasviranomaisten käyttöön. Uudelleen museo avautui loppuvuodesta 1945, kun pommituksista kärsinyt museotila oli kunnostettu ja museoesineet palautettu stadionille. Vuonna 1952 museo joutui toistamiseen evakkoon, tällä kertaa Helsingin olympialaisten vuoksi. Museon tiloissa toimi kisojen lehdistökeskus. Urheilumuseolla oli olympiakisojen ajan urheiluaiheinen näyttely Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun aulassa.

Vuonna 1963 museon ja kirjaston siipeä laajennettiin, ja tilat kolminkertaistuivat. Tämän jälkeen museon tiloja on laajennettu yhteensä kolme kertaa vuosina 1982–1983, 1991–1992 sekä 1997–1998. Nnäyttelytila jaettiin 1980-luvun remontin jälkeen kahtia perusnäyttelylle ja vaihtuville näyttelyille. Museon ensimmäinen vaihtuva näyttely järjestettiin vuonna 1954 Ivar Wilskmanin syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi.

1950-luvun loppupuolella käynnistyi museoaineiston luettelointi, joka jatkui läpi 1960-luvun aina kun säätiöllä oli varaa palkata opiskelija tekemään työtä. Ensimmäiset päätoimiset työntekijänsä museo sai vuonna 1977.

Vuonna 1993 opetusministeriö nimesi Urheilumuseon valtakunnalliseksi erikoismuseoksi, jolla on päävastuu urheiluun liittyvän aineiston tallennuksesta ja koordinoinnista Suomessa.[2]

Museon perusnäyttelyssä on yli 1 000 museoesinettä, mikä on kuitenkin vain murto-osa museon kokoelmista[3]. Museon esineistöön on mahdollista tutustua myös museon verkkosivuilta löytyvän virtuaalinäyttelyn kautta.[4]

Esine-, juliste- ja valokuvakokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urheilumuseon kokoelmissa on yli 30 000 esinettä urheilun ja liikuntakulttuurin eri osa-alueilta. Vanhin esine on muinaissuksi noin 2 500 vuoden takaa, ja uusimmat ovat nykypäivän urheiluvarusteita. Kokoelmista löytyvät muun muassa Teemu Selänteen jääkiekkopaita ja Mikael Forssellin jalkapallokengät. Museo saa esineensä pääosin lahjoituksina. Museoon ovat lahjoittaneet varusteitaan ja palkintojaan Suomen urheiluhistorian tunnetuimmat henkilöt, kuten Paavo Nurmi ja Jari Kurri.[5]

Urheilumuseon kokoelmissa on yli 2 000 julistetta, joista vanhimmat ovat 1900-luvun alusta. Kokoelman painopistealueita ovat kotimaiset urheilujulisteet sekä arvokisoihin liittyvät julisteet. Eri olympiakisoihin liittyviä julisteita on kymmeniä.[5]

Museon kokoelmissa on yli 300 000 valokuvaa 1880-luvulta nykypäiviin asti. Pääosin kuvat ovat 1970-lukua vanhempia, mutta kokoelmassa on myös nykyvalokuvaajien kuvaamaa uutta materiaalia. Laajin erityiskokoelma on Helsingin olympiakisoista vuodelta 1952: yli 10 000 negatiivia kisajärjestelyistä alkaen aina päätösjuhliin asti.[6]

Urheilumuseon arkisto ja kirjasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urheilumuseon arkisto on suomalaisen liikuntakulttuurin valtakunnallinen päätearkisto. Arkistoon siirretään sopimuksen mukaan suomalaisten urheilujärjestöjen, seurojen ja henkilöiden pysyvästi säilytettävät asiakirjat. Arkiston tehtävänä on vastaanottaa, säilyttää, järjestää, luetteloida ja pitää käytettävissä liikuntakulttuurin historiallisesti merkittävät asiakirjat.[7]

Urheilumuseon kirjasto on urheilun historiaan ja nykypäivään erikoistunut tutkimuskirjasto, jonka kokoelmat kattavat suomalaisen urheilukirjallisuuden ja -lehdistön 1800-luvulta alkaen. Kirjakokoelman painopiste on urheiluhistoriassa, olympiakirjallisuudessa, hakuteoksissa sekä urheilujärjestöjen ja -seurojen historioissa ja historiikeissa. Kirjasto on kaikille avoin, ja aineistojen tutkiminen ja käyttö on asiakkaille maksutonta.[8]

Hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urheilumuseota ylläpitää vuonna 1938 perustettu Suomen Urheilumuseosäätiö.

Urheilumuseolla on ollut päätoiminen johtaja vuodesta 1977. Museonjohtajana ovat työskennelleet Antti O. Arponen 1977–1979, Risto Nieminen 1980–1986 ja Pekka Honkanen vuodesta 1986 lähtien. Säätiön hallituksen puheenjohtaja on filosofian tohtori Keijo K. Kulha.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Paavo Nurmen kotitalo urheilumuseo.fi. Suomen Jääkiekkomuseo ry. Viitattu 10.8.2015.
  2. Suomen Urheilumuseon historia urheilumuseo.fi. Suomen Jääkiekkomuseo ry. Viitattu 24.8.2010. (Archive.org)
  3. Suomen Urheilumuseo helsinkiopas.com. Opasmedia Oy. Viitattu 24.8.2010.
  4. Suomen Urheilumuseon Virtuaalinäyttely urheilumuseo.fi. Suomen Jääkiekkomuseo ry. Viitattu 10.8.2015.
  5. a b Esineet, julisteet www.urheilumuseo.fi. Viitattu 4.1.2016.
  6. Valokuvat www.urheilumuseo.fi. Viitattu 4.1.2016.
  7. Asiakirjat www.urheilumuseo.fi. Viitattu 4.1.2016.
  8. Kirjat, lehdet www.urheilumuseo.fi. Viitattu 4.1.2016.
  9. Suomen Urheilumuseosäätiön hallitus 2013–2015 urheilumuseo.fi. Suomen Jääkiekkomuseo ry. Viitattu 10.8.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]