Suomen Matkailuliitto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vuonna 1947 Suomen postilaitos julkaisi Suomen Matkailijayhdistyksen 60-vuotisen toiminnan kunniaksi kuvan Kolilta Pieliselle.
Suomen Matkailijayhdistys julkaisi 1940-luvulla postikortteja, joiden kääntöpuolella oli yhdistyksen logo.

Suomen Matkailuliitto (vuoteen 1966 Suomen Matkailijayhdistys (SMY)[1]) oli matkailun valtakunnallinen keskusjärjestö, joka perustettiin 1887 ja ajautui konkurssiin 2001. Liiton henkilöjäseninä oli viimeisinä vuosina yli 16 000 matkailun, retkeilyn, ulkoilun, leirinnän ja laskettelun harrastajaa. Sen järjestöjäseniä olivat ulkoilu-, leirintä- ja lasketteluyhdistykset ympäri Suomen.[2]

Järjestö perustettiin Suomen Matkailijayhdistyksen nimellä ”herättämään maan omissa asukkaissa ja ulkomaalaisissa mieltymystä matkustuksiin tässä maassa ja tekemään ne helpoksi, laajentaakseen siten sen luonnon ja kansan tuntemusta”.[3]

Laajaa hotellitoimintaa Lapissa harjoittanut ja isoja hotelli-investointeja tehnyt Suomen Matkailuliitto ajautui konkurssiin 2001 huolimatta vuonna 1997 alkaneesta yrityssaneerauksesta, johon sen hakivat Postipankki (nykyisin Danske Bank), Finnvera ja Ilmarinen.[4]

Aiemmin liiton kohteita Lapissa olivat Hotelli Pohjanhovi Rovaniemellä sekä Hetan, Kilpisjärven, Utsjoen, Ivalon ja Pallastunturin matkailuhotellit. Viime vaiheissaan liitto hoiti Lapissa enää Kilpisjärven retkeilykeskusta.[4]

Suomen Matkailijayhdistyksen tytäryhtiö oli 1930-luvulta vuoteen 1977 Matkaravinto Oy, joka oli usealla eri vuosikymmenellä Suomen suurin hotelli- ja ravintolayritys. Suomen Matkailuliitto julkaisi ”Turistina” tunnettua julkisen liikenteen aikataulukirjaa Suomen kulkuneuvot. Liitto oli muutenkin maan suurin kotimaan matkakirjallisuuden julkaisija. [3]

Matkailuliiton täyttäessä 100 vuotta koko juhlavuotta 1987 vietettiin Suomen Matkailun juhlavuotena, jonka suojelijana toimi tasavallan presidentti Mauno Koivisto. Professori Terho Sakki suunnitteli liiton 100-vuotismitalin ja liitto julkaisi yhdessä Matkailun edistämiskeskuksen kanssa Sven Hirnin ja Erkki Markkasen kirjoittaman teoksen Suomen matkailun historia: Tuhansien järvien maa.[3]

Suomen Matkailuliiton puheenjohtaja 1975–1991 toiminut professori Olavi Syrjänen nostaa Suomen Matkailuliiton ansiokkaasti täyttämiksi tehtäviksi vuosikymmenien varrella seuraavat asiat:[3]

  • matkailujulkaisut, opaskirjat, esitteet ja matkailukartat
  • paikalliset ja alueelliset matkailuosastot
  • matkailumajat, hotellit, ravintolat ja kahvilat
  • osallistuminen kansainvälisiin näyttelyihin
  • oma matkatoimisto
  • matkailua edistävän hevosvaunu-, linja-auto-, vene-, moottorivene- ja laivaliikenteen harjoittaminen
  • matkailijapäivien järjestäminen
  • matkailulehden julkaiseminen
  • tilastojen pitäminen matkailijaliikennemääristä
  • rautatieravintoloiden ja junien ravintolatoiminnan harjoittaminen (Matkaravinto Oy)
  • valtion matkailukiinteistöjen hoitaminen
  • Suomen ulkomailla toimivien matkailutoimistojen hoitaminen
  • leirintämatkailun kehittäminen ja leirintäalueverkoston luominen
  • retkeilyn kehittäminen, kuten Lapin retkeilyreittien viitoitus ja kunnostus
  • liiton opastoimistojen perustaminen rajanylityspaikoille
  • tunturioppaiden koulutus
  • huonevarauskeskuksen perustaminen
  • Matkailuliiton tietopankin perustaminen
  • matkailumessujen järjestäminen kotimaassa
  • laskettelun kehittäminen.

Suomen Matkailuliiton työtä jatkamaan perustettiin konkurssin jälkeen Suomen Matkailijayhdistys (SMY).[3]

Suomen Matkailuliiton palveluksessa vuodesta 1936 työskenteli alan vaikuttaja Jorma Tolonen[5].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hirn & Markkanen 1987, s. 338–339.
  2. Matkailuliiton loppuvuosien verkkosivutekstit yhtenä sivuna 1999-2001?. Web Archive: matkailuliitto.org. Arkistoitu 30.11.2003. Viitattu 19.9.2013.
  3. a b c d e Olavi Syrjänen: Suomen Matkailuliiton muutoksen vuodet (PDF) Web Archive: Suomen Matkailijayhdistys. Arkistoitu 10.3.2016. Viitattu 17.9.2013.
  4. a b Suomen Matkailuliitto konkurssiin 19.10.2001. Yle Uutiset. Viitattu 6.6.2023.
  5. Kuolleita. Helsingin Sanomat, 27.6.1967, s. 7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]