Tilasto

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tietoa Wikipedian käytöstä, katso Wikipedia:Tilastot

Tilasto on taulukkoina tai graafisesti esitetty lukumäärä- ja mittalukutietojen erityisesti valittu kokoelma, jossa tiedot ovat järjestettyinä tavallisesti ajan tai vakiintuneen aluejaon mukaan tai laadullisesti ryhmitettyinä yksikäsitteisiin, toisensa poissulkeviin luokkiin. Tilasto perustuu todellisuutta koskeviin havaintoihin[1], jotka on hankittu kokonaistutkimuksen tai otannan avulla. Tilaston teoriaa käsittelee todennäköisyyslaskentaan perustuva tilastotiede.

Pääosan Suomessa ja muuallakin kerätyistä tilastoista muodostaa ns. virallinen tilasto. Sen kokoaminen voi olla keskitetty yhteen keskusvirastoon, kuten Skandinavian maissa, tai jaettu useiden elinten hoidettavaksi, kuten Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Tilastoja tarvitsevat sekä julkinen valta että yksityiset päätöksenteon perustana. Suomessa virallista tilastoa hoitaa keskusvirastona 1865 perustettu Tilastokeskus, minkä lisäksi osia virallisesta tilastosta laativat eräät muut keskusvirastot ja laitokset.[2] Yhdistelmän virallisesta tilastosta sisältää vuosittain julkaistava Suomen tilastollinen vuosikirja. Huomattavia kansainvälisiä tilastojulkaisuja ovat YK:n tilastot, mm. Statistical Yearbook, sekä erityisalojen sarjat ja Unescon julkaisut. Tilastokeskus julkaisee Suomen yhteiskunnallisista tilastoista Tilasto-opasta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus: Tilasto Kielitoimiston sanakirja. Viitattu 18.7.2017.
  2. Tilastokeskus: Tilastot Viitattu 18.7.2017.

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Simpura, Jussi; Melkas, Jussi: Tilastot käyttöön! - opas tilastojen maailmaan. Gaudeamus, 2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]