Sufilaisuus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tanssivia dervissejä.

Suufilaisuus (arab. تصوف‎, taṣawwuf) on islamin mystinen suuntaus, jossa korostetaan suoran, henkilökohtaisen jumalasuhteen saavuttamista ja Jumalan henkisen totuuden tavoittamista jumalalliseen rakkauteen perustuvien harjoitusten kautta. Suufilaisuus syntyi Lähi-idässä 700-luvulla. Se erosi šiialaisudesta erilliseksi liikkeeksi. Tariqoja eli suufilaisia liikkeitä on sekä sunneilla, šiioilla että muilla pienemmillä islamilaisilla ryhmittymillä.

Sana "suufi" on todennäköisimmin johdettu arabian sanasta "suuf", joka tarkoittaa villaa, koska suufeilla oli tapana pukeutua villakauhtanaan suufilaisen vihkimyksensä merkkinä.

Suufilaisuus on muista islamilaisista perinteistä poiketen korostetun esoteerinen perinne. Yleisin vertauskuva puhuu suufilaisuudesta tienä tai matkana. Käsitettä suufilaisuus käytetään hyvin monenlaisista näkemyksistä ja käytännöistä. Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan suufilaisuuden kolme muotoa ovat: 1) asketismi, 2) mystiikka, ja 3) mystinen filosofia.

Suufit lainaavat teoksissaan Koraania vapaasti ja ovat kirjoittaneet sille huomattavan määrän hengellisiä selitysteoksia. Suufilaisuuden piirissä on syntynyt laaja kirjallinen ja muu kulttuurinen perintö, joka sisältää muun muassa Jalal al-Din Muhammad Rumin ja Amir Khusron runoutta ja qawwali-musiikkia.

Monet muslimit näkevät suufilaisen filosofian islamille vieraana perintönä, joka ei todellisuudessa perustu Koraaniin. Suufilainen ajattelu pohjautuu Koraanin tulkintaan, mutta sisältää paljon gnostilaisia ja uusplatonistisia vaikutteita. Kannattajien mukaan suufilaisuus on islaminuskon syvällisin tulkinta, vastustajien mielestä se on kreikkalaisesta filosofiasta ja vieraista uskonnoista vaikutteita saanut harhaoppi.

Fundamentalistista islamin tulkintaa edustavat tahot vainoavat suufeja edelleen. Kritiikissään fundamentalistit ovat tukeutuneet Ibn al-Jauzin ja Ibn Taimiyyan kirjoituksiin.

Mystinen filosofia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mystinen filosofia (irfan) on yksi suufilaisuuden osa-alue. Se pohjautuu Koraanin tulkintaan, mutta sisältää paljon gnostilaisia ja uusplatonistisia vaikutteita. Suufilaisessa filosofiassa korostettiin suvaitsevaisuutta ja uskontojen moninaisuutta. Tämä oli yksi syy siihen, minkä vuoksi monet suufit olivat omana aikanaan vainottuja ja joutuivat väkivaltaisuuksiin ympäröivän kulttuurin kanssa.

Yksi suufilaisen filosofian tärkeimmistä edustajista on 1200-luvulla vaikuttanut suufilainen mystikko Ibn Arabi. Filosofi näki yhtenä päätehtävänään rakentaa siltaa erilaisten uskontojen välille. Samalla vuosisadalla vaikutti myös tunnettu suufihahmo Mulla Nasraddin, viisas narri, josta on lukemattomia humoristia tarinoita.

Yksi radikaaleimmista suufilaisuuden muodoista on 1100-luvun lopulla vaikuttanut Qalandar-liike, jonka jäsenet arvostelivat avoimesti konservatiivista kulttuuria ja käyttäytyivät anarkistisesti.

Suufilaisia filosofeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Jumalasta juopuneet: Islamin mystiikan käsikirja. Helsinki: Basam Books, 2002. ISBN 952-9842-61-9.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Todellisuuden maailmat: Runoja ja proosaa islamin mystikoilta. Helsinki: Basam Books, 2002. ISBN 952-9842-62-7.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hallenberg, Helena & Perho, Irmeli: Heijastuksia valosta: Mystikkojen islam. Helsinki: Palmenia: Helsinki University Press, 2008. ISBN 978-951-570-736-9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]